keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ikivanhaa omaperäistä


Virolaisilla on hauska sana ”vuorokaudelle”, yksinkertaisesti ”yöpäivä, ööpäev”. Sana on muodostettu samalla tavalla kuin meidän (ja myös viron kielen) sana ”maailma” = ”maa+ilma”. Kaksi samanarvoista sanaa vain laitettu yhteen, ja saatu yksi yleiskäsite. Tämä on siis erilainen yhdyssanojen muodostustapa kuin mikä meillä nykyään on tavallista: esim. kirjakaappi-yhdyssanassa toinen on pääsana, toinen sen määrite: Mikä kaappi? = kirjakaappi. Mutta ei voi kysyä: Mikä ilma? – maailma.

Tyypillistä juuri suomalaisugrilaisille kielille on, että kaksi samanarvoista sanaa rinnastetaan yhteen ja saadaan yleiskäsite. Esimerkiksi mordvan kielissä ”maitotuotteet” =” voit-kermat” tai ”sisälmykset” = ”sydämet-maksat”. Virosta voisi vielä mainita esim. ”suud-silmad” = ”kasvot” tai ”luud-liikmed” = ”kehon kovemmat osat eli luuranko”, ”käed-jalad” = ”raajat”.
”Madot-kovakuoriaiset” tarkoittaa sukukielissä ”vastenmielisiä pikkueläimiä”, virossa ”sitikad-satikad”.
Sanatyyppi ei ole yksinomaan suomalais-ugrilaisten kielten erikoisilmiö, vaan sitä on monissa muissakin. Kiinassa esim. ”maisema” = ”vuori-vesi” tai ”sää” = ”tuuli-vihma”.

Suomen kielestä olen etsiskellyt samantyyppisiä sanoja, mutta enää ei meillä ”maailman” lisäksi ole havaittavissa näin muodostettuja yhdyssanoja, tai en ainakaan tunnista niitä enää. Ainoastaan sanapareina esiintyviä ilmauksia löytyy meiltäkin, esim. ”Hän sai lunta suut silmät täyteen”, mikä korvaa kasvot-sanan. Tai joku syöksyi ojaan ”suin päin”. Hän puhuu ”puuta heinää” tai ”ummet ja lammet”, puheessa ei ollut ”päätä ei häntää”. Minusta samantyyppinen on myös ”tilaisuudessa oli ukkoa ja akkaa”, millä tarkoitetaan samaa kuin paljon ihmisiä. "Yöpäivä" on säilynyt meilläkin vielä kiinteässä sanonnassa: "yötä päivää", joka voisi olla samaa kuin ympäri vuorokauden.

Sanaparit ovat suosittuja myös Kaukoidän kielissä. esim. tamilissa ”puu”= ”maram” ja ”maram-kiram” = ”puut ja senkaltaiset kasvit”, kannadakielessä ”pitil” = ”viulu”, ”pitil-gitil” = ”viulu ja sen tyyppiset soittimet”. ”Sitikad-satikad” olisi samaa tyyppiä, niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.

Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne.

Yhdyssanoista eri näkökulmasta olen kirjoittanut aiemminkin täällä.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Sukkapuikko vai suklaapuikko


Muistan kansakoulusta, miten aamuisin veisattiin virttä, jossa olivat sanat: …”ja sun hellään hoidantaas…” Koska lapsen ajatusmaailmaan ei tuollainen ilmaisu mahtunut, lauloin itse aina. ”…ja sun hellää koiraa taas…” Näitä väärin kuultuja laulunsanoja on käsittääkseni joku koonnut oikein kirjaksikin ja varmasti niistä on jokaisella omiakin kokemuksia pilvin pimein.

Yksi virhetyyppi on väärin luetut sanat tai lauseet. Viimeisimmän luin eilen Vilukissin blogista, jossa Vilukissi kirjoittaa, että hän osti sellaisia suklaapuikkoja, joissa oli paksu kuorrutus. Joku ilmaisi kommentissa lukeneensa, että olisi ollut kyse sukkapuikoista, joissa oli paksu kuorrutus. Jostain tekstistä muistan lukeneeni jo talvella, että kun tekstissä luki jäseniästäsi riippuen, joku oli lukenut: jäsenistäsi riippuen.

Oppilaiden koevastauksissa on usein hauskoja virheitä. Ei niinkään minun kokeissani, koska minulle vastataan vierailla kielillä, mutta uskonnonopettaja on joskus kertonut olevan tavallista, että kun pitäisi kirjoittaa ortodoksi, oppilas vastaa ortoboxi. Tai kun pitäisi olla ”kirkko on katolinen”, vastauksessa onkin ”katollinen”, vaikka ortodoksisetkin kirkot ovat katollisia!

80-luvulla olivat suurta huutoa mikroautot. Fysiikankokeessa on joku kirjoittanut mikroaaltouunin sijaan mikroautouuni, olivathan nuo uunit ainakin sen vuosikymmenen alussa vielä harvinaisia. Maantiedon opettaja ei ole ilahtunut kivilajikokeessa, kun graniitin sijasta jollain on kranaatteja. Vieraat kirjaimetkin tuottavat ongelmia. Lakritsista tulee helposti lagritsi.

Ja tällaisia sattuu itsellekin vähän väliä, nämähän ovat niitä kielivihreitä eli virheitä, joita jokainen metsästää ja iloitsee hauskasta kommelluksesta. Samoin aivohiiret vain vilistävät väsyneiden työntekijöiden palavereissa, joissa pitäisi olla jämäkkä aivoriihi.

Nuo kaikki ovat anteeksiannettavia kömmähdyksiä, vaikka vievätkin ajatukset harhateille ja vaikeuttavat ymmärtämistä. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ilmoituksia, kylttejä tai muuta kaikille näkyvää virallista tekstiä, ei virheitä kovin helposti annetakaan anteeksi. Löysin kielipoliisin erinomaisen kuvablogin Kielikuvia, jossa kuvataan ja tuodaan esiin ihan oikeita virheellisiä kylttejä, otsikoita jne. Nämä ovat nyt niitä virhetyyppejä ja virheitä, jotka suututtavat ja kiukuttavat ihmisiä ja joiden laatimiseen pitäisi oikeasti panostaa. Suosittelen tutustumista.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Repetitio mater studiorum est


Olen pitänyt tätä kieliblogia jo kaksi vuotta. Ja enhän minä olisi opettaja enkä mikään, ellen välillä testaisi, miten hyvin oppi on mennyt perille ;) Kertaus on opintojen äiti! Repetitio mater studiorum est! Olen laatinut 20 eri kysymystä aihepiireistä, joista olen kirjoittanut. Kysymykset valitsin lähinnä sen mukaan, mitä asioita lähipiirini on useimmiten kysellyt.

Huomasin kysymyksiä laatiessani, että en itsekään enää muista, olenko kirjoittanut jostain asiasta vai en. Ja toisaalta taas yllätyksekseni huomasin joistain aiheista kirjoittaneeni montakin kertaa.
Linkitän kuitenkin jokaisen kysymyksen vain yhteen tekstiin, josta ainakin löytyy jonkinlainen vastaus. Vastauksia voi olla siis muissakin kuin linkitetyssä tekstissä.
Joten siitä vain lähipiirin kielitietoutta testaamaan!

1. Miten saadaan uusia sanoja suomen kieleen?

2. Mitä tarkoittavat usein käytetyt lyhenteet OMG ja KVG?

3. Montako sanaa kielessä on?

4. Mikä on prolatiivi?

5. Miksi kielessä on synonyymeja eli monta eri sanaa samalle asialle?

6. Suomalaiset nimittävät Volkswagen-autoa Kuplaksi. Mutta miten sitä nimittävät ruotsalaiset, englantilaiset tai saksalaiset?


7. Miksi suomalaiset nimittävät Viroa Viroksi yhden maakunnan mukaan eikä Eestiksi?


8. Mistä tulee sanonta ”Kaiken A ja O”?

9. Miksi monissa kaksiosaisissa sukunimissä on on s tai t keskellä sanaa, kuten Halmesmäki, Kortesluoma tai Madetoja, Rinnetmäki sekä paikannimissä esim: Kortesjärvi, Homeskorpi?

10. Mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet?

11. Montako kieltä maailmassa on?

12. Miksi Sweden on meillä Ruotsi?

13. Mikä muu merkitys kuin etunimi on sanalla kirsi?

14. Mistä tulee sikermä usko, toivo ja rakkaus?

15. Millaisia lainasanoja ruotsalaiset ovat saaneet suomalaisilta?

16. Miksi kaurahiutaleiden tuotemerkin nimi on Elovena?

17. Mitä Tuhkimo ja Punahilkka ovat muilla kielillä?

18. Mikä on viikonpäiviemme alkuperä?

19. Miksi Linnunrata on Milky way?

20. Montako saamenkieltä on olemassa?

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Mietitään päissämme


Pari päivää sitten kirjoittamani tekstin kommentissa Rita kirjoittaa: ”Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme”. Itselleni tulee edelleenkin tuosta väistämättä mieleen, että meillä jokaisella on monta päätä, joissa asiaa tutkailemme. Muistan nimittäin vielä kirkkaasti sen hetken lukioajoilta, kun englanninopettaja painotti: ”Muistakaa, että englannin kielessä kuuluu olla monikko, vaikka suomen kielessä on yksikkö!”

Yksikköä olen luontevimmin suomessa aina käyttänytkin. Viime aikoina on tuo monikollinen muoto tunkeutunut rinnalle, lieneekö englannin kielen vaikutusta. Katsoin, mitä mieltä Iso suomen kielioppi ja Uusi kieliopas ovat. Iso kielioppihan ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten pitäisi sanoa, vaan kuvailee kieltä sellaisena kuin se on. Mutta Kieliopas antaa myös suosituksia.

Molempien kirjojen mukaan yksikköä käytetään tavallisesti sellaisesta olentoihin tai esineisiin kiinteästi kuuluvasta, jota kullakin on vain yksi. Esimerkkejä Kielioppaasta: Esim. Asia tuntuu jääneen ihmisten mieleen (harvemmin mieliin). Onpas noilla kissoilla tuuhea turkki. Taloissa oli harjakatto (myös harjakatot). Pojat panivat lakin (myös lakit) päähänsä. Tässä päihinsä kyllä kuulostaisi hullunkuriselta. Heidät erotettiin virastaan (myös viroistaan).

