maanantai 3. helmikuuta 2014

Naimisiinmeno myrkyttymistä ja hairahtamista


 
Espanjan kurssilla luimme tekstiä, jossa tuli esiin sana ´casarse´, mennä naimisiin. Opiskelija ei tuntenut sanan merkitystä ja yritti johtaa sitä jotenkin sanaan ´talo´ liittyen, ´casa´=talo. Yhtäkkiä minäkin huomasin, että tuo espanjan naimisiinmeno voikin olla samaa kantaa talon kanssa. Ja asiaa tutkittuani näyttääkin siltä, että ´casarse´-sanan merkitys on todella alun perin jotenkin samaa kuin *"taloutua" eli perustaa talo jonkun kanssa. Onhan niin, että tytär on yleensä ´taloon annettu´.

Sitten muistin, että vanhassa suomessa on käytetty samaa sanontaa ´olla talosilla´, kun on tarkoitettu yhteisen talouden perustamista jonkun kanssa. Mm. Ilmari Kiannon kirjasta "Vanha postineiti" muistan tällaisen kohdan: "...niin kauan kuin hän on Iivarin kanssa ollut talosilla"...
Tuota sanontaa ei varmaan nuorempi sukupolvi tunne kuin nukkeleikeistä, jolloin se merkitsee "leikkiä kotia".

Taloon liittyvä on naimisiinmeno saksassakin ´Heirat´ on peräisin germaanien sanasta  ´Hîwa-´, joka on tarkoittanut samaa kuin ´talonväki, taloyhteisö´ jne. Kun saksantunnilla opitaan sana  ´heiraten´(äännetään haira:ten) ´mennä naimisiin´, kuuluu yleensä takuuvarmasti jonkun kommentti luokasta: "Selvähän se, hairahtamistahan se!"

Naimisiinmeno on mielenkiintoinen ruotsinkielessäkin. Ruotsissahan se on ´gifta sig´. Tästä ajatukset vääjäämättä siirtyvät myrkkyyn, ruotsin ´gift´ on myrkky. Oppilaat kysyvät minulta aina, onko naimisiinmeno sitten itsensä myrkyttämistä!
Sanan alkuperässä on mentävä taakse päin muinaisislantiin ja alasaksaan, joissa ´gift´ merkitsi ´givande´ antamista, lahjaa yms. Tätä voi verrata nykyenglannin antaa- ja lahja-sanoihin.
Alun perin ´gifta´ on siis ollut antamista, lahjoittamista, eli vanhemmat antaneet tyttärensä.

Miten myrkky liittyy naimisiinmenoon? Tässä tapauksessa siten, että sekin on ollut alun perin antamista ´det som gives (in)´ eli ´se mitä annetaan sisään´. (Elias Wessén: Våra ord. Norbok a.s. Norge 1997.)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Savolainen huomautuskirje


Ystävä lähetti minulle pohjoissavolaisesta kirjastosta saamansa huomautuskirjeen. Oli jäänyt yksi kirja palauttamatta, ja sitä perättiin tällaisella hauskalla savolaisella murrekirjeellä. Kirje saa varmasti vastaanottajan hyvälle mielelle. Huumorimielessä esitetty palautuspyyntö tuo kirjan takuulla varmemmin takaisin kirjastoon kuin tiukkapipoinen käskykirje.

Kun napsautat kirjettä, se suurenee niin, että  näet lukea koko tekstin.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Liian korrektia


Jäällä oli tussilla kirjoitettu varoituskilpi: Varo, jäällä voi olla uudenavantoja! Mitä kummaa ne ovat?
-No eivät mitään! Kyltin laatijalle on sattunut pieni hyperkorrekti erehdys. Kyseessä on uveavanto eli toiselta nimeltään uhkuavanto. Sehän tarkoittaa, että jää on halkeillut vaikkapa lumen painosta, ja reiästä on alkanut virrata vettä jäälle. Vesi jäätyy teräsjään päälle ja varsinkin jos lumi peittää tällaisen avannon, se on vaarallinen jäälläliikkujalle. Pilkkireikien ympärille voi myös helposti muodostua uveavantoja.

