sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Onko nainennainen homo sapiens sapiens


Sanan toisto vahvistusta osoittavana on ilmiö, johon en ennen ole kiinnittänyt huomiota, mutta kun siitä hiljattain kirjoitin, on se putkahtanut esiin vähän väliä. Näyttää olevan lisääntyvä ilmiö. Naistenlehdissä näkee ilmausta ruokaruoka, kun tarkoitetaan kunnon ateriaa eikä ns. roskaruokaa.
Nyt viimeksi eilisiltaisessa tv:n viihdeohjelmassa Ihmisten puolue väiteltiin siitä, kuka jäsenistä osallistuisi tv-paneeliin. Eräs jäsen sanoi olevansa hyvä vaihtoehto, koska on nainen, johon muut huomauttivat, että tämä ei ollut nainennainen, eikä siten sopiva.

Kielessä esiintyvää toistoa sanotaan kielitieteessä reduplikaatioksi. Tällainen ilmiö on varsin yleinen monissa afrikkalaisissa ja austroaasialaisissa kielissä. Monissa kielissä toistolla voidaan ilmaista monikkoa, joko toistamalla koko sana tai vain jokin tavu. Esimerkiksi malaijin kielessä (joka on Malesiassa puhuttu indonesia) ihminen on orang, mutta orang orang on ihmiset.
Orang utan on muuten gorillan ja simpanssin sukuinen ihmisapina, orang=ihminen, utan=viidakko. Näistä malaijinkielisistä sanoista tulee lajin nimitys useihin muihin kieliin. (Latinankielinen tieteellinen nimitys on pongo pygmaeus).

Tästä tulee mieleen kasvien ja eläinten tieteelliset nimet, joissa toistolla saadaan usein päälaji. Latinan kielessä vulpes on kettu, mutta tieteelliseksi nimeksi on otettu vulpes vulpes erotukseksi vaikkapa preeriaketusta vulpes velox. (velox latinassa on nopea). Tavallaan jonkin lajin prototyyppi osoitetaan toistolla.
Voidaanpa sana toistaa kolmekin kertaa. Ilves on latinaksi lynx, tieteellinen nimi lynx lynx. Skandinaviassa, Keski- ja Itä-Euroopassa elävä ilves on lynx lynx lynx erotukseksi esimerkiksi Kaukasuksen lynx lynx dinnikistä.

Nykynuorten hämmästykseksi ihminen on latinaksi homo. Tästä ihmisen tieteellinen nimi on homo sapiens, viisas ihminen. Kun on haluttu korostaa tätä nykyihmisen ”erinomaisuutta” verrattuna 40 000 vuotta sitten Eurooppaan saapuneeseen homo sapiensiin, on nykyihmiselle annettu toistolla tieteellinen nimi homo sapiens sapiens.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Kuka se omistaakaan ja mitä


Kuka mitäkin omistaa ei ollutkaan niin selvää kuin ensi silmäyksellä olisi luullut. Omistuspronomini hänen ja omistuspääte –nsa/nsä aiheuttavat epäselvyyksiä. Edellisen postauksen kommentissa ”Lankakomero” laittoi virkkeitä, joiden omistussuhteiden piti oleman selviä, mutta eivät ne minusta niin selviä olleet. Mitä enemmän pyörittelin virkkeitä mielessäni, sitä enemmän menin sekaisin. Pidin taas opettajainhuoneen väkeä koekaniinina ja näytin opettajille virkkeitä. Jokainen oli eri mieltä omistussuhteista. Joku käänsi minulle jo selkänsäkin, mutta täytyyhän nyt jokin tolkku omistamiseenkin tulla!

Kuka omistaa mitäkin seuraavissa virkkeissä:
1.Kalle ajaa autollaan. Myös Ville ajaa usein hänen autollaan.
2.Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä autonsa. Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä hänen autonsa.
3.Kalle ja hänen autonsa ovat erottamattomat.
4.Kalle pyytää Villeä ajamaan autoaan. Kalle pyytää Villeä ajamaan hänen autoaan.

Tässä jonkinlaista analysointia:
1.Ensimmäisen lauseen pitäisi olla selvä. Kalle ajaa omalla autollaan, vaikkei ole lauseyhteyttä näkyvissä. –nsa/nsä viittaa aina lauseen tekijään eli subjektiin. Toisessa lauseessa Ville on subjekti, hänellä ei ole autoa, hän ajaa jonkun toisen autolla, siis pitää olla hänen. Mikäli Ville olisi omistajana, ei hänen-sanaa saisi olla. Tämä on juuri niitä tapauksia, joissa eri murretaustan omaavat ilmeisesti ajattelevat eri tavalla.