Iso suomen kielioppi (s. 548) antaa myös esimerkkejä:
Kaikki pudistelivat päätään. Toisaalta myös monikko: Vares ja Donna ravistivat vaitonaisina päitään. Joskus olen nähnyt mustiin pukeutuneita mummoja risukasat selässään. Siinä on toistasataa piipittäjää nokat ojossa.

Kuvittelisin, että jälkimmäisessä tulee vahva mielikuva lintuyhteisöstä ja monista nokista, jolloin monikko tuntuu luontevalta. Mielikuva mummoista kulkemassa risukasoineen on paljon yksilöidympi, joten siksi yksikkö, monikko tuntuisi jopa koomiselta. Samoin tällaisessa esimerkissä: Helmi-tädin kauneus oli lähes salvannut heidän maalaistyttöjen hengityksen.

Lähteitä mm:
Itkonen Terho: Uusi kieliopas. Tammi. Finnreklama Oy. Sulkava 2000.
Iso suomen kielioppi. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Perusoikeuksia lapin murteella


Olen keräillyt näytteitä eri murteista, tässä vaihteeksi murretta läntisestä Lapista. Lapin murteella näkee muuten harvoin mitään kirjoitettavan, ei edes blogeja.

Perusoikeuksia:
1. artikla
Ihmisarvo
Ihmisarvoa ei piä tärvelä mishään muo´ossa.
Sitä pittää kunnijoittaa ja suojela kaikin konstein.
2. artikla
Oikeus elämään
Itteläkullaki häätyy olla oikeus ellää lailansa.
Kethään ei piä tuomita menettämhään ainuhaansa eikä ensikhään lahata.
10. artikla
Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
Jokhaisella on oikeus vaphaasseen hunteerauksheen, omantunnon tutkaihluun ja harthau´en harjotukshiin. Se meriteeraa sitä, että hän voipi uskoa, mihin halvaa tahi olla uskomatta.
Ittekullaki on oikeus vaihettaa vakkaumusta ja uskoa niin ku villapaitaa vaikka kelin mukhaan, eikä siihen saa olla kelhään mithään sanomista.
Jos omatunto soimaa, niin ei ole pakkoa lähteä sotapalveluksheen.
14. artikla
Oikeus koulutukseen
Ittekullaki on oikeus kaiken sorttisseen ja tasosseen koulutuksheen, jos älliä ja intoa piisaa, eikä se saa olla rahasta kiini.

17. artikla
Omistusoikeus
Ittekullaki on oikeus nauttia rehelisin keinoin tahi konstein hankkimasthaan ommaisuue´sta mielensä mukhaan. Hän voipi testamentata tai kenkätä varansa kelle halvaa, eikä sitä voija ryövätä lain varjola.
Jos toisen omhaan puututhaan yhteisen e´un nimissä, siitä pittää maksaa rohki kunnoliset korvaukset ja ilman herroitten venkoiluja ja juonia.
20. artikla
Yhdenvertaisuus lain edessä
Vaikka omistaski pareman puseron ku joku toinen, niin on syytä muistaa, ettei ole yks toisthaan kummempi, kaikki ouvvat yhenvertasia lain eessä.

21. artikla
Syrjintäkielto
Ei ole syytä kattela syrjäkarhein, olipa kaks jalkane minkä näköne ja kokone tahansa, poriskhoon mitä tykkää ja tulkhoon ymmäretyksi ittenhään ja juuri semmosena ku oon.
23 artikla
Miesten ja naisten välinen tasa-arvo
Ei niin pieni ero, mikä on miehitten ja vaimoitten värkitten välilä, saa vaikuttaa milhään laila töissä eikä palkoissa, eikä mishään muussakhaan sortteerauksessa.
24. artikla
Lapsen oikeudet
Kläpile pittää antaa kaikkea, mitä se tarttee niin ku ruokaa ja rakhauttaki. Kläpin on saatava sinnitellä silloin, ku siltä tuntuu. Siinä sen ittetunto kasuaa ja se oppii huomaahmaan, että häänki on joku tässäki sakissa.
25. artikla
Ikääntyneiden henkilöiden oikeudet
Vanhoja ei pi´ä ylönkattoa eikä halveerata. N´on monesti kuivan kosken läpi uihneita
ja koettelemusten kepittämiä jalostunheita ihmisiä.
37. artikla
Ympäristönsuojelu
Meil´on iso vastuu: meät on kuttuttu ympärillä olevan mailman parantajiksi ja siittä meän häätyy pittää huoli, että jäkipolvet tulevat saahmaan sen ittelheen vielä parempana ku met.
41. artikla
Oikeus hyvään hallintoon
Ittekunki on piettävä huoli siittä, että homma pyssyy hanskassa ja että asiat hoijethaan oikeu´enmukasesti ja kohtuulisessa aijjassa sillon, ku virkakunta alkaa paperitten kanss pellaahmaan. Ittekunki asiana on vahtia, että häntä kuuhlaan ja että hän saapi tion häntä koskevista mulkkauksista säntilisesti ja että hän pystyy varjelhen, ettei salhaisia eikä etenkhään liiketoimintaa koskevia tietoja levitellä mailmale.
Jos näin pääsee käyhmään, niin hällä on oikeus saaja korvaus aiheutetusta vahingosta.
45. artikla
Liikkumis- ja oleskeluvapaus
Ittekullaki on unioonin aluheela vaphaus liikkua ja oleila missä tykkää.
47. artikla
Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen
Jos sattuu käyhmään niin, että joku on tölvässy törkeästi, kärsiny osapuoli voipi kohtuulisessa aijjassa vettää syylisen käräjille ja vaatia tekosesta eesvastuusheen. Jokhaisella on maholisuus saaha neuvoja ja antaa jonku viissaaman puolustaa ittehään. Niilä, joila ei ole tarpheeksi varoja, on maholista saaha ilmasta oikeusapua käräjäintikostanusten maksamiseksi.

Artiklat olen ottanut Eija-Riitta Korholan blogista.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Työn raskaan raatajat


Radiossa puhuttiin hiljattain nuorten suhtautumisesta työhön. Nuoret pitävät työtä kyllä tärkeänä, mutta eivät elämän tärkeimpänä, huipputärkeänä, sellaisena, että elämä olisi yhtä kuin työ. Moni ei myöskään ole valmis sitoutumaan pitkään työsuhteeseen. Pätkätyö ja projektit ovat monen mielestä hyviä, ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Vanhemmalla sukupolvella on kuitenkin vieläkin erittäin tiukka työmoraali. Eihän olisi tultu toimeen ankarissa oloissa, eikä meillä olisi tätä korkeaa elintasoa ellei työmoraali olisi korkea. Nuorilta usein unohtuu, että ei työ ole ennenkään ollut se mitä tavoitellaan, vaan se on ollut keino pysyä hengissä ja saada itselleen paremmat oltavat. Juuri luin lehdestä, että tästäkin lamasta ilmeisesti selvitään hyvin nimenomaan hyvän työmoraalin ansiosta.

Meitä on opetettu lukuisin sananlaskuin ajattelemaan työtä ja vain työtä. ”Työ ensin, sitten leikki (huvi)” kaikui hyvin usein, jos ei esimerkiksi tiskaamaan ruvennut heti. Kaikille oli selvää, että ”työ miehen kunnia” ja ”ei Luoja laiskoja ruoki”. Joskus sanottiin juhlallisella ilmauksella: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä”. Samaan suuntaan ohjasi ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” Nykyään sitä kuulee kylläkin enemmän toisin päin: ”Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomennakin”.

Oli selvää, että ”Illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää” . Tämä sanonta kuului maanviljelyskulttuuriin, mutta on se kaupungissakin ollut käytössä. Ja ainakin meidät ajettiin ylös jo aamulla kahdeksaan mennessä vaikka olisi lomapäiväkin ollut. Kaupungissa kasvanut ikätoverini sen sijaan sanoo, että aikaista ylösnousua ei heiltä käytännössä vaadittu, vaan nuoret saivat nukkua aamuisin. ”On kuin pistäs rahaa pankkiin, kun nuori nukkuu.” Paitsi että oma äitini ei olisi suurin surminkaan meille tuollaista sanontaa sanonut ja nukkumista sallinut. Ruumiilliseen työhön viittasi myös ”Hellät on työttömät kädet”, jota esitettiin silloin, kun sai esimerkiksi rakkoja käteen.

”Työ tekijäänsä kiittää”, sillä tehtiin selväksi se, että jokainen työ, pieni tai suuri, oli tehtävä kaikkein parhaimmalla tavalla. Äidin mielestä ”jää miehen saantikin kesken”, jos työ jää kesken. ”Työtä tekevälle riittää” oli yleinen totuus erilaisissa tilanteissa.

Toisaalta aika usein lausahdeltiin suu hymyssä, että ”ei terve ruumis työtä kaipaa”. Tai ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Kapinaa työtä kohtaan on myös tämä: ”Ei työ tekemällä lopu”. Huumorimielessä tuli toistetuksi usein: ”Ahkeruus on ilomme”; esimerkiksi silloin, kun oltiin päivälevolla tai muuten vain loikoiltiin. En muista tuota tosimielessä kertaakaan käytetyn. Sen sijaan opetettiin ihan tosissaan: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa”.

”Jos työ herkkua olis, niin herrathan sen tekis” –lausahdus osoitti luokkajakoistakin suhtautumista. Mutta opetti se myös sen, että työhön kuuluu, että se ei aina ole mukavaa; työn raskaus ja vaikeus on itsestäänselvyys. Tuttu ja käytössä oli tämäkin: ”Raskas työ vaatii raskaat huvit”, jolla useimmiten kommentoitiin toisten tekemisiä. Nykyään sitä kuulee käytettävän puolustukseksi jos vaikka ravintolassa on tullut otetuksi enemmän kuin olisi suotavaa.

”Laiska töitään luettelee” tai "laiskan tulee hiki syödessä" olivat selviä ohjeita nekin. Toisen kurkkiessa olan yli tuli usein toistetuksi: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille.”

