sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Uutta vuotta ja loppiaista


Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Natale hilare et Annum Faustum! (lat.)
God Jul och Gott Nytt År! (ruots.)
Frohe Weihnachten und ein Glückliches Neues Jahr! (saks.)
Feliz Navidad y Próspero Año Nuevo! (esp.)
Rõõmusaid jõulupühi ja head uut aastat! (viro)
Joyeux Noël et Bonne Année! (ranska)
Merry Christmas and a Happy New Year! (engl.)

Luulisi tämän toivotuksen olevan kaikkien mieleen, mutta niin ei olekaan. Amerikassa pitääkin toivottaa hyviä lomia Happy holidays, ettei loukattaisi ei-kristittyjen tunteita. (Entäs sellaiset, joiden on työskenneltävä lomillakin, voiko tunteiden loukkaamista välttää koskaan!)

Venäläisetkään eivät tavallisesti toivota hyvää joulua, vaan S Novym Godom eli hyvää uutta vuotta. On olemassa hyvän joulun toivotukseen ilmaus Pozdravljaju s prazdnikom Rozhdestva, mutta käytännössä sitä ei käytetä. Venäläiset eivät myöskään vietä joulua. Uusi vuosi vastaa heidän jouluaan, jolloin tulee Pakkasukko (Ded Moroz) tuoden lahjoja apunaan Lumityttö (Snegurotška). Rautaesiripun aikana pakkasukkoperinne levisi muihinkin entisiin itäblokin maihin.

Saksalaisilla lapsilla on vaikeuksia tietää, kuka joululahjoja tuo. Katolisessa Etelä-Saksassa on vieläkin tapana, että niitä tuo jo 6.12. Pyhä Nikolaus (Hollannissa Sinterklas). Nikolaus oli Myran piispa, joka kuoli 6.12. vuonna 342. Virallisesti Nikolauksen päivä poistettiin vuonna 1969. Saksassa lahjat voi tuoda myös Jeesus-lapsi, Christ-Kind, mutta voi niitä tuoda nykyään joulupukkikin, Weihnachtsmann. Uutta vuotta saksalaiset voivat toivottaa myös sanomalla: Guten Rutsch ins Neue Jahr! Eli toivotetaan tavallaan hyvää liukumista uuteen vuoteen.

Monissa muissa maissa kuten Espanjassa lapset saavat joululahjansa vasta loppiaisena. Silloinhan Jeesuskin sai lahjoja kolmelta itämaan tietäjältä, jotka olivat nimeltään Kaspar, Melchior ja Balthasar (tietokilpailujen vakiokysymyksiä!)

Loppiainen on espanjaksi Reyes (=kuninkaat, lyhenne muodosta kuninkaiden päivä), englanniksi Epiphany. Kristillisen kirkon virallinen nimi loppiaiselle on Epiphania Domini, Herran ilmestymisen juhla.
Saksaksi loppiainen on Dreikönigstag (kolmen kuninkaan päivä) ja ruotsiksi trettondagen, koska loppiaista vietetään kolmantenatoista päivänä joulusta laskien.
Suomen loppiainen yksinkertaisesti lopettaa joulunvieton.

Lisää joulun ja uudenvuoden toivotuksia muilla kielillä mm. täällä.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Lapset silkohapset majall´ impyen


On kauneimpien joululaulujen aika. Vuodesta toiseen laulamme niitä iki-ihania lauluja, jotka luovat joulun hengen. Mutta vaikka virsikirjan virsien kieli uudistettiin jo 1980-luvulla, joululauluihin ei ole koskettu - niissä esiintyy vanhoja sanoja ja sanojen muotoja - olivatpa alkuperäisiä sanoituksia tai käännöksiä. Ilmeisesti perinteisissä lauluissa kuuluukin olla perinteisiä sanoja, vaikka kaikki eivät kaikkea ehkä ymmärräkään.
Ystäväni on ahkeroinut keräten eri joululauluista vanhentuneita sanoja ja sanontoja tai ilmauksia, jotka ovat vain muuttuneet ylätyylisiksi. Myös monien laulujen kuvaama kulttuuri on paikoin vaipumassa unohduksiin.

-Laulu Arkihuolesi kaikki heitä: heittää-verbi, merkityksessä jättää. Viel´ on auvona ihmisten = onni, reimu - kukkii haat - kellä (=kenellä) – ilmaus armas joulu tuntuu nykykielessä myös oudolta.
-laulu En etsi valtaa, loistoa: suomennos. Sua halajan.
-laulu Kun maass´ on hanki: kenkään (=kukaan), ei siis kenkä-sanan taivutusmuoto - on äiti laittanut kystä kyllä. Kystä-sanaa käytetään tavallisesti vain partitiivimuodossa, sanasta kypsä, kypsi, mitä tässä laulussa on käytetty merkityksessä ruoka. Viron küpsis tarkoittaa pikkuleipiä – pahna = sikojen karsina, lätti.

-laulu On hanget korkeat: nietokset (käyttääkö kukaan enää nietos-sanaa) - tuulonen on varmaan ymmärrettävä, mutta tuskin käytössä.
-laulu Joulupuu on rakennettu: esim. joulupuun rakentaminen näillä sanoilla ilmaistuna on itse asiassa erikoista.
-laulu Taivahalla syttyi juuri: permanto.
-laulu Oi sa riemuisa: riemuisa, autuisa, armoisa - sekä muoto iloitkaamme.
-laulu Heinillä härkien kaukalon: ettei vain kaukalo veisi ajatuksia jääkiekkomatsiin.

-laulu Jouluyö, juhlayö: on suomennos - vaikka laulussa ei ole varsinaisia outoja sanoja, on se täynnä katkottuja sanoja, esim. valveill´, enkel´ - sekä muoto olkoon.
-laulu Maa on niin kaunis: suomennos - toiviotie - muoto kirkasna.
-laulu Varpunen talviaamuna: suomennos - kesäeinehen (eine = ateria, myös muodoltaan outo) - muoto köyhällen (tarvitaan loppusoinnun vuoksi).

-laulu Joulukirkkoon: ehkä sanat ovat kutakuinkin ymmärrettäviä. Paitsi ehkä virsta = pituusmitta 1069 m, mutta maailma, jota niillä ilmaistaan on outo: kasvojen pesua varten vesimalja (ei siis lavuaari). Lisäksi laulussa puhutaan vain silmien huuhtomisesta, ei kasvojen pesusta. Reessä karhuntalja (=karhunnahka) ja edessä ruuna = kuohittu ori eli uroshevonen - aisakello helkkää. Nouskaa kannoille lienee vieras ilmaus, tarkoittaa, että voi nousta reen taakse reen jalasten päälle kyytiin.

-laulu Joulun kellot: muoto taivahalla ja kyllähän siinäkin on runollisia vanhahtavia sanoja paljon: kajahtaa, riemuinen, välkkyy, lapsonen, helkkyen.
-laulu Sylvian joululaulu: suomennos, Topelius on kirjoittanut Suomessa, mutta sijoittanut romanttisesti jonnekin kauas - outoja sanoja en löytänyt, mutta runollisia sanoja paljon: vaiennut vaikerrus on - sammuu sun tuikkeesi tuo - on armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa.

-laulu Joulupukki: lapset silkohapset. Silko = sileä, hapsi = tukka.
-laulu Tip tap: sillan alle = merkityksessä lattian alle. Silta kansankielessä on laudoista tai lankuista tehty lattia.
-laulu Rekiretki: ryijy reessä tuntuu ehkä omituiselta. Ryijy on ollut alun perin käyttötekstiili reessä peittona tai sängynpeittona, nykyään lähinnä vain seinävaatteena. Liinakkomme kiitää: Liina on pellavaa ja vaaleaharjaisesta hevosesta on käytetty nimitystä liinaharja eli liinakko.
-laulu Sinivuorten yö: uuras työ: uuras = hartaan ja uupumattoman ahkera, toimelias.
-laulu Juokse porosein: majall´ impyen = impi, impynen ja immyt = nuori neito, tyttö, neitsyt. Paljon myös loppuheittoa: majall´, päiv´, tääll´. Myös laulun nimessä porosein-genetiivimuoto runollinen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Karhu karhuaa mutta hirvi ei hirvitä


Miksi karhu karhuaa veroja eikä esimerkiksi susi tai kettu? Karhuta on käännöslaina ruotsin kielestä. Ruotsissa björn tarkoittaa karhun lisäksi velkojaa ja leikillinen verbi björna on karhuta saataviaan tai velkoja.

Olen joskus kirjoittanut eläimiin liittyvistä metaforista. Niiden lisäksi eläimistä on tehty eläimen luonteen tai ominaisuuden mukaan verbikin. Sellaisia löysin mietittyäni muutaman: jänis-jänistää, kukko-kukkoilla, hevonen-hevostella, sika-sikailla, porsas-porsastella ja ahma-ahmia. Ahma on johdettu ahmia-sanasta, koska on arveltu sen syövän paljon, vrt. saksan ahma-sanaa, Vielfrass, joka tarkoittaa ahmattia. Myyrä-möyriä kuulostaisi kuuluvan yhteen, en vain yhtäkkiä saanut siihen kättä pidempää vahvistusta.

Ketuttaa-sanalla ei sen sijaan ole mitään tekemistä ketun kanssa. Se on vain äänneyhtäläisyytensä vuoksi ”hienompi” muoto v…a-sanasta. Eikä sorsimiseen tarvita sorsaa. Nykyään niin yleinen sorsia-verbi on oikeasti sortaa, jonka imperfekti kuuluu sorti tai sorsi. Hän sorsi minua assosioituu niin vahvasti sorsaan, että ihmiset ovat muuttaneet puhekielessä verbinkin sorsimiseksi. Samoinhan taipuu vaikkapa murtaa-murti/mursi. Silläkään ei ole tekemistä mursun kanssa!

Hirvi-hirvittää
ja poro-porottaa ovat muuten vain samannäköisiä sanapareja. Tuskin varis-varistaa sanaparillakaan on mitään tekemistä toistensa kanssa. Tuuli varistaa lehdet. Tai toinen merkitys: Varistaminen on vaikkapa keiton lämmittämistä, sanasta vari. Tapio Rautavaarakin lauloi ennen: oli kylmä tai vaikkapa vari. Ei voi kuvitellakaan, että siinä variksia tarvitaan.