Arvelen tuon vääränlaisen sanan kyltissä muodostuneen tähän tapaan: Savolainenhan sanoo vaikkapa autostaan: Ostin uuven auton. Kun sitten pitäisi asiaa kirjoittaa, kirjoitetaan tietysti kirjakielellä: uuden. Uveavanto on varmaan sen verran vieras sana, että sitä ei joka päivä näe kirjoitettuna. Koska sana näyttää ja kuulostaa savolaiselta kuten uusi-uuven, ei kirjoittajan mielestä ole passannut mennä uve-sanaa kirjoittamaan, vaan on päädytty vääränlaiseen, ns. hyperkorrektiin ilmaisuun.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Riidenliekoa riisiin

                              Riidenlieko, kansanomaisesti harakanvarvas
Oli puhetta näsiästä ja siinä yhteydessä tuli esiin sen kansanomainen entinen nimi riidenmarja. (Kasvi tekee punaiset, erittäin myrkylliset marjat).
On olemassa myös riidenlieko. Mutta mistä tuo nimitys riiden? Huomaatko heti suoralta kädeltä, mikä on riiden-sanan perusmuoto?
                                     Näsiä, kansanomaisesti riidenmarja
Kokeilepa taivuttaa saman mallin mukaan kuin hiiden! Tai vielä helpompi: viiden! Saadaan siis riisi perusmuodoksi. Tällä ei ole mitään tekemistä kiinalaisten lempiruoan riisin kanssa, sehän taipuukin riisi-riisin-riisiä. Eikä tarkoiteta nyt myöskään paperiarkkien kappalemittaa riisiä, joka on 500 kpl. Vaan tämä on riisi-riiden-riittä, ihan kuten viisi-viiden-viittä.

Mikä se sellainen riisi sitten on? Riisitauti on ehkä tutumpi sana, mutta tämä pitkä muoto tuli käyttöön vasta 1800-luvulla. Riisitauti oli varsinkin aiemmin D-vitamiinin puutteesta johtuva puutostauti, joka aiheutti luiden pehmenemistä. Vieläkin näkee kaarevajalkaisia vanhempia ihmisiä, jotka ovat lapsena saattaneet kärsiä puutostaudista.

Riisiksi on muinoin nimitetty myös muita kolottavana kipuna tuntuvia  tauteja. Eiväthän taudit ole ennen olleet niin yksilöityjä kuin nykyään. Kolotus kuin kolotus, ja sitä on arveltu riiden aiheuttamaksi. Eli riisi on käsitetty siten myös jonkinlaiseksi olennoksi.

Riiden pois ajamiseksi on käytetty juuri tästä nimensä saanutta riidenliekoa ja riidenmarjaa eli näsiää. Muita käytettyjä kasveja ovat olleet mm. sudenmarja ja suopursu.

Riisiä on ajettu pois paitsi yrtein, myös erinäisin loitsuin. Tässä yksi riiden loitsu:
 Riisi sinä ritvanainena retvanainena
viikon olit visakossa
kuukauden kuusikossa
kolme kuuta katajikossa
puolen vuotta pajukossa
päivät piilit juurten alla
yöksi oksille osasit
kyllä sinuns sukusi tiijän
ja teiän sykkö syntysikin
vaan en kanna karvojasi
menen konna sukuhusi
sukuhuisi syntyishisi
siellä sinua tarvitahan
ijän kaiken kaivatahan


Sivumennen sanoen: viisi-sanan tavoin taipuu tietysti myös lukusana kuusi: kuusi-kuuden- kuutta. Mutta kun tarkoitetaan kuusipuuta, on taivutus kuusi-kuusen-kuusta.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Vielä niitä honkia humisee

Koululaisten laulukirjoissa on vanhoja lastenlauluja ja kansanlauluja, joiden kieli ja ajatusmaailma eivät kohtaa enää nykylapsen kokemuspiiriä. Selasin alakoulun vanhojen musiikkikirjojen sekä Suuren toivelaulukirja -sarjan lasten- ja kansanlaulujen ja laulelmien sanastoa. Vanhojen kansanlaulujen aihepiiri on lähinnä luonnosta, samoin kaikki isänmaalliset laulut ja  maakuntalaulut ylistävät luontoa. Kansanlauluissa aina uusi huomen koittaa, tuomet kukkivat, kiurut livertävät, laineet liplattavat ja suviheinät heilimöivät.