2.Tässä tapauksessa ensimmäisen virkkeen pitäisi olla selvä. Kalle on tekijä, siis hän oli myymässä omaa autoaan, kun kerran on pelkkä –nsa. Mutta toisen virkkeen kohdalla ilmiselvästi tarkoitetaan Villeä, eli ei subjektia. Kalle oli myymässä Villen autoa, joten epäselvyyden välttämiseksi on sanottava: Kalle soitti Villelle, koska halusi myydä tämän auton. Esimerkin kaltaista lausetta ei siis pitäisi olla olemassakaan.


3.Tässä Kalle on subjekti, ja sen vuoksi luulisi, että pitäisi olla –nsa, koska auto on subjektin oma. Mutta tämä on tapaus, jossa omistettava asia on rinnasteinen subjekti omistajan kanssa, jolloin on sanottava hänen. ”Lankakomeron” mainitsema ”Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti” on juuri tämä tapaus.
Puhekielessä kuulee tässäkin ihmisten sanovan: Kalle ja autonsa ovat... Mutta "oikeaoppisesti" pitää olla hänen-sana.

4.Kaikkein epäselvin omistussuhteiltaan on viimeinen. Sen säännön mukaan, että –nsa viittaa aina subjektiin, Kalle siten pyytäisi Villeä ajamaan omaa autoaan. Mutta jos verrataan esimerkkiä toiseen samantyyppiseen lauseeseen: Kalle pyytää Villeä korjaamaan täältä luunsa, ei asia olekaan enää niin yksiselitteinen. Tuskin Kalle omia luitaan pyytää korjaamaan.

Viimeisessä esimerkissä voidaan lause hajottaa: Kalle pyytää, että Ville ajaa autoaan tai Kalle pyytää, että Ville ajaa hänen autoaan. Nyt pitäisi olla selvää, kuka omistaa: subjektiin viittaavassa aina possessiivipääte, johonkin toiseen viittaavana aina hänen.

Epäselvyyttä tuottaa juuri se, että virke Kalle pyytää Villeä ajamaan autoaan sisältää upotetun lauseen: Ville ajaa autoa. Tällöin Ville olisikin subjekti ja omistussuhteet menevät sekaisin. Mikäli lauseyhteys ei selvästi tuo ilmi, kuka mitäkin omistaa, on virke hajotettava tai käytettävä tämä-pronominia tai omistajan nimi toistettava.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Vepsä on helppoa



Sain vepsänkielisenkin lukukirjan käsiini. Vepsän maa on Äänisen eteläpuolella, ja vepsän puhujia on noin 6000 henkeä. Karjalan kielen jälkeen vepsän kieli on seuraavaksi helpoin ymmärrettävä suomalaiselle. Kirjasta löytyi suomalainen kansanlaulu (=suomalaine rahvhanpajo) Rati-riti-rallaa vepsäksi:

Rati-riti-rala, tuli tal´vel hala.
Hudebard i tuhotukad, lumisobad, sumegsuugad.
Rati-riti-rala, mugoine om hala.

Rati-riti-rala, kuspäi tuli hala?
Pohjoižespäi korjas ajoi,
Pövus – vilu, tulleinpajo.
Rati-riti-rala, sid´päi tuli hala.

Rati-riti-rala, midä tegi hala?
Peiti järved jäiden alle,
Pästi lapsed järven jäle.
Rati-riti-rala, ninga tegi hala.

Rati-riti-rala, hüvin tegi hala.
Lapsed vätas lumilindha,
Šurktas regil, suksil hihttas.
Rati-riti-rala, kitäm sindai hala.

Laulun perässä oli kysymyksiä, joihin voi kokeilla vastata laulun perusteella.
Küzundad:
1.Mitte om hala?
2.Kuspäi hän tuli?
3.Midä hänel om pövus?
4.Midä tegi hala?
5.Midä lapsed voiba tehta tal´vel?