Vielä yhden sanaparin löysin aivojeni lokeroista: ilves-ilvehtiä. Mutta onko niillä mitään tekemistä toistensa kanssa, jäi minulle epäselväksi. Nimittäin ilvehtiä, ilmeillä, ilveillä liittyvät yhteen sanojen ilme ja ilve kanssa. Ilve tarkoittaa karjalan Aunuksen murteessa kasvot, naama. Voisi näin maallikkona sanoa, että ilves olisi saanut nimensä ilmeikkäiden kasvojensa takia ja siksi että eläimen puussa istuessa on näkynyt pelkkä naama. Ja kun joku on ilvehtinyt, hän olisi näyttänyt tuolta puussa istuvalta eläimeltä.
Onko ilves oikeasti ilve-sanan kanssa tekemisissä, ei minulle selvinnyt.

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Lucian seuralainen tärna-tyttö


Lucian-päivänä 13.12. Lucia tuo valoa pimeyteen ja kulkee tärnoineen laulaen ja ilahduttaen. Moni luulee, että ruotsinkielinen sana tärna tulee sanasta stjärna, tähti, mutta se ei pidä paikkaansa. Tärna tarkoittaa tyttöä, palvelustyttöä ja kamarineitoa. Sana on samaa kantaa saksan Dirne-sanan kanssa.
(Tärna ruotsin kielessä tarkoittaa myös tiiraa).

Tiernapoika sen sijaan on ruotsin sanasta stjärna. Tiernapojat kulkivat Ruotsissa jo 1600-luvulla esittämässä näytelmäänsä ja se liittyi kiinteästi loppiaiseen. Mutta koska loppiaisen merkitys on vähentynyt, on tähtipojat liitetty Lucia-kulkueeseen, sillä haluttiin antaa pojillekin mahdollisuus olla mukana. Ruotsissa Lucia-kulkueessa kulkee sekä tärnor että stjärngossar. Näillä tähtipojilla on yllään valkoinen pitkä paita ja päässään kartionmuotoiset hatut.

tiistai 9. joulukuuta 2008

Hajosin ja repesin


Melkein joka keskustelufoorumilla on nykyään ihmisiä, jotka hajosivat ja repesivät, kun kuulivat jotain hauskaa, tyypillinen ilmaus ainakin Salakuunneltua-blogissa. Sanat ovat saaneet uuden merkityksen, jotain siihen suuntaan, että joku nauraa rätkättää itsensä ihan hajoamispisteeseen. Kovin laimealta tuntuisikin vain toteamus: Minulla oli hauskaa. Joku voi vieläpä oikein revitellä hauskoilla sanonnoilla.
Nämä ovat uudehkoja ja positiivisia ilmauksia. Sen sijaan henkisestä, ihmisen sisäisestä hajoamisesta ja mielen pirstoutumisesta on puhuttu jo pidempään. Niissä hajoaminen on negatiivista.

Konkreettisella rikkonainen-sanalla on monta synonyymia, ainakin suunnilleen samaa merkitseviä on pitkä lista:
rikki, riekaleinen, repaleinen, reikäinen, risainen, rääsyinen, risa, hajallinen, pirstaleinen, rauska. Tuo viimemainittu ei liene kaikille tuttu.

Rauska on eteläpohjalaisessa murteessa rikkonaista tarkoittava sana. Joltain palstalta olen joskus bongannut tällaisen lauseen: ”Sullon rauskat alahampahat, ookko oikoonu rautanauloja?” Etelä-Pohjanmaalla oli ennen vanhaan niin ikään tapana sanoa vaikkapa jostain rikkonaisesta vaatteesta: ”Ka rikki, ka rauska, ka revenny”. Tämä oli kai jonkinlaista kieli-iloittelua, jossa saatiin oikein päräyttää r-kirjainta.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Pyökkisauvoista kirjaimia


Mistä suomen kieleen ovat tulleet sanat kirja ja kirjain, ja miksi ruotsalaisilla ja saksalaisilla on pyökkiin viittaava sana molemmissa merkityksissä?

Kirja on jo melko vanha sana, vaikka sen alkuperäinen merkitys lienee ollut merkki, piirto. Sillä on vastineita etäsukukielissä, ja niiden merkitys voi olla kielestä riippuen kirje, kirjoitus, kuvio, koristeleikkaus, koruompelus, todistus. Vanhassa kirjakielessä kirja on tarkoittanut vielä kirjettä: erokirja, lähetyskirja. Samaan sanaryhmään kuuluu myös sana kirjava.
Kirjoittaminen on ollut alun perin koristekuvioiden leikkaamista puuhun ja kirjonta kuvioiden ompelemista kankaaseen. Kirjata on tarkoittanut vielä 1800-luvullakin samaa kuin maalata, kuvailla, kirjavoida.
Kirja-sanan pohjalta on luotu 1800-luvulla kirjallisuus, kirjain, kirje.

Ruotsissa ja saksassa kirjan ja kirjaimen tausta ovat erilaisia. Ruotsin bok ja saksan Buch (kirja) ovat samannäköisiä kuin kielten vastaava pyökki-sana, bok ja Buche. Koska pyökkipuu on ollut pehmeää, siihen on germaanien ollut helppo raapustaa riimukirjaimia. Puusta tehtiin sauvoja (stav ja Stab), joihin riimut kaiverrettiin. Näin ollen saksan ja ruotsin kirjain-sana on näiden kahden sanan yhdistelmä bokstav, Buchstabe.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Kissan viikset


Hän kulkee kuin kissa pistoksissa sanotaan henkilöstä, joka on kovin levoton. Ruotsalaiset sanovat samasta asiasta: Han går omkring som en äggsjuk höna. Tämä ja paljon muuta sisältää ostamani Suomi-ruotsi-suursanakirja, painettu Juvalla 2004. On kirjalla kokoakin: 24,5 cm korkea, 7,5 cm paksu.

Kirjoitin taannoin 60-luvun minisanakirjoista ja niiden sanoista. Ensimmäistä kertaa näen nyt sanakirjan, jossa tuon listan sanoista on poistettu jotain. Haarakynttilä, halkosyli, hohtokivi, luoma ja paidanrinta eivät kuulu enää kirjan sanavarastoon. Sen sijaan ilahduttavaa, että sanontojen määrää on lisätty vanhoihin suursanakirjoihin verrattuna, samoin kirjan alussa on paljon erilaisia käännösmalleja. Keräsin kirjasta joitain kissaan liittyviä sanontoja.

Olla kuin kissa ja koira. (Vara som hund och katt).
Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. (Gå som katten kring het gröt).
Siellä oli väkeä kuin Vilkkilässä kissoja. Det fullkomligt drällde av folk).
Kissanpäivät. (sötebrödsdagar/goda dagar).
Nostaa kissa pöydälle. (Nu är det dags att tala klarspråk).
Leikkiä kissaa ja hiirtä. (Leka katt och råtta).
Kissan viikset! (Struntprat!)
Kissa vieköön! (Katten också!)
Kissa kiitoksella elää. (Stort tack föder ingen katt).
Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä. (När katten är borta dansar råttorna på bordet).
Kissanhännänveto. (Dragkamp).
Kuka se kissanhännän nostaa, ellei kissa itse. (Man måste se till att hålla fanan högt).
Kissankorkuisin kirjaimin. (Med jättestora bokstäver).
Hän on mukana kaikissa kissanristiäisissä. (Han är med överallt).

perjantai 28. marraskuuta 2008

Sormet ja varpaat


Mitkä ovat sormien ja varpaiden nimet? -Mitä ihmettä, onko se muka jokin ongelma? Näin hämmästelin, ja yhtäkkiä huomasin sen olevan itsellenikin ongelma. Onko kaikilla sormilla edes nimeä, puhumattakaan varpaista?

Sormilla on tällaiset viralliset nimet:
peukalo, etusormi, keskisormi, nimetön, pikkusormi/pikkulilli/ pikkurilli.

Näiden lisäksi nimenomaan lastenloruissa on kaikenlaisia muita nimiä. Lapsuudesta muistan jostain aapisesta tällaisen:
Peukalopotti,
Suomensotti
Oltermanni
Kultaralli
Pikkulipi töpsis.
Kultaralli tullee siitä, että siinä sormessa pidetään kultasormusta. Monissa kielissähän nimettömän nimi on sormussormi.

On jostain jäänyt muistiin tämäkin: Täintappaja, Voinlappaja, Pitkä-Heikki, Liivermatti, Pikku-Eero.
Joltain internetsivulta löytyi tällainenkin loru:
Peukalopotti sai sian, hei,
suomensotti sen kotia vei,
pitkämies siltä niskat taittoi,
nimetön siitä makkarat laittoi,
pikku-Sakari suuhunsa vei.

Sormille vielä nimiä onkin, mutta varpaat on jätetty melko huomiotta. Kielitoimiston mukaan virallisia nimiä ovat vain isovarvas, keskivarvas ja pikkuvarvas. Muut varpaat on jätetty nimittä. Kansan suussa kulkee kuitenkin tällaisia nimiä:
ukkovarvas, akkavarvas, siltäväliltävarpaat, pikkuvarvas.
Tai:
Isovarvas, pottuvarvas, ukkovarvas,
akkavarvas,
keskivarvas
nimetön(varvas)
pikkuvarvas

Englantilaiset sormien nimet:
the thumb, the forefinger, the middle finger, the ring finger and the little finger.
Varpaista on tällainenkin loru:
Little Toe, Tiddle Poe, Piggy Middle, Crooked Joe,
Little Toe, Tiddle Poe, Piggy Middle, Crooked Joe,
Brother Biggy curling skywards.

Ruotsalaiset sormien nimet:
Tumme, pekfinger, långfinger, ringfinger, lillfinger.
varpaat:
stortå, pektå, långtå, ringtå och lilltå.

Ruotsalaisilla on varpaille paljon loruja ja nimiä:
Stortå, tvåtå, mellantå, fyrtå, lilltå
Stortå, mellantå, timpen, tampen och lilltyta.
Tittil, Tottil, Tillerud, Megleschmäck och Stora gubben hästen!
Lilltå, Tålill, Tillerosa, Kroknosa och Stortuppen upp i vädret!

Saksalaiset sormien nimet:
Daumen, Zeigefinger, Mittelfinger, Ringfinger, Kleinfinger.