Mutta jääkö laulujen sanoma nykylapselle ja -nuorelle vieraaksi? Jos minullekin pohjalaiselle, joka olen jo kymmeniä vuosia elänyt, oli lapsena laulujen yleiset maastosanat korpi, kukkula, vaara, salo aivan vieraita ja käsittämättömiä, miten sitten nykyisille kaupungin kasvateille. Kyllä me tavataan huomenna, toisemme suurella salolla kuulostaa sitä paitsi minusta jopa pelottavalta. Salohan on valtavan suurta asumatonta metsäaluetta, miten sieltä toisensa löytää, ja eksyykin sinne...

Muita yleisiä luontoon liittyviä sanoja tai maastonnimiä kuten hongat, aho, vainio, nummi, kangas, siimes, kunnas, tanner, hakamaa, laidun, kaski, korpi, alkavat olla sanoja, joita lapsi ei opi kokemuksen kautta, vaan ne opitaan koulussa erikseen opettelemalla luonnontieteen tunneilla tai runoudessa ja musiikin tunneilla. Vai eikö muka esim. laulusta Illalla kävelin mä kangasta pitkin tulekin mieleen lattialle levitetty kangas eikä kuiva mäntyinen kangasmaasto. Kerrostalojen, autojen ja ihmisvilinän keskellä asfalttia tallustelemaan tottunut ihminen ei ehkä oikein tunne omikseen lauluja, joissa laineet läikkyvät, niityt viheriöivät, säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa ja soutain tuulessa koivut sorjat soi. Ja vaikkapa yleisesti lauletussa laulussa Karjalan kunnailla on puhetta kaskien sauhuista, synkkäin metsien aarniopuista ja näreiköistä. (aarniopuut ovat isoja vanhoja puita, näreikkö on kuusikko). Miten käsittää kaupunkilaisnuori vaikkapa tämän: matalan torpan nokiselta pankolta...

Impi, heili, hellu, henttu, taatto, paimen, kulkuri, armas, lempi, ovat niinikään aivan yleisiä sanoja melkein joka laulussa, samoin orjuus, kannel, karjankello, veräjä, porstuakamari,  uunin pankko, rusottaa, rakovalkea. Luulenpa, että karjankellostakin tulee lapsella ensimmäiseksi mieleen kysyä, oliko lehmillä viisari- vai digikellot. Veräjä tai kantelekin ovat olleet joskus jokapäiväisiä asioita, nykyään vain kuvakirjoista nähtyjä. Tyttö on lauluissa aina impi ja isä taatto.

Mitä vanhempi kansanlaulu, sitä vieraampia sanoja siinä esiintyy. Yllä luettelemieni sanojen merkitykset ovat sentään vielä tuttuja, vaikka kokemuspiiri olisikin vieras. Mutta vielä yleisesti lauletuissa lauluissa on paljon sellaisiakin sanoja, joiden merkitystä ei enää välttämättä vanhempi sukupolvikaan ymmärrä. Niistäkin muutamia esimerkkejä:

Laulusta Nocturne: en mä enää aja virvatulta (=haavekuva).

Laulusta Jos mie saisin: Vesi tippuu vempeleestä, rasva rahkehen nenästä.
-Vemmel on luokki, esim. valjaissa hevosen selän yli menevä kaareva valjaan osa, joka pitää aisat koholla, (vrt. vemmelsääri = vääräsääri). Rahje tarkoittaa kiinnityshihnaa  (Vrt. sanontaa riittääkö rahkeet, antavatko siis kiinnityshihnat tarpeeksi periksi).


Onnelliset: Ja auteret kiirehtii pois (=usva, utu).
Halk´ illan ruskon auermaan: Auvo taivainen (=onni).

Souda, souda sinisorsa: Pesäs tänne rakenna, sen ritvakoivun rantaan.
-Ritvaoksa on hento, ohut alaspäin roikkuva oksa.
On neidolla punapaula (= nauha).
Lännen lokari (=puunhakkaaja, metsuri).

Juokse sinä humma: ja liinakko harjaa heittää (vaaleaharjainen hevonen, siis vaaleatukkainen).
Hallin Janne: raudikko oli uljaassa tällingissä. (ruskea, raudanvärinen hevonen, tällingissä=komeaksi laitettu)... Mustanmäen ahtehessa (ahde = pieni mäki).

