Lihapullia perunoitten lonkalla

Kirjoitettuani ruumiinjäsenistä paikannimissä ja metaforina, on minulle tullut palautetta sähköpostissakin erilaisista sanonnoista. Maasto- ja paikannimien lisäksi on olemassa ruumiinjäseniä muissakin ilmauksissa. Kielen kehittyessä yhä abstraktimmaksi näyttää joissakin ilmauksissa ruumiinjäsen korvautuvan ”kehittyneemmällä” ilmauksella.

Paljon on myös verbejä, jotka ovat kehittyneet alun perin konkreettisista ruumiinjäsenistä esim. käsi – käsittää/käsitellä, jalka – jaloitella/jalkautua, pää – päätellä/ päätyä, polvi – polveilla/ polveutua, silmä – silmäillä/silmätä, kieli – kieliä, niska – niskoitella, hammas – hammastaa. Viime mainittua käytetään ainakin Itä-Suomessa koiran puremisesta. Hammas on metaforanakin mm. ajan hammas. Verbejä syntyy jopa uusiakin, kuten puhekielen keuhkota, kun joku oikein kovasti huutaa ja kiukuttelee.

Maastonimistä on jäänyt mainitsematta myös kurkku, esim. Merenkurkku, joka on kapea kohta Pohjanlahdessa. Kapeista kohdista reiteillä käytetään myös kaulaa, josta on tullut pullonkaula. Tämä taas on siirtynyt muihin merkityksiin kuten tiessä voi olla pullonkaula, jokin silta voi olla pullonkaulana eli kapeana kohtana. Nielu tai kurkku voi olla myös jokin muu aukko, joka kurkun tapaan nielaisee jotain, kuten ennen puimakoneen nieluun syötettiin lyhteitä.

Maastonimiä on vielä mm. niska: kosken niska, millä tarkoitetaan kosken alkupäätä. Niska esiintyy monissa paikannimissä: Niskakoski, Niskalampi, Niska-Pietilä. Viime mainittu on kylä Rautjärvellä, sijaitsee joen alkupäässä.

Pää on edelleen hyvin tavallinen erilaisissa ilmauksissa: tien pää, pöydän pää, pääkaupunki. Pää on jopa niin eriytynyt joissain ilmauksissa, että sitä ei edes mielletä alun perin ruumiinjäseneksi, päinvastoin kuin vaikkapa nenä, korva tai lonkka. Sanonta kevään korvalla, on usein korvautunut abstraktimmilla ilmauksilla, myös tikun tai niemen nenässä alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Myös minun rinnallani on tavallisemmin minun vierelläni, kuitenkin lähdetään vielä yön selkään.

Joskus kuulee ainakin vanhempien ihmisten sanovan esim. laitetaan perunoitten lonkalle lihapullia ja kastiketta, kun laitetaan vierelle. Vieläkin kuulen korvissani kuinka isä lapsena ollessani sanoi esim: Laita se laukku siihen pyörän lonkalle! Ja puhelinsoitto isälle todisti samaa. Mutta isäkin oli sitä mieltä, että vierellä on korvaamassa tai jo korvannut lonkalla-ilmauksen.

Harvemmin kuulee käytettävän napaakaan. Keskikohta tai keskus tms. on korvannut nykyään tuon ruumiinjäsenen. Napa on vielä ainakin maapallon navoista ja napapiiristä käytetty sana sekä pyörän napa ja napakelkka. Nuoret kylläkin arvelevat, että nimitys napakelkka tulisi siitä, että sen päällä maataan mahallaan ja napa koskettaa kelkkaa. Mutta napa tarkoittaa keskustappia, jonka ympäri kelkka kiertää kehää akselin päässä. Karjalan kannaksella on mm. Kivennapa-niminen paikkakunta.

Ja ovatpa ruumiinjäsenet antaneet nimensä monille kasveille. Valkosipulin toinen nimitys on kynsilaukka, joka on jäämässä pois. Kuitenkin vielä ruokaan laitetaan valkosipulin kynsiä. Saksalaiset muuten sanovat valkosipulin varpaita.

Muita kasveja mm. anopinkieli, leijonankita, maksaruoho, rakkolevä, kurjenpolvi, riittäähän näitä. Ojakellukkakin on ollut kansan suussa lampaankellottimet tai pässinmulukut (ruots. fårpungar), mutta Lönnrot on kaunistanut nimen kasvistoonsa. Ukontulikukka on ollut hammasruoho , oravanmarja kissankorva, siankärsämön entinen nimi on nenäheinä tai nenäruoho. Isomaksaruoho on tunnettu mm. nimellä sianleuka. Keltamaite on ämmänhammas tai akanhammas , ruotsissa vieläkin kärringtand.

Vieressä kalliokielo, jota on ennen nimitetty mäkikieleksi. Ylhäällä kielo, jonka kansanomainenn nimi on ollut koirankieli.