Tavallisin ja yleisin saksalainen sormileikki, jossa jokaisella sormella on oma tehtävänsä:
Das ist der Daumen, (tämä on peukalo)
der schüttelt die Pflaumen, (tämä ravistelee luumut)
der hebt sie auf, (tämä nostaa ne ylös)
der trägt sie nach Haus´, (tämä vie ne kotiin)
und der kleine Wuziwuzi isst sie alle auf. (ja pikku wuziwuzi syö ne suuhunsa).

Varpaita selaillessani löysin muitakin mielenkiintoisia lorusivuja.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kuka teki mitä


Suomen kieli rakastaa genetiiviä, ainakin jos verrataan germaanisiin kieliin. Koulussa opetetaan genetiivi aika yksioikoisesti vain omistusta ilmaisevaksi: tytön kirja, kissan viikset tai jotain muuta kuuluvuutta tai liittyvyyttä: Suomen markka, keskiyön aurinko. Mutta genetiivillä voidaan kielessämme ilmaista monia muitakin asioita, mikä ei esim. germaanisissa kielissä käy päinsä.

Yksi mielenkiintoinen genetiivin käyttö ilmenee seuraavista lauseista, joissa kukaan ei kuitenkaan omista mitään:
Presidentin valintaa arvosteltiin kiivaasti.
Liisa kyllästyi miehen lyömiseen.
Rehtorin moittiminen kuulosti pahalta.
Miehen murhaamista ihmetellään.


Kuka näissä on tekijä, kuka tekemisen kohde? Onko presidentti valinnut vääränlaiset ministerit, vai menivätkö presidentinvaalit pieleen? Onko Liisa kyllästynyt lyömään miestään vai onko mies mätkinyt Liisaa? Ovatko oppilaat äityneet moittimaan rehtoriaan vai toisin päinkö on käynyt? Onko mies murhannut jonkun vai onko mies murhattu?

Itse asiassa nämä kaikki ovat kaksiselitteisiä lauseita, kumpikin tulkinta on mahdollinen. Ainoastaan laajempi tekstiyhteys paljastaisi, kummasta on kyse, tekijästä vai tekemisen kohteesta. Kummassakin tapauksessa suomen kielessä käytetään genetiiviä. Verrataanpa vaikkapa ruotsiin. Ruotsissa voi käyttää tässä tapauksessa genetiiviä vain silloin, kun on kyseessä tekijä eli subjektiivinen genetiivi:

Miehen murhaaminen : mies murhaa = mannens mord.
Mutta jos mies on murhattu, se olisi mordet på mannen.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Sinähän osaat latinaa


Tiesitkö, että Agricola tarkoittaa maanviljelijää tai että Regina on kuningatar? Puhumme joka päivä tietämättämme latinaa. Suuri osa nykysanastosta perustuu jotenkin latinaan, monet tuotemerkit tai uudet ilmiöt, tekniset laitteet, erikoisalojen käsitteet, kasvien ja eläinten tieteelliset nimet, lääketieteen ja fysiikan termit ovat latinaa. Latina siis ei ole kuollut, se on vain muuttunut joiltain osin erilaiseksi. Romaaniset kielet ovat melkein pelkkää latinaa, germaanisissa kielissä on valtava määrä latinalaisperäisiä sanoja, varsinkin englannissa.

Kun oppilaat taas tätä hieman epäilivät, innostuin heidän kunniakseen keräämään sanakirjasta latinan sanoja, jotka ovat yksitavuisia ja päättyvät x-kirjaimeen. Laitan näkyviin myös genetiivimuodon, sillä moni nykysana on johdettu nimenomaan genetiivimuodosta. C-kirjain on latinassa äännetty aina k:ksi, kun se myöhemmässä munkkilatinassa on ruvettu ääntämään s:nä.

Laitan sanasta näkyviin genetiivi-muodonkin, sillä moni nykykielen sivistyssana ja varsinkin englanninkielinen sana hahmottuu juuri genetiivimuodosta. Tästä vain maistelemaan sanoja ja assosioimaan eri nykykieliin. Siitä vain löytöjä tekemään!

lux, lucis = valo
crux, crucis = risti, kidutuspaalu
fax, facis = päre, tulisoihtu, hehku
rex, regis = kuningas
vox, vocis = ääni
nox, noctis = yö
nex, necis = kuolema, murha, teloitus
nix, nivis = lumi
nux, nucis = pähkinä
dux, ducis = opas, johtaja, ruhtinas
lex, legis = laki
pix, picis = piki, terva
sex = kuusi (6)
vix = vaivoin
mox = pian, kohta

tiistai 18. marraskuuta 2008

Liekkinä liehuvat


Aina oppii jotain uutta. Saksantunnilla tuli puheeksi liekki, Flamme, jolloin fiksu oppilas huomasi heti yhteyden ruotsin flamma-sanaan ja englannin flame. Tähän asti oli minullekin selvää, ehkä vielä sekin, että liekki latinaksi on flamma, mutta oppilas keksi kysyä, onko niillä mitään tekemistä flamenco- ja flamingo-sanojen kanssa.

En ollut huomannut yhdistää liekkiä ennen noihin sanoihin, mutta heti kotiin tultuani otin selvää. Tuntui järkeenkäyvältä, että tanssijoiden liehuvat punaiset hameenhelmat olisivat kuin liekki. Samoin lintujen siivet leiskuvat punaisina. Ja toden totta. Espanjassa on vain yksi sana flamenco, joka tarkoittaa: 1. flamenco-tanssia 2. flamingo-lintua ja 3. flaamilaista kansanheimoa, joka asuu Belgiassa. Lintu ja tanssi ovat johdettavissa latinan flamma-sanasta.

Portugalin kielessä lintua tarkoittava sana on flamingo, joka on siirtynyt muihinkin kieliin. Tältä istumalta ei selvinnyt, miksi flaamilaisia nimitetään kuten nimitetään. Saksalaisilla internetsivuilla oli ainakin neljänlaisia selityksiä asiasta. Ainakin pari selitystä yhdisti senkin liekki-sanaan.
Lähteenä mm. Elias Wessén: Våra ord. Norstedts Förlag AB. Norbok a.s. Norge 1997.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Onko päättömällä päätä


Kalaton ja kalaisa ovat adjektiivijohdoksia sanasta kala. Päätteellä on saatu mukavasti adjektiivit, jotka ovat toistensa vastakohtia. Nyt ystäväni on keräillyt minulle joukon adjektiivijohdoksia, joiden merkitys ei olekaan sellainen kuin niillä "suoraan" pitäisi olla.

-maaton on tietysti henkilö, jolla ei ole maata, mutta maallinen ei ole henkilö, jolla on maata, vaan se on hengellisen vastakohta
-lapseton on se, jolla ei ole lapsia, mutta lapsellinen on taas ihan muuta
-nenätön on se, jolta nenä on esim. leikattu pois, mutta nenäkäs on aivan muuta
-viaton on vähän samaa kuin syytön, mutta sen vastakohta ei ole viallinen
-puuton on sellainen, jossa ei kasva puita - mutta puinen ei ole paikka, jossa kasvaa puita, vaan puusta tehty.

-sanalla sopimaton on oma erityismerkityksensä, abstraktimpi, vaikka sitä voidaan käyttää myös konkreettisemmassa, alkuperäisessä merkityksessä
-sana hämmentävä omistaa kaksi merkitystä, samoin sanat päätön, sydämetön, selkärangaton

-hauska on savuton - alkuperäinen merkitys on esim. tupa on savuton - nykyään merkitystä on laajennettu : savuton vuoro, savuton juna - eli ei itsessä ole savua, vaan sinne ei saa tehdä savua -ihan kätevä ilmaus, jota tarvitaan

-sanalla saattaa olla kaksi erilaista johdosta, joilla on eri merkitys: esim. henkinen on eri asia kuin hengellinen

torstai 13. marraskuuta 2008

Minä eri kielillä


Onko sanoilla ego ja I mitään yhteistä? Kyllä, molemmat tarkoittavat eri kielillä minä ja kielitieteilijöiden mukaan samasta sanasta peräisin.

Germaanisten ja romaanisten kielten minä-sanoja pidetään yhteisestä muinaisindoeurooppalaisesta kielestä lähtöisin. Alkuperäinen sana on konstruoitu muotoon *eghom, josta olisivat lähteneet kehittymään mm. muinaisgermaaninen kantakieli omaan suuntaansa ja toisaanne latina.

Minä on latinaksi ego. Erinäisten äännemuutosten kautta on saatu
espanjan yo, portugalin ja romanian eu, ranskan je, italian io.

Muinaisgermaanin kantamuodoksi on saatu konstruoimalla *ik. Siitä ovat lähteneet omaan suuntaansa eri germaaniset kielet.
Hollanti ja monet saksan murteet: ik,
saksan kirjakieli: ich,
sveitsinsaksa: i ja ig,
muita saksalaisia murteellisia muotoja: i, ik, isch, aisch,
juutalaissaksa jiddiš: ikh,
afrikaans: ek
tanska, norja ja islanti: eg,
ruotsi: jag, englanti: I.

Tässä vielä minä-sana muutamalla muulla kielellä, joiden kielihistoriallisesta kehityksestä en uskalla kuitenkaan sanoa mitään:
venäjä, puola, tšekki, slovakia, kroatia: ja
slovenia: jaz
kreikka: egó
turkki: ben, kurdi: ez, unkari: én
arabia: ana
esperanto: mi
latvia: es, liettua: aš
bulgaria: az
farsi: mæn
viro: ma, mina
pohjoissaame: mun
indonesia: aku

maanantai 10. marraskuuta 2008

Ojasta allikkoon


Tässä taas vaihteeksi muutamia sanontoja, joiden merkitystä ei ainakaan nuorempi polvi enää ymmärrä. Usein jokin vanhentunut sana elää enää ainoastaan jossain kiinteässä sanonnassa, usein sananlaskuissa.

Kiireestä kantapäähän. Tällä tarkoitetaan ihmistä kokonaan. Kiire-sanan vanhentunut merkitys on päälaki. Toinen ruumiinosa, jonka merkitys on hämärtynyt, on raivo, esim. takaraivo. Tästä ilmaus syntymässä olevasta vauvasta: Lapsi on raivotilassa. Eli se on paras mahdollinen asento synnytyksen aloittamiseen, takaraivo edellä. Raivo-sanan merkitys ei ilmeisesti ole ollut tiedossa vanhemmallakaan sukupolvella, koska edesmennyt anoppini kertoi, kuinka hän oli nuorinta lastaan sairaalassa synnyttämässä. Kun kätilö kertoi lapsen olevan raivotilassa, anoppiraukka luuli, että lapsi on raivotautinen tai muuten jokin hirviö.

