Melkein joka keskustelufoorumilla on nykyään ihmisiä, jotka hajosivat ja repesivät, kun kuulivat jotain hauskaa, tyypillinen ilmaus ainakin Salakuunneltua-blogissa. Sanat ovat saaneet uuden merkityksen, jotain siihen suuntaan, että joku nauraa rätkättää itsensä ihan hajoamispisteeseen. Kovin laimealta tuntuisikin vain toteamus: Minulla oli hauskaa. Joku voi vieläpä oikein revitellä hauskoilla sanonnoilla.
Nämä ovat uudehkoja ja positiivisia ilmauksia. Sen sijaan henkisestä, ihmisen sisäisestä hajoamisesta ja mielen pirstoutumisesta on puhuttu jo pidempään. Niissä hajoaminen on negatiivista.
Konkreettisella rikkonainen-sanalla on monta synonyymia, ainakin suunnilleen samaa merkitseviä on pitkä lista:
rikki, riekaleinen, repaleinen, reikäinen, risainen, rääsyinen, risa, hajallinen, pirstaleinen, rauska. Tuo viimemainittu ei liene kaikille tuttu.
Rauska on eteläpohjalaisessa murteessa rikkonaista tarkoittava sana. Joltain palstalta olen joskus bongannut tällaisen lauseen: ”Sullon rauskat alahampahat, ookko oikoonu rautanauloja?” Etelä-Pohjanmaalla oli ennen vanhaan niin ikään tapana sanoa vaikkapa jostain rikkonaisesta vaatteesta: ”Ka rikki, ka rauska, ka revenny”. Tämä oli kai jonkinlaista kieli-iloittelua, jossa saatiin oikein päräyttää r-kirjainta.
2 kommenttia:
En ole koskaan kuullutkaan, että suomalaisetkin repeää tai hajoaa. Saksassahan kyllä revetään naurusta eli "ich bin vor Lachen geplatzt".
Tuo repeäminen ja hajoaminen onkin melko uusi ilmaus. En voi kuvitellakaan, että vanhempi sukupolvi sitä käyttäisi.
Lähetä kommentti