lauantai 11. heinäkuuta 2009

Hiivatin hyvää olutta


Viime aikoina ihmisiä ovat suututtaneet vadelmanmakuisen Otto-lonkeron mainokset: Vattuako siinä tuijotat? Vatun hyvä lonkero. Vattumainen maku. Vattu on ollut vadelman toinen nimi murteissa iät ja ajat, eikä sillä ole ollut sitä merkitystä, joka siihen nykyään liitetään: kierretään v-alkuista kirosanaa. Mutta mainostajan tarkoitushan on ollut saada oma tuotteensa esiin ja siinä se näyttää tällä kertaa onnistuneen erinomaisesti. Siinä mielessä hyvä keksintö tuo kaksoismerkityksen käyttö.

Itselleni vadelmat ovat aina olleet vaaramia, joten jo ennen kuin v-tyyli tuli yleiseksi, on vattu-sana assosioitunut aina näihin alapään asioihin ja kuulostanut kamalalta sanalta. Siksi minusta on tuntunut oudolta, kun olen joskus nähnyt jonkun jopa kehottavan korvaamaan vitun vatulla. Varsinkin kun vattua käytetään melko yleisesti jo muutenkin kirosanan kiertoilmauksena: Vattu mitä kakkaa! Tai nyt tuon mainoksen siivittämänä: ”Siellä mainostetaan jotain vatun Otto-lonkeroa”. Sana on liian lähellä alkuperäistä. Toisin on vaikkapa k-alkuista miehen sukuelintä korvaamaan tullut muna, joka puolestaan on korvattu pääsiäismunalla. Tässä on päästy niin kauas alkuperäisestä, että kelpaa jo voimasanaksi vaikka kenelle.

Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.

Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.

Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.

Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”

Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.

”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.

9 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Minä olen aina sanonut vattu eikä ole tullut mieleenkään, että siinä voisi aan muuttaa iiksi, niin naivi olen ollut. Isä muuten puhui vaapukasta, onkohan se karjalainen sana.
Suomen kieli on kyllä jostain ihmeen syystä sellainen, että kirosanat tuntuu usein pahalta. Jos mieheni sanoo Schei----benkleister, niin sehän kuulostaa jo ihan söpöltä verrattuna johonkin suomalaiseen sanontaan. Yksi ensimmäisiä sanojani oli muuten "peekele" ja sen olen oppinut naapuriston isoilta pojilta, sillä äiti ja isä eivät kiroilleet.

kirlah kirjoitti...

Allu: onpa omituista tuo vattu-juttu. Kun minusta se taas on tuntunut niin kamalalta jo melkein ennen kuin olin kuullut edes sitä toista v-sanaa.

utukka kirjoitti...

Marjastajana ja samoilijana vattu on aina ollut vatun hyvä sana ja makea syötävä. Assosioituu hyvin positiivisesti minun mielessäni. Sen tämä serkku v*ttu on kauhea ilmiö. Olen joskus eksynyt blogeille, joissa ei ole löydetty elämästä mitään muuta kuin mitä on navan alapuolella.
Joskushan on kiva täräyttää ärräpäitä, ja tuntuu se helpottavankin, mutta että olla alvariinsa "siellä" on sairasta. Hyviä raikkaita voimasanoja sopii keksiä, niitä tarvitaan enemmän kuin seksiä, hih.

maalainen kirjoitti...

Minun kotiseudullani Sodankylässä oli herttainen kirosana, Iekama. En tiedä, onko se kadonnut käytöstä.

maalainen kirjoitti...

Siis iekama

isopeikko kirjoitti...

Kaikki sanat ovat vain sanoja. Mitäpä näitä valistelemaan. Minkä tahansa sanan saa kuulostamaan pahalta ja hyvältä. Niin ja voihan niitä sanoja valistella jos haluaa olla kiltti muille kuin itselleen... sitten ei voi syödä edes niitä vattuja. Kaikki tuollaiset rajoitukset kaventavat ja leikkaavat palan elämästä.

utukka kirjoitti...

Teoriassa Isopeikko olet oikeassa, mutta sanat assosioituvat, kuten niiden kuuluukin merkitäkseen mitään. Ihmettelen miten etelä-Amerikan intiaanien sana "Leopardi" voi merkitä "pilkullinen nisäkäs, joka hyppää saaliinsa kimppuun yhdellä loikalla".

kirlah kirjoitti...

Otetaan nyt vaikka tuo Maalaisen esittämä iekama. Ihan sama, vaikka olisit jättänyt korjaamatta, lekama kuulostaa yhtä neutraalilta, koska niitä ei ole kuullut. Eivätkä kuulosta yhtään manailulta.

Joten Isopeikko on oikeassa, meille on opetettu, mitä assosiaatioita meille kustakin sanasta on pulpahdettava mieleen. Ja jotta ihmiset edes jotenkkin ymmärtäisivät toisiaan ilman vielä suurempia väärinymmärryksiä, olisi hyvä, jos samat sanat merkitsisivät edes vähän samoja asioita jokaiselle. (Vrt. murteet, eri kielet).

Ja oikeassa on Utukkakin, niiden on todella assosioiduttava, että iekama tai (lekama) nyt jotain edes tarkoittaisi.
Ja tuo Utukan leopardi-sana muistuttaa taas mieleeni, miten mielenkiintoista olisi perehtyä eri intiaanikieliinkin. Niissä kun olisi niin paljon erilaista ajattelutapaa verrattuna eurooppalaisiin kieliin.

Hanneles paradis kirjoitti...

Lonkeroa en tuntenut, mutta vattuja aina söin.

Ja lakkaa (ei hillaa).