Kirjasta: Nina Zaiceva, Maria Mullonen: Ičemoi lugemišt. Vepsän kelen lugendkirj 3.-4. klassale. Petroskoi Karjala. 1994.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Ottaako vaimonsa vai hänen vaimonsa


Näyttää olevan ihmisille se ja sama Suomessa, ajaako omalla vai toisen autolla vai hyppääkö oman vai toisen vaimon sänkyyn.
Juuri hiljattain kerrattiin koulussa taas ruotsin pronomineja sin–sitt–sina ja hans-hennes. Vaikea tuntuu olevan tehdä eroa niiden käytön välillä. Ei auta, jos yritän neuvoa, että sehän menee ihan kuin suomessakin. Oletetaan, että on kaksi miestä, Kalle ja Ville. Kallella on auto, mutta Villellä ei ole. Kalle ajaa autollansa/autollaan (=sin). Lauseessa ei ole hänen-sanaa missään, ei liioin käytetä sitä. Ja sitä paitsi auto on hänen omansa. Mutta joskus myös Ville ajaa hänen (=hans) autollaan, kun ei kerran omaa ole.

Tuo neuvo ei vain auta yhtään. En tiedä, miten muualla päin Suomea sanotaan, mutta ainakin täällä oppilaat väittävät minulle aina, että kyllä voi sanoa suomen kielessä: Kalle ajaa hänen autollaan, (kun siis omallaan ajaa). Kielessä alkaa hämärtyä –nsa ja hänen. Ei ihme, hämärtyväthän nuo omistussuhteet muutenkin. Ei aina ole varmaa menikö Ville hotelliin vaimonsa vai hänen vaimon kanssa.

Olen aina ihmetellyt, miksi tuo asia on vaikea käsittää, mutta ilmeisesti englannin ylivalta taas tunkee joka kieleen. Englannissahan ei ole mitään väliä, menikö oman vaimonsa kanssa vai toisen: He went with his wife voi merkitä omaa tai toisen vaimoa. Saksalaisillakaan ei ole tässä eroa: Er ging mit seiner Frau, ei mitään väliä, oli sitten kyseessä oma tai vieras vaimo. Mutta suomessa samoin kuin ruotsissa silläkin asialla sentään on vielä väliä.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Sattuuko sinuun jos sinuun sattuu


Tämänpäiväinen kielipläjäys koulussa oli verbi sattua. Opettajainhuoneen väestä jokainen käsitti ja käytti verbiä eri tavoin. Ei mikään ihme siis, että informaatio joskus välillä tökkii.

Savolainen matematiikan opettaja kysyi: ”Sattuuks siulle, että piet tunnin ensi viikolla?” Samoin entinen vahtimestarimme aikoinaan kysyi monistettuaan jollekin kokeita: ”Onks nää monisteet sattuvat”. Kun katsoin ihmetellen, jatkoi hän: ”No, sano nyt, sattuuks ne siulle?”
Näillä lauseilla halutaan kysyä, sopiiko minun pitää tunti tai ovatko monisteet hyvät ja sopivat.

Länsisuomalainen jäi ihmettelemään äskeisiä lauseita. Mutta suu loksahti auki vuorostaan hämäläisiltä ja savolaisilta kollegoilta, kun lausahdin: ”Tähän koneeseen ei sitten saa sattua!”
Tarkoitin, että siihen ei saa koskea, kuten itäsuomalaiset sanoisivat.

Itäsuomalainen käsittää lauseen ”Kaatuessa tuli haava ja nyt sattuu polveen” siten, että polvi on nyt kipeä, siihen koskee. Länsisuomalainen ei koskaan käytä sattua-verbiä tuossa yhteydessä, vaan sanoo aina: ”Polveen ottaa/tekee kipiää”. Paitsi nykyään tietysti käsitteet sekoittuvat murteiden lähetessä toisiaan.

Nykysuomen sanakirja ja sen jatko-osa Synonyymisanakirja antavat sattua-verbille vaikka mitä muitakin merkityksiä. Tässä päämerkityksiä:
osua, iskeytyä,törmätä: Luoti sattui maaliin. Isku sattui rintaan. Tässä esimerkissä voi merkitys olla siis kahdenlainen.
sattumalta joutua jhk: Vastaani sattui naapurin isäntä.
sattumalta tulla tehneeksi: Satuin tulemaan parhaaseen aikaan.
tapahtua, käydä: Sattuipas ikävästi.
tehdä kipeää, jomottaa: Hampaan poraaminen sattui niin vietävästi.