Uusmaalaisten marssi: me tahdomme hurmeemme huuruavan (=veri).
Oi kallis Suomenmaa: Korpees raivio, kultavainio (=viljelykseen raivattu puuala).
Hämäläisten laulu: kasket kullan loistavat (= kaadettu puuala, puut poltettu ja tuhkaan kylvetty vilja).
Arvon mekin ansaitsemme: Laiho kasvaa kyntäjälle (laiho= vilja)

Suvisia suruja: kuin mittumaarina aina (=juhannus).
Neito kaunis, kultalintu: pahan mieron kielii, lienet uskonunna (=kodin ulkopuolinen maailma).
Reppu ja reissumies: oli kylmä tai vaikkapa vari (=lämmin).
Roineen rannalla: yksin liitää palteilla pilvien (=reuna)...luuvan tähkä (= riihen yhteydessä oleva erit. puimahuone).
Marja-Liisa: kelle joudut lautsan laulajaksi (=lavitsa, penkki).
Laulu oravasta: sinnepä ei hallin hammas (=harmahtava koira).

Porilaisten marssi: jo tulta kohti kalpa lyö (=miekka).
Hakkapeliittain marssi: säilä= miekka.
Eikä me olla veljeksiä:  Ruunun rossia rinnan päällä (ruunu=valtio, rossi=rintamerkki)...pianhan se loppuu se rekryyttiaika (=sopimusaika, tässä: aika joka pitää olla armeijassa).
Kaksipa poikaa Kurikasta: Punaaset oli resoorit (=kaksipyöräiset ajokärryt) ja hopiasta peslaipiippu (=hela).

Hyvä, että vanhoja lauluja vielä lauletaan. Kansanperinteemme pysyy näin tallessa ja entinen eletty kulttuuri kansakunnan muistissa. Todellista historiaa voi oppia vaikkapa laulusta
Kuuliaiset Kottilassa (Kuuliaiset on ensimmäisen avioliittokuulutuksen johdosta pidetty juhlatilaisuus). Laulu kuvannee niitä aikoja, kun ihmiset ja eläimet asuivat vielä saman katon alla:

....Oli siellä kuulijaiskekkerit, joissa heilui pullot ja lekkerit. Ei kutsuttu ollut mua vieraaksi, vaan oli kunnia tulla kuokaksi. (=kuokkavieras = kutsumaton vieras):
...Sisälle kun astua pöllähdin, niin hajusta selälleni köllähdin, kun ovensuussa oli siellä porsaita, vielä kanoja ja kukko orrella. Nurkassa hyppeli vasikka ja puolet oli pirtissä lapsia, mut niin sitä juotiin niin paljon kuin tuotiin....
...Hanuri kun alkoi motkottaa, niin kanat heti orrella kotkottaa...
...porsaat ne kaiveli kuppia ja kakarat ne huuteli tuttia...
 (Laulun otteet kirjasta Suuri toivelaulukirja 8).


lauantai 17. marraskuuta 2012

Tuttu Tuntematon

Matti ja Maija Meikäläinen ovat kaikille tuttuja. Hehän ovat kuvitteellisia henkilöitä, joilla tarkoitetaan keskivertoihmistä, Tavallista Tallaajaa, kadunmiestä, jokamiestä, meikäpoikaa/meikätyttöä.

Suomen kieli ei ole ainoa, jossa keskivertokansalaiselle on jokin erityinen nimitys. Useimmissa kielissä on jokin erityinen ilmaus tai jokin erittäin yleinen etu- ja/tai sukunimi, jolla ilmaistaan jokamiestä. Muutamia esimerkkejä eri kielistä:

Englannin kielessä Tom, Dick and Harry on yhtä kuvaava kuin meidän Matti ja Maija.
USA:ssa ovat tavallisia mm.  John/Jane Q. Public, John/Jane Q. Citizen, John and Jane Q. Taxpayer. Myös: Average Joe, Ordinary Joe ja Joe Sixpack.
USA:ssa  on mahdollista käyttää virallisestikin nimityksiä John Doe tai Jane Doe mikäli on tilanteita, joissa on kyseessä tuntematon henkilö, esimerkiksi sairaalassa tuntematon potilas tai ruumis.

