lauantai 11. toukokuuta 2013

Savolainen huomautuskirje


Ystävä lähetti minulle pohjoissavolaisesta kirjastosta saamansa huomautuskirjeen. Oli jäänyt yksi kirja palauttamatta, ja sitä perättiin tällaisella hauskalla savolaisella murrekirjeellä. Kirje saa varmasti vastaanottajan hyvälle mielelle. Huumorimielessä esitetty palautuspyyntö tuo kirjan takuulla varmemmin takaisin kirjastoon kuin tiukkapipoinen käskykirje.

Kun napsautat kirjettä, se suurenee niin, että  näet lukea koko tekstin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Liian korrektia


Jäällä oli tussilla kirjoitettu varoituskilpi: Varo, jäällä voi olla uudenavantoja! Mitä kummaa ne ovat?
-No eivät mitään! Kyltin laatijalle on sattunut pieni hyperkorrekti erehdys. Kyseessä on uveavanto eli toiselta nimeltään uhkuavanto. Sehän tarkoittaa, että jää on halkeillut vaikkapa lumen painosta, ja reiästä on alkanut virrata vettä jäälle. Vesi jäätyy teräsjään päälle ja varsinkin jos lumi peittää tällaisen avannon, se on vaarallinen jäälläliikkujalle. Pilkkireikien ympärille voi myös helposti muodostua uveavantoja.

Arvelen tuon vääränlaisen sanan kyltissä muodostuneen tähän tapaan: Savolainenhan sanoo vaikkapa autostaan: Ostin uuven auton. Kun sitten pitäisi asiaa kirjoittaa, kirjoitetaan tietysti kirjakielellä: uuden. Uveavanto on varmaan sen verran vieras sana, että sitä ei joka päivä näe kirjoitettuna. Koska sana näyttää ja kuulostaa savolaiselta kuten uusi-uuven, ei kirjoittajan mielestä ole passannut mennä uve-sanaa kirjoittamaan, vaan on päädytty vääränlaiseen, ns. hyperkorrektiin ilmaisuun.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Riidenliekoa riisiin

                              Riidenlieko, kansanomaisesti harakanvarvas
Oli puhetta näsiästä ja siinä yhteydessä tuli esiin sen kansanomainen entinen nimi riidenmarja. (Kasvi tekee punaiset, erittäin myrkylliset marjat).
On olemassa myös riidenlieko. Mutta mistä tuo nimitys riiden? Huomaatko heti suoralta kädeltä, mikä on riiden-sanan perusmuoto?
                                     Näsiä, kansanomaisesti riidenmarja
Kokeilepa taivuttaa saman mallin mukaan kuin hiiden! Tai vielä helpompi: viiden! Saadaan siis riisi perusmuodoksi. Tällä ei ole mitään tekemistä kiinalaisten lempiruoan riisin kanssa, sehän taipuukin riisi-riisin-riisiä. Eikä tarkoiteta nyt myöskään paperiarkkien kappalemittaa riisiä, joka on 500 kpl. Vaan tämä on riisi-riiden-riittä, ihan kuten viisi-viiden-viittä.

Mikä se sellainen riisi sitten on? Riisitauti on ehkä tutumpi sana, mutta tämä pitkä muoto tuli käyttöön vasta 1800-luvulla. Riisitauti oli varsinkin aiemmin D-vitamiinin puutteesta johtuva puutostauti, joka aiheutti luiden pehmenemistä. Vieläkin näkee kaarevajalkaisia vanhempia ihmisiä, jotka ovat lapsena saattaneet kärsiä puutostaudista.

Riisiksi on muinoin nimitetty myös muita kolottavana kipuna tuntuvia  tauteja. Eiväthän taudit ole ennen olleet niin yksilöityjä kuin nykyään. Kolotus kuin kolotus, ja sitä on arveltu riiden aiheuttamaksi. Eli riisi on käsitetty siten myös jonkinlaiseksi olennoksi.

Riiden pois ajamiseksi on käytetty juuri tästä nimensä saanutta riidenliekoa ja riidenmarjaa eli näsiää. Muita käytettyjä kasveja ovat olleet mm. sudenmarja ja suopursu.