Koskettaa ja tehdä kipeää onkin itse asiassa sama asia: Kun pallo sattui polveen, nyt polveen sattuu. Kun hän sattuu minuun, minuun saattaa sattua, tai kun hän koskee minuun, minuun koskee!

tiistai 16. syyskuuta 2008

Tämä olis Liisa ja se sanois Maijalle päivää


Muoto, joka suomen kielessä tunnetaan konditionaalina, on yleensä ihmisten mielestä vain ehtolause: Jos tämä ehto täyttyisi, olisi asia näin. Jos minulla olisi rahaa, ostaisin maatilan.

Konditionaalilla on paljon muitakin merkityksiä. Tavallisin on varmaan kehotus: Avaisitko ikkunan! Tulisitteko mukaan! Tai vieläkin voimakkaampi käsky tai kehotus: Menisit jo siitä! Olisit nyt ihmisiksi!

Kaupassa ostoksilla katselet eri puseroita. Sanot: ”Eikö tämä punainen sopisikin minulle? Ja tuosta kankaasta tulisi sen kanssa hyvä hame”. Konditionaali ilmaisee siis yhtä ajateltavissa olevaa vaihtoehtoa, joka ei vielä ole todellisuutta.

Konditionaali voidaan tulkita tarjoukseksi tai muuksi ehdotukseksi: ”Täällä olisi nyt kahvia. Tuossa olisi posti”. (Nyt olisi siis tilaisuus ostaa postimerkkejä kortteihin). Näissä tapauksissa olen ihmisten usein kuullut sanovan: Miten niin OLISI, eikö siellä sitten välttämättä ole? Ja kuinka niin OLISI posti, siinähän ON posti eikä vain OLISI! Liekö vieraiden kielten opetuksen syytä, että konditionaalia ajatellaan vain ehtolauseeksi.

Hyvin tavallinen tapa käyttää konditionaalia suomen kielessä on referoida jonkun puhetta. Jos referoitaessa käytetään konditionaalia, osoittaa se puhujan suhtautumista asiaan, tavallisesti epäillään tiedon paikkansapitävyyttä. Yleisimmin tällaista kuulee esimerkiksi televisiossa uutistenlukijan sanomana: ”Juuri saamamme tiedon mukaan Japanissa olisi sattunut tuhoisa lento-onnettomuus, jossa olisi kuollut ainakin 25 ihmistä”. Tieto ei ole vielä varmaa, konditionaali ilmaisee epävarmuutta ja epäilyä.

Tuore esimerkki koulusta: Joku oli kuullut, että eräs oppilas oli viety sairaalaan. Puhuja kertoi asiaa muille näin: ”Minä kuulin eilen, että se Liisa olis viety sairaalaan ja että siltä olis leikattu umpisuoli.”
Asia on vielä niin tuore tai niin monen välikäden kautta kuultu, että puhuja ilmaisee asian konditionaalilla eikä perfektillä. Perfektin käyttö ilmaisisi ehdotonta totuutta.

Lapset käyttävät leikeissään konditionaalia kuvitteellisessa tilanteessa. Heillä on käsissään barbinuket: ”Tämä olis nyt Liisa ja tämä olis Maija. Liisa tulis Maijan luo ja kysyis Maijalta…”
Konditionaalin avulla luodaan kuvitteellinen tilanne, johon leikissä siirrytään.

Saksan vastaavaa muotoa, konjunktiivin preesensiä, oppilaille opettaessani olen ottanut näitä tällaisia tilanteita heille esimerkeiksi suomen kielestä. Kaikki innostuvat heti viimemainitusta: ”Joo, tuolla lailla mekin olemme leikkineet”. Mutta referointitilanne tuntuu heistä oudolta, vaikka se on ihan yleinen konditionaalin käyttötapa. Siihen ei vain ole kiinnitetty huomiota. Nämä ovat niitä tapauksia, jolloin saksan kielen opiskelijat aina raapivat päätään ja pitävät saksan opetettavaa konjunktiivin preesensiä kummajaisena. Espanjassa tätä tapausta nimitetään subjunktiiviksi.

torstai 11. syyskuuta 2008

Mihin Monacoon


Pitkään Saksassa asunut entinen kollegani valitteli ja hämmästeli, että suomalaiset nimittävät saksalaista uskonpuhdistajaa Martin Lutheria nimellä Martti Luther. Tai että Ranskan kuninkaat ovat meillä Ludvigeja, vaikka heidän oikea nimensä on Louis ja Ruotsin kuninkaat ovat Kaarleja ja Kustaita.
Miksi kuitenkaan Espanjan kuningas Juan Carlos ei ole Juhani Kaarle?