”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” korosti työn arvoa. Ja selväähän oli, että työssä niin kuin muussakin: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Hiivatin hyvää olutta


Viime aikoina ihmisiä ovat suututtaneet vadelmanmakuisen Otto-lonkeron mainokset: Vattuako siinä tuijotat? Vatun hyvä lonkero. Vattumainen maku. Vattu on ollut vadelman toinen nimi murteissa iät ja ajat, eikä sillä ole ollut sitä merkitystä, joka siihen nykyään liitetään: kierretään v-alkuista kirosanaa. Mutta mainostajan tarkoitushan on ollut saada oma tuotteensa esiin ja siinä se näyttää tällä kertaa onnistuneen erinomaisesti. Siinä mielessä hyvä keksintö tuo kaksoismerkityksen käyttö.

Itselleni vadelmat ovat aina olleet vaaramia, joten jo ennen kuin v-tyyli tuli yleiseksi, on vattu-sana assosioitunut aina näihin alapään asioihin ja kuulostanut kamalalta sanalta. Siksi minusta on tuntunut oudolta, kun olen joskus nähnyt jonkun jopa kehottavan korvaamaan vitun vatulla. Varsinkin kun vattua käytetään melko yleisesti jo muutenkin kirosanan kiertoilmauksena: Vattu mitä kakkaa! Tai nyt tuon mainoksen siivittämänä: ”Siellä mainostetaan jotain vatun Otto-lonkeroa”. Sana on liian lähellä alkuperäistä. Toisin on vaikkapa k-alkuista miehen sukuelintä korvaamaan tullut muna, joka puolestaan on korvattu pääsiäismunalla. Tässä on päästy niin kauas alkuperäisestä, että kelpaa jo voimasanaksi vaikka kenelle.

Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.

Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.

Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.

Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”

Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.

”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Myönnetäänkö vai kielletäänkö



Jos joku kysyy toiselta: ”Etkö mene tänään töihin?” ja siihen vastataan ”kyllä”, mikä on silloin lopputulos? Meneekö henkilö mielestäsi töihin vai ei?

Riippuu kulttuurista, miten tuon ymmärtää. Eurooppalaiset käsittäisivät järjestään, että henkilö menee töihin, vaikkakin pelkkä ”kyllä” saattaisi aiheuttaa epäselvyyksiä ja lisäkysymyksiä. Mutta esim. indonesialaisen mielestä henkilö ei mene töihin, kun kerran vastasi ”kyllä”. Kysymyksen oletushan on, että ei mennä töihin. Ja ”kyllä” vahvistaa oletuksen oikeaksi. Siis henkilö jää kotiin.

Myöntöön ja kieltoon liittyen on jossain vanhassa Valituissa paloissa ollut tällainen juttu:
Professori luennoi kielitieteen opiskelijoille: "Englannin kielessä kaksinkertainen kieltosana muodostaa myöntölauseen. Joissakin toisissa kielissä, esimerkiksi venäjässä, kaksinkertainen kielto on edelleen kielto. Missään kielessä kaksinkertainen myöntö ei kuitenkaan muodosta kieltoa." Silloin salin perältä kuului ääni: "Just joo!"

Minusta tuon kaksinkertaisen myönnön käyttö on viime aikoina peräti lisääntynyt. Ja varsinkin jos sitä käytetään tietyllä lailla painottaen, se voi ilmaista vaikkapa ivallisuutta tai halveksuntaa.

Suomen kielessä voi olla kolmekin myöntösanaa peräkkäin: -Oletko käynyt Lapissa? –Olen kyllä joo. Moninkertaisella myönnöllä halutaan paitsi vahvistaa asia, myös pitkittää vastausta, että saataisiin miettimisaikaa muotoilla lauseen jatkoa.

Äskeisessä Valittujen palojen lainauksessa väitettiin, että englannissa kaksinkertainen kielto onkin jo myöntö. Mutta englannin kielessä voi olla tapauksia, joissa kaksi kieltoa onkin edelleen kielto. Esimerkiksi ”Ain´t no loser” tarkoittaa joissakin amerikanenglannin murteissa kieltoa, en ole luuseri.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut myöntö- ja kieltolauseista, ja siitä miten suomen kielessä voi kieltosana jopa puuttua.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Pussi puhdistuu


Eteeni tuli mainos, jossa luki suurin kirjaimin: ”Osta XX:n lohta! Moni ei ole katunut”. Oikein mainos pysäytti ja teki mieli heti mennä ostamaan. Ja mikähän tuossa pysäytti?

Yllätyksellisyys. Mainoksia on ympärillämme kyllästymiseen saakka, olemme turtuneet niihin. Kaikki samanlaisia, stereotyyppisiä: Käskyjä: Toimi ja osta heti! Superlatiiveja: paras, hienoin, kaunein. Jos mainoksessa olisi ollut: ”kukaan ei ole katunut”, olisin ohittanut sen huomiotta, mutta ”moni” panee miettimään, olisiko siellä kumminkin jotain erikoista tarjolla. Tuotteen täytyy olla todella hyvä, jos myyjien itsetunto kestää poikkeaman totutusta.

Paikkakunnalla on talotarvikkeita myyvä liike, jonka mainokset myös ovat aina pysäyttäviä ja yllätyksellisiä. Ensinnäkin mainokset ovat lehdessä aina nurin päin, joten takuuvarmasti jokainen kääntää lehden ylösalaisin uteliaisuuttaan lukeakseen mainoksen. Eikä ole puutetta myyjien itsetunnossa. Miehet tituleeraavat itseään tittelein ”Kolme iloista rosvoa”, mainoksessa komeileekin aina kolme piirrettyä karvanaamaa. Allekirjoituksena usein: ”Tervetuloa toivottavat XX:n Paksut Pojat”.

Liike ei mainosta itseään totuttuun tapaan edullisena. Nämä pojat useimmiten lupaavat päin vastoin ”rosvota” asiakkaat kunnolla. Viimeksi näkemässäni mainoksessa on pitkä luettelo myytäviä tuotteita ja sen perässä: ”Näilläkin pussi puhdistuu”. Samassa mainoksessa on vielä: ”Meilläkin on hintatakuu: Meillä mikä tahansa voi maksaa mitä tahansa”. Tavallisia myös tähän tapaan: ”Tuottaako raha ongelmia? Tule meille, me autamme ja tyhjennämme taskusi alta aikayksikön”. ”Tarvitsetko sijoitusneuvoja? Meillä ne ongelmat häviävät. Me kyllä putsaamme sinut viimeistä penniä myöten!”

Eikä tarvitse liikkeen turvautua vieraskielisiin ”hienoihin” sanoihin ja korulauseisiin tuotteita myydessään. Päinvastoin, kohderyhmä saattaisi sellaisesta lähteä karkuun.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Sisäheittoa ja muuta sisäistä katoa


Kun ensimmäisen kerran kuulin Savossa, että joku oli löytänyt erikoisen kasvin pururaan vierestä, ei minulle silloin vielä selvinnyt, mistä kasvi oikein oli löytynytkään. Ei selvinnyt vielä toisellakaan kerralla, kun joku väitti, että ”tuolla raalla on nähty karhu”. Mikä on raa?

Ei ole suomen kielessä olemassa sanaa ”raa”. On vain rata, jonka taivutusmuodon d on kadonnut itämurteissa. Mietin aina, että siinä on hyvä esimerkki siitä, miten sanat lyhenevät. En yhtään ihmettelisi, jos tulevaisuudessa olisi perusmuotokin vain raa.

Harva Savossa menee kauppaan ostamaan vaihdepyörääkään, kaikki ostavat aina vaihepyörän. Raan muuttuminen perusmuodoksi ei minusta sittenkään ole niin todennäköistä kuin vaihe. Minulla on tunne, että moni savolainen ei edes tiedä, että sana on itse asiassa vaihde.

Äänteen häviäminen sanan keskeltä on tyypillistä lounaismurteille: suomlane, raumlain. Mutta myös muualla lyhennellään sanoja jättämällä äänteitä pois keskeltä sanaa. Jossain päin Pohjanmaata häviää vokaali ylimääräisen h:n edeltä: lamphat tuothin. Pohjalaiset puhuvat usein pernoista, kun pitäisi perunoita syödä. Jossain muualla päin juodaan oltta. Näitä vokaalien häviämisiä nimitetään sisäheitoksi eli synkopeeksi.

Kokonaisia tavuja voi jäädä pois, varsinkin jos sanaan tulisi kaksi samanlaista tavua peräkkäin. Tällaisella on hieno nimikin: haplologia. Puhumme aina karjalaisista emmekä karjalalaisista, mutta kuitenkin vähemmän tunnetuista sanotaan pitkä muoto: kausalalainen, toijalalainen. Näillä sanoilla on kyllä taipumus lyhentyä puheessa ja ainakin sukunimissä ne ovatkin lyhentyneet.

Muunkinlaisia tavuja on hävinnyt monista yksittäisistä sanoista. Äitini on syntynyt Peräsnäjoella (Peräseinäjoella) eikä ollut koskaan edes huomannut lyhentävänsä sanaa ennen kuin kiinnitin hänen huomionsa siihen. Samoin hän saattaa sanoa: ”Enksi minä menin kauppaan…” (=ensiksi), eikä ota uskoakseen että hän on lyhentänyt sanan, jos siitä mainitsee. Samalla tavalla olen huomannut savolaisten menevän aina hautaisiin. Hautaiset kuulostaa heidän korvissaan siltä ainoalta oikealta, hautajaiset väärältä.

Tänäpänä kirjoitin siis tällaista.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Ruotsalaisia kielivitsejä


Hemmets veckotidning –lehdissä oli niin herkullisia kieleen perustuvia ruotsalaisia vitsejä, että laitan tähän pari. Vitsit perustuvat homonymiaan eli siihen, että kaksi samannäköistä sanaa merkitsee ihan eri asioita. Yleensä sanojen monimerkityksisyyteen perustuvat vitsit ovat mahdottomia kääntää toiselle kielelle. Vaikka periaatteessa jokainen ymmärtää ruotsia, kun meillä kerran on se niin sanottu pakkoruotsi, laitan suomennoksenkin, ettei kenelläkään mene hermot heti alkajaisiksi.
Mutta laitan selityksen vasta loppuun, ettei hyvä vitsi mene kieltä osaavilta pilalle liiallisen selityksen takia.

