Kollegani, jonka sukunimi on Lunti, saa usein postia, jossa lukee vastaanottajana herra Lund. Moni lähettäjä ei ota uskoakseen, että saa kirjoittaa rehellisesti suomalaisittain Lunti.
Tuo on tyypillinen esimerkki sellaisista sukunimistä, joita ei ole 1800-luvulla suomalaistamiskauden aikana käännetty suomeksi (lehto), vaan vain muunnettu suomalaiseen muotoon. Paikkakunnalla on toinenkin tällainen, Viskari, joka on muunnettu ruotsin sanasta Fiskare (kalastaja). Tällaisia muunnettuja nimiä on Suomessa paljon. Sven Tuuva on tuttu Vänrikki Stoolin tarinoista, se tulee sanasta duva (kyyhkynen). Tuuva on tavallinen sotilasnimi.
Monet sukunimet ovat merkitykseltään nykyään harhaanjohtavia. Esim. Tarkka ei välttämättä olekaan alun perin tarkka, vaan Stark tai Starck (voimakas) on alkuperäinen nimi. Samoin Tuuri tai Tuura ovat ainakin joissain tapauksissa Stor-nimen (stor, suuri) muunnoksia. Lunki on adjektiivista Lugn (rauhallinen), se voi tulla myös Pohjanmaalla tunnetusta serkkua tarkoittavasta sanasta lunki – syslunki. Tuskin monikaan ajattelee, että Lintala olisi Lind (lehmus). Tai että se tulisi ruotusotamiesten lisänimestä Blind (sokea), kuten joissain tapauksissa. Tällaiset ominaisuutta kuvailevat nimet olivat tyypillisiä sotilasnimiä.
Muita suomalaistettuja nimiä esim. Lankinen tai Lonka (lång, pitkä), Vinni, (Finne, suomalainen), Tyyskä (tysk. saksalainen), Tuusa (saks. Dose, Duse tölkki), Raski, Rasku (muinaisruots. Brask=melu, meteli; kerskailija. Nykyruots. Rask = reipas), Tiukkanen (tjock, paksu). Tiukka eli Tjöck on myös paikannimi Kristiinankaupungin lähellä.
Lähteinä mm. Suuri suomalainen nimikirja. Otava. Keuruu 1985.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti