maanantai 31. joulukuuta 2007

Huudahdellaan runoillen


Vaikka huudahdussanoilla ei luulisi olevan mitään väliä, on niissä usein enemmän informaatiota kuin jossain muussa sanassa. Seuraavassa listassa vaihdetaan vain yhtä vokaalia, ja heti saadaan merkitys muuttumaan. Jos maistelet sanoja suussasi, huomaat, että jokaisella huudahduksella on oma vakiintunut merkityksensä, ja kaikki suomen vokaalit on tullut käytetyksi. On ihan eri asia, sanooko joku sinulle hehheh vai hähhäh ja esim. sanoilla hyhhyh ja huhhuh on ihan tietty merkityksensä.

hahhah
hehheh
hihhih
hohhoh
huhhuh
hyhhyh
hähhäh
höhhöh

Katsoin saksan sanakirjasta, olisiko siellä kaikille suomen hohotuksille vastaavia ilmauksia. Kaikki vokaalit voidaan vaihtaa sielläkin, ja huudahduksen merkitys muuttuu. Ainoastaan ä- ja ö-vokaalia ei ollut sanakirjan sanoissa. (Saksassahan ä, ö ja ü –vokaalit katsotaan a:n, o:n ja u:n varianteiksi ja löytyvät sanakirjoissa vain näiden kohdalta). Kirjoitan tähän sanakirjan antamat merkitykset, koska ne hieman saattavat poiketa siitä, mitä suomalainen ymmärtää vastaavilla huudahduksilla.

hach!=hämmästystä, yllätystä
haha!=naurua, vahingoniloa, voitonriemua,
he!=yritetään herättää toisen huomio,
hi! hihi!=vahingoniloa ja ironista kiherrystä,
ho! hoho!=hämmästystä
hu!= pelästystä, huh!= kauhua, kylmän tunnetta
hu-hu!= huhuilla jollekin kauempana olevalle
hü! hüh!= käytetään hevosta tai härkää hoputettaessa

Saksalainen kirjailija ja opettaja Rudolf Otto Wiemer (1905-1998) on kirjoittanut jopa runon "Aha die Deutschen” käyttäen interjektioita eli erilaisia huudahdussanoja. Kun vielä lisätään huudahduksiin painotuksia ja intonaatiota, voidaan saada samastakin asiasta monia merkityksiä.

empfindungswörter (=tunnesanoja)
Aha die deutschen
Ei die deutschen
Hurra die deutschen
Pfui die deutschen
Ach die deutschen
Nanu die deutschen
Oho die deutschen
Hm die deutschen
Nein die deutschen
Ja ja die deutschen

Runo: Wiemer, Rudolf Otto, Beispiele zur deutschen Grammatik, Gedichte.Wolfgang Fietkau Verlag, Kleinmachnow, Berlin 1973, 15.

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Lapsen kielen kehityksestä


Lapsen kielen kehityksestä on tehty monia tutkimuksia, mutta en ole niihin perehtynyt. Joululomalla tapasin taas 2-vuotiasta lapsenlastani Aatua, jonka kielen kehityksestä tein ihan aikomattakin huomioita. Ja mikä ihmeellisintä, vertasin puhetta vieraisiin kieliin. Nämä ovat vain hajahuomioita lapsesta, jota näen vain noin kerran kuukaudessa.

Noin 1½-vuotiaana Aatu ymmärsi jo vaikka mitä ja sanoi yksittäisiä sanojakin. Myös kahden sanan tuotoksia oli runsaasti. Mielenkiintoni kiinnittyi yhdyssanoihin, jotka melkein järjestelmällisesti olivat väärin päin: lipputanko oli aina tankolippu, vaikka sitä olisi toistanut kuinka monta kertaa. Pöytäliinasta tuli liinapöytä, leikkimökistä mökkileikki jne.

Sama ilmiö oli adjektiiviattribuuteilla: iso lapio oli tavallisesti lapio iso.

Eikä pääsanan ja määreen paikanvaihto rajoittunut näihin, vaan myös omistus eli genetiiviattribuutti oli pääsanansa jäljessä: vaarin kirja oli aina kirja vaarin, isin autosta tuli auto isin. Nyt joululomalla olivat nämä kesäiset ”virheet” hävinneet.

Mielenkiintoista tästä tekee se, että monissa kielissä, esimerkiksi latinan, englannin, saksan ja espanjan kielessä omistus on aina pääsanansa jäljessä: sa. das Auto des Vaters tai esp. el coche del padre. Latinassa ja espanjassa myös adjektiivi on pääsanansa jäljessä: una chica bonita (= kaunis tyttö eli sananmukaisesti tyttö kaunis, kuten Aatun puheessa).

Nyt 2-vuotiaana oli puhe kehittynyt huomattavasti. Oli tullut uusia mielenkiintoisia asioita. Lauseet ovat pitempiä, 2- tai 3-sanaiset ilmaukset ovat tavallisia, mutta jopa 5-sanaisia lauseita tuli. Mielenkiintoisia olivat nyt kysymyslauseet, joissa olikin germaanisten kielten sanajärjestys, eli verbi aina toisena: Minne menee vaari? Mitä puhuu äiti siellä? Mitä syö lintu?

Toinen jännä ilmiö oli olla-verbin puuttuminen. Mm. venäjänkielessä puhutaan samalla tavalla tämän tapaisissa lauseissa:
Mikä tämä? Tässä kissa. Tämä vaari.

Kun olin jossain vaiheessa kertonut perheenjäsenten oikeita etunimiä, Aatu katsoi minua kovin hämmästyneenä ja yritti väittää vähän vastaankin. Lopuksi hän meni sohvalle vaarin viereen, taputti tätä päälaelle ja sanoi velmu ilme silmissään: Tämä Erkki. Ja nauraa räkätti päälle.

lauantai 29. joulukuuta 2007

Kielivoimistelua eri kielillä


Kaikissa kielissä on hauskoja ja merkillisiä kielivoimistelulauseita, kielenvääntäjiä. Hauskuus tulee joko sanojen samankaltaisuudesta, vaikeaäänteisten sanojen peräkkäisyydestä tai samannäköisten sanojen merkityseroista. Useimmiten on tarkoitus lausua ne peräkkäin monta kertaa ja mahdollisimman nopeasti kunnes kieli on solmussa.

Näitä kutsutaan englanniksi Tongue twisters, ruotsiksi tungvrickare (=kielenvääntäjä) ja saksaksi Zungenbrecher (=kielenrikkoja), espanjaksi trabalenguas.

Jo kymmeniä vuosia sitten, kun ei ollut terapeutteja yms. kansakoulunopettaja laittoi ärrä- ja ässä-vikaisen lapsen ääntämään:

Ärrän kierrän ympäri orren, ässän pistän taskuun.
Tai: Mustan kissan paksut posket. Itsekseskös itkeskelet, yksikseskös yskiskelet.
Hauska välituntileikki oli: Appilan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu.

Näitä on valtavat määrät, samoin vieraissa kielissä. Olen kerännyt muutamia tunnetuimpia esimerkkejä eri kielistä. Niistä kielistä, joita en tunne, en ole lauseita yrittänytkään suomentaa, vaan olen jättänyt englanninkieliset valmiit käännökset.

Ruotsi:

Sju sjösjuka sjömän sköttes av sju sköna sjuksköterskor.
(Seitsemän kaunista sairaanhoitajaa hoiti seitsemää merisairasta merimiestä).
Farfar, får får får? –Nej, får får inte får. Får får lamm.
(Isoisä, saavatko lampaat lampaita? –Eivät, lampaat eivät saa lampaita. Lampaat saavat karitsoita.)

Nämä samoin kuin monet muutkin ruotsalaiset ovat tunnettuja myös norjassa ja tanskassa. Myös tanskassa ja saksassa on paljon yhteisiä.

Saksa:

Onkel Fritz fischt frische Fische. (Fritz-setä kalastaa tuoreita kaloja).
In Ulm und um Ulm und um Ulm herum. (Ulmissa, Ulmin ympärillä ja ympäri Ulmia).

Englanti:

I scream, you scream, we all scream for icecream!
Six sleek swans swam swiftly southwards.
I thought, I thought of thinking of thanking you.

Viro

Kummikutes kummitus kummitas kummutis.
(Kumisaappainen kummitus kummitteli lipastossa).

Espanja:

Pin pon pan para Papin.
(=Pin tarjosi leipää Papinille.)

Italia:

Un pezzo di pizza
che puzza nel pozzo
del pazzo di pezza.

(A piece of pizza is stinking in the well of the madman of rags.)

Unkari:

Öt török öt görögöt dögönyöz örökös örömök között.
(Five Turks massage five Greeks among perpetual pleasures.)

Jos kauhistelee unkarin valtavaa ö-kirjainten määrää, ei se varmaan ole sen hullumpaa kuin suomenkielen vastaavanlaiset ilmaukset. Eiköhän seuraava vedä vertoja unkarille: Lääkäri määrääsi väärää päänsärkylääkettä, eikä ole edes yhtään tarvinnut vääntääkään, kuten vaikkapa tässä: Ölli pölli töllin Ölliltä.