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Muinaisuudessa seppä on ollut erityisen jumaloitu tekijä, kun on opittu tuntemaan metalli ja sen käsittelyyn on vaadittu erikoistaitoa. Viitataan tietysti siihen, että ei aloittelijalta voi odottaa priimatulosta.
Meni syteen tai saveen -sanonta liittyy valutekniikkaan, joka meni syteen tai saveen. Sydet ovat umpitilassa poltettuja hiiliä. Virossa süsi on hiili.
Sysipimeä on tällöin hyvin ymmärrettävissä, mustaakin mustempi.
Vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin tarkoittaa silloin, että vikaa on vähän joka puolella, syyllisiä on useita.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Pivo
on koura. On siis parempi, että ihmisellä on vähemmän jotain ja kunnolla, kuin että hän tavoittelee paljoa eikä saa oikein mitään. Sopisi vaikka opiskeluun: parempi lukea vaikka vähemmän kunnolla kuin rääpiä paljon huonosti.

Pyy on ollut tärkeä riistaeläin, koska siihen liittyviä sanontoja on paljon. Vielä on mm. sanonta
Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Tällaisia sanontoja kuullessaan ei tule ajatelleeksi, että todella tarkoitetaan lintua. Tämä sanonta perustunee taruun, jonka mukaan Jumala suuttui pyylle ja tuomitsi sen pienenemään maailman loppuun saakka. Maailmanloppu on lähellä, kun pyy on niin pieni, että se mahtuu kulkemaan sormuksen läpi.

Sellainenkin sanonta kuin Selvä pyy tarkoittaa nykyään suunnilleen samaa kuin OK. Mutta tähänkin on kuulunut jatkoa: Selvä pyy, sanoi Manninen varista. Tällöin sanonnan merkitys hieman muuttuu. Vähän samaan tapaan kuin ohraleipä-sanonnassa, josta kirjoitin aiemmin.

Hän joutui ojasta allikkoon
. Allikko tarkoittaa lampea, virossa allikas, jonka merkitys on lähde. Sanonnalla tarkoitetaan sitä, että kun luulee pääsevänsä ongelmasta, joutuukin jonkin vielä suuremman ongelman eteen.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Karhu hallitsee Venäjää


Etsin sanakirjasta sanaa rautainen venäjäksi. Tuloksena oli železný. Ihmettelin kovasti, miten se on niin tutun tuntuinen sana, vaikka en sanaa rautainen ollut koskaan mielestäni tiennyt. Sitten muistin, että tšekkiläinen entinen keihäänheittäjä oli Jan Želesný. Selvä juttu, nyt muistan rautaisen aina venäjäksi. Ja kun tarkemmin muistelen, tuota tšekkiläistä keihäänheittäjäähän nimitettiinkin teräsmieheksi.

Aina kannattaisi ottaa selvää, mitä ihmisten sukunimet tarkoittavat. Tällä tavalla muistaisi yleiskielen sanatkin paljon paremmin.
Venäjän nykyisen presidentin Medvedevin nimi viittaa karhuun, medved on karhu. Ja Putin puolestaan on matkamies: put = matka, tie. Gorbatsev-nimestä löytyy kyttyrä: gorb. Hrutševin takaa löytyy turilas: hruš. Tuttu nimi on myös Kuznetsov, kuznets = seppä. Venäläisiä yleisiä sukunimien päätteitä ovat –ov, -ev ja -in, joiden alta pitää kaivaa perusmerkitys.

Eläinten nimet ovat hyvin yleisiä venäläisiä sukunimiä. Karhun lisäksi varmaan monelle ovat tuttuja sukunimiä mm. Lebedev, (lebed=joutsen), Sokolov (sokol=haukka), Volkov (volk=susi), Zaitsev (zajats=jänis). Sivumennen sanoen eläimet ovat Suomessakin nimenomaan karjalaisissa sukunimissä yleisiä: Karhu, Jänis, Ilves, Hiiri, Orava, Kettu, jne.

torstai 6. marraskuuta 2008

Kirja jäi pihaan


Sana talo on nykysuomalaiselle yleensä melko yksiselitteinen: Punainen valkonurkkainen talo perunamaan laidassa järven rannalla. Myös kielellisesti sana on ihanteellinen, niin säännöllinen ja selkeä taivutukseltaan, että se on kaikkien kielioppien mallisanana taivutuksesta. Se on samaa juurta kuin talas, joka tarkoittaa veneen ja kalastustarvikkeiden suojakatosta.

Mutta kun mietitään muita asumiseen liittyviä sanoja, ei merkitys olekaan enää niin yksiselitteinen. Se mikä meillä on talo, on virolaisilla maja. Suomessa sen sijaan majaa pidetään punosseinäisen, savella silatun pronssikauden asumuksen nimenä. Tai lapset rakentavat itselleen risumajan. Oma merkitys on myös ilmauksilla pitää majaa ja majailla. Virolaisten talu tarkoittaa yleensä maatilaa, mikä merkitys suomenkin talolla on alun perin ollut.

Mutta asumiseen jos mihin liittyy suuri joukko sanoja, jotka tarkoittavat samaa, mutta niiden tyyliarvo on eri. Melko lähellä samaa merkitsevänä synonyyminä on tupa. Sanotaanhan vieläkin punainen tupa ja perunamaa. Tai monet pohjalaiset puhuvat edelleenkin tuvan rakentamisesta, vaikka rakentavat asuinlähiöön omakotitaloa.

Pirtti on toinen koko taloa tarkoittava sana: Metsään nousi pirtti. Sana on lainattu slaavilaisilta. Pirtti ja tupa ovat myös yhden huoneen nimityksiä, alun perinhän talossa on ollut vain yksi huone.

Huone tarkoittaa nykyään yhtä huonetta, mutta sen merkitys on ollut ennen laajempi, se on tarkoittanut taloa, rakennusta, mutta myös kotia, perhettä ja koko sukua. Samoin viron hoone tarkoittaa rakennusta. Puhutaanhan meillä vieläkin kasvihuoneesta (virolaisilla kasvuhoone), vaikka ruotsissa ja saksassa sen on drivhus ja Treibhaus. Raamatussa sanotaan: Hän oli Daavidin huonetta ja sukua. Se mikä suomessa on nykyään huone, on virossa edelleenkin tuba: vannituba, elutuba (kylpyhuone ja olohuone). Tuba-sanan synonyymi huoneelle virossa on ruum.

Koti tulee ikivanhasta sanasta kota. Pohjoiskarjalaiset tarkoittavat myös piha-sanalla kotia. Kollegani, joka on siellä ollut opettajana, sanoi ihmetelleensä, kun oppilas kysyi häneltä: ”Saanko hakea kirjan pihasta?” Tällä tarkoitettiin nimenomaan, että kirja oli jäänyt kotiin eikä koulun pihaan. Piha-sanan merkitys on ollut aidan seiväs, mistä merkitys on laajentunut merkitsemään näillä seipäillä aidattua aluetta, ja sehän on ollut ihmisen koti, kaikki mikä on aitauksen sisällä.

Vielä löytyy taloihin liittyviä sanoja kuten mökki ja torppa. Torpan merkitys oli historiallisesti vuokratila (työllä maksettiin vuokra) tai pieni talo. Ruotsalaiset käyttävät yleisesti kesämökistä torp-sanaa, joka on yleisgermaaninen sana.

Kuvailevia huonon talon sanoja ovat vielä mm. tölli, tönö, hökkeli, rötiskö, koppi. Huonon kodin kuvailuun käyvät lisäksi mm. liiteri, vaja, läävä, talli, arkikielisiä esim. boksi, luukku - hienojen talojen linna, palatsi, huvila, kartano, villa.
Ruotsinruotsissa villa tarkoittaa tavallista omakotitaloa, suomenruotsissa se on kesämökki.

Uudempi aika on tuonut tarpeen erilaisille muille sanoille: rivitalo, paritalo, kerrostalo, pilvenpiirtäjä jne. Asunto, huoneisto, asumus, rakennus ovat uudempia sanoja asumiseen liittyen.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Seitsemän kääpiötä eri kielillä


Olen pitkään keräillyt eri tahoilta Grimmin sadun seitsemän kääpiön nimiä eri kielillä, sillä niitä on tosi vaikea löytää mistään. Eikä ihme, sillä alkuperäisessä sadussa ei ollut olemassa mitään nimiä kääpiöille. Sadussa puhutaan kääpiöistä vain järjestysluvuin: ensimmäinen sanoi… toinen sanoi… jne. Kääpiöiden nimet ovat itse asiassa Disneyn kehittelemät. Luettelossa erikieliset nimet ovat samassa järjestyksessä kuin suomalaiset. Muita hahmoja olen luetteloinut aiemmin. Samoin Aku Ankka-hahmoja.

Suomalaiset:
Jörö, Lystikäs, Nuhanenä, Ujo, Unelias, Viisas, Vilkas
Englantilaiset:
Grumpy, Happy, Sneezy, Bashful, Sleepy, Doc, Dopey
Ruotsalaiset:
Butter, Glader, Prosit, Blyger, Trötter, Kloker, Toker
Saksalaiset:
Brummbär, Happy, Hatschi, Pimpel, Schlafmütz, Chef, Seppl
Tanskalaiset:
Gnavpot, Lystig, Prosit, Flovmand, Søvnig, Brille, Dumpe
Norjalaiset:
Sinnataggen, Lystig, Prosit, Blygen, Søvnig, Brille, Minsten
Espanjalaiset:
Gruñón, Feliz, Alergico, Romántico, Dormilón, Sabio, Tontín
Italialaiset:
Brontolo, Gongolo, Eolo, Mammolo, Pisolo, Dotto, Cucciolo
Ranskalaiset:
Grincheux, Joyeux, Atchoum, Timide, Dormeur, Prof, Simplet
Portugalilaiset:
Zangado, Feliz, Atchim, Dengoso, Soneca, Mestre, Dunga
Unkarilaiset:
Morgó, Vidor, Hapci, Szende, Szundi, Tudor, Kuka
Suomalaiset:
Jörö, Lystikäs, Nuhanenä, Ujo, Unelias, Viisas, Vilkas

tiistai 28. lokakuuta 2008

Miesten leppä juoksi


Miksi viereisen kuvan muutamamien puiden sahausjälki on punaista? -Puut ovat leppää, siis leppäpuuta. Ja nimensä puu on saanut tuosta punaisesta väristä, joka muistuttaa leppää, verta. Leppä on kansankielessä tarkoittanut verta. Ainakin vielä Eino Leino on tuntenut tuon sanan merkityksen: ”Aina jatkui leikki julma, miesten leppä juoksi”.