1. Två loppor kom uttumlande från krogen efter en blöt kväll. Den ene sa:
-Ska vi promenera eller ska vi ta en tax?

2. –Vad är det för träslag man gör tändstickor av nu igen? Är det ask eller asp?
-Det måste väl ändå vara asp. Ask är ju det man lägger tändstickorna i.

3. Vad är det för skillnad på en häst och en politiker?
-Hästen kan inte sko sig själv.

Ja tässä käännökset niin pitkälle kuin niitä yleensä voi kääntää pilaamatta jujua:

1. Kaksi kirppua tuli kapakasta horjuen kostean illan päätteeksi. Toinen kysyi:
-Mennäänkö kävellen vai …

en tax = mäyräkoira
en taxi = taksi

2. - Mistäs puulajista tulitikut tehdäänkään, saarnista vai haavasta?
-Sen täytyy olla haapa. Tikuthan laitetaan…

en ask = saarni, mutta myös aski / laatikko

3. Mikä ero on hevosella ja poliitikolla?
-Hevonen ei …

sko = kengittää,
sko sig = kengittää itsensä, mutta myös: hyötyä toisista / käyttää toisia hyväkseen

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Kala hukkunut kukkoon


Suomalaisessa kulttuurissa riittää niin paljon outoja ilmiöitä, että niitä on usein vaikea kääntää muille kielille. Vaikka johonkin tiettyyn ilmiöön olisi sana olemassakin, on se silti useimmiten selitettävä monisanaisesti.

Sauna on jo niin tunnettu, että pelkällä suomalaisella sanalla sauna saamme itsemme ymmärretyiksi melkein maassa kuin maassa. Saksalaiset kyllä mielellään puhuvat erillisestä rantasaunasta kuumennettuna kylpykoppina (geheizte Badehütte). Ja ruotsalaiset ovat ruvenneet puhumaan bastusta.

Saunaan liittyvät muut tykötarpeet ovatkin sitten jo eri asia. Vihta, kiuas, lauteet, löyly ovat niin erikoisia sanoja, että niitä kaikkia on yritettävä vain jotenkin selittää kielellä kuin kielellä. Vielä 70-luvulla oli vihta-sanalle useanlaisia käännöksiä saksan oppikirjoissakin. Vihdalle on saksassa nyttemmin vakiintunut sana Birkenbüschel eli vähän niin kuin koivunoksista tehty pieni puska. Englanniksi birch switch, lähinnä koivupiiska. Elleivät ulkomaalaiset tiedä, että ne liittyvät saunaan, on viisainta selittää. Ja eikähän siihen ole muuta mahdollisuutta kuin selitellä, että kimppu koivunoksia joilla piiskataan itseä. Heittää löylyä onkin sitten vain kaataa vettä kuumille kiville (Wasser giessen), kiuas vain pelkkä saunanuuni (Saunaofen)ja lauteet on vain penkki (Bank). Heittää vettä (Wasser werfen) sisältää muuten saksassa saman sivumerkityksen kuin meilläkin. Hankalampi onkin sitten sanoa esim. istua löylyssä tai olipa hyvät löylyt. Ruotsiksikaan ei ole oikein muuta ilmaisua kuin että olipa saunassa kuuma.

Talkoot on yksi erikoinen ilmiö. Ruotsiksi ja saksaksi on vakiintunut ilmaus naapuriapu, saksaksi Nachbarschaftshilfe, ruotsiksi grannhjälp, ainakin aiemmin oli käytössä myös arbetsgille, tai oavlönat gemensamt arbete. Suomenruotsissa käy tietysti myös talko / talkoarbete. Mutta tiesikö monikaan, että eteläpohjanmaalla lähdetään kökkään, kun talkoisiin mennään?

Allun blogissa oli kerran hyvä englanninkielinen selitys talkoille: "a group of people gathering to work together, for instance, to build or repair something." Samanlaisia selityksiä on olemassa myös saksaksi: “Freiwillige Gemeinschaftsarbeit“ tai „Gemeinsamer Schmaus aller Helfer”. Wikipedian mukaan norjalainen nimitys on dugnad.

Ruokasanasto on oma luku sinänsä. Meidän omalaatuinen ruokaperinteemme kun ei oikein tahdo kääntyä vieraille kielille. Nettisanakirja antaa kalakukolle englanninkielisen selityksen: bread with pork and muikku. Tuleekohan englantilainen tuosta hullua hurskaammaksi? Vendace on muikku englanniksi, mutta ulkomaalaisten kanssa paljon seurustellessani olen huomannut, että ihan sama, sanonko jollekin oudolle ilmiölle suomalaisen sanan vai vakiintuneen ulkomaisen. Ilmiö on yleensä silti yhtä tuntematon ja sitä pitää selitellä kuitenkin.

Wikipediassa kalakukko selitetään saksaksi erittäin kattavasti. Tekstin mukaan kukko-sana on samaa kantaa kuin kukkaro. Näin ollen kukko tarkoittaisi piilottamista, joten kalakukko on kalan piilo. Kotuksen sivuilla on myös selityksiä kalakukosta.

Saksaksi siika on Maräne ja koska muikku on siikakala, on se saksaksi pieni siika, kleine Maräne, parempaa sanaa ei ole. Paras tapa kuitenkin mennä kauppaan ja heiluttaa muikkua ilmassa ja opettaa, että tämä on muikku. Ruotsiksi muikku on siklöja, suomenruotsissa käytetään sanaa mujka.

Urheilusta puheen ollen kansallisurheilumme pesäpallo ei ole ulkomaalaiselle tuttu. Ruotsiksi olisi olemassa hyvä sana boboll, mutta kokemukseni mukaan sen ymmärtävät vain suomenruotsalaiset. Ruotsalaisille täytyy kuitenkin ensin selittää, että kyseessä on finsk baseball. Ja baseballista he sitten mieluummin jatkossakin puhuvat kuin bobollista. Saksaksi ainakin vanhat sanakirjat antavat vielä suoran käännöksen Nestball, mutta sitä eivät saksalaiset liioin ymmärrä, parempi käyttää sanaa finnischer Baseball.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Exempli gratia - Esimerkin vuoksi


Eri kielistä on mukava joskus tehdä suomenkielisiä väännöksiä sen mukaan miltä sanat kuulostavat. Internetissä on listoja latinan kielisistä väännöksistä, mutta koska minusta latinan oikeatkin käännökset ovat käyttökelpoisia ja mielenkiintoisia, kirjoitan ensin lentävän lauseen oikean merkityksen ja suluissa on humoristinen väännös, joka ei siis ole oikeaa latinaa!

Nomen est omen = Nimi on enne
(Kukaan mies ei ole omena )

Alea jacta est = Arpa on heitetty
(Minen jaksa alennusmyyntejä!)

Exceptio confirmat regulam = Poikkeus vahvistaa säännön
(Poikkeuksellisen rajut rippiäiset)

Ille faciet = Hän on sen tekevä
(Ile on naamat )

Gaudeamus igitur =iloitkaamme siis
(Gaudeamuksella käy aina tuuri)

Iuvenes dum sumus = niin kauan kuin olemme nuoria
(Juvalla tyhmänä sumussa)

In vino veritas = Viinissä on totuus
(Viinissä on verta taas)

Naturalia non sunt turpia = Luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä
(Luonnonsuojelijoita ei pidä vetää turpiin)

Navigare necesse est = Purjehtiminen on välttämätöntä
(Täytyypä suunnistaa Eestiin)

Audi, vide, sile = Kuuntele, katso, vaikene!
(Isän auto, leveä, sileä)

Arto Kivimäki on julkaissut useita kirjoja, joissa on latinalaisia sanontoja ja lentäviä lauseita (mm. Carpe diem, Summa summarum ja Verba volant). Internetistä löytyy monia hyviä suomalaisia sivustoja, joissa on latinalauseita, hyvin kattava on myös tämä englanninkielinen. Suosittelen tutustumaan oikeisiin käännöksiin kaikenmaailman väännösten sijaan.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Puhun saksaa hevoselle


Muutamia pikkuhuomioita kielenkäytöstä.

•**Ennen taisteltiin keihäin ja kilvin, mutta Sofi Oksanen ”vältteli autoja suomalaisin rekisterikilvin” kirjassaan Stalinin lehmät.

•**Moni esine saa jalat alleen ja se voi kävellä milloin mistäkin syystä. 1. Paikallislehdessä oli pari viikkoa sitten otsikkona: ”Vene lähti kävelemään”. 2. Mies sanoi tänä aamuna: ”Syödään tuo salaatti pois ennen kuin se lähtee kävelemään”. 3. Hän huuteli vielä keittiöstä: ”Käveleekö tuo kello ollenkaan?” 4. Ja näinä lama-aikoina saa moni työntekijäkin lähteä kävelemään.

•**Sibelius sävelsi musiikkia, mutta blogikirjoittajat säveltävät kaikkea muutakin: ”Tehdään ruokaa siitä mitä on: luovaa säveltämistä ja säätämistä”.

•**Keväällä voi olla huono keli maantiellä: on jäistä tai rapaista. Mutta jotkut puhuvat virheellisesti silti keleistä, kun tarkoitetaan säätä: ”Näillä keleillä kyllä matkustan etelään”. Vielä toisaalla: ”Sisäinen lämmönjärjestelmäni menee näistä keleistä aivan sekaisin.”

•**Toinen virheellisesti käytetty sana on liikenne. Usein sitä käytetään liikkeelle-sanan tilalla. ”Nyt tästä täytyy lähetä liikenteeseen”, kuulee sanottavan, vaikka henkilöllä ei ole aikomustakaan mennä omaa taloa pidemmälle liikenteen sekaan, vaan vain lähteä liikkeelle ja ruveta työn touhuun.

•**”Löytyykö nuoria verkostoitumaan vesille”. Sanaa verkostoitumaan on käytetty mukavan moniselitteisesti.

•**Eri kielten arvostusta kuvaa seuraava: ”Puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” (Kaarle V).

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Posket punoittavat mutta iho kellertää


Olemme oppineet jäsentämään kieliä niin, että on olemassa jokin esine tai asia kuten kissa tai kirja ja nämä esineet ja asiat ovat jonkinlaisia: ”kissa on musta”, ”kirja on paksu”. Miten muuten voisi ollakaan?