Jos suomenkielessä on runsaasti vokaaleja, kuten sanassa hääyöaie, on niitä unkarissakin:
Fiaiéi.
(More things of his or her more sons.)

Äskeisten vastapainoksi tsekin kieli, jossa on valtavasti sanoja ilman ensimmäistäkään vokaalia:

Tsekki:

Strč prst skrz krk. (Pistä sormi kurkkuun.)

Arabia

Laa wala balla wallahi!
(No, you, for god's sake I swear)

Indonesia:

Kuku kaki kakak kakak ku kayak kuku kaki kakek kakek ku. (My sisters' toenails look like my grandfathers'.)
Eikö tämä vaikuta jo peräti samanlaiselta kuin tuo suomalainen kokon kokoaminen:
-Koko kokko kokoa!
-Koko kokkoko?
-Koko kokko.

Suahili:

Hapo ulipo upo upo.
(Is there a ladle (there) where you are?)


Kaikenkielisiä väännöksiä on lisää mm. osoitteessa http://www.uebersetzung.at/twister/index.htm

Saksankielisiä on mm. osoitteessa: http://www.elkeswelt.de/sprachschatz/zungenbrecher/deutsch.htm

perjantai 28. joulukuuta 2007

Älä sano mitä ajattelet

Jos minulle joskus joku erehtyy sanomaan: ”Olet kaunistunut” tulee väistämättä mieleeni, mitenkähän ruman näköinen olen tähän mennessä ollutkaan. Peiliin katsoessa ei siellä nimittäin tuon ”kaunistumisen” jälkeenkään kovin häävi naama katso vastaan.Tuota samaa kuulin kerran bussissa jonkun takanani pohtivan kaverilleen: onko ollenkaan kohteliasta sanoa toiselle, että tämä on kaunistunut, vaikka puhuja sen kohteliaisuudeksi tarkoittaakin.

Tällaisia hyvässä uskossa sanottuja lausumia on vaikka kuinka paljon:
”Olet samannäköinen kuin 20 vuotta sitten!” Tämä on kai aiottu kohteliaisuudeksi ja tarkoitetaan, että toinen on nuoren näköinen. Mutta voihan sen niinkin tulkita, että asianomainen on ollut aina vähän vanhan näköinen. Itse en ainakaan pidä sitä enää kovin kohteliaana, varsinkin kun mielestäni näytän jo vanhalta. Eli siis: olenko ollut vanha jo syntyessäni?

”Olet käynyt parturissa”, ”Sinulla on uusi pusero” ovat mielestäni turhia, vaikka ne on tarkoitettu kohteliaisuuksiksi. Väistämättä tulee mieleen, että oli siis jo aikakin ostaa uusi pusero ja johan tuota joutikin mennä parturille.

Joku katsoo valokuvaansa ja kauhistelee itseään: ”Olenpa minä kauhean näköinen!” Silloin ei kannata missään nimessä sanoa: ”Ainahan sinä tuon näköinen olet”, vaikka toinen olisi kuinka söpö kuvassa. Kauhistelija loukkaantuu takuuvarmasti.

Jos joku on tehnyt juuri jonkin älykkään huomion, älä ihmettele: ”Mistä sinä tuon tiesit?/ Ai, sinä tiesit sen!” Näin lausuessasi ilmaiset vahingossa, että olet pitänyt toista tyhmänä.

Arkipäivän puheessa on paljon myös tilanteita, jolloin ei sananmukaisesti tarkoiteta sitä, mitä sanat merkitsevät, vaan lausumat saavat merkityksen tilanteesta:

”Puhelin soi!” tarkoittaakin: ”Vastaa siihen!”
”Täällä on kylmä!” = ”Sulje ikkuna!”
”Posti tuli.” = ”Hae posti laatikosta!”
”Onpa kello jo paljon!” = ”Olisikohan vieraiden jo aika lähteä!”
”Onpa ihanan pehmeä tyyny!” = haluat tyynyn itsellesi.

Tuo viime mainittu tyynyjuttu sattui itselleni Saksassa. Ihastelin pehmeää tyynyä ja tuttavani oli väkisin työntämässä minulle tyynyä mukaani Suomeen, kun luuli minun sitä haluavan itselleni. Minulla oli suuria vaikeuksia yrittää kieltäytyä, kun vastapuoli luuli minun vain kohteliaisuudesta kieltäytyvän.

On olemassa kielitieteen haara, pragmatiikka, joka tutkii kielen käyttöä tilanteessa ja kontekstissa eli asiayhteydessä. Eri asiat merkitsevät eri ihmisille eri asioita. Puhumattakaan, että eri kulttuureissa samoilla sanoilla ja kohteliaisuusmuodoilla on ihan eri merkitys. Varmaan jokainen on joutunut tästä syystä hämmennyksiin ulkomaalaisen kanssa. Ja kun puheeseen lisätään vielä kehonkieli, voi tulos olla joskus uskomaton.

Eli pragmatiikka on lähinnä kuulijan ongelma: Ihmiset eivät sano aina sitä mitä tarkoittavat eivätkä tarkoita sitä mitä sanovat.

Kommunikoinnissa ei aina siis auta äidin vanha viisauskaan: Ajattele, mitä sanot, ettet sano, mitä ajattelet!

keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Lauletaan latinaksi

Jostain löysin Joulupuu on rakennettu -laulun latinaksi.

abies est decorata
scimus festum adfore
crustula iam collogata
passim sunt in arbore

Kouluaikanani oli matematiikanopettajallani tapana keventää viimeistä tuntia ennen joulua tuomalla erikieleisiä lauluja tai kaikenlaisia kielileikkejä kevennykseksi. Tässä Saku Sammakko latinaksi, jota lauloimme useammallakin matematiikan tunnilla.

Rana Romulus mōr' amatōrio  nūgas, nūgas 
fert ānulos aureos in sinulo

Se Musculae Musae prīm' oculo  eccam, eccam 
vult dēdere sacro vinculo

Tibi, cārule, tempora dēficiunt  aha, aha 
me Porculo Ponto porrigunt

Mores Pónti non tibi conveniunt  edepol, edepol 
nam lutulenti digiti eius sunt

At Muscula Musa percallida'st vae, vae
Vae - femina femina semper est

Nam Musculae Musae in nuptiis euhoe, euhoe
est Cicerō Cicād' in purpuris

Contemptus et Pontus et Romulus  ei mī, ei mī 
cum Cicero lýricus optimus

Rana Romulus nunc ita mūtatus  ēheu, ēheu 
ut ei lutulentus Porculus pūrissimus



lauantai 22. joulukuuta 2007

Rääkättyä suomea

Sain tuttavaltani näytteen suomenkielestä. Teksti oli ollut Sokrates-sanomissa. Joku on kuulemma ostanut työmatkaltaan Brysselistä kakun, jossa oli kaikilla EU-kielillä tuoteselostus.

Kakku oli Fein Kuchen Gmbh:n valmistama.
Näinkin voi siis suomea kirjoittaa. Vieläkö joku sanoo, että ei ole niin väliä, miten kirjoittaa.


Kakka kera täyte kerman (20%), ja kuorrutus suklaa. Valmistus: sokerie,
vehoä jauhol, muna kasvinen, vesj, vahnä tärkkelys, maito-sokerie,
kaako, apukeine leipominen: E322, E330, E440, E471, jauhe leeipuminen
E450a, vaasla pulver, suola, luonnontutkija aromi: vanilja


sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Kynsin hampain ja mielin kielin

Matti lähti illalla iloisin mielin ja kahta kättä heiluttaen juhliin. Tarkoitus oli, että hän istuu siellä kuivin suin ja selvin päin, että pääsee kotiin omin jaloin eikä tarvitse tulla sumein silmin ja nelin kontin. Pitkin hampain ja päätään puistellen hän piti kiinni päätöksestään, vaikka isäntäväki yritti olla mielin kielin ja tarjota kaikkea hyvää juotavaa. Vaikka hän kynsin hampain piti kiinni päätöksestään, niin kuinkas kävikään!

Tälle tarinalle voit keksiä jatkoa: kaksin käsin, kuumottavin korvin, punaisin poskin, uusin voimin jne…

Suomenkielestä löytyy suuri määrä tämän kaltaisia kiinteitä sanontoja. Nämä luokitellaan instruktiiviksi, joka on suhteellisen vieras sijamuotona, vaikka sanonnat ovat kaikille tuttuja. Instruktiivi vastaa kysymyksiin miten, millä tavoin, millä keinoin, mutta sitä käytetään tavallisesti vain kiinteissä ilmauksissa ja se on aina monikossa, poikkeuksena: menin sinne jalan.

Kissoin ja koirin voisi tulla kysymykseen, kun joku vaikka etsii jotain, mutta ei sen sijaan esim. kanoin ja lampain. Onhan sellainen mahdollista muodostaa, mutta kukaan ei käytä instruktiivia, vaan aina kanojen ja lampaiden kanssa.