Riisiä on ajettu pois paitsi yrtein, myös erinäisin loitsuin. Tässä yksi riiden loitsu:
 Riisi sinä ritvanainena retvanainena
viikon olit visakossa
kuukauden kuusikossa
kolme kuuta katajikossa
puolen vuotta pajukossa
päivät piilit juurten alla
yöksi oksille osasit
kyllä sinuns sukusi tiijän
ja teiän sykkö syntysikin
vaan en kanna karvojasi
menen konna sukuhusi
sukuhuisi syntyishisi
siellä sinua tarvitahan
ijän kaiken kaivatahan


Sivumennen sanoen: viisi-sanan tavoin taipuu tietysti myös lukusana kuusi: kuusi-kuuden- kuutta. Mutta kun tarkoitetaan kuusipuuta, on taivutus kuusi-kuusen-kuusta.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vielä niitä honkia humisee

Koululaisten laulukirjoissa on vanhoja lastenlauluja ja kansanlauluja, joiden kieli ja ajatusmaailma eivät kohtaa enää nykylapsen kokemuspiiriä. Selasin alakoulun vanhojen musiikkikirjojen sekä Suuren toivelaulukirja -sarjan lasten- ja kansanlaulujen ja laulelmien sanastoa. Vanhojen kansanlaulujen aihepiiri on lähinnä luonnosta, samoin kaikki isänmaalliset laulut ja  maakuntalaulut ylistävät luontoa. Kansanlauluissa aina uusi huomen koittaa, tuomet kukkivat, kiurut livertävät, laineet liplattavat ja suviheinät heilimöivät.

Mutta jääkö laulujen sanoma nykylapselle ja -nuorelle vieraaksi? Jos minullekin pohjalaiselle, joka olen jo kymmeniä vuosia elänyt, oli lapsena laulujen yleiset maastosanat korpi, kukkula, vaara, salo aivan vieraita ja käsittämättömiä, miten sitten nykyisille kaupungin kasvateille. Kyllä me tavataan huomenna, toisemme suurella salolla kuulostaa sitä paitsi minusta jopa pelottavalta. Salohan on valtavan suurta asumatonta metsäaluetta, miten sieltä toisensa löytää, ja eksyykin sinne...

Muita yleisiä luontoon liittyviä sanoja tai maastonnimiä kuten hongat, aho, vainio, nummi, kangas, siimes, kunnas, tanner, hakamaa, laidun, kaski, korpi, alkavat olla sanoja, joita lapsi ei opi kokemuksen kautta, vaan ne opitaan koulussa erikseen opettelemalla luonnontieteen tunneilla tai runoudessa ja musiikin tunneilla. Vai eikö muka esim. laulusta Illalla kävelin mä kangasta pitkin tulekin mieleen lattialle levitetty kangas eikä kuiva mäntyinen kangasmaasto. Kerrostalojen, autojen ja ihmisvilinän keskellä asfalttia tallustelemaan tottunut ihminen ei ehkä oikein tunne omikseen lauluja, joissa laineet läikkyvät, niityt viheriöivät, säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa ja soutain tuulessa koivut sorjat soi. Ja vaikkapa yleisesti lauletussa laulussa Karjalan kunnailla on puhetta kaskien sauhuista, synkkäin metsien aarniopuista ja näreiköistä. (aarniopuut ovat isoja vanhoja puita, näreikkö on kuusikko). Miten käsittää kaupunkilaisnuori vaikkapa tämän: matalan torpan nokiselta pankolta...

Impi, heili, hellu, henttu, taatto, paimen, kulkuri, armas, lempi, ovat niinikään aivan yleisiä sanoja melkein joka laulussa, samoin orjuus, kannel, karjankello, veräjä, porstuakamari,  uunin pankko, rusottaa, rakovalkea. Luulenpa, että karjankellostakin tulee lapsella ensimmäiseksi mieleen kysyä, oliko lehmillä viisari- vai digikellot. Veräjä tai kantelekin ovat olleet joskus jokapäiväisiä asioita, nykyään vain kuvakirjoista nähtyjä. Tyttö on lauluissa aina impi ja isä taatto.

Mitä vanhempi kansanlaulu, sitä vieraampia sanoja siinä esiintyy. Yllä luettelemieni sanojen merkitykset ovat sentään vielä tuttuja, vaikka kokemuspiiri olisikin vieras. Mutta vielä yleisesti lauletuissa lauluissa on paljon sellaisiakin sanoja, joiden merkitystä ei enää välttämättä vanhempi sukupolvikaan ymmärrä. Niistäkin muutamia esimerkkejä:

Laulusta Nocturne: en mä enää aja virvatulta (=haavekuva).