Adjektiivit eivät välttämättä ole yleismaailmallisia. On kieliä, joissa on vain ihan muutamia adjektiiveja, mikä tuntuu yhtäkkiä ajateltuna mahdottomalta. Asia ilmaistaan niissä kielissä jotenkin verbillä. Ilmiötä kannattaa verrata suomen kieleen. Rakenne: ”ruoho on vihreä” voitaisiin meilläkin ilmaista esim. sanomalla: ”ruoho vihertää”. Väreistä on muistakin olemassa ihan käyvät verbit: ”posket punoittavat”, ”nenä sinertää” jne. (=Posket ovat punaiset, nenä on sininen). ”Tyttö on sairas” on sama kuin ”tyttö sairastaa”.

Suomen kielessäkään ei aina ole ollut selvää rajaa eri sanaluokkien välillä. Niiltä ajoilta on jonkinlaisia muitakin jäänteitä vielä olemassa. Esim. voidaan sanoa ”laukku painaa”, millä tarkoitetaan nimenomaan, että ”laukku on painava”. Kaikista adjektiiveista ei vain ole olemassa verbiä samaan tapaan. Esim. lihava-sanaa pidetään tuollaisena samanlaisena sanaluokaltaan häilyvänä adjektiivina, mutta ei ole olemassa verbiä, joka tarkoittaisi samaa kuin ”hän on lihava”. Lihoa merkitsee eri asiaa, se on ”tulla lihavaksi”.

Sairaan vastakohdasta ”terve” löytyy verbi ”tervehtyä”, mutta sekin on eri asia. Se ei ole ”olla terve” vaan ”tulla terveeksi”. ”Ulkona hämärtää” voisi sen sijaan tarkoittaa tämänhetkistä tilannetta, mutta myös hämärän lisääntymistä.

Olen pitkään etsiskellyt suomen kielestä muitakin verbejä, jotka korvaisivat rakenteen ”hän on sellainen”, mutta tuossapa ne löytämäni melkein ovatkin. Onhan sitten tietenkin sellaisia kuin ”hän on naurava” = ”hän nauraa”, jollaisia voi muodostaa vaikka kuinka paljon, mutta ne katsotaan partisiipeiksi.

torstai 28. toukokuuta 2009

Minulla on tylsää mutten toivo terävää


Adjektiivejakin käytetään luomaan kuva, vertaus ilman kuin-sanaa. Hyvin monia konkreettisia perusadjektiiveja käytetään kielessä abstrakteissa yhteyksissä metaforisesti.
Esim. laiha sopu – lihava riita.
Usein tiettyä adjektiivia käytetään vain jossain tietyssä yhteydessä: vaikka riita voi olla lihava, ei sitä voi olla sopu eikä esim. rauha, mutta silti on myös laiha lohtu.

Kun sinuun luodaan lämmin katse, eivät siinä celsius-asteet yhtään nouse; lämpimässäkin huoneessa voi olla kylmä ilmapiiri ellei suorastaan jäinen.
Jos joku on kuuma pakkaus, ei hänellä ole silti kuumetta.

Makeaa elämää vietetään, vaikka karkit eivät kelpaisikaan, kunhan ei tulisi karvas kalkki nieltäväksi ajan mittaan; hapanta naamaa kuitenkin saatetaan näyttää.
Nuorten mielestä moni juttu on siistii, mutta silloin välttämättä heidän mielensä ei ole puhdas eikä omatuntokaan, vaan puhekin saattaa olla siivotonta, ja likaista mielikuvitusta ruokitaan.

Nuoren Kallen mielestä siellä oli ihan köyhää; olisipa hänellä itsellään ollut rikas mielikuvitus.
Karkea pila voi järkyttää jonkun syvää rauhaa.
Mieskin hävisi sen siliän tien.
Politiikassa nykyisin vaaditaan, että päätökset ovat läpinäkyviä.
Löysät puheet saattavat tulla silloin ilmi, ja tunnelmasta tulee kireä.

Ihminen voi olla piikikäs, jos hänellä on kivinen tie kuljettavanaan.
Elämä oli myrskyistä ja karikkoista, vaikka hän olisi halunnut sen olevan ruusuista vain.

Mies oli rautaisessa kunnossa, ja aina vaimolleen niin kultainen.
Joskus kun tehdään hiljainen sopimus, on toisella ehkä vain kalpea aavistus sen sisällöstä; ettei vain olisi jotain hämärää siinä.
Minulla on vain hataria mielikuvia eilisestä illasta, vaikka ilta olikin tiivistunnelmainen.
Nämä ne ovat siivekkäitä sanontoja.

- Vastakohta näille adjektiiveille ei useimmiten ole se sama, mikä silloin, kun niitä käytetään konkreettisesti:

Kun kyllästyneenä kuuntelen kuivaa luentoa, en silti toivo vetistä tai märkää luentoa.
Kun minulla on ihan tylsää, en silti toivo, että olisi terävää, vaikka minulla olisi terävä pää ja kuuluisinkin terävään päähän firmassani.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Alkuhärkä Tarvas



Virossa käydessäkin tuli kieliasiaa. Ensinnäkin taas jälleen kerran joku ihmetteli, miksi me nimitämme Viroa Viroksi eikä Eestiksi.
Ensinnäkin, Eesti on maan omakielinen nimi. En ole Suomeakaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen nimittävän Suomeksi. Kaikki nimittelevät meitä finneiksi ja maatamme sanalla Finland.

Toinen toistuva kysymys on aina, miksi nimitämme Viroa yhden maakunnan mukaan. Ei se ole mitenkään tavatonta. Nimitämme me Saksaakin yhden maakunnan mukaan, jopa omaa maatamme Suomeksi, vaikka se on alun perin tarkoittanut vain yhtä maamme kolkkaa, lounaisinta osaa. Tästä asiasta olen joskus kirjoittanutkin täällä.

Rakveren kaupungin nimestä opas kertoi tällaista:
Alkuhärän pään muotoiselle Vallimäelle perustettiin alun perin Tarvanpää-linnoitus. Tarvas tarkoittaa alkuhärkää, saksaksi Wisent, mistä johdettiin kaupungin entinen saksankielinen nimi Wesenberg. (Vuonna 2002 pystytettiin mäelle valtava alkuhärkäpatsas kaupungin 700-vuotisjuhlan kunniaksi).

Nimi on sikäli suomalaisia kiinnostava, että tuosta alkuhärkää tarkoittavasta tarvaksesta, joka oli tärkeä riistaeläin, on johdettu myös Tarton kaupungin nimi, samoin Suomessa on Tarvas-nimiä. Mm. Akseli Gallen-Kallelan ateljeekoti Espoossa on nimeltään Tarvaspää.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Mennäkö Liisalle vai Liisan luo



Jos paikkakuntien sijamuotojen käyttö suomen kielessä on kirjavaa (mm. Velkuassa-Velkualla), on sisä- ja ulkopaikallissijojen käyttö yleensäkin vaihtelevaa suomen kielessä. – Yhtä kirjavaa kuin vaikkapa i- ja på-prepositioiden käyttö ruotsissa. Tästä muuten oppilaiden kanssa laskemme aina leikkiä. Kun joku tulee myöhässä tunnille ja selittää olleensa lääkärillä ja sanoo: ”Jag var på läkaren”, irvailemme, että hetikö sinä sen päälle menit! Oppilas korjaa: ”Jag var i läkaren”, jolloin asia ei tule ainakaan paremmaksi, jos hän lääkärin sisällä oli. Joku saattaa sitten keksiä oikeankin ”hos läkaren”, lääkärin luona.

Tuossa ei suomen kieli ole yhtään helpompi, voidaanhan meilläkin sanoa lääkärissä tai lääkärillä riippuen tilanteesta. Mutta miten on sitten sukunimien ja etunimien laita? Erään kirjoitukseni yhteydessä joku kyseli, onkohan oikein sanoa puhelimeen vastatessa Koskelalla vai Koskelassa. Tuo sama on askarruttanut itseänikin pitkään. Ilmeisesti se ei ole kovin ihmetyttänyt kielentutkijoita, koska siitä ei yleensä puhuta alan teoksissa, vain paikannimet tuodaan esiin.

Itse olen pohjalaisena aina sanonut kylään mentäessä: Mennään Koskelaan, ollaan Koskelassa, Kivelään-Kivelässä, Rantamäkeen-Rantamäessä. Mutta muutettuani itään päin, kuulin useimmin sanottavan: mennään Koskelalle, Kivelälle, Rantamäelle. Eri asia sitten on tietysti, jos sanoo Kivelöille, Koskeloille, Rantamäille, mikä myös on mahdollinen.

Nykykielen puhuja ilmeisesti tavallisimmin käyttää näissä tapauksissa ulkopaikallissijaa: Koskelalla. Ulkopaikallissija on nimittäin yleistynyt vieraiden kielten vaikutuksesta monissa muissakin tapauksissa. Aiemmin suositeltiin esim. kirjoittaa paperiin, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta käytetään enemmän kirjoittaa paperille –muotoa. Joku kyseli taannoin, pitääkö koputtaa oveen vai ovelle. Samasta syystä arvelisin että kumpikin muoto on käypä, mutta ovelle on nykyään yleisempi.

Itselleni vieras oli myös etunimistä käytettävä ulkopaikallissija: Menen Maijalle, yövyn Maijalla. En osaa vieläkään käyttää sitä, joten sanon aina Maijan luo, Maijan luona.

torstai 21. toukokuuta 2009

Helatorstai ja helahoito


Tänään on helatorstai, mutta epäilenpä, että moni nykyihminen ei tietäisi sitä olevaksikaan, ellei sen ansiosta saisi ylimääräistä vapaapäivää. Tiedän ihmisiä, jotka vuodesta toiseen sotkevat kiirastorstain ja helatorstain ja vieläpä kehuskelevat sillä, että eivät haluakaan tietää, mitä ne tarkoittavat. No, eräänlaista asennetta sekin.

Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisestä Kristuksen taivaaseenastumisen muistoksi. (Ruotsiksi Kristi himmelsfärdsdag, saks. Kristi Himmelfahrt, engl. Ascension Day). Meille helatorstai-nimitys tulee ruotsin kielen kautta helig-sanasta, pyhä torstai, itse asiassa pyhän ylijumalan Thorin päivä. Muinaisnorjan verbi helga tarkoitti omistaa jollekin, siitä muotoutunut vähitellen merkitys pyhitetty jollekin.