Hurme on toinen veren nimitys, ehkä vielä yleisesti tunnetumpi kuin leppä. Sanalla on runollinen sävy ja sitä tapaa enää kaunokirjallisessa tekstissä. Tunnettu on Porilaisten marssin säkeestä kohta: ”…voi vainolaisen hurmehella peittää maan”. Vihollisen verestä on kyse.

Hurme ja Hurmerinta ovat myös melko yleisiä sukunimiä. Vuoden 1906 suuressa sukunimien suomalaistamisinnossa ainakin 48 ruotsalaista sukunimeä muutettiin Hurme-nimisiksi. 15 ruotsalaista sukunimeä muuttui Hurmerinnaksi, joka on suojattu. (Suuri suomalainen nimikirja Otava. Keuruu 1985).
Väestörekisterikeskuksen mukaan noin 500:lla henkilöllä on tämä sukunimi nykyisin.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Silmivesi ja sikolätti



Onko olemassa silmipyyhettä? Kyllä ainakin ennen oli, itse asiassa se oli silimihantuuki. Kasvot pyyhittiin silmipyyhkeeseen, kun ne oli ensin pesty silmisaippualla silmivedessä. Silmivedellä tarkoitettiin nimenomaan kasvojenpesuvettä ja kasvot pestiin silmisaippualla. Eri asia oli vaikkapa pyykkisaippua. Tätä kirjoittaessani mielessäni on elävästi kuva, miten mummo laittaa tuon silimihantuukin eteeni ja pesee pesukoolin (=vadin) edessä kasvojani. Ja niin uskomattomalta nuo sanat itsestänikin kuulostavat, että oikein erikseen soitin äsken äidille, pitääkö paikkansa, että ennen niin sanottiin. – Kyllä! Totta joka sana.

Taas katoavaa kansanperinnettä. Ensinnäkin nykyään on suihkugeelit ja kylpypyyhkeet, ei tyydytä enää pelkkien silmien pesuun iltaisin ja aamuisin. Puhumattakaan, että muodostettaisiin yhdyssanaa silmi-alulla. Tällaisia vanhoja muotoja on nykyään lähinnä vanhoissa yhdyssanoissa, jotka ovat kiteytyneet käsitteiksi. Uusia sanoja muodostettaessa alkuosan loppuvokaali ei enää muutu. Kuulostasi hullulta, jos sanottaisiin silmilääkäri tai silmisairaus. Nykykielen silmävesikin tarkoittaa apteekista saatavaa antiseptista silmien puhdistusainetta eikä kasvojenpesuvettä.

Yhdyssanoissa on vieläkin käytössä sellaisia muotoja kuin lehmihaka, jalkopää, sikopaimen, karjopiha. Sittisontiainen ja sittipörriäinenkin (=sontakärpänen) ovat kansankielen sanasta sitta, joka tarkoittaa sontaa, ulosteita. Mutta uusia yhdyssanoja muodostettaessa ei alkuosan loppuvokaali muutu enää koskaan.
Kotomaa ja kotoperäinen ovat alkujaan sanasta kota, vaikka ne nykyään mielletään sanoiksi kotimaa ja kotiperäinen. Kotomaa on jäänyt lähinnä runolliseksi ilmaukseksi. Samoin iki-ihanan, ikivanhan, ikivihreän alku ikä- on hämärtynyt, nykyään on aina ikälisä, ikäihminen. Iki-sanaa käytettäessä muuttuisi merkityskin. Tiedosta on hävinnyt myös, että huhtikuun alkuosa on huhta, jonka merkitys on kaski.
Kolmivuotias voi olla myös kolmevuotias, mutta tämä taitaa olla ainut sana, josta uusiakin sanoja tehtäessä vokaali muuttuu, esim. kolmikulmainen ja kolmitahoinen eivät kuulosta vanhahtavilta, eikä Wordikään alleviivaa niitä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Antakaa konille apetta


Vuosisatojen aikana on lainatt suomen kieleen venäjästä lukuisa määrä sanoja, mutta niiden venäläisestä alkuperästä eivät ihmiset yleensä ole tietoisia. Joidenkin sanojen merkitys on sama nykyäänkin, esimerkiksi ikkuna, oknó. Muutamien merkitys on erilainen kuin nykyvenäjässä: zavód (tehdas) merkitsee meillä savottaa, kovaa työtä.

Monet sanat ovat jääneet murteellisiksi tai slangisanoiksi ponimát (ymmärtää), bonjata. Jotkut ovat selvästi jäämässä pois käytöstä kuten vaikkapa vielä lapsuudessa kuulemani tsaju tai pirssi. Toisaalta taas esimerkiksi kiisseli, papu, piirakka, saapas, ravita ovat niin suomalaistuneet ja kirjakielisiä, ettei niitä ainakaan heti venäläisiksi lainoiksi tunnista eivätkä heti varmaan kielestä häviäkään.
Ja yllätys, yllätys. Sydänpohjalainen paikannimi Ylistaro ja varsinaissuomalainen Alastaro ovat venäläistä alkuperää. Taro tarkoittaa viljeltyä seutua.

Olen kerännyt muutamia mielenkiintoisimpia sanoja malliksi, millaisia sanoja meille on lainattu venäjästä.

Muutamia sanoja, joiden merkitys on hieman eri nykyään:
zavód = tehdas (suom. savotta)
pets = uuni (suom. pätsi)
rod = suku, laatu (suom. rotu, myös rotinat)
skázka = satu (suom. kasku)
urók = oppitunti, läksy (suom. urakka)
hvost = häntä (suom. vasta)
lódka = vene (suom. lotja)
obéd = lounas, päivällinen (suom. ape, lapsuudesta muistan, miten lehmille tehtiin olki-vesi-jauhoseoksesta apetta)

On myös paljon sanoja, joiden merkitys nykyvenäjässä ja suomessa ei ole muuttunut ollenkaan tai vain vähän:
ložka = lusikka. Tästä isä käyttää vieläkin muotoa luska.
kon = ratsuhevonen (suom. koni, huono hevonen)
tsai = tee (suom. tsaju)
dúma = miete (vrt. tuuma)
kúdri = kutrit
progúl = poissaolo, rokuli
vor = varas, voro
tjurmá = tyrmä, vankila
zóntik = sateenvarjo, sontikka
zavtrak = aamiainen (safka)
zakúski = alkupalat (vrt. sapuska)

Voro lähti lafkasta puteleineen toverinsa kanssa pirssillä kapakkaan, mutta kun ei bonjannut, että se oli väärä mesta, joutui putkaan, jossa odotteli aamulla pohmeloisena turhaan safkaa ja tsajua. Siellä oli kuumakin kuin pätsissä, ihan vastalla olisi voinut huiskia selkäänsä. Häntä ei hotsittanutkaan mikään, hän vain mietti, että on kyllä savotta ja tuska saada konillekin sassiin apetta.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Istuuko kello


Mitä kello tekee silloin kun se ei käy? Ainakin Pohjanmaalla se istuu, vaikka idempänä ihmisten mielestä se seisoo. Tukea saan ruotsalaisilta. Heidänkin mielestään kello istuu: Klockan sitter.

Kun avaan jääkaapin oven, saattaa maito olla kaikki. Siis joku on juonut maidon ja se on loppu. Minua ei tavallisesti ymmärretä. Nyt saan tukea saksalaisilta. Heidänkin mielestään die Milch ist alle. Jos maito on kaikki, silloin haetaan kaupasta lisää.

Moni asia saattaa olla kovinkin pitkäpiimäistä touhua, se kestää ja kestää. Taaskaan ei minua ymmärretä. Saanko apua ruotsalaisilta? Pohjois-Ruotsissa ja Länsi-Suomessa on juotu pitkää piimää, långfil, joka on vähän erilaista kuin tavallinen piimä. Se on vaatinut pitemmän kypsymisajan kuin tavallinen piimä. Siitä sanonta.

maanantai 20. lokakuuta 2008

Ajattelematta ja aavistamatta



Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy.
Vanhoissa sananlaskuissa on säilynyt yksi harvinaisista sijamuodoistamme, abessiivi. Se ilmaisee mitä ilman, mitä vailla. Nykyihmiset sanoisivat ilman syytä ja ilman lahjaa jne. Turhaan me kasvatamme lauseen ja puheen pituutta, kun meillä kerran on käytettävissä näin hyvä tapa ilmaista asia muutenkin.

Oppilaat istuvat tunnilla ilman kirjaa voitaisiin ihan yhtä hyvin sanoa istuvat kirjatta tai kirjoitta. Näin vain ei tavallisesti sanota, joten abessiivi on niitä sijoja, jotka esiintyvät useimmiten vain vanhoissa tai kiteytyneissä sanonnoissa. Se on tavallinen vain sellaisissa ilmauksissa, joissa on puhe esteistä tai ongelmista: He kulkivat rajan yli esteettä ja ongelmitta. Tämän voit tehdä huoletta.

Suomen kielelle on ominaista, että substantiivien päätteitä voivat saada muutkin sanaluokat. Abessiivi on melkein tavallisempi verbin päätteenä, MA-infinitiivissä (=ostamaan-ostamassa-ostamatta-muoto). Hän lähti ulos sanomatta sanaakaan. Tullessanne laboratoriokokeeseen teidän on oltava syömättä ja juomatta 12 tuntia. Kiinteitä sanontoja on paljon: lukuun ottamatta, sanomattakin on selvää, epäilemättä jne.

Arkikielessä näkee usein ilmauksia, joissa on käytetty sekä prepositiota ilman että sijapäätettä: ilman syyttä. Tällainen käyttö on tietysti virheellinen, molempien käyttöhän itse asiassa kumoaa toisensa.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Hiisi vieköön


Tunnemme kaikki kreikkalaisten ja roomalaisten, jopa ruotsalaisten entiset jumalat, onhan niiden mukaan nimetty taivaankappaleita, kuukausia, viikonpäiviä ja melkein mitä tahansa. Jopa suuri kirosanojemme määrä tulee jostain muusta kulttuurista. Mutta onko meillä vanhaa omaperäistä jumalien nimiin perustuvaa sanastoa?
Onpa hyvinkin. Moni sadattelee mielestään lievin kirosanoin, mutta ne ovatkin meidän entisiä haltioita ja jumalia tai pahoja henkiä.

