keskiviikko 5. elokuuta 2009

Ikivanhaa omaperäistä


Virolaisilla on hauska sana ”vuorokaudelle”, yksinkertaisesti ”yöpäivä, ööpäev”. Sana on muodostettu samalla tavalla kuin meidän (ja myös viron kielen) sana ”maailma” = ”maa+ilma”. Kaksi samanarvoista sanaa vain laitettu yhteen, ja saatu yksi yleiskäsite. Tämä on siis erilainen yhdyssanojen muodostustapa kuin mikä meillä nykyään on tavallista: esim. kirjakaappi-yhdyssanassa toinen on pääsana, toinen sen määrite: Mikä kaappi? = kirjakaappi. Mutta ei voi kysyä: Mikä ilma? – maailma.

Tyypillistä juuri suomalaisugrilaisille kielille on, että kaksi samanarvoista sanaa rinnastetaan yhteen ja saadaan yleiskäsite. Esimerkiksi mordvan kielissä ”maitotuotteet” =” voit-kermat” tai ”sisälmykset” = ”sydämet-maksat”. Virosta voisi vielä mainita esim. ”suud-silmad” = ”kasvot” tai ”luud-liikmed” = ”kehon kovemmat osat eli luuranko”, ”käed-jalad” = ”raajat”.
”Madot-kovakuoriaiset” tarkoittaa sukukielissä ”vastenmielisiä pikkueläimiä”, virossa ”sitikad-satikad”.
Sanatyyppi ei ole yksinomaan suomalais-ugrilaisten kielten erikoisilmiö, vaan sitä on monissa muissakin. Kiinassa esim. ”maisema” = ”vuori-vesi” tai ”sää” = ”tuuli-vihma”.

Suomen kielestä olen etsiskellyt samantyyppisiä sanoja, mutta enää ei meillä ”maailman” lisäksi ole havaittavissa näin muodostettuja yhdyssanoja, tai en ainakaan tunnista niitä enää. Ainoastaan sanapareina esiintyviä ilmauksia löytyy meiltäkin, esim. ”Hän sai lunta suut silmät täyteen”, mikä korvaa kasvot-sanan. Tai joku syöksyi ojaan ”suin päin”. Hän puhuu ”puuta heinää” tai ”ummet ja lammet”, puheessa ei ollut ”päätä ei häntää”. Minusta samantyyppinen on myös ”tilaisuudessa oli ukkoa ja akkaa”, millä tarkoitetaan samaa kuin paljon ihmisiä. "Yöpäivä" on säilynyt meilläkin vielä kiinteässä sanonnassa: "yötä päivää", joka voisi olla samaa kuin ympäri vuorokauden.

Sanaparit ovat suosittuja myös Kaukoidän kielissä. esim. tamilissa ”puu”= ”maram” ja ”maram-kiram” = ”puut ja senkaltaiset kasvit”, kannadakielessä ”pitil” = ”viulu”, ”pitil-gitil” = ”viulu ja sen tyyppiset soittimet”. ”Sitikad-satikad” olisi samaa tyyppiä, niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.

Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne.

Yhdyssanoista eri näkökulmasta olen kirjoittanut aiemminkin täällä.

6 kommenttia:

Hanneles paradis kirjoitti...

Kivaa tietoa. Jos osaa noin ajatella, ymmärtää paremmin muitakin kieliä.. ;)

Yks sana, mies ei heti hoksannut,
vanha englantilainen filmi 1930-luvulta,
Vahva Huone = kassavalvi, Strongroom.

Allu kirjoitti...

Tuo suomen "vuorokausi" on mielestäni kätevä sana, jolle ei löydy suoraa vastinetta useimmista muista kielistä, vaan niissä pitää puhua yöstä ja päivästä tai 24 tunnista.

kirlah kirjoitti...

Hannele: vanhat sanat on kivoja, usein vähän samalla tavalla muodostettuja kuin miten lapset tekevät uusia sanoja, jos eivät tiedä jotain käsitettä.

Allu: Minäkin olen aina ihastellut samaa asiaa.

tähtisade kirjoitti...

eikös luu-ranko voisi olla tällainen?

kirlah kirjoitti...

Tähtisade: tuo on hyvin keksitty. Se ei kuulosta enää yhdyssanalta samoin kuin vuorokausi, ylioppilas tai elokuva.

Mutta kun maistelee ja pyörittelee näitä sanoja, niin eikö niistä aina löydy kuitenkin toinen osa, joka on toiselle alisteinen.

Muistan lapsuudesta, miten isä keräsi metsästä puun rankoja. Eli me voidaan kuitenkin aina kysyä: Mikä ranko? -Puuranko, luuranko.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Sun juttus ei oo liirun laarun, muttoon ihan vinksin vonksin. Hianua, ku jaksat veivata kiälillä. Taas on päivä pelastettu....