Helluntaita vietetään kymmenen päivää helatorstaista sen kunniaksi, että opetuslapset saivat silloin Pyhän Hengen. Helluntai on joulun ja pääsiäisen jälkeen kolmanneksi suurin kirkollinen juhla. Sana on samaa helig-kantaa kun helka ja hela, muinaisruotsin haelgho dagher, pyhä päivä.
Helluntai on nykyruotsissa pingst ja saksassa Pfingsten, englanniksi Pentecost, tulevat kreikan pentekoste-sanasta, joka puolestaan tarkoittaa viideskymmenes. Siis viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen.

Suomessa on aiemmin poltettu helatorstaina ja helluntaina helka/helavalkeita, -tulia ja laulettu helkavirsiä ja –lauluja. Kansanperinteitä ylläpitävä nuorisoryhmä on nimeltään Helkanuoret.

Mutta hela on jotain muutakin.
Helapuukko tarkoittaa puukkoa, jossa teräksisen terän ja puisen kahvan välissä on metallinen kirkas koristerengas. Pohjalaisilla oli ennen heloilla koristetut helavyöt. Helahoito kansankielessä tarkoittaa vyöllä roikkuvaa heloitettua puukkoa tuppeineen.

Tutumpi kuin heloitettu puukko on varmaan monelle sanonta koko hela hoito, millä tarkoitetaan mitä tahansa kokonaisuutta, kaikkea siihen kuuluvaa.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Ruokolahdella mutta ei Lahdella


Haukivuorella käydessä ilmeni, että joku porukasta menikin Haukivuoreen eikä Haukivuorelle. Oikein teimme pienen kiertokyselyn paikallisten keskuudessa, kummassa he asuvat. Tuloksena oli, että puolet asui Haukivuorella, puolet Haukivuoressa.

Ikuisuuskysymys on jälleen, kumpi muoto on oikein paikannimissä.
Tavallisestihan on niin, että sanat, joilla ei ole yleisnimistä merkitystä, ovat sisäpaikallissijaisia: Helsingissä, Kuhmossa, Anttolassa. Mutta asian sotkevat toisaalta monet paikkakunnat, joissa vain yksinkertaisesti sanotaan toisin: Imatralla, Venäjällä, Juvalla, Sulkavalla, Kauhavalla. Näihin ei ole mitään ainakaan nykykielen puhujalle näkyvää syytä, on vain hyväksyttävä, että näin on. Ulkomaalainen joutuu opettelemaan jokaisen paikkakunnan taivutuksen erikseen.

Maasto- ja luonnonpaikannimen sisältävät nimet, kuten esim. vesi-, joki-, koski-, järvi-, niemi-, mäki- ja vuori-loppuiset sanat, ovat tavallisesti ulkopaikallissijaisia ihan kuten niistä muutenkin puhuttaisiin: Rovaniemellä, Heinävedellä, Riihimäellä, Seinäjoella.

Tällaisissa paikannimissä alkaa ihmisten tietoisuudesta hävitä ajatus luonnonpaikasta, joten monet käyttävät joistakin myös sisäpaikallissijaa: Mäntyharjussa/Mäntyharjulla, Mynämäessä/Mynämäellä, Haukivuoressa/Haukivuorella. Joistakin käytetään pelkästään sisäpaikallissijaa: Munkkiniemessä, Kulosaaressa. Epäselvyyttä on myös muissa: Laukaalla/Laukaassa. Näissä epävarmoissa tapauksissa on Kielitoimiston mukaan molemmat ovat käypiä, mutta suositellaan sitä, miten paikalliset sanovat. Ongelmana vain näyttää olevan, että paikallisetkin puhuvat kukin tavallaan.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kuusimäki vai Kusimäki - ihan samako?



Suomessa on paljon yleisiä ruotsalaisia sukunimiä. Ja turhan usein kuulee niitä lausuttavan väärin. Jopa tv-toimittajat, jotka ammatikseen joutuvat samoja poliitikoiden nimiä ääntämään päivittäin, sanovat nimet usein päin prinkkalaa. Meidän paikkakunnallakin asuu useita henkilöitä, joiden sukunimet ovat vierasperäisiä. Jos joskus vahingossa tulen neuvoneeksi, miten sana äännetään, on asenne valitettavasti usein tämä: ”Mutta minä saan sanoa kuten haluan!” tai ”Mutta kaikkihan niin sanovat!” Niinpä niin. Vieraskielisiä sanoja nyt ei vain äännetä kuten suomea!

On kaksi sukunimeä: Hackman ja Hagman, jotka eivät ole ulkonäöltäänkään samanlaisia, miksi sitten äännettäessä olisivat? Ruotsissa on sääntö, että painollisessa tavussa on oltava joko pitkä vokaali tai pitkä konsonantti. Hag – siinä on vain yksi konsonantti, siis vokaali sanotaan pitkänä: /haagman/. Hack – sisältää kaksi konsonanttia, siis vokaali on lyhyt: /hak/.

Marjo Matikainen-Kallström on varmaan myös kuullut nimeään äännettävän miten sattuu. Kall – konsonantteja näyttää olevan kaksi, siis vokaali on lyhyt: /kall/. Tarkoittaa kylmää virtaa. Väärä ääntäminen muuttaa ruotsissakin sanan merkityksen. Jos sana kirjoitettaisiin yhdellä ällällä Kalström, se äännettäisiinkin /kaalström/ pitkänä a:na. Kal tarkoittaa paljasta. Samoin esim. Hellsten: /hell/ – kaksi konsonanttia eli vokaali lyhyt, mutta sten – yksi konsonantti, joten vokaali pitkä: /steen/. Onhan suomen kielessäkin tarkkaa, kutsutko henkilöä Kusiniemeksi vai Kuusiniemeksi. Tai esimerkiksi suomen sanat: tuli, tuuli, tulli, joita ulkomaalaiset eivät aina osaa erottaa.

Yksi ruotsalaisten nimien ongelma suomalaiselle ovat ä- ja e-kirjaimet. Sääntö on helppo: jos äätä tai eetä seuraa r, on vokaali äännettävä ä:nä, muulloin aina e:nä. Tässä joitakin tavallisia nimiä (kiinnitä huomiota myös pitkään ja lyhyeen vokaaliin, aina menee äskeisen säännön mukaan):
1. eetä tai äätä seuraa r: Andersson /andärsson/, Berg /bärj/, Dyster /dystär/, Nyberg /nyybärj/.
2. ei ärrää: Lindgren /lindgreen/, Hellsten, Hällsten, /hellsteen/, Bäckström /bekström/.
3. sanoja joissa on kumpiakin tapauksia: Sederholm /seedärholm/, Segerborg /seegärborj/.

torstai 7. toukokuuta 2009

Jokapäiväinen leipämme


Käydessämme kaupungissa menimme ravintolaan ruokailemaan. Ruokalistalla luki: pariloitua kanaa ja tikkuperunoita. Ihmettelin, vieläkö ravintoloissa on tarjolla kuorineen keitettyjä perunoita! Selvisi kuitenkin, että tikkuperunoilla nykyään tarkoitetaan ohuita ranskalaisia perunoita. Pohjanmaalla ennen tikkuperunat olivat kuorineen keitettyjä ”kokoperunoita”. Nimitys tulee kai siitä, että ennen kun ei ollut haarukoita käytössä, pidettiin kuoriessa perunaa tikun nenässä.

Jotkut tuntevat vielä myös käsitteen tikkupulla. Pullataikinaa kietaistaan tikun päähän ja paistetaan nuotiolla. Minusta tämä on peräti yleistynyt grillauksen suosion kasvaessa. Tikkupulla-hakusanalla googlaamalla tulee jopa hyviä ohjeita tikkupullien tekoon.

Leipä on toinen sana, jonka eri synonyymeistä ja versioista voisi kirjoittaa vaikka paksun tietoteoksen. Olen useana kesänä seurannut paikkakuntamme torisatamassa turistien hämmennystä. Myyntikojun yllä lukee: Perunalimppuja! Tampereelta tuleva turisti rientää kojun luo ja luulee saavansa muhkean paksun (ainakin 3-5 cm) ruokalimpun, jossa on käytetty perunaa. Sellaista on tamperelaisten perunalimppu. No saahan turisti perunasta ja ohrajauhoista tehdyn limpun, mutta se on ihan erinäköinen kuin turisti luulee. Hän saa kuvassa olevien leivonnaisten näköisiä rieskoja. Nämä ovat minun tekemiäni, mutta turisti saa tietysti tasaisempia ja kauniimpia.

Länsisuomalaisen limppu on siis paksu muhkea lamppukuvun näköinen tuote. Itäsuomalaiselle se taas on aina leipä, tavallisesti hapatettu ruisleipä. Ja limpulla eteläsavolainen käsittää samaa kuin länsisuomalainen ohuella rieskalla. Länsisuomalaisen leipä on puolestaan samaa kuin ohut reikäleipä.

Tamperelaiselle vaalea hiivaleipä on rievää. Myös kyrsä on joillekin samaa kuin leipä. Eteläpohjalaisten kyrsä on tavallisesti se pieni pyöreä ”leipä”, joka otetaan muotilla keskeltä taikinaa reikäleivän reikää tehtäessä. Toisten mielestä kyrsä on kova vanhentunut leivänkannikka. Nykyään monet näyttävät liittävän kyrsän myös makkaran yhteyteen, lienee assosioitunut tiettyyn kehonosaan. Leipä, kyrsä, rieska ja rievä ovat kaikki sanoja, joiden merkitys on jokaiselle vähän erilainen. On ehkä hyvä tiedostaa, että pyytäessäsi vieraalla paikkakunnalla leipää saat käteesi erilaisen tuotteen kuin olit etukäteen kuvitellut.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Kyröttämistä




Nimestä Kyrö tuli puhe viime postauksen kommenteissa. Kyrö-alkuisia tai –loppuisia paikannimiä on Suomessa runsaasti, eniten Lounais-Suomessa ja Hämeessä (mm. Hämeenkyrö). Nimen merkityksestä eivät tutkijat ole päässeet oikein yhteisymmärrykseen. On mahdollista, että se eri puolilla Suomea olisi merkinnytkin eri asioita. Kyrö, Kyrölä ja Kyröläinen ovat myös melko yleisiä sukunimiä, on erikseen vielä Kytö-nimisiäkin.

