keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Eineeltä murkinalle


Minua on aina ihmetyttänyt, miksi eteläsavolaiset nimittävät aamupäivällä syötävää lounasta aamiaiseksi. Kuulostaa suorastaan oudolta, koska aamiainen nykyään on päivän ensimmäinen ateria. Nyt olen saanut tähänkin asiaan vähän valaistusta.

Kesäiseltä Saksan-matkaltani ostin antikvariaatista kirjan, jonka kannessa luki: Finnland. Kirjassa kuvataan suomalaisten 1800-luvun kulttuuri juurta jaksain, mm. talonpojan päiväjärjestys ja ruokailu kuvataan tunti tunnilta. Kesällä noustaan kilpaa auringon kanssa kello kaksi aamulla. Silloin syödään ensimmäinen ateria nimeltä eine, joka sisältää ruisleipää ja suolakalaa. Juomaksi piimää ja rapakaljaa. Sen jälkeen töihin.

Kello kahdeksan ja yhdeksän välillä palataan kotiin syömään aamiainen. Siihen kuuluu lämmin ateria, joko kuorineen keitettyjä perunoita, ruis- tai ohrapuuroa, kalakeittoa taikka piimästä, jauhoista ja vedestä valmistettua puuroa. Ruoan jälkeen nukutaan tunti ennen töihin menoa.

Kello kaksi on murkinan eli päivällisen vuoro. Tuolloin ei syödä lämmintä ruokaa, pelkästään ruisleipää ja suolakalaa ja taas juodaan etikkaisen väkevää piimää. Piimä tuntuu muuten olevan kirjoittajalle ylitsepääsemätön kauhistus. Hän kuvaa näin: ”meidän makuumme epämiellyttävä hapan maito, joka on yksi heidän kansallisruoistaan. Sen pitää olla niin etikkaisen hapanta, että se ihan polttaa kurkkua”.
Murkinan jälkeen nukutaan tunti, minkä jälkeen tehdään taas töitä iltayhdeksään tai kymmeneen.

Iltapala eli iltainen syödään töiden jälkeen, nyt on tarjolla taas ruisleipää, suolakalaa, perunoita tai puuroa. Voin ja juuston puuttuminen mainitaan erikseen. Lihaa on tarjolla harvoin.
Talvella on sama päiväjärjestys, erotuksena vain se, että aamulla noustaan vasta kello kuusi ja mennään illalla nukkumaan kello kuusi. Ruokailu on samoin kuin kesällä.

Aamiainen-nimitystä on siis suomen kielessä käytetty vasta päivän toisesta ateriasta. Nykysuomen sanakirjan mukaan aamiainen on aamulla tai aamupäivällä syötävä ateria, aamupala, eine, suurus.

Murkina-sana tarkoittaa Veijo Meren Sanojen synty –kirjan mukaan aamupalaa, mikä on samaa juurta kuin saksan Morgen ja ruotsin morgon, jotka merkitsevät aamua. Nykysuomen sanakirja ilmoittaa murkinan olevan aamulla tai aamupäivällä syötävä ateria. Eli siis ihan eri kuin tuossa saksalaisessa kirjassa mainittiin. Itse en ole kuullut murkinaa enää nykyään käytettävän. Lapsuudessa sen sijaan kylläkin, mutta murkinoimisella käsitin mitä tahansa syömistä. Murkina tarkoittaa myös ateriaa: Kettu sai jäniksestä hyvän murkinan. (Nykysuomen sanakirja).

Niin ikään Nykysuomen sanakirjan mukaan eine on ensimmäinen ateria noustua, pohjalaisten puheenparressa se on eines s-päätteellä kuten kaikki muutkin vanhat kaksitavuiset e-loppuiset sanat. Pohjanmaalla sanottiin ennen: Pitäisiköhän ruveta einehtimään. Sanaa käytettiin muistakin aamupäivän aterioista kuin aamupalasta.
Nykykielessä eineksillä tarkoitetaan kaupassa myytäviä puolivalmiita ruokia.

Suurus merkitsee nykyään lähinnä kastikkeiden, keittojen tai vellien suurustamista jauhoilla, tulee adjektiivista suuri, tehdään tavallaan suuremmaksi. Mutta Nykysuomen sanakirjan mukaan se on myös aamiainen, suuruspala: Lähdettiin töihin heti suurukselta, tai: Taloissa syötiin kolme ateriaa: suurus, päivällinen ja ehtoollinen. –Viimemainittu saattaa kuulostaa kummalliselta itäsuomalaisesta.

Mainitsemani saksankielinen kirja on nimeltään Finnland. Schilderungen aus seiner Natur, seiner alten Kultur und seinem heutigen Volksleben. (Berlin. Druck und Verlag von Georg Reimer 1885). Kirja ei ollutkaan saksalaisten tekemä, vaan tukholmalaisen Karoliinisen instituutin professorin Gustaf Retziuksen kirjoittama, ja siitä saksannettu. Uskon, että kirja antaa suhteellisen totuudenmukaisen kuvan, sillä professori on tehnyt vuonna 1873 Suomeen tutkimusmatkan, jonka annin julkaisee kirjassaan.

Näyttää kulttuuriero olleen suurehko tukholmalaisen professorin ja suomalaisen talonpojan välillä. Kirjasta välittyy selvästi jonkinlainen alentuva suhtautuminen entisiin esi-isiimme. Elämäntapamme on kirjoittajasta kovin takapajuista ja köyhää. Tavallisimmat adjektiivit eri asioiden yhteydessä olivat outo, kummallinen, omalaatuinen, omituinen. Nämä sanat pätivät, oli sitten kuvauksen kohteena asumukset, ruoka, sauna, hääseremoniat tai mikä tahansa muu suomalainen ilmiö. Elämän kaikki alueet tulevat kuvatuiksi yksityiskohtaisesti.

Tuon ostamani kirjan saksantaja C. Appel kirjoittaa esipuheessaan näin: ” Tarkoitus on kuvata nimenomaan sellaisen ei-arjalaisen kansan kulttuurioloja, joka on saavuttanut korkeimman sivistystason, ei suinkaan ilman indoeurooppalaisten (saksaksi indogermaanisten) naapureittensa apua, mutta kuitenkin uhraamatta heimonsa omaa erikoislaatuisuuttaan”.

4 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

vanhempieni alkuaan itäsuomalaisessa kielimaailmassa kasvaneena huomaan, miksi mieluummin sanon aamun ensimmäisestä syömisestä "aamupala" kuin "aamiainen" - "aaminainen" jotenkin alitajuisesti yhdistyy siksi ruuaksi, josta nykyisin käytän nimeä "lounas" - lounas-sanaa taas lapsuuskodissani ei tunnettu (viime aikoja lukuunottamatta) - tosin ei meillä "aamiaista" sen paremmin kuin "lounastakaan" todellisuudessa syöty, koska kaikki söivät sen jossain muualla kuin kotona (työssä, koulussa)

annikki kirjoitti...

murkina-sana merkitsee minun kielitajussani kaikkea syötävää, siis jotain ruokaa yleensä

kirlah kirjoitti...

Lounas oli tuntematon käsite minunkin lapsuudessani, se kuulostaa korvissani vieläkin hienostelulta.

Veijo Meren mukaan läunas tarkoittaa etäisissä sukukielissämme päivää ja päivänvaloa, läheisissä sukukielissä keskipäivää ja siten myös silloin syötävää ateriaa.

kirlah kirjoitti...

Oho, kielivirhepaholainen iski taas. siis lounas tarkoittaa keskipäivää.