keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kuka teki mitä


Suomen kieli rakastaa genetiiviä, ainakin jos verrataan germaanisiin kieliin. Koulussa opetetaan genetiivi aika yksioikoisesti vain omistusta ilmaisevaksi: tytön kirja, kissan viikset tai jotain muuta kuuluvuutta tai liittyvyyttä: Suomen markka, keskiyön aurinko. Mutta genetiivillä voidaan kielessämme ilmaista monia muitakin asioita, mikä ei esim. germaanisissa kielissä käy päinsä.

Yksi mielenkiintoinen genetiivin käyttö ilmenee seuraavista lauseista, joissa kukaan ei kuitenkaan omista mitään:
Presidentin valintaa arvosteltiin kiivaasti.
Liisa kyllästyi miehen lyömiseen.
Rehtorin moittiminen kuulosti pahalta.
Miehen murhaamista ihmetellään.


Kuka näissä on tekijä, kuka tekemisen kohde? Onko presidentti valinnut vääränlaiset ministerit, vai menivätkö presidentinvaalit pieleen? Onko Liisa kyllästynyt lyömään miestään vai onko mies mätkinyt Liisaa? Ovatko oppilaat äityneet moittimaan rehtoriaan vai toisin päinkö on käynyt? Onko mies murhannut jonkun vai onko mies murhattu?

Itse asiassa nämä kaikki ovat kaksiselitteisiä lauseita, kumpikin tulkinta on mahdollinen. Ainoastaan laajempi tekstiyhteys paljastaisi, kummasta on kyse, tekijästä vai tekemisen kohteesta. Kummassakin tapauksessa suomen kielessä käytetään genetiiviä. Verrataanpa vaikkapa ruotsiin. Ruotsissa voi käyttää tässä tapauksessa genetiiviä vain silloin, kun on kyseessä tekijä eli subjektiivinen genetiivi:

Miehen murhaaminen : mies murhaa = mannens mord.
Mutta jos mies on murhattu, se olisi mordet på mannen.

2 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

niin kuin tiedät: presidentin valinta, silloin kun se tarkoittaa, että ihmisset valitsevat presidentin - siinä presidentin ei ole genetiivi vaan akkusatiivi - akkusatiivi on ollut alkuaan m-loppuinen, muuttunut sitten n-loppuiseksi eli samannäköiseksi kuin genetiivi (siis silkkaa sattumaa) - käytännöllisesti ottaen nämä nykyisin siis menevät yhteen

kirlah kirjoitti...

Totta, totta. Kaikki kieliopit ovat alkaneet kuitenkin järjestään puhua nykyään subjektiivisesta ja objektiivisesta genetiivistä näissä tapauksissa, akkusatiivista ei puhuta mitään. Iso suomen kielioppikin ilmoittaa, että objektin sijat ovat genetiivi, partitiivi ja nominatiivi:
Syön omenan,
syön omenaa,
syö omena!

Ainut poikkeus, jossa objektina olevalla sanalla on erikoinen akkusatiivimuoto vielä nykyäänkin ovat persoonapronominit: Haen sinut asemalta. Pohjalaisilla tässäkin on genetiivin näköinen muoto: Mä haen sun asemalta.

Tavallisen kielenkäyttäjän kannaltahan on sama, mikä muodon nimi on, kunhan vain saa asiansa sanotuksi.