Erään selityksen mukaan kyrö olisi alkuaan syntynyt Hämeessä ja Satakunnassa, joissa se merkitsee ”louhikkoinen ja kallioinen, roitkoinen, ryteikköinen maastonkohta, johon on helppo piiloutua.” Monissa paikoissa maasto onkin juuri tällaista ja selitys sopii paikkakunnan nimeen. Kyrö-nimen ovat saaneet usein kallioiset virtapaikat, jollainen on mm. Savonlinnassa Kyrönsalmi.

On selitetty myös, että kyrö tarkoittaisi ”suosta polttamalla raivattua viljelystä, kytömaata”. Tämäkin pätee joihinkin alueisiin, kuten juuri eteläpohjalaisissa Isokyrö ja Vähäkyrö. Murteessa sitä paitsi sanotaan tietysti aina r:llä: ”Kun me oltihin kyrööllä…” tai ”mennähän kyröttämähän” = olla kytöä polttamassa tai mennä sinne. Minusta tuo louhikkoinen virtapaikka sopisi hyvin selitykseksi myös näihin eteläpohjalaisiin nimiin, paikkakunnat sijaitsevat Kyrönjoen varrella ja keskusta sijaitsee juuri voimakkaasti virtaavan kosken kohdalla.

Kytö-selityksessä on sekin ongelma, että eihän koskaan r-äänne esiinny perusmuodossa niissä sanoissa, joissa se vaihtelee t:n kanssa (vrt. mato-maron, kota-koran). Täytyisi siis olla kytö-kyrön. Kytö-selitys on aika huono sikälikin, että r-äänne on kehittynyt alkuperäisen ð-äänteen tilalle paikoin vasta 1600-luvulla. Vanhimmissa nimissä ei voi olla kyse kytö-merkityksestä. Sitä paitsi ei Pohjanmaallakaan kukaan puhu kyrösavuista, aina sanotaan kytösavut. Myös maakunnan historiasta kertova kirja on Kytösavut eikä Kyrösavut. Miksi siis paikkakuntien nimiinkään olisi tullut jokin taivutusmuoto.

Kytö muuten sinänsä on jo ihan vieras asia nuorelle sukupolvelle. Sillä tarkoitetaan vähän samaa kuin itäisessä Suomessa kaskenpoltolla. Kydöttäminen on suoalueiden raivaamista pelloksi polttamalla. Kaskenpoltto taas oli puiden kaatamista, minkä jälkeen puut poltettiin ja paikalle kylvettiin siemenet.
Venäjän-matkalla pari viikkoa sitten näimme kulottamista. Se on tavallisesti hakkuujätteiden polttamista kasvavien puiden tieltä tai ruohon polttamista. Nuoriso ei enää tuntenut kulottaa-sanaa.

Lähde mm. Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2007.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Tunnetko luhdan ja viidan?


Talven jälkeen huomio kiintyy kasveihin ja eläimiin. Kuinkahan monelle ovat useiden kasvien alkuosat jo ihan vieraita merkitykseltään? Vaikka melkein kaikki sanat esiintyvät suku- ja paikannimissäkin eri muunnoksin, eivät sanojen merkitykset ole välttämättä ihmisten tiedossa.

Muutama esimerkki kasveista, joiden alkuosa on kasvupaikkaa kuvaava:
ahomansikka, ahdekaunokki, ahdelauha, kangasvuokko, ketoneilikka, lehto-orvokki, luhtalemmikki, eteläpohj. luhdikka=”luhurikka”(= mesimarja),
niittyleinikki, rimpikorte, viitaorvokki, viitatähtimö


Sukunimistä muutamia esimerkkejä, melkein kaikista on olemassa sekä -la- että –nen-loppuinen versio, monet esiintyvät myös paikannimissä:
Aho, Ahola, Ahde, Ketola, Hetemäki, Kangas, Kulju, Lehto, Luhtala, Nevala, Rimpi, Rimmi, Rimpeläinen, Viitala.

Selitykset:
ahde = pieni mäennyppylä, rinne, törmä
aho = avoin, viljelemätön alue (usein entinen viljelymaa, kaski)
keto = kuiva niitty
kangas = metsätyypiltään tavallisesti havumetsää, taigaa, jossa maalaji moreenia.
lehto = rehevä metsätyyppi, eniten lehtipuualueella. Puusto voi olla havupuutakin, mutta maa on ravinteikkaampaa kuin kankaalla.
luhta = tulvaniitty, alue, jossa ei kasva, koska tulva nousee sinne
niitty = ei viljelty, heinää kasvava maa-alue
viita = vesakko, risukko, pajukko (mm. Seinäjoella kaupunginosa, jossa kadunnimet viita-loppuisia.)

räme = on kuivahko suotyyppi, jossa kasvaa pääasiassa mäntyä.
korpi = samoin puinen suotyyppi, mutta puustona enemmänkin kuusta.

aapa = puuton suo
hete = rimpi, upottava suonsilmäke, Lapissa myös lähde
kulju = vetinen painuma, syvänne, lätäkkö (mm. Lempäälässä asutustaajama Kulju).
letto = puuton, vetinen avosuo
neva = samanlainen vetinen avosuo kuin lettokin. (Pietarin läpi kulkee Neva-joki, jonka nimi tarkoittaa juuri tällaista suota. Pietarihan on muuten rakennettu suolle).
niva = heikko virtapaikka joessa. Sanalla ei ole mitään tekemistä nevan kanssa.

Kuvissa yllä Kaakkois-Suomessa kasvava kangasvuokko, ehdottoman rauhoitettu. Keskellä keto-orvokki, alla aho-orvokki.

torstai 30. huhtikuuta 2009

Ohto Kontio


Pietarissa käydessä tuli tietoon uutta kieliasiaakin. Asuimme Ohtinskaja-hotellissa. Hotellin nimi on paikallisen oppaan mukaan samaa alkujuurta kuin meidän otso, otto, ohto eli karhu. Otso on vanhin meidän karhua tarkoittavista nimistämme, tullut sanasta otsa, murteissa ohta. Karhullahan on melkein koko päälaki kuin otsaa.

Karhun peitenimenä ollut kontio-sana tulee sanasta kontija, köntystäjä (kävellä on viroksi kõndida). Karhu puolestaan on tullut karkea/karhea-sanoista, tarkoittaa karkeakarvaista.

Sinebrychoff-nimen alkuperästä opas kertoi, että nimi tarkoittaa sinistä lihavaa miestä. Miehen nimi oli alun perin Krasnyjbrychoff, joka merkitsi punaista lihavaa miestä. Mies halusi vaihtaa sukunimensä, mutta hänelle sanottiin, että nimeä ei voi vaihtaa, mutta väriä kylläkin. Sininen sitten kai kuulosti paremmalta, koska firmakin pyörii yhä edelleen.

Ruplan opas väitti tulevan venäjän lyödä-verbistä (josta ”lyömme hinnat”). En tiedä, voiko se pitää paikkansa, sillä etsiessäni lyödä-verbiä sanastoista tuli mm. 17 lyödä-verbiä, eikä mikään niistä venäläiseen rubl-sanaan viittaavakaan. Veijo Meri sen sijaan esittää, että rupla olisi samaa kantaa kuin intialainen rahayksikkö rupee ja urdun rupijah, samaa juurta kuin suomen ropo.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

En puhalla häntä viikseen


Venäjän kieli on sanontojen ja kuvakielen suhteen rikas, ja siinä on paljon samoja sanontoja ja ilmauksia, joita suomen kielessäkin. Salamatkustajana oleminen esimerkiksi on molemmissa kielissä jäniksenä matkustamista: Exaть зaзйцeм (jehat zajtsem).
Vapista kuin haavan lehti on täsmälleen sama ilmaus venäjässä: Дpoҗaт как осиновы лист (drožat kak osinovyj list). Nälkäinen kuin susi on monissa kielissä sama: Голодный как волк (golodnyj kak volk).

Mutta on monia meillä ihan tuntemattomiakin sanontoja. Mitähän tarkoittaa, kun venäläinen ”riiputtaa nenää”? Sehän on tietysti samaa kuin meidän mieli matalana/ siipi maassa. Вешать нос ( Vešat noc).

Koska venäläistä kulttuuria tunnetaan Suomessa melkoisen vähän, tässä pari esimerkkiä muista ”oudoista ilmauksista”. Otin mukaan vain sellaisia, jotka liittyvät eläimiin tai kehonosiin. Mukana myös sananmukainen käännös, sen jälkeen vastaava suomalainen kiinteä ilmaus:

Быть на друҗеской ноге. (Byt na družeskoj noge) = ”olla ystävällisellä jalalla” = Olla hyvää pataa keskenään.
Валиться из рук. (Valjtsja iz ruk) = ”Pudota käsistä” = Ei ota luonnistuakseen.
В ус не дуть. (V us ne dut). = ”Olla puhaltamatta jotakuta viikseen” = ei olla moksiskaan/ ei lotkauttaa korvaansakaan.
Высосать из пальца. (Vysosat iz paltša). =”Imeä jotakin sormestaan” = keksiä omasta päästään/ temmata tuulesta.
Гусей дразнить. (Gusej draznit) =”kiusata hanhia” = kaivaa verta nenästään/tahallaan ärsyttää toista.
Дырявая голова. (Dyrjavaja golova) = ”jollain on reikäinen pää” = kanan muisti/hajamielinen
Как корова языком слизала. (Kak korova jazykom slizala) = ”kuin lehmä olisi kielellään nuollut” = Sen siliän tien.
Собаку сьел. (Sobaku sel) = ”on syönyt koiran” = olla vanha tekijä jossakin.
Белая ворона. (Belaja vorona) = ”valkoinen varis” = muista erottuva/ ruma ankanpoikanen.