Monet tuntevat myös ruotsinkielisen ilmauksen Medelsvensson eli keskivertosvenssoni. Tavallisen ihmisen elämää elävä viettää svenssonliv. Jokamies voi olla myös Nisse i Hökarängen, miksei myös Svenne tai Mannen på gatan. Mutta jos suomalainen valittaa, että "Meikäläinen ei saanut olla mukana", voi ruotsalainen ilmaista saman vaikkapa näin: "en annan fick inte vara med".

Saksassa Meikäläinen on Otto Normalverbraucher (=Otto Normaalikuluttaja). Jedermann (=jokamies) on myös yleisesti käytetty, samoin käytetään nimiparia Hinz und Kunz (Lyhenne nimistä Heinrich ja Konrad). Kaavakkeissa voi olla myös Max/Erika Mustermann, vastaa suomen Erkki Esimerkkiä. Samoin Lieschen Müller voi edustaa koko kansaa.
Sveitsissä sanovat Herr und Frau Schweizer tai Schwyzer Sveitsin murteella, samoin Itävallassa Herr und Frau Österreicher (=Herra ja rouva Itävaltalainen).

Virolaisilla yleinen koko kansaa edustava nimi on Jaan Tamm. Iäkkäästä naisesta käytetään myös nimitystä Tädi Maali, jolla tarkoitetaan mallitätiä.

Espanjankielen meikäläisiä ovat mm. Fulanito de Tal tai Menganito de Cual, voisivat olla vähän samaa kuin suomen ´joku tyyppi´ tai ´kuka tahansa´. Pepe Pérez on myös yleinen.

Venäjällä jokamiestä edustaa Ivan Ivanov, Puolassa Jan Kowalski, Norjassa Ola ja Kari Nordmann, Tanskassa Hr. og fru Jensen tai Morten Menigmand, Ranskassa Jean Dupont ja Italiassa vaikkapa Tizio tai Mario Rossi.

Virallisissa yhteyksissä käytetään monissa kielissä latinasta peräisin olevaa ilmausta NN, Nomen nescio = nimi tuntematon. Suomessakin tätä käytetään, mutta minulla on tuntuma, että tämän kirjainyhdistelmän käyttö olisi nykyään vähäisempää kuin aiemmin.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ihmeellisiä kasvinnimiä

Yllä ketunleipä eli käenkaali, ruots. harsyra (jäniksenhappo), viroksi jäniksenkaali


Mitä kasvia luulet saksalaisten tarkoittavan ”taivaan avaimilla” eli ”avainkukalla” ”Schlüsselblume”?  No tietysti kevätesikkoa, selvähän se! Kun katsoo kukkaa, kukat nuokkuvat kuin avainnipussa. Tosi mielenkiintoista on tutkia erikielisiä kasvien ja eläinten nimiä. Suurin osa nimistä ei muistuta yhtään suomalaisia nimiä. Varsinkin lajien kansanomaiset nimet ovat hauskaa luettavaa.

Ihan vain malliksi olen kääntänyt muutaman ruotsinkielisen kasvin nimet sananmukaisesti suomeksi. Mutta sananmukainen käännös ei suinkaan ole välttämättä sama kuin kasvin oikea nimi. Tällä kertaa saat kokeilla ärsyttää aivonystyröitäsi ja arvuutella ensin itse, mitä seuraavat kymmenen kasvia ovat oikeasti. Arvaa ellet tiedä. Perässä seuraa kasvin oikeat nimet.

1  1. morsiamen harja, 2. voipallot, 3. älä unohda minua, 4. papinkaulus eli liperit,
5. voikukka, 6. matoruusu,  7. käärmeenmarja, 8. hevosenkavio, 9. verijuuri, 10. kissankäpälä
 kevätesikko, viro: nurmenukk
 Oikeat nimet:
1    1. brudborste=huopaohdake  2. smörbollar=kullero 3. förgätmigej=lemmikki
4. prästkrage=päivänkakkara 5. smörblomma=niittyleinikki!
6. maskros=voikukka 7. ormbär=sudenmarja 8. hästhov=leskenlehti
9. blodrot=rätvänä 10. kattfot=kissankäpälä.
Viimeinen eli kissankäpälä oli kompa, sillä se on sama ruotsiksi ja suomeksi.