Siellä tapeltiin puukoin ja puntarein on kiinteä sanonta, jossa instruktiivi käy arkikielessäkin, mutta eipähän kuulosta normaalilta uutisartikkelin kieleltä sanoa puukoin ja haulikoin. Puukoin ja pyssyin kuulostaisi kivalta alkusointunsa takia ja instruktiivi onkin hyvä tyylikeino sellaiselle, joka yrittää keksiä uusia tuoreita ilmauksia.

Ristikkokielessä instruktiivi tuntuu olevan tavallinen: esim. vihjesanana jaloin, johon voi olla vastauksena vaikkapa sieni. Lauluissa, runoissa jne: Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin.

Suomen kieli on erikoinen, sillä substantiivien sijamuotoja voi olla verbeilläkin. Verbin 2. infinitiivissä instruktiivia käytetään ilmaisemaan, miten jokin toiminta tapahtuu:
laulaen, purjehtien, istuen, hyräillen.

lauantai 15. joulukuuta 2007

Teeskennellä työskentelemistä

Kirjoitin 16.10 juttua verbijohdannaisista. Tässä vielä siihen lisää:

Vastaani tuli hauskoja sanoja: ”…ammattiahmatti jäi tuoreeltaan kiinni koko hapankaalivaraston syöskentelemisestä.” (Apu 49/2007). Käsittäisin, että joku oli syönyt hapankaalia vähän silloin tällöin napsien.

Jollain internetin foorumilla joku pohti harrasteverbiä foorumoida, kun halutaan ilmaista, että joku kirjoittelee mielipiteitään foorumilla. Mutta jos ainoastaan roikkuu linjoilla, silloin kuulemma vain foorumoiskentelee. Mutta kun sitäkin vain on tekevinään, voisi tietysti sanoa: olen vain foorumoiskentelevinani.

Käteviä ovat siis suomenkielen johtopäätteet, paljon voidaan ilmaista yhdellä ainoalla sanalla ja samalla systeemillä voidaan tehdä uusia sanoja.

Näitä joutilasuutta ilmaisevia laiskasti tehtyjä juttujahan on vaikka kuinka. Kauppias voi vain vähän myyskennellä, paitsi että silloin ei kai ole kovin paljoa voittoa odotettavissa. Halventavasti voidaan sanaa myös käyttää, voihan joku myyskennellä itseään kadulla ja sen jälkeen vaikka naiskennella.

Entäs sana teeskennellä. Eli joku ei tee, on vain tekevinään jotain, vähän silloin tällöin. Sanaa ei vain mielletä tehdä-verbin johdannaiseksi.

Miten on sitten käsitettävissä työskennellä? Eikö ole epäloogista sanoa, että joku työskentelee ahkerasti, koska hän nytkin vain skentelee?

torstai 13. joulukuuta 2007

Pyhä Lucia vai paha Lucifer

On taas Lucian-päivä, 13.12. Kuka Lucia oli ja miksi päivää vietetään?

Pyhä Lucia oli neito, joka surmattiin uskonvainoissa Sisilian Syrakusassa vuonna 304 jkr.
Pyhää Luciaa on rukoiltu keskiajalla avuksi erityisesti kaulan kasvaimissa sekä sokeudessa ja silmätaudeissa.

Lucia-nimi tarkoittaa valoa (lat. lux, genetiivi lucis) ja on meillä valon tuoja vuoden pimeimpään aikaan. Arveltiinhan ennen, että 13. päivän yö on vuoden pisin ja pimein yö, ja siitä alkaa päivä pidetä.

Ruotsiin Lucia levisi Pohjois-Saksan kautta, jossa katolinen Pyhä Nikolaus yritettiin korvata valkopukuisella neidolla. Alkujaan keskiajalla Saksan Pyhän Nikolauksen mallin mukaan Ruotsissakin kulki Lucia-neito talosta taloon.

Eri aikoina Ruotsissa Lucia on ollut erilainen, se on sekaantunut milloin mihinkin hahmoon tai perinteeseen. Joinakin aikoina hän oli jopa pelottava ilkeyksien tekijä kulkien taloissa seuranaan paholaisolento ´Düwelskater´ (paholaiskolli), josta nimi Lussekatt, joka taasen on nykyisin tarjottava sahramilla maustettu Lucian-päivän pulla (myös djävulskatt). Muinoin oli paha enne, jos lapsi syntyi pimeimpänä ja pelottavimpana lussin yönä.

Lussina oli kaikenlainen työnteko kiellettyä. Jos rikkoi kieltoa, saattoi Lussi viedä vaikkapa savupiipusta. Näin Lucia on muinoin yhdistetty myös Luciferiin, kaikki perinteet ja tavat ovat sotkeentuneet ihmisten mielissä. Eli niinkin erilaiset hahmot kuin Lucia ja Lucifer ovatkin lähtöisin yhdestä ja samasta asiasta.

Nykyajan Lucia

Vaikka Lucia on Ruotsissa vanha perinne, on perinteen nykyaikainen muoto melko nuori. Vasta vuonna 1927 eräs ruotsalainen sanomalehti herätti henkiin nykytyyppisen Lucian-päivän vieton Lucia-neidon valitsemisineen ja kulkueineen, samoin kuin rahan keruu hyväntekeväisyyteen. Asia sai huomiota myös Suomessa, mutta tapa ei yleistynyt ennen kuin sodan jälkeen 1949 suomenruotsalaisten keskuudessa. Vähitellen on Lucia-juhlaa ruvettu juhlimaan myös suomalaisissa piireissä.

Laulusta:

Gunnar Wennerberg oli v. 1927 Napolissa ja kuuli kauniin laulun, joka oli ylistys Napolin kauniille kalastajasatamalle Santa Lucialle. Hän piti laulua sopivana myös kotona Ruotsissa laulettavaksi Lucian yhteydessä. Siitä lähtien tapa on säilynyt.


tiistai 11. joulukuuta 2007

Hellittelyä ja pienennystä


”Kävin Sepukan ja Seijukan kanssa ostoksilla”, kuulostaa länsisuomalaisesta oudolta, mutta on itäsuomalaiselle normaali ilmaisutapa.

Kyseessä on diminutiivimuoto eli hellittelymuoto erisnimistä Seppo ja Seija. Tällaisia tavallaan pienennysmuotoja on mahdollista tehdä vaikka mistä nimestä. Olen kuullut mm. Kari-Karikka, Aila-Ailukka, Leena-Leenukka, Eila-Eilukka, Paula-Paulukka. Jotkut nimet ovat eriytyneet omiksi itsenäisiksi nimikseen, niitä ei usein enää mielletä johdannaisiksi, esim. Marja-Marjukka.

Vaikea on mieltää diminutiiveiksi näitäkään: vasa-vasikka, musta-mustikka, maa-mansikka, piiras-piirakka, emä/emo-emakko. Eukkokin on itse asiassa emon diminutiivi samaan tapaan kuin veli-veikko.

Selviä pienennys- ja hellittelymuotoja ovat mm. sopukka, patukka, matikka, palikka, lutikka, lehdykkä, misukka, mussukka, lapukka, läpykkä, pullukka. Näistä ainakin joistakin on helppo löytää vielä ”alkuperäinen suurempi” käsite: made, lude, lehti.

Monet diminutiivit ovat vähätteleviä tai arkipäiväisiä, puhekielisiä: typykkä, letukka, heitukka, ötökkä, russakka, kopukka, jötikkä, jurrikka, turrikka jne.

Paitsi että diminutiiveja voidaan muodostaa -kka/-kkä –päätteillä, myös –nen-loppu on hyvin tavallinen. Se mielletäänkin paremmin diminutiiviksi: hiiri-hiironen, kirja-kirjanen, kukka-kukkanen. Nykykielessä ei diminutiivia enää kovin paljon käytetä. Hiironen kuulostaa satujen kieleltä. Samoin oravainen tai jänönen tuntuvat kuuluvan vain vanhaan kieleen. Tässäkin taas itäsuomalaiset tekevät poikkeuksen. Arkipäivän havaintojen perusteella olen huomannut, että varsinkin vanhemmat ihmiset ostavat aina kukkasia, ei koskaan kukkia.

Kaikkia –nen-päätteisiäkään sanoja ei enää heti huomaa ”pienennyksiksi” alkuperäisestä, esim. neulanen.

Kaksinkertainen diminutiivi (-kka + -nen) on esim. sanoissa lapsi-lapsukainen, pieni-pienokainen.