Lähde:
M. Dubrovin: Venäläiset sanonnat kuvina. Kustantamo Russkij jazyk. Moskova 1981.

torstai 16. huhtikuuta 2009

Lumipyry on yhtä meteliä


Miten hyvin tunnistat suomen sanoista, ovatko ne uusia vai vanhoja? Ovatko sanat alkuperältään ikivanhoja suomalaisugrilaisia vai germaaneilta saatuja, eli itse asiassa samoja sanoja kuin mitä opiskelemme ruotsin tai englannin tunnilla mutta vain erinäköisinä. Vai olisiko sana venäläinen tai balttilainen? Kirjoitan muutaman sanan, joista saat arvuutella ennen lukemisen jatkamista omia tietojasi ja tuntojasi. Kuulostavatko sanat ikivanhoilta ihan ”ikiomilta suomalaisilta” vai olisiko jotain yhteistä muiden kielten kanssa?

pelto, lammas, kuningas, rauta, lantio, parta, ranta, tuoli, pöytä, lautanen, kasku, nuuhkia, tienata, viesti, vasta, vihta, hella, meteli

Tässä vastaukset, lähinnä Veijo Meren Sanojen synty –kirjan mukaan:

pelto: varhaisgermaanien sanasta péltōm. Siitä nykyruotsin fält, saksan Feld.
lammas: muinaisgermaanien lamwaz.
kuningas: germaanien kuningaz. Nykyruots. kung, engl king, saks König.
rauta: muinaisgerm. rautha-. Nykyislannin rauthr on punainen. Myös ruots. röd, engl. red, saks. rot ovat samasta sanasta.
lantio: muinaisger. landiō.
parta: indoeur. kantakielessä bhar-dhā, josta kehittynyt latinan barda. Nykysaksassa Bart.
ranta: nykyruots. strand, saksassa Strand. Indoeur. kantakielen sanavartalo ster- tarkoitti ´levittää´.
tuoli: muinais- ja keskiyläsaksassa stuol. Nykyruots. stol, nykysaksa Stuhl.
pöytä: muinaisgerm. beuda-. Sana on samaa juurta kuin pyytää, joka germaanikielissä on tarjota, ruots. pyytää be, tarjota bjuda. Pöytä on alkuaan ollut se, jonka päällä jotain tarjotaan eli tarjoilulauta, syömälauta. Suomen lautanen on siis alkujaan laudanpätkä.
kasku: venäjän sanasta skázka, satu.
nuuhkia: venäjän nuhtít, vainuta.
tienata: muinaisruots. thiēna, nykyruots. tjäna, palvella, auttaa, ansaita.
viesti: venäjän sanasta vest, sanoma, tieto, huhu, uutinen.
hella: ruotsin häll, kivipaasi. Aikoinaan sellaisen päälle sytytettiin tuli, jopa veneessä.
vasta: muinaisvenäjän hvost, häntä ja kylpyvasta. Tästä myös ruotsiin tullut kvast.
vihta: muinaisvenäjän vyhot, olkihuisku, pesutukko. Tämä sanan on ilmeisesti kulkeutunut Suomeen Viron kautta, sillä sitä ei itämurteissa ole tunnettu. Virossa vihta on viht.
meteli: sama sana kuin nykyvenäjän lumipyryä tarkoittava sana metel´.

Näyttää siltä, että suomen kieli on säilyttänyt sanat melkein sellaisina, kuin ne joskus on jostain kielestä saatu. Toisaalta ihan tahallani valitsinkin juuri sellaisia sanoja, jotka ovat säilyttäneet alkuperäisen muodon. Mikäli germaanisissa kielissä ei olisi tapahtunut niin paljon äännemuutoksia, ymmärtäisimme varmaan toisiamme helpommin, eikä kielten opiskelu olisi niin hankalaa.

Mielestäni venäläisiä lainasanoja suomen kielessä on enemmän kuin kielentutkijat ovat antaneet ymmärtää. Kaikissa alaa käsittelevissä kirjoissa mainitaan melkein vain ne samat: saapas, risti, pappi, kiisseli. Olisiko niin, että ideologisista syistä on katsottu enemmän länteen päin? Tutkimus tulevaisuudessa on varmaan laajakatseisempaa.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Ei maailman hyvin kieli


Viime postauksen kommentissa Hannele kyseli,tunnenko Fredrik Lindströmin. -Javisst, det gör jag. Minä jopa omistan pari hänen kirjaansa. Kun asia nyt tuli kerran puheeksi, voin esitellä hänen pari erittäin suositeltavaa kirjaansa ruotsin kielestä.

Fredrik Lindström on ruotsalainen kielitieteilijä. Hän on kirjoittanut mm. kirjaset Världens dåligaste språk ja Jordens smartaste ord. Nämä taskukirjat ovat helppolukuisia, suurelle yleisölle tarkoitettuja, sivuja kummassakin yli 200. Lindström kirjoittaa, että hän kuuli kerran joidenkin poikien keskustelevan ruotsin kielestä ja yksi mainitsi kielen olevan "världens dåligaste språk". Siihen muut korjasivat lauseen kuuluvan "världens sämsta språk". Siinä mielessä muuten "huonoin" maailman kieli, että kielessä ei ole paljon sanoja, synonyymejä eikä ilmauksia verrattuna vaikkapa englantiin. (Hih, luulisi olevan helppoa kielenopiskelijalle).

Kirjoissa esitellään kieltä laidasta laitaan. Niistä löytyy valtaisat määrät uudissanoja eri vuosikymmeniltä, on kauniita ja rumia sanoja. On juttua inhimillisen ajattelun historiasta, miten lapsi oppii kieltä, puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta, vertaillaan ruotsia maailman muihin kieliin. Toisin sanoen kirjoissa käsitellään kaikkea mitä kielestä ylipäänsä voi sanoa.

Fredrik Lindström:
-Världens dåligaste språk. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2000. Andra tryckningen, printed in Denmark, Viborg 2007.
-Jordens smartaste ord. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2002. Andra tryckningen printed in Denmark, Viborg 2004.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Vanhoja kielen muotoja


Suomen kirjakielen perustajan Mikael Agricolan kuolemasta tuli kuluneeksi 450 vuotta 9.4.2007. Agricola-juhlavuoden kunniaksi Aku Ankkakin julkaisi yhden tarinan Agricolan aikaisella kielellä. Vieressä on kansikuva lehdestä 4.4.2007, numerosta 14. Tekstissä on melko kunniakkaasti osattu ilmaista asioita sillä tavalla kuin ne 400 vuotta sitten on kirjoitettu.

Koska Mikael Agricolan päivä ja suomen kielen päivä oli juuri hiljattain, 9.4, tuon esiin muutamia piirteitä vanhasta kirjasuomesta Aku Ankan repliikkien avulla. Näissä on monia piirteitä, joita vielä käytetään murteissa, ainakin länsimurteissa niitä tulee esiin päivittäin. Myös runollisessa ja ylätyylisessä kielessä moni muoto ja rakenne on säilynyt nykypäiviin asti.

Erikoisia vanhoja muotoja ja ilmauksia on kymmeniä, mutta otan tähän vain muutaman, lähinnä sellaisia, jotka tuntuvat minusta ihan kuin pohjalaista murretta puhuisi. Paljon on Agricola ottanut mallia myös saksan ja ruotsin lauserakenteista.

Aku Ankasta muutama repliikki:
-Ja wielä enämbi on imehteleminen, että yxi muu wuoren cuckula, se wuori Mama Rambam, peräti 4429 syldä corkia olis.
-Waan sitä minä sangen suuresti imehtelen, ettei te wie sitä Mons Öfwerstin tykö.
-Colmen viicon waelluxen perästä ne ancat saapuwat wiimeiseen kylään.
-Minä toiwon, että olis heillä caicki se quin meille tarpeellinen ombi.
-Minä tahdon minulleni ostaa wuoren, tämän quin tässä macaapi.
-Ja niin cuin caickein kiipeewäisten retki-cundain, pitää myös anckain samalla muotoo jalan culkeman.
-Wenhe pyöriwäisten siipein canssa…


1.Enämpi kuten pohjalaisessa murteessa vieläkin sanotaan.

2. Imehteleminen on ihmettelemistä, h-kirjain on vaihtanut paikkaa, kuten monissa muissakin sanoissa, vrt. veneh-venhe, imeh-ihme. Mummoni sanoi aina: Kyllä minä sitten imehtelen. Tai toisessa yhteydessä: Ei se ole mikään imes. (kaksitavuisten sanojen loppu-h on muuttunut pohjalaisissa murteissa s:ksi.)
Agricolan aikana ihminen oli inhiminen (vrt. inhimillinen).

3. Sanajärjestys on usein saksan tapainen: sivulauseen verbit lauseen lopussa.

4. Germaanisten kielten mallin mukaan vanhassa kirjakielessä on epämääräinen ja määräinen artikkeli yksi ja se. Niin ikään germaanisten kielten mukaista on muodollinen subjekti.

5. Mennä jonkun luo on vanhassa kielessä tykö. Pohjanmaan murteessa vielä: Mä meen mumman työ.

6. Länsimurteissa vieläkin mm. muodot korkia, kauhia.

7. Ettei te vie sitä, ettei he tule –muodot jokapäiväisiä myös murteessa. (vrt. nyk. ettette te vie, etteivät he tule).

8. Usein relatiivipronominin joka tilalla ´se quin´. Varsinaissuomalaiset sanovat vieläkin: Hän on se, kun tulee meille huomenna.

9. Ompi, tuleepi, makaapi kuulostavat nykyäänkin kovin ylätyylisiltä.

10. Itselle-sanaa ei ole, sen tilalla on minulleni, sinulleni.

11. Pitää tekemän –rakenne on ihan tavallinen Pohjanmaalla: Mitä mun pitikään sanomani?

12. Monikon genetiivi retkikuntain, ankkain, siipein. Sama muoto, joka nykykielessä on useimmiten vain kiinteissä sanonnoissa esim. opettajainhuone.

13. Koska Aku Ankan tarina kuvaa nykypäivää kaikkine teknisine vempeleineen, on tekstissä saatu oivasti ilmaistuksi sellaisia ilmiöitä, joita ei Agricolan aikana vielä ollut kuten helikopteri: venhe pyöriväisten siipein kanssa.

Internetissä on pari erittäin hyvää sivustoa vanhasta kirjasuomesta:
Internetixin sivut ja
Virtuaalinen vanha kirjasuomi.