Hiisi oli veden (Vesihiisi), metsän (Metsähiisi), maan, ja kodin haltia, joka asui hiitolassa. Tällä tarkoitettiin mahdollisimman syrjäistä ja ihmisasutuksesta kaukana olevaa paikkaa.
Hiisi on voinut tarkoittaa myös pakanuuden ajan pyhää metsikköä, uhrilehtoa, kalmistoa tai pahaa paikkaa, hornaa, helvettiä. Tästä on jäänteenä toivotus: Mene hiiteen siitä! Hiidestäkö minä sen tiedän!

Valtavan kokoiset siirtolohkareet olivat uskomuksen mukaan hiisien tai Kalevanpoikien (=jättiläisten) viskomia kiviä. Hiisi-sana esiintyy monissa kivien ja vuorien nimissä ympäri Suomea, mm. Hiisvuori, Hiisivuori, Hiidenvuori, Hiidenkivi. Mikä tahansa paikka on ollut hiisien asuttama, siitä on osoituksena muutkin paikannimet: Hiidenkylä, -mäki, niemi, -portti, vaara, -vesi ja -järvi tai Hiittenharju ja Hiittinen.
Hiidenkiuas on pronssikautinen hautaröykkiö, joskus myös muinaisen rannan kivikko eli pirunpelto.
Hiidenkirnut ovat jääkauden aikana veden kallioon kovertamia koloja.

Muita nimiä pahalle olennolle olivat lempo, hitto ja hiivatti.
Vielä nykyäänkin käytetään lievinä voimasanoina monissa kiinteissä sanonnoissa mm. hiisi vieköön tai lempo soikoon! Hitto kun väsyttää!! Kyllä teidät hitto perii! En käsitä, mikä hitto häneen on mennyt. Myös vahvistussanana Olipa hiton hauskaa! Laukaassa ja Äänekoskella on Hitonmäki ja Hitonhauta.
Hittavainen oli Nyyrikin ohella metsästäjien suojelija. Kansan keskuudessa kulki pitkään uskomus, että hittolainen tuo jänikset ansaan.

Horna oli samaa tarkoittava pahojen henkien asuinpaikka. Sinne toivotamme usein jonkun sanomalla: Mene hornan tuuttiin! Hornan ryökäle! Mm. Lempäälässä on Hornankattila.

Peeveli tarkoittaa paholaista. Se tulee ruotsin sanasta böfwel, joka on tarkoittanut sekä pyöveliä että paholaista. Peeveli, minkä teki!

Peijooni ja peijakas
tarkoittavat nykyään lurjusta, vintiötä, vekkulia, veijaria. Alkuaan nekin ovat kuuluneet kaikkeen vainajiin ja tuonpuoleiseen liittyvään ja siten pelottavaan, joten ovat sopineet kirosanoiksi. Nykyihmisen mielestä ne ovat vain lieviä voimasanoja, koska anojen alkuperää ei enää tunneta.

Kehno ja kehvelikin ovat vanhoja pahoja olentoja: ”Pojat soutivat kuin itse kehno olisi ollut heidän vanavedessään” (Kianto). Nykyään ne ovat lähinnä vain harmittomia lurjuksia, jos sitäkään. Sanat ovat säilyneet lievinä kirosanoina.

mm. Nykysuomen sanakirja. WSOY Porvoo 1966.
Suomalainen paikannimikirja 2007.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Kuka selättää kenet


Eilisestä Länsi-Savo-lehdestä luin: ”… sukset odottavat jo auton katolle nostamista. Kun syksy selättää talven, Hytönen suuntaa autonsa nokan kohti Kuhmoista…” Tuolla tarkoitettiin, että talven tullen herra lähtee hiihtämään. Mutta eikö tuo ole väärin päin sanottu? Eikö olisi pitänyt sanoa: ”Talvi selättää syksyn”? Selättäminenhän tarkoittaa painissa, että saa vastustajansa hartiat koskettamaan lattiaa, saa toisen antautumaan selälleen. Talvihan se aina pääsee niskan päälle eli voittaa syksyn. Toisin päin tilanne on mahdoton.

Tuo selättäminen sai minut huomaamaan, miten pohjaton kaivo ihmisen oma keho on ollut sanojen ammentamiseen. Melkein kaikista ruumiinjäsenistä voi tehdä verbinkin, mistä olen viimeksi kirjoittanut heinäkuussa. Niin monipuolista verbimäärää kuin suomessa, ei voi tehdä ainakaan ruotsissa ja saksassa, muutaman kylläkin. Oikein listasin lisää sanoja:

selkä – selättää, sormi – sormeilla; kieli – kieliä, kieltää; kynsi – kynsiä; varvas – varvastella (=kulkea varpaillaan); kaula – kaulailla; vittu – vittuuntua, vittuilla; kyrpä – kyrpiintyä; potka (=polven ja nilkan välinen jalan osa) – potkia, potkaista, potkahtaa (=ponnahtaa potkaisemalla), potkaltaa (=juosta, kiitää, porhaltaa); naama – naamioida (naama lappalaista alkuperää); tukka – tukistaa (myös haiven – haiventaa samaa tarkoittavana); keuhko – keuhkota (=raivota), sydän – sydämistyä; nyrkki – nyrkkeillä; korva – korventaa, korvata.

Korvata-verbi tulee todellakin korva-sanasta. Korvalla on ollut merkitys vierus, läheisyys, ja korvata on tarkoittanut asettaa rinnakkain, verrata. Siitä merkitys on laajentunut. Vieläkin meillä on sanontoja kuten kevään korvalla, viiden korvilla. Tässä eräänä aamuna meteorologi sanoi televisiossa: Lämpötila nousee kymmenen asteen korville. Onkohan monelle tuttu sana korvo? Pohjanmaan murteessa se on saavi ja saanut nimensä korvan näköisistä rivoista.

Kieltää-verbi tulee ikivanhasta kieli-sanasta. Oletetaan sen tarkoittaneen alun perin puhumista, mistä merkitys erikoistunut vain tietynlaiseen puhumiseen, kieltämiseen. Omana epätieteellisenä ajatuksenani voisin tähän lisätä, että ehkä alkuperäiskansoissa on vielä lisäksi näytetty kieltä, kun on kielletty jotain. Tapahtuuhan sitä nykyäänkin usein, jos vaikka jotain inhottavaa nähdään. Kasvot rypistyvät ja kieli luikahtaa ulos.

Lähteenä mm. Veijo Meri: Sanojen synty sekä Nykysuomen sanakirjan etymologinen sanakirja.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Ajetaan navetalla ympäri maata


Kun astuin Italiassa lentokoneesta, ensimmäinen mitä näin, oli pakettiauto, jonka kyljessä luki navetta. Jaa että Italiassa siis lehmilläkin on omat asuntovaunut! Tarkempi selvittely osoitti, että italialaiset ajavat navetalla ympäri maata. Joskus he saattavat huudahtaa ajaessan: Katso merta!
Mutta ei se mitään, muinaisessa Roomassa naudat pitivät huolen merenkulustakin ja lehmät saivat vituluksia. (navetta, ital. = pakettiauto; nauta, lat. = merimies; vitulus, lat. = vasikka; katso merta, ital. tarkoittaa jotain erittäin hävytöntä)

Pientähän tuo kaikki on verrattuna siihen, että Itävallassa on kylä, jonka nimi on Fucking. Satanen-ilmaisjakelulehdessä on ollut joskus juttua, että kylä on jo 1070-luvulla nimetty 500-luvulla eläneen Focko-nimisen miehen mukaan. Taas siis jonkin kielen viaton sana tarkoittaakin jossain toisessa kielessä jotain ihan muuta, ellei peräti hävytöntä.

Ruotsalaiset juovat päivittäin Lokaa. Mutta yrittäköönpä vain myydä meille suomalaisille tuollaista virvoitusjuomaa. Tuotemerkkien kanssa on muutenkin oltava tarkkana. Automerkeissä on montakin esimerkkiä, miten samaa autoa on myytävä eri maassa eri nimellä. Opel Corsa on kuulemma muissa maissa Opel Sica, olisiko ollut Suomessa kiva ajaa sialla? Vai onko kivempi, kun auton nimi on Honda Fitta, kuten jossain maassa. Mistähän syystä ei Suomessa! Saksassa Silver Mist ei voi olla kovin suosittu. (Mist=paska).

Oppilaiden kanssa Pietarissa käydessämme matematiikanopettaja korkealta näkötornista alas katsoessaan huudahti: Hui! Ei se oppilaita tietenkään hätkäyttänyt, venäläisiä kylläkin. Katsoivat, että hävytön opettaja laitettu oppilaiden matkaan. Mistäpä muusta kuin sukuelimestä on taaskin kyse. Ja ellen väärin muista, on Virossa jossain päin Kulli-niminen hotellikin, joka suomeksi puolestaan tarkoittaa haukkaa.

Radion entinen urheiluselostaja Paavo Noponen sai espanjalaiset aina hymyilemään. Espanjassa pavo no pone merkitsee kalkkuna ei muni. Suomalaisia kyllä hymyilyttää formulakuskit Zonta ja Panis. Eräs oppilaani kertoi juuri, että eräs suomalainen työntekijä oli jossain afrikkalaisessa maassa kätellyt paikallista työntekijää, joka oli sanonut nimekseen Muna Kalu.

Kaikissa kielissä on sanoja, jotka näyttävät sattumalta samanlaisilta jossain toisessa kielessä. Haloo siitä nousee yleensä vain, jos ne näyttävät hauskoilta tai hävyttömiltä kuten yllä olevat. Mutta voipa niitä näköjään käyttää hyödyksikin. Saksassa kesällä osui silmiini maanalaisen asemalla vesilaitoksen mainos: Eau, wie schön! Kuvassa kasteltiin kukkia kastelukannulla. (Eau, ransk. = vesi)

torstai 9. lokakuuta 2008

Haluamme vastaava haluamme


Pese ydy ennen kuin menet altaaseen! Tällainen lause on jäänyt mieleeni jo kouluajoilta, jolloin opetettiin, että ei saa jakaa sanaa eri riveille kahden vokaalin välistä, ellei ole kyseessä yhdyssana. Lehdissä näkee nykyään mitä oudoimpia ratkaisuja jakaa sana, mikä johtuu tietysti myös tietokoneohjelmien kummallisista automaattisista toiminnoista. Jollain internetsivustolla näin joskus juuri siten katkaistuja sanoja kuin ei pitäisi tehdä, ja sanat muuttuivat oudoiksi: hautauksessa oli muuttunut muotoon hauta-uksessa. Tavasin kauan tuota sanaa, sillä lapsuudessa kuulin nimitettävän ovea ukseksi, myös virossa ovi on uks.