P.S. Tämän ja edellisen postauksen kuvat ovat kutomastani vippeläraanusta, jonka kuvioista osan olen suunnitellut itse.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Raamatun kielen kielikuvia



Raamatun kieli ei ole millään muotoa latteaa ja mitäänsanomatonta. Päinvastoin, se vetää värikkyydessään kyllä vertoja nykypäivän urheiluselostajien omituisille vertauksille ja ylisanoille. Yllättävän tyypillistä näyttää Raamatun kielelle olevan huomattavan suuri metaforisesti käytettävien sanojen määrä. Tällaisina kuvakielen sanoina ovat tavallisesti ihmisen jokapäiväiseen elämään liittyvät suuritaajuiset sanat, jotka useimmiten liitetään valaisemaan melkein mitä tahansa abstraktia asiaa. Jo siinä pienessä jakeiden määrässä, jota käsittelin, kiinnitti huomiota mm. maja, vaatteet, pukeutua, verhota, malja ja sarvi: esim. autuuden sarvi, autuuden vaatteet. Muutama esimerkki sanojen käytöstä vuoden 1938 käännöksen mukaan:

Maja:

4. Moos 18:2-4 lain maja.

Ilm. 15:5 Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin;

Vertauksissa majaa käytetään myös:

Jes. 1:8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa.

Pukeutua ja verhota -sanoja käytetään hyvin usein mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä:

Job 8:22 Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä.

Ps. 93:1 1. Herra on kuningas. Hän on pukenut itsensä korkeudella.

Hes. 7:27 Kuningas murehtii, päämies pukeutuu kauhuun.

1. Kor. 15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

Malja:
Kork. v. 7:2 Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko.

Jes. 51:17 sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan.

Sarvi:

2. Sam. 22:3 autuuteni sarvi.

Luuk. 1:69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven.

Joitakin keskeisiä abstrakteja sanoja valaistaan useilla eri ilmauksilla:

Pelastus on Raamatun yksi keskeisimpiä sanoja, ja se onkin saanut suuren määrän erilaisia metaforia seurakseen, tässä vain muutama: Pelastuksen Jumala, Pelastuksen kallio, lähde, tie, sarvi.

Vanhurskaus: lieneekö Raamatussa toista niin ahkerasti käytettyä sanaa kuin juuri vanhurskaus. Se liitetään melkein mihin tahansa sanaan, tässä vain murto-osa esimerkeistä: vanhurskauden asunto, hedelmä, seppele, laki, sinetti, tie sana, uhri jne.

Esim. 2.Tim. 4:8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä…


Lähde: Tiedot suomenkielen aineopintojeni opinnäytetyöstä.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Ruumis vai keho?


Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana on sana ruumis elävistä puhuttaessa siirtynyt kiellettyjen sanojen joukkoon. Kieli näyttää muuttuvan nopeasti yhden ihmisenkin eliniän aikana. Vieraiden kielten vaikutuksesta elävä ja kuollut halutaan suomessakin erotella eri sanalla. Keho on nuorten mielestä ainut oikea sana puhuttaessa elävistä. Itselläni sen sijaan ei ole mitään vaikeutta puhua omasta ruumiistani, vaikka toistaiseksi elävien kirjoissa olenkin.

Ruumis ei kuitenkaan ole kadonnut kokonaan elävistä puhuttaessa. Edelleenkin sanotaan hengen ja ruumiin ravinto, sielun ja ruumiin voimat, ruumiillinen kuritus, ruumiinrakenne, ruumiillinen työ, ruumiinvamma, ruumiintarkastus, ruumiinosat/jäsenet. Jälkimmäisessä alkaa olla horjuvuutta, moni on alkanut korjata, jos puhun ruumiinosista. Minustakin kehonosat on alkanut kuulostaa yhtä hyvältä.

Mutta jos on puhe uusista nykyaikaisista ilmiöistä, ei niihin ruumis enää oikein sovi. Puhutaan kehonrakennuksesta. Ruumiinrakennus tuskin enää kannattaisikaan! Samoin kehon kunto tuntuu jo paremmalta kuin ruumiillinen kunto, vaikkei jälkimmäinenkään minusta niin pahalta kuulosta.

Jos on puhe kauneudesta ja itsensä hoitamisesta, on mielenkiintoista, että keho-sanaa ei kuitenkaan oikein haluta käyttää, vaan se korvataan mieluummin ruotsalaisperäisellä lainasanalla kroppa. Varsinkin puhekielessä olen ihmisten kuullut käyttävän sitä: ”Tarvitsisin jotain hoitoa kropalleni”. Myös opettajat sanovat oppilaille: ”Piirrä sille nyt kroppakin!” Keho kuulostaa ilmeisesti sittenkin keinotekoiselta ja hienostelevalta ja ruumis taas liian kalmanhajuiselta.

torstai 6. joulukuuta 2007

Ruotsinkielen käännöskukkasia

Käännöskukkaset ovat hauskaa kielileikittelyä. Kukkaset voivat olla tahattomia virheitä tai tahallaan keksittyä hupia. Olen kirjoitellut muistiin kuulemiani sananmukaisia käännöksiä suomesta ruotsinkielelle. Osa on muuttunut jo klassikoiksi ja niitä hoetaan paljon. Näin ollen ne jäävät helposti mieleen, ja olen kuullut jonkun luulevan niitä oikeiksi käännöksiksi, joten varoitus:

Nämä eivät siis ole oikeaa ruotsia, vaan mielenkiintoista kielileikittelyä, jollaista syntyy, kun käännetään kielestä toiseen sananmukaisesti ottamatta huomioon sanan oikeaa merkitystä.


Alkaa sataa= Det börjar hundra.
Ajankohta = Jag kör snart.
Aurinkokunta = Solkommun.
Huulet lentävät. = Läpparna flyger.
Hän seisoi pää pyörällä = Han stod huvudet på cykeln.
Hätä ei lue lakia = Nöden studerar inte juridik.
Ilman häntä = Luftens svans.
Kaksi leivosta istui harjalla =Två bakelser satt på borsten.
Kasvannainen = Jag växer kvinnan.
Kuusijuhla = Sexfestival.
Laskekaa Suomen lippu = Räkna finska biljetten.
Leivonnaisia = Jag bakar kvinnor.
Oli hauska tavata teitä = Det var roligt att stava vägar.
Onko sinulla jo jojo? = Har du redan redan redan?
Posket pullollaan = Kinderna på sin flaska.
Puolinainen = En halv kvinna.
Viikkokaupalla = Veckan vid butiken.
Viis siitä! = Fem därifrån!

Voi kurkkuani = Smör min gurka.
Voiton päivä = Dagen utan smör.
Voi äiti, joulukuusi palaa = Smör mamma, julsex kommer tillbaka.
Vuorokausi = Turperiod.

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Otin tilaisuudesta mummon


Otin tilaisuudesta mummon –ilmaus on alkanut putkahdella esiin muuallakin kuin vain kaveripiirissä. Sanonta on tullut niin tavalliseksi, että sitä näkee jo melko asiallisissakin teksteissä sekä lehdissä että internetissä.

Mitä ihmettä mummolla on tekemistä tilaisuuden kanssa? Ei tietenkään mitään. Ilmaus tulee sanonnasta Otin tilaisuudesta vaarin, millä tarkoitetaan, että joku käytti tilaisuutta hyväkseen. Alun perin ei ole kyse isoisästä, vaan sanonta tulee ruotsin sanonnasta: ta vara, millä tarkoitetaan juuri tilaisuuden hyödyntämistä. Kun sana on niin herkullisesti samannäköinen kuin vaari merkityksessä vanhemman puoleinen mieshenkilö, on ruvettu vitsailemaan ensin: Mummo otti tilaisuudesta vaarin. Koska se vaikuttaa jo ikälopulta vitsiltä, on yritetty kirjoittaa tuoreesti: Otin tilaisuudesta mummon, mikä kyllä alkaa kuulostaa kuluneelta jo sekin.

Vanhoista sananlaskuista on väännetty jos jonkinlaisia uusia muunnoksia yhdistellen erilaisia vanhoja uudella tavalla aina sen mukaan, mihin ne assosioituvat. Tässä vain pari esimerkkiä, jotka ovat jo melko vanhoja nekin:

Joka toiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei.

Se parhaiten nauraa joka toiselle kuoppaa kaivaa.

Näillä näppäimillä.

Uuden sanonnan viehätys voi perustua siihenkin, että lopussa ei tulekaan mitään ylevää ja opettavaista, vaan latistuminen: Joka kuuseen kurkottaa, se käpyjä näkee.

Kaikkein parhaiten ihmisten luomiskyky puhkeaa kukkaan, kun on kyse tietyistä sanoista, jotka on alettu yhdistää viinaan tai seksiin. Onkohan niin, että jotkut sanat joutuvat uhanalaisiksi, koska niistä joku keksii aina takuuvarmasti jonkin viinaan tai seksiin liittyvään uudenlaisen sanonnan. Jos sanonta tai muu asiallinen asia sisältää esim. verbit antaa, ottaa, saada, panna tai substantiivit otto, pano, muna, pussi ja vaikkapa adjektiivin kankea, on varmaa, että koiranleuat ehtivät asialle. (Eli siis ehtivät astialle).

- Kyllä sokeankin muna kanan löytää.

- Alku aina kankeaa, lopussa kiitos jos seisoo.

- Kyllä sopuli sialle antaa.

- Ei ottoa ilman panoa.

- Hyvä paimen panee henkensä lampaiden edestä, mutta paha paimen panee lampaita henkensä edestä.