Eivät suomalaiset ole tässäkään asiassa sen kummallisempia kuin muutkaan kansat. Kaikissa kielissä ovat historiallisten henkilöiden nimet sopeutuneet satojen vuosien kuluessa kunkin kielen omiin lainalaisuuksiin.
Nyt kuitenkin kielenhuollossa on otettu kanta, että uusista nimistä ei tällaisia sovinnaisnimiä enää oteta käyttöön. Vanhat historialliset nimet kuitenkin jätetään.

Henkilönimiä tavallisempia ovat kuitenkin sovinnaiset paikannimet kuten Tukholma, Tallinna, Lontoo jne. Kansainvälinen suositus nykyään on, että paikannimistä käytettäisiin maan omakielistä nimeä. Tällainen tarve on tullut kansainvälistymisen ja jokapäiväisten kontaktien myötä. On hankalaa, kun jollain paikkakunnalla on monenkielisiä nimiä. Jo heti lentokentällä tulee ongelmia, jos ei tiedä kulloisenkin maan käyttämää nimeä.

Saksalaiset esimerkiksi käyttävät sovinnaisnimiä Venedig, Turin, Mailand sen sijaan, että puhuisivat Venetsiasta, Torinosta tai Milanosta. Tai jos haluaa lentää Rhodokselle, onkin se Suomessa ihan oikein kyseisen maan kielellä, mutta lentoaikatauluissa lukee maan englanninkielinen nimi Rhodes, jolloin luulee löytävänsä itsensä vaikka Afrikasta.

Saksalaisen Münchenin kaupungin nimi on englanniksi Munich ja italiaksi Monaco. Tämän vuoden keväällä oli saksalaisissa lehdissä uutisia, kuinka joku oli mennyt teini-ikäistä tyttöä Müncheniin vastalle, mutta kun lentokentällä ei näkynyt kyseistä henkilöä, soitti poliisit. Aikojen kuluttua selvisi, että tyttö odottelikin vastaanottajaa Monacossa.

Paikannimissäkään ei oteta käyttöön enää uusia sovinnaisnimiä. Vain sellaisista nimistä, jotka ovat hyvin lähellä alkuperämaan nimeä, siirrytään käyttämään alkuperäistä nimeä. Tällaisia olisivat esimerkiksi Skoone–Skåne, Vermlanti–Värmland tai Upsala–Uppsala.

Minusta ei ole ihmettelemistä siinä, että ihmiset satoja vuosia sitten ovat sopeuttaneet nimiä omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Itsekin olin aina Ruotsissa Kerstin tai Virossa Kersti, kun taas eteläeurooppalaiset kutsuvat minua nimellä Kristi. Joskus meillä oli oppilaana Tilleus, jonka ihmiset heti muuttivat muotoon Tillanen.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Tuhukuu ja ligakuu




Sain käsiini livvin eli aunuksenkarjalan kielisen oppikirjan, joka on tarkoitettu ala-asteen ensiluokkalaisille. Kirjasta löysin mielenkiintoiset nimet kuukausille. Internetistä löysin vastaavat vienankarjalan eli varsinaiskarjalan kuukausien nimet, jotka on vasta hiljattain jälleen otettu käyttöön. Suomessakin oli vielä 1700-luvulla joulukuun tilalla talvikuu.

vienankarjala
pakkaiskuu
tuiskukuu
kevätkuu
sulakuu
oraskuu
kesäkuu
heinäkuu
elokuu
syyskuu
sajekuu
pimiekuu
talvikuu

aunuksen karjala eli livvi
pakkaskuu
tuhukuu (tarkoittaa tuiskua)
kevätkuu
sulakuu
oraskuu
kezäkuu
heinükuu
elokuu
süvüskuu
ligakuu
külmükuu
talvikuu


Jos näitä kahta karjalankieltä vertaa toisiinsa, on vienankarjalaa paljon helpompi ymmärtää. Se on melkein kuin suomen murre. Laitan pienet tekstipätkät malliksi molemmista kielistä.