”Kylppärissä on halu-amme (=haluamme)vastaava määrä tarvikkeita”. Kun sana jaetaan noin, ties mitä ihmisille juolahtaa mieleen. Tai sanaa keskusteluamme ei sovi jakaa keskustelu-amme, ei liioin loma-kevihko (lomakevihko). Rivin lopussa tai seuraavan alussa oleva sana johtaa hahmottamaan sanan väärin. On olemassa myös oikea istuma-amme, mutta jos sen katkaisee huolimattomasti, tulee siitä istu-maamme, mikä myös kuulostaa hullulta.

Ei yhdyssanojakaan pidä jakaa aina osiensa välistä. Jos rautatieasema jaetaan rauta-tieasema, rikkoontuu sanan looginen rakenne. On jaettava loogisesti rautatie-asema.
Ja vielä se iänikuinen yhtäkkiä-sana. Loogista olisi tavurajalta katkaisu, mutta siitä tulisi outo: yh-täkkiä. On parempi katkaista yht-äkkiä.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Sven Tuuva oli kyyhkynen


Kollegani, jonka sukunimi on Lunti, saa usein postia, jossa lukee vastaanottajana herra Lund. Moni lähettäjä ei ota uskoakseen, että saa kirjoittaa rehellisesti suomalaisittain Lunti.
Tuo on tyypillinen esimerkki sellaisista sukunimistä, joita ei ole 1800-luvulla suomalaistamiskauden aikana käännetty suomeksi (lehto), vaan vain muunnettu suomalaiseen muotoon. Paikkakunnalla on toinenkin tällainen, Viskari, joka on muunnettu ruotsin sanasta Fiskare (kalastaja). Tällaisia muunnettuja nimiä on Suomessa paljon. Sven Tuuva on tuttu Vänrikki Stoolin tarinoista, se tulee sanasta duva (kyyhkynen). Tuuva on tavallinen sotilasnimi.

Monet sukunimet ovat merkitykseltään nykyään harhaanjohtavia. Esim. Tarkka ei välttämättä olekaan alun perin tarkka, vaan Stark tai Starck (voimakas) on alkuperäinen nimi. Samoin Tuuri tai Tuura ovat ainakin joissain tapauksissa Stor-nimen (stor, suuri) muunnoksia. Lunki on adjektiivista Lugn (rauhallinen), se voi tulla myös Pohjanmaalla tunnetusta serkkua tarkoittavasta sanasta lunki – syslunki. Tuskin monikaan ajattelee, että Lintala olisi Lind (lehmus). Tai että se tulisi ruotusotamiesten lisänimestä Blind (sokea), kuten joissain tapauksissa. Tällaiset ominaisuutta kuvailevat nimet olivat tyypillisiä sotilasnimiä.

Muita suomalaistettuja nimiä esim. Lankinen tai Lonka (lång, pitkä), Vinni, (Finne, suomalainen), Tyyskä (tysk. saksalainen), Tuusa (saks. Dose, Duse tölkki), Raski, Rasku (muinaisruots. Brask=melu, meteli; kerskailija. Nykyruots. Rask = reipas), Tiukkanen (tjock, paksu). Tiukka eli Tjöck on myös paikannimi Kristiinankaupungin lähellä.

Lähteinä mm. Suuri suomalainen nimikirja. Otava. Keuruu 1985.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Savolax ei ole savulohta


Mitä Savolax on suomeksi? Ainakin oppilaiden mielestä se on savulohi. Laxihan on lohi ja Savo-sanan o äännetään ruotsissa u:ksi! Minun on tuotettava valitettavasti pettymys. Laxilla paikannimissä ei ole mitään tekemistä lohen kanssa. (Eikä savon o:ta äännetä u:ksi). Lax tulee alun perin siitä, että lahti suomen kielessä on ollut alkujaan laksi. Se on taipunut näin: laksi-lahteen-lahden. Laksi on myöhemmin vain muuttunut muotoon lahti. Suomessa on yli 200 ruotsinkielistä paikannimeä, jotka päättyvät sanaan lax.

Epäilijöille pari muuta sanaa malliksi. Meillä on vielä sellaisia saman mallin mukaan taipuvia sanoja kuin yksi-yhteen-yhden ja kaksi-kahteen-kahden. Myös verbissä lähteä esiintyy ht-ks –vaihtelu: lähteä – hän läksi, mutta tietysti myös hän lähti. Jos joku lähtee työpaikasta muualle, hänelle pidetään Itä-Suomessa läksiäiset, länsisuomalaiset pitävät lähtiäiset.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Hatkan potkaa otti ohraleivän


Kirjoitin tuttavalleni: ”Lähdin koulusta hatkan potkaa, heti kun vain pääsin”. Tuttavani ihmetteli, mitä ihmettä sanonnalla tarkoitin. Sanonta oli tavallinen lapsuudessani, ja sillä tarkoitetaan suunnilleen samaa kuin kiireen vilkkaa.

Vesa Jarvan väitöskirjan mukaan hatka on alun perin venäläisperäinen sana ja tarkoittaa kiirettä, hoppua. Yleisimmin sitä käytetään vain kiteytyneissä ilmauksissa, kuten esim. antaa tai saada hatkat eli äkkilähtö tai potkut.
Varsinkin Etelä-Pohjanmaalla sana esiintyy usein ilmauksissa hatkanhyppy, hatkanpotku, hatkanpotka. ”Isäntä meni larolle sellaasta hatkanpotkaa jotta”.

Sanonta nyt otti ohraleipä tai jopas otti ohraleivän on monille tuttu. Sitähän käytetään silloin, kun tulee jokin ongelma. Käytetään myös sanontaa nyt kävi ohrasesti. Olen nähnyt selitettävän sanontaa siten, että kun koittaa huonot ajat, joutuu syömään vain ohraleipää, joka on huonompiarvoista kuin ruisleipä. Tai kun joutuu vankilaan, silloin joutuu vain vedelle ja leivälle. Ihminen joutuu siis jostain syystä niukkajyväiselle leivälle.

Itse olen ollut aina vähän eri mieltä kielentutkijoiden kanssa tuosta selityksestä. Pohjanmaalla tuo sanonta jatkuu: Nyt otti ohoraleipä valakian, eli valkean eli siis tulen. Minusta olisi järkeenkäyvempi selitys, että kun leipää on paistettu vähän liian kuumassa uunissa, on leipä kärähtänyt. Tuolloin tuli otti ohraleivän. Eli tuli ongelma, mistä sanonta on siirtynyt kaikenlaisiin ongelmiin. Kun sanonnoillakin on taipumus aikojen kuluessa lyhentyä, on tuo loppu tippunut pois, ja alkuperäinen merkitys hämärtynyt. En ole kuitenkaan koskaan tullut ottaneeksi yhteyttä kielentutkijoihin tässä asiassa.

On ilmeisesti niin, että tuo loppu ei ole enää kovin laajassa tietoisuudessa, sillä internetiä selaamalla ei tule osumia, jossa olisi tuo loppukin mukana. Yhden löysin. Sen sijaan alkuosa sanonnasta näyttää olevan erittäin yleinen.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Eineeltä murkinalle


Minua on aina ihmetyttänyt, miksi eteläsavolaiset nimittävät aamupäivällä syötävää lounasta aamiaiseksi. Kuulostaa suorastaan oudolta, koska aamiainen nykyään on päivän ensimmäinen ateria. Nyt olen saanut tähänkin asiaan vähän valaistusta.

Kesäiseltä Saksan-matkaltani ostin antikvariaatista kirjan, jonka kannessa luki: Finnland. Kirjassa kuvataan suomalaisten 1800-luvun kulttuuri juurta jaksain, mm. talonpojan päiväjärjestys ja ruokailu kuvataan tunti tunnilta. Kesällä noustaan kilpaa auringon kanssa kello kaksi aamulla. Silloin syödään ensimmäinen ateria nimeltä eine, joka sisältää ruisleipää ja suolakalaa. Juomaksi piimää ja rapakaljaa. Sen jälkeen töihin.

Kello kahdeksan ja yhdeksän välillä palataan kotiin syömään aamiainen. Siihen kuuluu lämmin ateria, joko kuorineen keitettyjä perunoita, ruis- tai ohrapuuroa, kalakeittoa taikka piimästä, jauhoista ja vedestä valmistettua puuroa. Ruoan jälkeen nukutaan tunti ennen töihin menoa.

Kello kaksi on murkinan eli päivällisen vuoro. Tuolloin ei syödä lämmintä ruokaa, pelkästään ruisleipää ja suolakalaa ja taas juodaan etikkaisen väkevää piimää. Piimä tuntuu muuten olevan kirjoittajalle ylitsepääsemätön kauhistus. Hän kuvaa näin: ”meidän makuumme epämiellyttävä hapan maito, joka on yksi heidän kansallisruoistaan. Sen pitää olla niin etikkaisen hapanta, että se ihan polttaa kurkkua”.
Murkinan jälkeen nukutaan tunti, minkä jälkeen tehdään taas töitä iltayhdeksään tai kymmeneen.

Iltapala eli iltainen syödään töiden jälkeen, nyt on tarjolla taas ruisleipää, suolakalaa, perunoita tai puuroa. Voin ja juuston puuttuminen mainitaan erikseen. Lihaa on tarjolla harvoin.
Talvella on sama päiväjärjestys, erotuksena vain se, että aamulla noustaan vasta kello kuusi ja mennään illalla nukkumaan kello kuusi. Ruokailu on samoin kuin kesällä.

Aamiainen-nimitystä on siis suomen kielessä käytetty vasta päivän toisesta ateriasta. Nykysuomen sanakirjan mukaan aamiainen on aamulla tai aamupäivällä syötävä ateria, aamupala, eine, suurus.