- Sais kerran ja kuolisi pois, mut kun aina saa eikä millään kuole.

- Jos ei heilaa helluntaina niin jono juhannuksena.

- Parempi siemen syöksyssä kuin kymmenen pussissa.

lauantai 1. joulukuuta 2007

Käki-käet-kädet-käret

-Savolainen liikunnanopiskelija yritti saada pieniä sukkahousuja jalkaansa, mutta kärjet olivat kutistuneet, joten hän ajatteli leikata ne pois. Jumpata voi ilman sukankärkiäkin, joten hän kysyi: ”Onko kellään lainata saksia, että saan leikatuksi nuo käret pois?”
Pohjalainen sisareni oli katsonut kauhuissaan ja jännittyneenä, aikoiko kaveri todellakin leikata kätensä irti.

-Kun muutin Pohjanmaalta Savoon, kerroin kylpyhuoneen vesivahingosta : ”Kaikki veret tuli lattialle.”
Kuulijakunta tuijotti kauhistuneena, enkä heti edes ymmärtänyt miksi.

-Onpa käynyt toisin päinkin. Joku savolainen kollegani oli kertomassa jostain märästä lattiasta ja juuri kun astuin paikalle, kuulin vain: ”...ja kaikki veet pyyhittiin pois.” Luulin vielä seuraavana päivänäkin, että oli kyse jonkun oppilaan tekstistä, josta v-kirjaimet oli pyyhitty.

-Pohjalainen kysyi karjalaiselta mieheltään: ”Sataako siellä ulkona?” ”Ei saa”, oli vastaus.
”Mitä ei saa? Minä kysyin, sataako siellä?” ”Ja minähän sanoin, ettei saa!”

-Savolainen pesäpalloseura oli Pohjanmaalla pelaamassa pesäpalloa. Lyöntivuorossa olleelle savolaiselle huusivat kaverit: "Anna puota, anna puota!" Pohjalaiset pelaajat vallan kauhistuivat. Pohjanmaan murteessa puo tarkoittaa takapuolta, joten heille ei tullut heti mieleen, että oli kyseessä verbi pudota/puota.

-Ja vielä vanha vitsi: ”Miksi käki ei enää kuku Karjalassa?”
”Koska karjalaiset tulivat sieltä käet taskussa.”


Tässä oli muutamia tosielämän esimerkkejä siitä, mitä väärinymmärryksiä saattaa tulla murre-eroista. Sana muuttuu astevaihtelun (esim. kärki-kären, käsi-käen/kären, käki-käen) takia ihan erinäköiseksi. Jos toisessa murteessa on jo olemassa toinen samannäköinen mutta erimerkityksinen sana, tulee väistämättä ongelmia.

D-kirjain ei kuulu alun perin suomenkieleen. T:n heikkoasteisena vastineena on ollut ð, joka on äännetty kuten englannin the, esim. pata-paðan, käsi-käðen, rauta-rauðan.

Lounais-Suomessa ð:n tilalle syntyi l, mistä se siirtyi Hämeeseen. Pohjanmaalla syntyi r.
Myöhemmin l joutui väistymään r:n tieltä muuallakin: vesi-veren, mato-maron, pata-paran.

Itä-Suomessa ð on hävinnyt kielestä jo muinaiskarjalaisessa vaiheessa ja sen paikalla on nykyään kato, eli tilalle ei tullut mitään: pata-paat, lehti-lehen. Kadon jälkeen on saattanut tulla siirtymä-äänne v tai j: kutu-kuvun, susi-suvet, pito-pijot.

D-äänne on siis puuttunut kauttaaltaan suomenkielestä. Mutta koska ð kirjoitetussa kielessä merkittiin d:ksi, alkoi sivistyneistö ruotsalaisalueilla ja niiden naapurustossa ääntääkin sen d:ksi ruotsin mallin mukaan. Tästä syystä meillä kirjakielessä on nykyään: mato-madon, käsi-kädet, vesi-vedet, sataa-ei sada.

Suomen murteethan jaotellaan kahteen pääryhmään: länsi- ja itämurteet. Jako on tehty alun perin d:n vastineitten mukaan.

maanantai 26. marraskuuta 2007

Aku Ankka –hahmoja eri kielillä

Aku Ankka on englanniksi Donald Duck, mitä käytetään sellaisenaan hyvin monissa muissakin kielissä. Joissakin kielissä on ankka käännetty, mutta etunimi pysynyt samana:

liettua Antulis Donaldas, puola Kaczor Donald, esp. ja portug. Pato Donald,
viro: Donald Part.

Suomen tapaan koko nimi on laitettu uusiksi mm. seuraavissa:
ruotsi: Kalle Anka, islanti: Andrés Önd, tanska Anders And,
italia: Paperino, saame: Vulle Vuojaš.


Mikki Hiirikin on melkein kaikissa kielissä täsmälleen sama kuin englannissa: Micky Mouse.
Muutamissa sentään on edes hiiri käännetty:
ruots. Musse Pigg, saks. Micky Maus, viro Miki Hiir,
esp. ja portugali Raton Mickey, puola Myszka Miki, italia Topolino.

Hauskoja ovat Tupu, Hupu ja Lupu, eesti: Tups, Hups, Lups,
engl. Huey, Louie, Dewey, kreikka: Hioii, Lioii, Dioii,
portug. Huguinho, Luizinho, Zezinho, puola: Hyzio, Dyzio, Zyzio.

ruots. Knatte, Tjatte, Fnatte,
saksa: Tick, Trick, Track, latvia: Tiks, Tiiks, Triks, tanska ja isl. Rip, Rap, Rup,
norja: Ole, Dole, Doffen,
liettua: Bili, Vili, Dili, venäjä: Billi, Villi, Dilli,
holl. Kwik, Kwek, Kwak, samoin Italia: Quick, Quock, Quack,
esp. Jorgito, Juanito, Jaimito.


Mielenkiintoinen on on myös Pelle Peloton.

Engl. Gyro Gearloose, viro: Leidur Leo, port. Professor Pardal, ruots. Oppfinnar Jocke (=Keksijä Jocke), saksa: Daniel Düsentrieb, puola: Diodak (=nero, fiksu), venäjä: Vint Razboltaylo, liettua: Sriegas, norja: Petter Smart, esp. Ungenio Tarconi.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Sukupuolineutraalia kieltäkö


Naisten vapautuminen miesten ylivallasta on tuonut esiin valtavan tarpeen kirjoittaa ja puhua neutraalisti tuomatta esiin erityisesti toista sukupuolta. Indoeurooppalaisissa kielissä, joita melkein kaikki eurooppalaiset kielet ovat, on kaikilla elottomillakin asioilla sukupuoli. Samoin on tietysti eroteltu hän-sanalla miehet ja naiset toisistaan. engl. he-she, ruots. han-hon, saks. er-sie.

Ruotsinkielessä on vanhastaan ollut tapana käyttää han-pronominia, jos on tarkoitettu molempia sukupuolia. Han on katsottu neutraaliksi, kuten vaikkapa suomenkielessäkin muutamat adjektiivit tietyissä tapauksissa: Kuinka vanha olet? Miten pitkä matka täältä on Turkuun? Kuinka suuri kaupunki se on? Ei siis tarvitse koko ajan muotoilla puhettaan vanha/nuori, pitkä/lyhyt, suuri/pieni.

Ruotsissa on han-pronomini alkanut tuntua liiaksi miehiin viittaavalta, joten on alettu käyttää han/hon-yhdistelmää, mikä kuitenkin on kovin hankalaa ja aikaa viepää. Siksipä yltiöpäiset tasa-arvokannattajat ja jopa kielitoimisto ovat ehdottaneet asteriksin tai jonkin muun vastaavan merkin käyttöä tuon onnettoman erottavan vokaalin tilalla: h*n, h?n tai h-n. Monet ovat myös ehdottaneet ottaa suomenkielestä hän-sana muodossa hen. Mm. Hans Karlgren on ehdottanut tällaista vuonna 1994, mutta idea lienee kuitenkin jo paljon vanhempi. Hen-sanan taivutusmuodot olisivat henom ja henoms.

Sama trendi näkyy saksankielessä. Ennen käytettiin aina maskuliinista er, jos viitattiin ihmisiin yleensä, nykyään on mainittava molemmat sukupuolet: er/sie.

Myös ruotsin hyvää man-passiivia ovat jotkut intoilijat alkaneet vieroksua: man kan nog säga att… Monien mielestä se viittaa liikaa miessukupuoleen ja tilalle on ehdotettu muotoa en. Tämä olisikin melko luonnollista, sillä joissakin murteissa on en-muoto jo valmiiksi käytössä esim: en får vara glad att en lever. Kirjakielessähän en on man-pronominin objektimuoto.

Eivät saksalaisetkaan naiset ihan niin vain enää man-passiivia niele. Leikkimielessä he ehdottavat, että man-passiivin tilalla voisi käyttää myös frau-passiivia: Frau sitzt, während man wäscht ab.