Entäs tunnetko englantilaisia nimiä? Mitä mahtavat olla suomeksi tällaiset hullut kasvinnimet:
1  1.  jerusalemin risti 2. hollantilaisen housut 3. sureva leski 4. lehmän huuli 5. ketunhanskat

Oikeat nimet:
1.    Jerusalem Cross=palavarakkaus. (Googlaa netistä Jerusalemin risti, huomaat, että kukka näyttää samanlaiselta kuin kyseinen risti).
2.    Dutchman's trousers=särkynytsydän (ruotsalaiset voivat nimittää sitä luutnantin sydämeksikin). 3. mourning widow=tumma kurjenpolvi
4.    cowslip=kevätesikko (nimityksiä myös mm. Key of Heaven=taivaan avain kuten saksaksikin)
5.    foxglove=sormustinkukka

perjantai 21. syyskuuta 2012

Leikitään etunimillä



Kuva kaverilta.  
Suomen kieli on siitä kiva, että sanoista voi johtaa loputtomasti uusia sanoja. Kehittelin muutamia etunimiä verbeiksi tai adjektiiveiksi. Kokeilkaapa vaikka englannista tai ruotsista tehdä sama, ei taida oikein onnistua:

Päivi päivitti juuri saamaansa uutta tietokonetta ja päivitteli samalla sitä, miten visainen tuo tehtävä oikein olikaan. Vaikka hän miehensä Visan tavoin pitikin visailuista, ei tietokone oikein tahtonut totella. Nyt tarvittiin Valoa valottamaan asiaa. Onnistuihan se yhteisvoimin lopulta, mistä Onni tuli peräti onnittelemaan.

Ongelmaa oli vaikeuttanut sekin, että heidän tyttärensä Mari marisi vieressä koko ajan, että hänen olisi päästävä tapaamaan Marinaa. Vielä kovemmaksi marina yltyi kun huomattiin, että hänen marinoimiinsa pihveihin oli tullut karria. Hän oli ajatellut poikakaveriaan Karria niin intensiivisesti, että oli automaattisesti ottanut väärän purkin hyllystä.

Päivän päätteeksi ilmeni vielä, että heidän poikansa Harri oli ajanut harria pyydystäessään karille. Kun naapurin Kari rannalta huomasi sen, hän lainasi vaimonsa Lainan venettä ja arveli, että kai Kai siitä Lainalle kertoo. 

Marja oli käynyt marjastamassa, mutta marjat eivät hänelle sitten kelvanneetkaan. Osassa oli vielä terttujakin jäljellä, mitä Terttu puolestaan kammoksui.

Kaksosvauvat Sulo ja Heli kellivät lattialla. Sulo sulostutti kaikkia ja Heli helisteli niin että Helinää kauhistutti. Hän olisi ottanut lelun pois, mutta Anna ei antanut.

lauantai 4. elokuuta 2012

Naiset marginaalissa

Tämänpäiväisessä Länsi-Savossa oli artikkeli "Suomalainen on mielikuvissa mies". Kirjoituksessa käsiteltiin Sanna Kivimäen väitöskirjaa, jonka aiheena on suomalaisuus ja siihen liittyviä ajattelutapoja. Väitöskirjan mukaan suomalaisuus hyvin usein vielä nykyäänkin mielletään maskuliiniseksi, mitä ilmentää mm. puhetapa "suomalainen ja hänen vaimonsa".

Muutenkin arkikielestä kuultaa vielä nykyäänkin, että mies on ikään kuin normaali olotila ja nainen jokin marginaali sivuseikka. Kun ei ollut olemassa vielä henkilökohtaisia kännyköitä, vastasin lankapuhelimeen yleensä sukunimellä tai etu- ja sukunimellä. Mikäli miestäni kyseltiin, sanottiin hyvin yleisesti: "Onkohan itse Virtanen paikalla". Miten niin mies vain oli "itse", minä vain jokin sivupersoona. Nyt kun muuten tuostakin on kulunut jo aikaa, ymmärrän toisaalta, että kyseinen sanonta voi johtua myös siitä, että mieshän sen sukunimen omistaa, minä olen sen vain mieheltä saanut. Tässä on takuuvarmasti tapahtunut muutosta ihan automaattisesti.