Aunuksenkarjala:
Elettih ennevahnas rinnakkai kaksi vellie: bohattu da köühü. Läheni uuzi vuozi, a köühäl vellel ei olluh ni murustu leibiä stolale panna. Lähti häi bohatan vellelüö abuu pakiččemah.
-Anna minule, velli, vähäine lihua laihinah, gu Uuzi vuozi on tulemas!
Nimidä ei vastannuh bohattu, vai huškai jalgoih köühäle lehmänsorkan.
(Kirjasta: Tatjana Boiko: Oma sana. Petroskoi Karjala. 1993).

Vienankarjala:
Pokko ta pukki lähettih meččäh lehtie syömäh ta kävelömäh. Käveltih, käveltih ta eksyttih pimieh meččäh. Hyö tultih sakieh kuusikkoh. Kačotah, hukat puun alla keitetäh illallista. Pukki sanou hil´l´akkaiseh pokolla: -Mitä rupiemma luatimah? Nyt myö häviemmä, hukat syyvväh meät. Pokko sanou: -Nouska puuhu, sieltä hukat meitä ei suaha!
(Kirjasta: Pekka Zaikov: Kaunista karjalua 2. Petroskoi Karjala. 1993).

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Joko sie peit tunnin





Kun oppilaat joskus valittavat, miksi pitää vieraissa kielissä olla epäsäännöllisiä verbejä, kuka kurja ne on keksinyt, esitän heille savolaisen pitää-verbin taivutuksen, joka minusta vetää hyvinkin vertoja germaanisten kielten vahvoille verbeille. Ulkomaalaisen korvissa kuulostaa varmaan tosi huvittavalta. Kirjakielessähän se olisi minä pidin, sinä pidit jne.

mie pein
sie peit
hää pit
myö piettii
työ peitte
hyö pitvät

Meni varmaan 20 vuotta, ennen kuin edes käsitin, että ensimmäisessä persoonassa sanotaan pein eikä piin, jota kyllä myös kuulee käytettävän.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Opettajainkokouksesta vanhempainiltaan


Tänään minulta kysyttiin, miksi kummassa sanotaan Jehovantodistajain valtakunnansali, eikä -todistajien. Joku on joskus aiemmin epäillyt, että opettajainhuone tai pappeinkokous olisi väärin sanottu. Paikkakunnalla on jopa muutettu entinen tienviitta Palloinmäki muotoon Pallomäki, kun on kuviteltu, että entinen muoto olisi väärä.

Monikon genetiivi onkin monipuolinen sijamuoto. Joistain sanoista voi muodostaa kahdenlaisia muotoja: maiden / maitten, portaiden / portaitten. On vähän makuasia, kumpaa muotoa haluaa käyttää, käyttö riippuu myös henkilön murretaustasta. Tutkimusten mukaan asiaproosassa käytetään enemmän muotoa maiden ja portaiden, puhekielessä maitten ja portaitten.

Joissakin sanoissa voi olla tällaiset päätemahdollisuudet: suurten /suurien, jäsenten / jäsenien.
Tässä ryhmässä on –ten-pääte yleisempi: suomalaisten naisten, harvemmin sanotaan suomalaisien naisien.

Jos sana päättyy yhteen vokaaliin, voi se saada myös juuri alussa mainitun tyyppisen –in-päätteen. Näitä käytetään nykyään lähinnä vain yhdyssanan alkuosina ja jollain lailla kiinteissä ilmauksissa. Mainittujen lisäksi esimerkkejä: vankeinhoito, pyhäinpäivä, vanhempainilta, köyhäinhoito.
Tätä muotoa käytetään myös joissain monikollisissa nimissä: Yhdysvaltain, Virtain tai kiteytyneissä sanonnoissa: kautta rantain, voimainsa tunnossa, aikain takaa. Muissa yhteyksissä käytettynä muoto on vanhahtava ja ylätyylinen, joten ei ole ihme, jos joku epäilee muodon oikeellisuutta.

Monilla sanoilla on kolme muotoa: taivaiden/taivaitten/taivasten. Jälkimmäistä käytetään tavallisesti vain kiinteissä sanonnoissa: taivasten valtakunta. Muita tällaisia voisi olla esim. susi lammasten vaatteissa, kuningasten kuningas.
Jotkut sanat voivat saada kaikki viisi päätettä: enkeleiden, enkeleitten, enkelten, enkelien, enkelein. Näistä sitten vain valitaan tyyliin sopiva muoto.

(Lähteinä mm. Iso suomen kielioppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2005)