Suurempi ongelma ruotsalaisilla ja saksalaisilla ovat ammattinimikkeet, koska kaikki ammatit ovat jo päätteiltään joko maskuliineja tai feminiinejä. Saksalaisista ammateista voisi ottaa esim. opettajan: Lehrer ja Lehrerin, joista jälkimmäinen on –in-päätteellä muodostettu naispuolinen opettaja. Saksalaiset ovat ratkaisseet asian niin, että käyttävät jo melko yleisesti muotota LehrerIn. Eli iso-i keskellä sanaa tarkoittaa, että on kyse molemmista sukupuolista. Onko se kätevämpää kuin kirjoittaa Lehrer/in tai Lehrer und Lehrerin, kuten aiemmin tehtiin, on taas eri asia.

Ruotsinkielessä on vanhastaan ollut lärare ja lärarinna. Lärare on kuitenkin neutraalimpi kuin saksan vastaavat miespuoliset sanat, joten sitä käytetään molemmista sukupuolista.

Entäs sitten sairaanhoitaja? Suomenruotsissa käytetään virallisesti molemmista sukupuolista sjukskötare. Ruotsissa on menty taas äärimmäisyyksiin ja käytetään miespuolisistakin sairaanhoitajista muotoa sjuksköterska. Eikä se siihen jää. Miehet voivat kuulemma Ruotsissa vastata puhelimeenkin: Syster Bertil i telefon.

Ruotsinkielessä muuten ihminen eli människa on naispuolinen ja siihen viitataan aina pronominilla hon, kun sen sijaan saksalaisilla ja monilla muilla kansoilla ihminen on maskuliininen.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Suomalaisia lainasanoja ruotsin kielessä

Suomenkielessä on valtavasti lainasanoja ruotsinkielestä, mutta päinvastaiseen suuntaan ei ole lainautunut paljonkaan. Ruotsinkielessä on noin 30 sanaa, joiden on todettu olevan suomalaista alkuperää. Lähinnä nämä on saatu Norrlannin murteiden kautta tai Värmlannin metsäsuomalaisilta. Monikaan sana ei ole kuitenkaan päässyt yleiskielen sanaksi, vaan on jäänyt paikallisiin murteisiin tai slangikäyttöön tai käyttö on muuten marginaalista. Jotkut sanat ovat eläneet aikansa, mutta jääneet pois käytöstä yhteiskunnan muuttuessa.

Tässä tavallisimmat:

pojke, suomen sanasta poika, lainattu jo 1300-luvulla, ilmeisesti Tukholman käsityöläisiltä lähtöisin: skinnara-poika=skinnarlärling, nahkurin oppipoika.

känga =kenkä, nykyään käytetään lähinnä naisten nyörikengistä.

pjäxa = pieksu, hiihtokenkä, skidpjäxa, slalompjäxa.

kul = hyvä, kiva. Sanan alkuperä ei ole ihan kiistaton, mutta arvellaan sen olevan suomen sanasta kyllä. Kyllä-vahvistussanahan tarkoittaa kaikkea positiivista.

hyvens =hyvä, hyvin. Käytetään lähinnä slangisanana.

kola =kuolla. Slangikäytössä kiertoilmauksina kuolemiselle esim. sanonnassa att kola vippen.

motti =motti, joka merkitsee sodassa mottiin jäämistä eli piiritystä. Suomen sana motti, joka tarkoittaa halkomottia, on sen sijaan päinvastainen laina: se on lainattu suomeen ruotsin sanasta mått=mitta.

motti (äännetään: mutti) =mutti. Tällä tarkoitetaan talkkunajauhopuuroa, jota on syöty sianlihasiivujen ja puolukkahillon kanssa juhlaruokana. Sana on käytössä Värmlannin murteessa.

kova =raha. Tullut alun perin sanonnasta kova raha eli on ollut kyse kolikoista. Nykyään slangisana.

pärta=päre. Tullut suomen muodoista pärettä, päreitä.

pulka=pulkka. Tullut kieleen suomen ja saamen kielistä.

tojs tulee suomen sanasta pois. Käytetään lähinnä sanonnassa vet tojs!= Vet hut! (tietää huutia).

rappakalja=rapakalja, millä suomessa tarkoitetaan huonosti käynyttä kaljaa. Sana on saanut ruotsinkielessä merkityksen struntprat=pötypuhetta.

sisu=sisu. Käytetään yleensä vain suomalaisista puheen ollen.

mujka=muikku. Käytössä vain norrlantilaisissa murteissa.

memma=mämmi on tullut kieleen vasta, kun Suomesta on alettu viedä mämmiä Ruotsiin.

erämarker=erämaa. Käytetty lähinnä ruotsalaisaikakaudella asumattomista alueista, lähinnä historiallisissa tutkimuksissa käytetty sana.

rapakivi=rapakivi on monissa muissakin kielissä käytössä oleva ilmaus tietylle suomalaiselle kiviladulle.

sauna on tunnettu monissa kielissä, niin ruotsissakin, mutta se ei ole kovinkaan yleinen käytössä. Ruotsi on nimittäin siitä harvinainen kieli, että siinä on omankielinenkin sana bastu, joka muuten on lyhenne sanasta badstuga.

koling (äännetään: kuuling) Kolingen-sanaa on käytetty suomalaisista ukoista halventavasti: finnkoling, finnkolix, mikä juontuu siitä, että nämä aina aloittivat puheensa sanomalla: kuule! kuuleks! Piirtäjä Albert Engström loi 1897 kulkurihahmon Kolingen, jonka väitetään tulevan juuri tästä.







Albert Engströmin Kolingen-hahmo.

lauantai 17. marraskuuta 2007

Umpimähkään hunningolle

Käytämme monia sanontoja päivittäin ymmärtämättä mitä ne itse asiassa alun perin tarkoittavat ja mistä saaneet alkunsa. Tässä muutaman sanonnan selitystä.

Kulkea umpimähkään tarkoittaa, ettei ollenkaan olla varmoja, mihin ollaan menossa, vähän summanmutikassa suunnistetaan. Mähkä on ennen tarkoittanut takassa ollutta peitettyä hiillosta. Kun aamulla pimeässä on yritetty suunnistaa mähkän suuntaan hiillosta etsimään tulta sytyttämään, on tästä merkitys laajentunut merkitsemään yleisestikin summissa kulkemista.

Hunninko on tarkoittanut tunkiota tai jonkinlaista jätekasaa tai hajalle heitettyä. Kun joku vaikkapa ryyppää itsensä huonoon kuntoon, on hän ihan tunkiolle eli hunningolle heitettävässä kunnossa. Virossa sana tarkoittaa kivikasaa.

Tupen rapinat ei liioin aukea heti nykykielen puhujalle. Sanonta tulee kuitenkin siitä, että ennen tappelemaan alettaessa kuului vain kova rapina, kun puukkoja vedettiin esiin tupista.

Päivä on pulkassa on sanonta torppariajalta. Se on tarkoittanut sitä, että kun on saatu päivän työt päätökseen, on otettu esiin pulkka eli kiilan muotoinen puukapula, johon vedettiin lovi yhtaikaa isännän kapulan kanssa. Näin oli taas yksi päivä pulkassa. Lovien mukaan sitten maksettiin torpparille kuun lopussa palkka.

Usko, Toivo ja Lempi

Usko, Toivo ja Lempi ovat kaikki alkavan suomalaisuuskauden etunimiä. Nimisikermä juontuu ilmeisesti venäläisistä vastaavista nimistä: Vera, Nadešda ja Ljubov, jotka tarkoittavat uskoa, toivoa ja rakkautta. Nämä puolestaan ovat käännöksiä kreikan tarunomaisista nimistä Pistis, Elpis ja Agape, jotka olivat v. 137 marttyyrikuoleman kärsineitä sisaruksia.

Toivo on Suomessa ja Virossa ollut jo muinaisaikainen nimi, jonka jatkajia ovat mm. sukunimet Toivanen, Toivoinen, Toiva, Toivakka, Toivottu jne.
Almanakkaan Toivo otettiin vasta tuosta Usko, Toivo, Lempi –sikermästä. Viroon nimi on uudelleen lainattu Suomesta v. 1932, ja siellä se on nykyään suositumpi kuin meillä.

Lempi, Lemmäs ja Lemminkäinen ovat alun perin olleet miehen nimiä. Venäläinen naisennimi Ljuba on vaikuttanut siihen, että Lempi-nimi on muuttunut naisennimeksi. Tunnepitoisuutensa vuoksi nimi ei ole enää kovin suosittu. Yleisempi on ehkä hellittelynimi Lemmikki, mihin vaikuttaa sekin, että lemmikki on myös kukka.

Usko on meillä miehennimi, vaikka sen venäläinen vastine Veera on naisennimi. Veera on tullut Suomeen myös läntistä kautta. Saksassa on lähtökohtana pidetty Veronaa ja Veronikaa, joiden pohjana on latinan vera, joka tarkoittaa todellinen, oikea. Myös Virossa Veera on ollut suosittu naisennimi, ja siellä viitataan sekä itäiseen että läntiseen alkuperään.