Laulusta Jos mie saisin: Vesi tippuu vempeleestä, rasva rahkehen nenästä.
-Vemmel on luokki, esim. valjaissa hevosen selän yli menevä kaareva valjaan osa, joka pitää aisat koholla, (vrt. vemmelsääri = vääräsääri). Rahje tarkoittaa kiinnityshihnaa  (Vrt. sanontaa riittääkö rahkeet, antavatko siis kiinnityshihnat tarpeeksi periksi).


Onnelliset: Ja auteret kiirehtii pois (=usva, utu).
Halk´ illan ruskon auermaan: Auvo taivainen (=onni).

Souda, souda sinisorsa: Pesäs tänne rakenna, sen ritvakoivun rantaan.
-Ritvaoksa on hento, ohut alaspäin roikkuva oksa.
On neidolla punapaula (= nauha).
Lännen lokari (=puunhakkaaja, metsuri).

Juokse sinä humma: ja liinakko harjaa heittää (vaaleaharjainen hevonen, siis vaaleatukkainen).
Hallin Janne: raudikko oli uljaassa tällingissä. (ruskea, raudanvärinen hevonen, tällingissä=komeaksi laitettu)... Mustanmäen ahtehessa (ahde = pieni mäki).

Uusmaalaisten marssi: me tahdomme hurmeemme huuruavan (=veri).
Oi kallis Suomenmaa: Korpees raivio, kultavainio (=viljelykseen raivattu puuala).
Hämäläisten laulu: kasket kullan loistavat (= kaadettu puuala, puut poltettu ja tuhkaan kylvetty vilja).
Arvon mekin ansaitsemme: Laiho kasvaa kyntäjälle (laiho= vilja)

Suvisia suruja: kuin mittumaarina aina (=juhannus).
Neito kaunis, kultalintu: pahan mieron kielii, lienet uskonunna (=kodin ulkopuolinen maailma).
Reppu ja reissumies: oli kylmä tai vaikkapa vari (=lämmin).
Roineen rannalla: yksin liitää palteilla pilvien (=reuna)...luuvan tähkä (= riihen yhteydessä oleva erit. puimahuone).
Marja-Liisa: kelle joudut lautsan laulajaksi (=lavitsa, penkki).
Laulu oravasta: sinnepä ei hallin hammas (=harmahtava koira).

Porilaisten marssi: jo tulta kohti kalpa lyö (=miekka).
Hakkapeliittain marssi: säilä= miekka.
Eikä me olla veljeksiä:  Ruunun rossia rinnan päällä (ruunu=valtio, rossi=rintamerkki)...pianhan se loppuu se rekryyttiaika (=sopimusaika, tässä: aika joka pitää olla armeijassa).
Kaksipa poikaa Kurikasta: Punaaset oli resoorit (=kaksipyöräiset ajokärryt) ja hopiasta peslaipiippu (=hela).

Hyvä, että vanhoja lauluja vielä lauletaan. Kansanperinteemme pysyy näin tallessa ja entinen eletty kulttuuri kansakunnan muistissa. Todellista historiaa voi oppia vaikkapa laulusta
Kuuliaiset Kottilassa (Kuuliaiset on ensimmäisen avioliittokuulutuksen johdosta pidetty juhlatilaisuus). Laulu kuvannee niitä aikoja, kun ihmiset ja eläimet asuivat vielä saman katon alla:

....Oli siellä kuulijaiskekkerit, joissa heilui pullot ja lekkerit. Ei kutsuttu ollut mua vieraaksi, vaan oli kunnia tulla kuokaksi. (=kuokkavieras = kutsumaton vieras):
...Sisälle kun astua pöllähdin, niin hajusta selälleni köllähdin, kun ovensuussa oli siellä porsaita, vielä kanoja ja kukko orrella. Nurkassa hyppeli vasikka ja puolet oli pirtissä lapsia, mut niin sitä juotiin niin paljon kuin tuotiin....
...Hanuri kun alkoi motkottaa, niin kanat heti orrella kotkottaa...
...porsaat ne kaiveli kuppia ja kakarat ne huuteli tuttia...
 (Laulun otteet kirjasta Suuri toivelaulukirja 8).