 Ei ole montakaan päivää siitä, kun kuulin erään kuusikymppisen henkilön kysyvän tuntemattomasta kassalla työskennelleestä naisesta: "Kenenkähän eukko se oli?" Samoin äitini ja isäni (yli kahdeksankymppisiä) saattoivat ihmetellä jotain tuntematonta naishenkilöä: "Kenenkäs akka se tuo oli?" (Nyt täytyy muistaa, että eukottelu ja akoittelu eivät ole halventavia näissä yhteyksissä, vaan alueellisia murre-eroja jokapäiväisessä puheessa, siis neutraaleja ilmauksia).

En muista koskaan kuulleeni kysymystä näin päin: "Kenes ukko/äijä/mies tuolla menee?" Mikäli miehen henkilöllisyyttä ei tunneta, hänet täytyy sijoittaa johonkin kategoriaan muulla tavoin: mitä hän tekee, mistä tullut, onko sukua paikkakunnalla. Onko hänellä akkaa tai ei, on sivuseikka. Naispuolisista kyseen ollen on automaattisesti selvää, että naisella itsellään ei ole mitään oletusarvoa, ei ammattia, vain miehen ammatin ja aseman tietämällä osataan sijoittaa henkilö oikeaan lokeroon. Tämä on kylläkin muuttumassa sitä mukaa kun kukaan ei välttämättä ole enää "kenenkään akka" vaan jokaisella on oma itseisarvonsa. Nuoremman sukupolven keskuudessa tai kaupungissa tuskin enää tuollaisia lausahduksia kuuleekaan.

Olen viime aikoina selaillut paljon lintu- ja perhoskirjoja. Minulla on myös vanha "Joka kodin luonnonopas",  vuodelta 1976, käännös saksan kielestä. Huomiotani kiinnitti, että kirjassa useimmiten linnuistakin on kuva vain urospuolisesta, naaraalla ei mitään väliä. Esimerkiksi yllä kuvassa oleva lintu, jonka perässä ui järvellä valtavan pitkä poikasparvi, jää ihan tuntemattomaksi, ellei ole muita tietolähteitä. Ei ole näköjään ennen ollut mitään väliä, mikä lintu siellä ahertaa poikasten kanssa, sen sijaan tämänkin linnun erinäköisen uroksen kuvan kohdalla mainitaan, että munii huhti-toukokuussa 7-14 kermankeltaista munaa. Naaraasta ei mainita mitään, mitäs niistä.
Onneksi nykyisissä kirjoissa ovat asiat paremmin, ja on selvinnyt, että kyseinen lintu on isokoskelonaaras.
 Ehkei kannata olla huolissaan sukupuolien epätasapainosta arkikielessä. Sanonnat ja ilmaukset ovat syntyneet kulloinkin aikansa tarpeesta ja muuttuvat automaattisesti, mutta kylläkin hitaasti. Kyllä minä silti vähän pidän pahana noiden lintuparkojen puolesta. Ei luulisi olleen mitään syytä olla mainitsematta naaraankin ulkonäköä tai osallisuutta munimiseen.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

He mierosivat mieron tiellä

Eräänä päivänä kuulin ensimmäistä kertaa sanan mierota. Syntyperäinen eteläsavolainen kertoi lapsista: "Ne vain mierosivat lisää mansikoita". Oikein korva otti heti talteen tuon itselleni uuden sanan, ja selvisi, että sana on ihan käytössä oleva nykyäänkin. Tarkoittaa siis tässä yhteydessä pyytää, mankua, kerjätä.

Kun sanaa ihmettelin, minua muistutettiin sanonnasta "lähteä mieron tielle".  No niinpä tietysti. Joku lähtee siis kerjuulle. Katsoin sanaa Nykysuomen sanakirjasta, jossa mierota-sanaa ei ole ollenkaan. Miero sen sijaan on kirjan mukaan "kodin ulkopuolella oleva maailma, vieraat; nyk.tav. maailmalla, vars. kerjuulla olemista ilmaisevissa sanonnoissa". Nykysuomen sanakirjassa on myös adjektiivi mierolainen, joka myös on varmaan kaikille tuttu. Sillä tarkoitetaan mieron kulkijaa, kulkuria, varsinkin kerjäläistä.

Mieron tielle lähteminen kuulostaa kovin jo vanhahtavalta sanonnalta samoin kuin kerjääminen sinänsä. Mutta onpa näköjään mierota-verbi pitänyt pintansa murteessa, ainakin vanhemman polven puheessa.