Lähde mm. Suuri suomalainen nimikirja. (Kustaa Vilkuna, Marketta Huitu, Pirjo Mikkonen). Otava. Keuruu 1985.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kieli vai murre?

Maailmassa on 3000-6000 eri kieltä, joidenkin lähteiden mukaan jopa 7000. Kahta kolmasosaa näistä puhutaan Aasiassa ja Afrikassa. Vain kolmea prosenttia kaikista maailman kielistä puhutaan Euroopassa! Eurooppa maanosana on kielistä siis yhtenäisin, vaikka laajentuneessa Euroopan unionissakin puhutaan 50 eri kieltä vähemmistökielenä.

Kielistä lähemmäs 500 on sellaisia, joiden taitajia on enää muutama elossa. On olemassa valtioita, joissa puhutaan kymmeniä eri kieliä, mm. Pohjois-Kaukasiassa, Dagestanin tasavallassa on kielten lukumäärä yli 30. Uudessa Guineassa on 800 erilaista kieltä, joista kaikkia ei ole edes tutkittu.

Miksi ei tiedetä maailman kielten täsmällistä lukumäärää? Ei ole suinkaan selvää, milloin on kyse kielestä, milloin murteesta. Tavallisesti on pari kriteeriä, joiden perusteella kieliä jaetaan karkeasti jompaankumpaan ryhmään.

1. Jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, on kyse eri kielistä.

2. Jos kieliä puhutaan eri valtiossa, on kyse eri kielistä.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen. Jos murretta ei ole normitettu eli sillä ei ole omaa kirjakieltä, katsotaan se yleensä vain murteeksi. Tai jos kieltä ei arvosteta, se on ”vain” murretta.

Tällainen tilanne on esim. saksan kielellä Sveitsissä. Sveitsissä puhuttava saksa Schwitzerdütsch on käsittämätöntä asiaan perehtymättömän korvissa, silti se katsotaan vain saksan yhdeksi murteeksi. Jopa hollantia on saksalaisen helpompi ymmärtää kuin sveitsiläisten puhumaa saksaa. Tanskan ja norjan kielikin ovat lähempänä toisiaan kuin sveitsinsaksa ja saksan kirjakieli.

Päinvastainen tilanne on Norjassa. Siellä on olemassa kaksi virallista norjan kirjakieltä: tanskasta ja kaupunkien murteista vaikutteita saanut bokmål (85-90%) ja uusnorja eli nynorsk, joka perustuu maaseudun murteisiin. Ihmiset kuitenkin ymmärtävät toisiaan vaivatta.

Oikeastaan koko Pohjola puhuisi samaa kieltä, mikäli alueita ei olisi jaettu valtioihin. Ruotsi, norja, tanska, islanti ja fääri olisivat vain yhden yhteisen kielen eri murteita. Tällaisen yhteisen kielen nimi olisi varmaankin skandinaavi.

Miten on meänkielen laita Länsipohjassa? Suomalaiset eivät tunnusta sitä eri kieleksi, vaan vain suomen kielen murteeksi. Ruotsissa meänkieli sen sijaan on saanut virallisen vähemmistökielen oikeudet. (Ruotsissa viralliset vähemmistökielet: suomi, meänkieli, saame, romani ja jiddish).

Samalla tavalla kiistanalainen kieli suomalaisten kannalta on Pohjois-Norjassa puhuttava kveeni, joka meistä on vain suomen murre, mutta jolla on Norjassa vähemmistökielen asema.

Entä sitten Pohjois-Euroopassa puhuttu saamen kieli? Arkikielessä puhutaan tavallisesti vain yhdestä saamenkielestä, mutta koska kielet ovat niin eriytyneet, etteivät ihmiset enää ymmärrä toisiaan, on kielet laskettava omiksi kielikseen. Joten näin saadaan luetteloon yhtäkkiä kymmenen eri kieltä.

Kiinan kielikin käsitetään meillä yhdeksi ainoaksi kieleksi, vaikka kiinan pääkielet mandariinikiina ja kantoninkiina ovat yhtä kaukana toisistaan kuin ranska ja italia. Jos keskinäinen ymmärrettävyys on kriteerinä murteen ja kielen erolle, on kiinankieliä ainakin kahdeksan. Puhumattakaan sitten monista kiinan pienistä murteista.

Sekavuutta aiheuttavat joskus myös käsitteet karjalan kieli ja karjalan murre. Suomen kielen murteita ovat Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakunnissa puhuttavat karjalan murteet, samoin siirtokarjalaisten puhuma kaakkoismurre. Karjalan kieli sen sijaan on ihan eri asia. Se on itärajan takana puhuttu karjalan kieli, jolla on oma kirjakieli ja johon kuuluu kolme päämurretta: varsinaiskarjala (vienankarjala), aunuksenkarjala ja lyydi.

Hollannin kieli on vahvistettu yhdeksi viralliseksi kieleksi sekä Hollannissa että Pohjois-Belgiassa Flanderin maakunnassa. Mutta vaikka kummassakin valtiossa puhutun kielen erot ovat vähäisiä, haluavat ihmiset omaa identiteettiään korostaakseen puhua kahdesta eri kielestä: flaamista ja hollannista.

Uskonnolliset ja muut kulttuurierot voivat olla suuria ja näin muokata kieltä omaan suuntaansa. Esim. hindin ja urdun kielet ovat eronneet toisistaan juuri uskonnollisista syistä. Hindiä puhuvien hindujen ja urdunkielisten muslimien maailmankatsomus oli niin erilainen, että alun perin sama kieli eriytyi kirjoitusjärjestelmältään ja sanastoltaan. Kun halutaan voimakkaasti korostaa omaa identiteettiä, yritetään korostaa erilaisuutta ja häivyttää yhtäläisyyksiä.

Lähteitä mm: Marjut Johansson ja Riitta Pyykkö (toim.): Monikielinen Eurooppa. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd. HYY Yhtymä. Tampere 2005.

lauantai 10. marraskuuta 2007

Linnunrata eri kielillä


Taivaalla näkyvää omaa galaksiamme nimitämme suomessa Linnunradaksi. Se on taas yksi niitä sanoja, joilla eri kielissä on aivan erilainen merkitys. Merkitysero perustuu eri kansojen omiin muinaisiin mytologisiin taruihin.

Nimityksiä eri kielillä:

Linnunrata

Tämä nimitys on monissa suomalais-ugrilaisissa, mutta myös balttilaisissa kielissä. Kussakin kielessä se voi olla nimetty eri linnun mukaan. Mytologian mukaan muuttolinnut suunnistivat Linnunradan mukaan, minkä tiedemiehet ovat itse asiassa myös todenneet.
viro: Linnutee, saame: loadderaiddas=linnun portaat.
liettua ja latvia: Linnunpolku.
Mareilla ja udmurteilla se on Villihanhen tie. Myös mm. hantien perinteessä kerrotaan, että hanhet suunnistavat linnunradan mukaan.
Manseilla Metsänhengen latu.

Taivaansauma.

Samojedeilla ja jakuuteilla sekä mongoleilla Taivaansauma, koska se on paikka josta jumalat ompelivat taivaankannen kankaan yhteen.

Maitotie

Suurin osa eurooppalaisista kielistä käyttää tätä nimitystä. Se on johdettu alun perin kreikan kielen maito-sanasta: γάλα = gala. Tästä tulee myös galaksi. Maitotie syntyi kreikkalaisen myytin mukaan siten, että imettävä jumalatar puristi rinnastaan maitoa, jolloin sitä roiskui taivaalle asti.
Kreikan kielen: Galaxias Kyklos tarkoittaa maitoympyrää.
Latinan Via lactea, Maitotie, on käännös kreikasta, mistä se on edelleen käännetty monille muille kielille:
engl. Milky way, saks. Milchstrasse, norja (bokmål): Melkeveien, tanska: Mælkevejen, esperanto: Laktovojo tai Lakta Vojo, unkari: Tejút.

Muita Maitotie-kieliä esim. hollanti, espanja, portugali, italia, ranska, romania, bulgaria, venäjä, puola, tsekki, serbia, wales, heprea ja farsi.

Vaikka monissa kielissä käytetään Maitotie-nimitystä, on joissakin lisäksi rinnakkaiskäytössä tai ainakin on joskus ollut myös omaan ikivanhaan mytologiaan perustuva nimitys, mm. unkarissa ja arabiassa.

Taivaankatu

Ruotsissa Vintergatan ja islannissa Vetrarbrautin sekä norjan toisessa kirjakielessä nynorskissa Vinterbrauta. Myös fäärinkielessä taivaankatu. Pohjoismaissa Linnunrata näkyy parhaiten talvella ja näyttää lumiselta tieltä, joten siksi nimitys.


Pyhän Jaakobin tie

Vain Euroopassa puhutussa espanjan- ja portugalinkielessä käytetään myös nimitystä Camino de Santiago, Pyhän Jaakobin tie, koska pyhiinvaeltajat suunnistivat sen mukaan Santiago de Compostelaan.
Sloveniasta tehtiin pyhiinvaellusmatkoja Roomaan, joten Linnunrata on Rooman tie.
Maltalaisilla nimitys Pyhän Annan tie tie.