Murkina-sana tarkoittaa Veijo Meren Sanojen synty –kirjan mukaan aamupalaa, mikä on samaa juurta kuin saksan Morgen ja ruotsin morgon, jotka merkitsevät aamua. Nykysuomen sanakirja ilmoittaa murkinan olevan aamulla tai aamupäivällä syötävä ateria. Eli siis ihan eri kuin tuossa saksalaisessa kirjassa mainittiin. Itse en ole kuullut murkinaa enää nykyään käytettävän. Lapsuudessa sen sijaan kylläkin, mutta murkinoimisella käsitin mitä tahansa syömistä. Murkina tarkoittaa myös ateriaa: Kettu sai jäniksestä hyvän murkinan. (Nykysuomen sanakirja).

Niin ikään Nykysuomen sanakirjan mukaan eine on ensimmäinen ateria noustua, pohjalaisten puheenparressa se on eines s-päätteellä kuten kaikki muutkin vanhat kaksitavuiset e-loppuiset sanat. Pohjanmaalla sanottiin ennen: Pitäisiköhän ruveta einehtimään. Sanaa käytettiin muistakin aamupäivän aterioista kuin aamupalasta.
Nykykielessä eineksillä tarkoitetaan kaupassa myytäviä puolivalmiita ruokia.

Suurus merkitsee nykyään lähinnä kastikkeiden, keittojen tai vellien suurustamista jauhoilla, tulee adjektiivista suuri, tehdään tavallaan suuremmaksi. Mutta Nykysuomen sanakirjan mukaan se on myös aamiainen, suuruspala: Lähdettiin töihin heti suurukselta, tai: Taloissa syötiin kolme ateriaa: suurus, päivällinen ja ehtoollinen. –Viimemainittu saattaa kuulostaa kummalliselta itäsuomalaisesta.

Mainitsemani saksankielinen kirja on nimeltään Finnland. Schilderungen aus seiner Natur, seiner alten Kultur und seinem heutigen Volksleben. (Berlin. Druck und Verlag von Georg Reimer 1885). Kirja ei ollutkaan saksalaisten tekemä, vaan tukholmalaisen Karoliinisen instituutin professorin Gustaf Retziuksen kirjoittama, ja siitä saksannettu. Uskon, että kirja antaa suhteellisen totuudenmukaisen kuvan, sillä professori on tehnyt vuonna 1873 Suomeen tutkimusmatkan, jonka annin julkaisee kirjassaan.

Näyttää kulttuuriero olleen suurehko tukholmalaisen professorin ja suomalaisen talonpojan välillä. Kirjasta välittyy selvästi jonkinlainen alentuva suhtautuminen entisiin esi-isiimme. Elämäntapamme on kirjoittajasta kovin takapajuista ja köyhää. Tavallisimmat adjektiivit eri asioiden yhteydessä olivat outo, kummallinen, omalaatuinen, omituinen. Nämä sanat pätivät, oli sitten kuvauksen kohteena asumukset, ruoka, sauna, hääseremoniat tai mikä tahansa muu suomalainen ilmiö. Elämän kaikki alueet tulevat kuvatuiksi yksityiskohtaisesti.

Tuon ostamani kirjan saksantaja C. Appel kirjoittaa esipuheessaan näin: ” Tarkoitus on kuvata nimenomaan sellaisen ei-arjalaisen kansan kulttuurioloja, joka on saavuttanut korkeimman sivistystason, ei suinkaan ilman indoeurooppalaisten (saksaksi indogermaanisten) naapureittensa apua, mutta kuitenkin uhraamatta heimonsa omaa erikoislaatuisuuttaan”.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Onko nainennainen homo sapiens sapiens


Sanan toisto vahvistusta osoittavana on ilmiö, johon en ennen ole kiinnittänyt huomiota, mutta kun siitä hiljattain kirjoitin, on se putkahtanut esiin vähän väliä. Näyttää olevan lisääntyvä ilmiö. Naistenlehdissä näkee ilmausta ruokaruoka, kun tarkoitetaan kunnon ateriaa eikä ns. roskaruokaa.
Nyt viimeksi eilisiltaisessa tv:n viihdeohjelmassa Ihmisten puolue väiteltiin siitä, kuka jäsenistä osallistuisi tv-paneeliin. Eräs jäsen sanoi olevansa hyvä vaihtoehto, koska on nainen, johon muut huomauttivat, että tämä ei ollut nainennainen, eikä siten sopiva.

Kielessä esiintyvää toistoa sanotaan kielitieteessä reduplikaatioksi. Tällainen ilmiö on varsin yleinen monissa afrikkalaisissa ja austroaasialaisissa kielissä. Monissa kielissä toistolla voidaan ilmaista monikkoa, joko toistamalla koko sana tai vain jokin tavu. Esimerkiksi malaijin kielessä (joka on Malesiassa puhuttu indonesia) ihminen on orang, mutta orang orang on ihmiset.
Orang utan on muuten gorillan ja simpanssin sukuinen ihmisapina, orang=ihminen, utan=viidakko. Näistä malaijinkielisistä sanoista tulee lajin nimitys useihin muihin kieliin. (Latinankielinen tieteellinen nimitys on pongo pygmaeus).

Tästä tulee mieleen kasvien ja eläinten tieteelliset nimet, joissa toistolla saadaan usein päälaji. Latinan kielessä vulpes on kettu, mutta tieteelliseksi nimeksi on otettu vulpes vulpes erotukseksi vaikkapa preeriaketusta vulpes velox. (velox latinassa on nopea). Tavallaan jonkin lajin prototyyppi osoitetaan toistolla.
Voidaanpa sana toistaa kolmekin kertaa. Ilves on latinaksi lynx, tieteellinen nimi lynx lynx. Skandinaviassa, Keski- ja Itä-Euroopassa elävä ilves on lynx lynx lynx erotukseksi esimerkiksi Kaukasuksen lynx lynx dinnikistä.

Nykynuorten hämmästykseksi ihminen on latinaksi homo. Tästä ihmisen tieteellinen nimi on homo sapiens, viisas ihminen. Kun on haluttu korostaa tätä nykyihmisen ”erinomaisuutta” verrattuna 40 000 vuotta sitten Eurooppaan saapuneeseen homo sapiensiin, on nykyihmiselle annettu toistolla tieteellinen nimi homo sapiens sapiens.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Kuka se omistaakaan ja mitä


Kuka mitäkin omistaa ei ollutkaan niin selvää kuin ensi silmäyksellä olisi luullut. Omistuspronomini hänen ja omistuspääte –nsa/nsä aiheuttavat epäselvyyksiä. Edellisen postauksen kommentissa ”Lankakomero” laittoi virkkeitä, joiden omistussuhteiden piti oleman selviä, mutta eivät ne minusta niin selviä olleet. Mitä enemmän pyörittelin virkkeitä mielessäni, sitä enemmän menin sekaisin. Pidin taas opettajainhuoneen väkeä koekaniinina ja näytin opettajille virkkeitä. Jokainen oli eri mieltä omistussuhteista. Joku käänsi minulle jo selkänsäkin, mutta täytyyhän nyt jokin tolkku omistamiseenkin tulla!

Kuka omistaa mitäkin seuraavissa virkkeissä:
1.Kalle ajaa autollaan. Myös Ville ajaa usein hänen autollaan.
2.Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä autonsa. Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä hänen autonsa.
3.Kalle ja hänen autonsa ovat erottamattomat.
4.Kalle pyytää Villeä ajamaan autoaan. Kalle pyytää Villeä ajamaan hänen autoaan.

Tässä jonkinlaista analysointia:
1.Ensimmäisen lauseen pitäisi olla selvä. Kalle ajaa omalla autollaan, vaikkei ole lauseyhteyttä näkyvissä. –nsa/nsä viittaa aina lauseen tekijään eli subjektiin. Toisessa lauseessa Ville on subjekti, hänellä ei ole autoa, hän ajaa jonkun toisen autolla, siis pitää olla hänen. Mikäli Ville olisi omistajana, ei hänen-sanaa saisi olla. Tämä on juuri niitä tapauksia, joissa eri murretaustan omaavat ilmeisesti ajattelevat eri tavalla.

2.Tässä tapauksessa ensimmäisen virkkeen pitäisi olla selvä. Kalle on tekijä, siis hän oli myymässä omaa autoaan, kun kerran on pelkkä –nsa. Mutta toisen virkkeen kohdalla ilmiselvästi tarkoitetaan Villeä, eli ei subjektia. Kalle oli myymässä Villen autoa, joten epäselvyyden välttämiseksi on sanottava: Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä tämän auton. Esimerkin kaltaista lausetta ei siis pitäisi olla olemassakaan.


3.Tässä Kalle on subjekti, ja sen vuoksi luulisi, että pitäisi olla –nsa, koska auto on subjektin oma. Mutta tämä on tapaus, jossa omistettava asia on rinnasteinen subjekti omistajan kanssa, jolloin on sanottava hänen. ”Lankakomeron” mainitsema ”Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti” on juuri tämä tapaus.
Puhekielessä kuulee tässäkin ihmisten sanovan: Kalle ja autonsa ovat... Mutta "oikeaoppisesti" pitää olla hänen-sana.

4.Kaikkein epäselvin omistussuhteiltaan on viimeinen. Sen säännön mukaan, että –nsa viittaa aina subjektiin, Kalle siten pyytäisi Villeä ajamaan omaa autoaan. Mutta jos verrataan esimerkkiä toiseen samantyyppiseen lauseeseen: Kalle pyytää Villeä korjaamaan täältä luunsa, ei asia olekaan enää niin yksiselitteinen. Tuskin Kalle omia luitaan pyytää korjaamaan.

Viimeisessä esimerkissä voidaan lause hajottaa: Kalle pyytää, että Ville ajaa autoaan tai Kalle pyytää, että Ville ajaa hänen autoaan. Nyt pitäisi olla selvää, kuka omistaa: subjektiin viittaavassa aina possessiivipääte, johonkin toiseen viittaavana aina hänen.

Epäselvyyttä tuottaa juuri se, että virke Kalle pyytää Villeä ajamaan autoaan sisältää upotetun lauseen: Ville ajaa autoa. Tällöin Ville olisikin subjekti ja omistussuhteet menevät sekaisin. Mikäli lauseyhteys ei selvästi tuo ilmi, kuka mitäkin omistaa, on virke hajotettava tai käytettävä tämä-pronominia tai omistajan nimi toistettava.