Soturien tie

Unkarin kielessä on nykyisen Maitotien lisäksi myös vanha nimitys Soturien tie, Hadak útja. Mytologian mukaan viholliset tulivat tuota tietä pitkin.

Hopeajoki

Aasiassa käytetään laajalti nimitystä Hopeajoki, alunperin kiinankielessä, mistä se on käännetty mm. vietnamiin ja koreaan. Korealaiset käyttävät myös yksinkertaisesti nimitystä Meidän galaksimme.


Taivaan Ganges-virta

Hindin kielessä Taivaan Ganges-virta, koska tähdet näyttävät liikkuessaan delfiiniltä, joka ui virrassa.


Olkitie

Turkissa Olkitie. Tämä nimitys on suurilla alueilla Keski-Aasiasta aina Afrikkaan asti, käännös alun perin armeniasta, jossa se on Olkivarkaan tie. Vahagn-jumala varasti kylmänä talvena olkia ja pakomatkalla olkia tippui tielle.


Muita nimityksiä

Kroatia, Bulgaria: Kummisedän olki.
Ukraina: Chumakin tie =Suolakauppiaiden tie.
Thai: Valkoisen elefantin tie.
Wales eli kymri: Gwydionin linnoitus. Gwydion on jumalolento.
Japani: Taivaan tie.
Indonesia ja malaiji: Maaginen Bima. Bima on kaupunki Indonesiassa.
Iiri: Lughin ketju. Lugh on Irlannin kelttiläisen taruston jumalia. Iirin kielessä toinen nimitys: Valkoisen lehmän tie.
Cherokee: Tie jota pitkin koira juoksi pois.
Afrikaans: Hemelstraat=Taivaallinen tie.
Kirgiisi: Lampaan tie.

Lähteinä eri internet-sivuja.

torstai 8. marraskuuta 2007

Vieraskieliset kuukaudet


Suomenkielen kuukaudet on nimetty yleensä vuodenkierron mukaan, sen mukaan mitä töitä missäkin kuussa on tehty. Monissa muissa kielissä käytetään roomalaisia nimityksiä, jotka ensin levisivät germaaneille ja näiltä muihin kieliin. Jopa viron- ja venäjänkielissä käytetään latinalaisperäisiä nimityksiä.

Vanhassa roomalaisessa kalenterissa oli alun perin vain kymmenen kuukautta, maaliskuu alkoi vuoden. Neljä ensimmäistä kuukautta on pyhitetty jumalille, seuraavat kuusi olivat vain mitäänsanomattomasti numeroitu järjestysnumeroin. 700-luvulla e.Kr. lisättiin kalenterin loppuun kaksi kuukautta eli tammi- ja helmikuu. Vasta 100-luvulla e.Kr. ne siirrettiin vuoden alkuun.

Kun Iulius Caesar v. 46 e.Kr. uudisti kalenteria, muutettiin Quintilis eli viides kuukausi Juliukseksi ja sextilis (=kuudes) muutettiin keisari Augustuksen mukaan Augustukseksi.

Otsikkoina kuukausien englanninkieliset nimet:

January:
ruots. januari, saks. Januar, esp. enero, viro jaanuar.
latinan kielessä Ianuarius. Kuukausi on pyhitetty Janus-jumalalle, joka oli roomalaisten alun ja lopun jumala, hän hallitsi kaikkia ovia ja portteja.

February:
ruots. februari, saks. Februar, esp. febrero, viro veebruar.
lat. Februarius. Sanan alkuperä on kiistan alainen. Kuukausi on puhdistusuhrin kuukausi, latinan februare=puhdistaa.

March:
ruots. mars, saks. März, esp. marzo, viro märts.
lat. Martius. Pyhitetty muinaisessa Roomassa sodanjumalalle Marsille. Alun perin vuoden ensimmäinen kuukausi.

April:
ruots. april, saks.
April, esp. abril, viro aprill.
lat. Aprilis. Nimetty mahdollisesti etruskien jumalattaren Aprun mukaan, joka vastasi roomalaisten Venusta. Vrt. kreikkalaisten Afrodite. Joidenkin selitysten mukaan latinan verbistä aprere= avata, eli tarkoittaisi kuukautta, jolloin kukkien nuput aukeavat.

May:
ruots. maj, saks. Mai, esp. mayo, viro mai.
lat. Maius. Maius-jumalan mukaan.

June:
ruots. juni, saks. Juni, esp. junio, viro juuni.
lat. Iunius. Nimetty roomalaisten jumalattaren Junon mukaan.

July:
ruots. juli, saks. Juli, esp. julio, viro juuli.
lat. Iulius. Kuukausi, jolloin Julius Caesar syntyi, nimettiin kalenteriuudistuksen yhteydessä hänen mukaansa. Alun perin Quintilis eli viides kuukausi. (lat. quinque=viisi)

August:
ruots. augusti, saks. August, esp. agosto, viro august.
lat. Augustus. Nimetty Rooman keisarin Augustuksen mukaan, koska hänen suurimmat teot sattuivat tälle kuulle. Alun perin Sextilis eli kuudes kuukausi. (lat. sex=kuusi).

September:
ruots. september, saks. September, esp. setiembre, viro september.
lat. September, seitsemäs kuukausi (lat. septem=seitsemän).

October:
ruots. oktober, saks. Oktober, esp. octubre, viro oktoober.
lat. October, kahdeksas kuukausi. (lat. octo=kahdeksan).

November:
ruots. november, saks. November, esp. noviembre, viro november.
lat. November, yhdeksäs kuukausi. (lat. novem=yhdeksän).

December:
ruots. december, saks.
Dezember, esp. diciembre, viro detsember.
lat. December, kymmenes kuukausi, (lat. decem=kymmenen).

Lähteinä mm. Elias Wessén: Våra ord. Nordstedts. Norge.1997.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Mitä suomalaiset kuukausien nimet tarkoittavat?


Suomi on harvoja kieliä, jossa on omakieliset kuukausien nimet. Muissa kielissä kautta linjan on latinan mukaiset nimet. Jopa sukulaiskielemme viro on hylännyt omat kuukausien nimet ja ottanut samat nimet kuin muissakin kielissä.

Vanhalle kansalle on ollut tärkeätä nimetä kuukaudet vuodenkierron mukaan, yleensä aina sen mukaan, millaisia töitä piti mihinkin vuodenaikaan tehdä.

Tammikuu

Tammi tarkoittaa napaa, akselia, keskipuuta. (ruots. stam) Tämä kuu jakoi vaikean talviajan kahtia ja on siten keskellä. Se on talven keskus.

Helmikuu

Suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyy jäähelmiä. Tästä myös kuukauden nimitys.

Maaliskuu

Johdettu maa-sanasta. Maaliskuussa näkyy jo vähän maata lumen alta, mistä nimitys. Tätä tukevat ympäri Suomen tunnetut erilaiset sananparret: Maaliskuu maata näyttää.

Huhtikuu

Huhta tarkoittaa kaskea, silloin lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket, jotka poltettiin myöhemmin. Muoto huhti on muodostunut samalla tavalla kuin esim. silmä>silmivesi.

Toukokuu

Toukokuun merkitys on selvä nykyihmisellekin. Se on yhä edelleenkin toukotöiden kuukausi.

Kesäkuu

Ei tarkoita alun perin kesää, vaan tässä yhteydessä on kyse kesantokuukaudesta. Länsisuomalaisissa murteissa suvi on kesä ja kesä on kesanto. Vanhassa talonpojan työkalenterissa piti kesannoksi jätetty pelto kyntää tässä kuussa eli piti tehdä kesänajo.

Heinäkuu

Heinätyöt tehdään tässä kuussa.

Elokuu

Elonleikkuu alkaa elokuussa. Kuukauden nimenä on joskus ollut myös mätäkuu ja kylvökuu. Kylvökuu siksi, että silloin kylvettiin ruis, mutta vielä mm. 1600-luvullakin on kuukauden nimenä ollut myös mätäkuu.

Syyskuu

Syyskuu syksyn tuo.

Lokakuu

Kuukauden luonnetta kuvaavat vanhat nimet loka-, lika-, ja ruojakuu.

Marraskuu

Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on martaana. Marras kuuluu samaan sanaperheeseen kuin mm. muinaisintian marta, joka tarkoittaa kuolevaa ihmistä, latinan mors ja ranskan mort=kuolema.

Joulukuu

Vielä 1600- ja 1700-luvuillakin kuukauden nimenä oli talvikuu, jolloin talvi alkoi. Mutta sitä mukaa kuin joulun merkitys on kasvanut, on se antanut nimen koko kuukaudelle. Muinaisruotsin jól, nykyruotsin jul on nimen antajana joululle.

Lähteinä: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu 1989.

Veijo Meri: Sanojen synty. Gummerus. Jyväskylä 2004.