keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Kieli vai murre?

Maailmassa on 3000-6000 eri kieltä, joidenkin lähteiden mukaan jopa 7000. Kahta kolmasosaa näistä puhutaan Aasiassa ja Afrikassa. Vain kolmea prosenttia kaikista maailman kielistä puhutaan Euroopassa! Eurooppa maanosana on kielistä siis yhtenäisin, vaikka laajentuneessa Euroopan unionissakin puhutaan 50 eri kieltä vähemmistökielenä.

Kielistä lähemmäs 500 on sellaisia, joiden taitajia on enää muutama elossa. On olemassa valtioita, joissa puhutaan kymmeniä eri kieliä, mm. Pohjois-Kaukasiassa, Dagestanin tasavallassa on kielten lukumäärä yli 30. Uudessa Guineassa on 800 erilaista kieltä, joista kaikkia ei ole edes tutkittu.

Miksi ei tiedetä maailman kielten täsmällistä lukumäärää? Ei ole suinkaan selvää, milloin on kyse kielestä, milloin murteesta. Tavallisesti on pari kriteeriä, joiden perusteella kieliä jaetaan karkeasti jompaankumpaan ryhmään.

1. Jos ihmiset eivät ymmärrä toisiaan, on kyse eri kielistä.

2. Jos kieliä puhutaan eri valtiossa, on kyse eri kielistä.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen. Jos murretta ei ole normitettu eli sillä ei ole omaa kirjakieltä, katsotaan se yleensä vain murteeksi. Tai jos kieltä ei arvosteta, se on ”vain” murretta.

Tällainen tilanne on esim. saksan kielellä Sveitsissä. Sveitsissä puhuttava saksa Schwitzerdütsch on käsittämätöntä asiaan perehtymättömän korvissa, silti se katsotaan vain saksan yhdeksi murteeksi. Jopa hollantia on saksalaisen helpompi ymmärtää kuin sveitsiläisten puhumaa saksaa. Tanskan ja norjan kielikin ovat lähempänä toisiaan kuin sveitsinsaksa ja saksan kirjakieli.

Päinvastainen tilanne on Norjassa. Siellä on olemassa kaksi virallista norjan kirjakieltä: tanskasta ja kaupunkien murteista vaikutteita saanut bokmål (85-90%) ja uusnorja eli nynorsk, joka perustuu maaseudun murteisiin. Ihmiset kuitenkin ymmärtävät toisiaan vaivatta.

Oikeastaan koko Pohjola puhuisi samaa kieltä, mikäli alueita ei olisi jaettu valtioihin. Ruotsi, norja, tanska, islanti ja fääri olisivat vain yhden yhteisen kielen eri murteita. Tällaisen yhteisen kielen nimi olisi varmaankin skandinaavi.

Miten on meänkielen laita Länsipohjassa? Suomalaiset eivät tunnusta sitä eri kieleksi, vaan vain suomen kielen murteeksi. Ruotsissa meänkieli sen sijaan on saanut virallisen vähemmistökielen oikeudet. (Ruotsissa viralliset vähemmistökielet: suomi, meänkieli, saame, romani ja jiddish).

Samalla tavalla kiistanalainen kieli suomalaisten kannalta on Pohjois-Norjassa puhuttava kveeni, joka meistä on vain suomen murre, mutta jolla on Norjassa vähemmistökielen asema.

Entä sitten Pohjois-Euroopassa puhuttu saamen kieli? Arkikielessä puhutaan tavallisesti vain yhdestä saamenkielestä, mutta koska kielet ovat niin eriytyneet, etteivät ihmiset enää ymmärrä toisiaan, on kielet laskettava omiksi kielikseen. Joten näin saadaan luetteloon yhtäkkiä kymmenen eri kieltä.

Kiinan kielikin käsitetään meillä yhdeksi ainoaksi kieleksi, vaikka kiinan pääkielet mandariinikiina ja kantoninkiina ovat yhtä kaukana toisistaan kuin ranska ja italia. Jos keskinäinen ymmärrettävyys on kriteerinä murteen ja kielen erolle, on kiinankieliä ainakin kahdeksan. Puhumattakaan sitten monista kiinan pienistä murteista.

Sekavuutta aiheuttavat joskus myös käsitteet karjalan kieli ja karjalan murre. Suomen kielen murteita ovat Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakunnissa puhuttavat karjalan murteet, samoin siirtokarjalaisten puhuma kaakkoismurre. Karjalan kieli sen sijaan on ihan eri asia. Se on itärajan takana puhuttu karjalan kieli, jolla on oma kirjakieli ja johon kuuluu kolme päämurretta: varsinaiskarjala (vienankarjala), aunuksenkarjala ja lyydi.

Hollannin kieli on vahvistettu yhdeksi viralliseksi kieleksi sekä Hollannissa että Pohjois-Belgiassa Flanderin maakunnassa. Mutta vaikka kummassakin valtiossa puhutun kielen erot ovat vähäisiä, haluavat ihmiset omaa identiteettiään korostaakseen puhua kahdesta eri kielestä: flaamista ja hollannista.

Uskonnolliset ja muut kulttuurierot voivat olla suuria ja näin muokata kieltä omaan suuntaansa. Esim. hindin ja urdun kielet ovat eronneet toisistaan juuri uskonnollisista syistä. Hindiä puhuvien hindujen ja urdunkielisten muslimien maailmankatsomus oli niin erilainen, että alun perin sama kieli eriytyi kirjoitusjärjestelmältään ja sanastoltaan. Kun halutaan voimakkaasti korostaa omaa identiteettiä, yritetään korostaa erilaisuutta ja häivyttää yhtäläisyyksiä.

Lähteitä mm: Marjut Johansson ja Riitta Pyykkö (toim.): Monikielinen Eurooppa. Oy Yliopistokustannus University Press Finland Ltd. HYY Yhtymä. Tampere 2005.

8 kommenttia:

angramainju kirjoitti...

Hei, olisko tietoa meänkielisestä blogista sulla? Eräs kaveri kyseli sellaisesta, katalonialainen.. Löysin guuglaamalla tämän blogin, vaikuttaa mielenkiintoiselta! Mutta meänkielistä en ole löytänyt (tuskin tunnistaisinkaan:-))

kirlah kirjoitti...

Meänkielestä puhutaan ainakin tässä osoitteesta:
http://www.student.oulu.fi/~larola/meansivut/nuoretframe-1.html

Mutta ymmärsin, että haluat nimenomaan blogin, jossa kirjoitetaan mitä vain, mutta meänkielellä.

ainakin muoriska.vuodatus.net tai jotain sinne päin, saattaisi ainakin tietää. Tarkemman osoitteen löydät juttuni meemit tai Suomen murteet kommenteista. Sieltä saatat päästä eteen päin.

angramainju kirjoitti...

Kiitokset kovasti neuvoista, toimitan tietoa eteenpäin ja etsin edelleen lisää. Itseänikin rupesi kiinnostamaan meän kieli:-) Ja olen sen kuuluisan kirjankin lukenut.. Toivotan jatkuvaa menestystä hienolle blogillesi!

Eliisa kirjoitti...

Luin mielenkiinnolla kirjoitustasi eri kielistä ja murteista ja niiden välisistä eroista. Erityisesti karjalan kieli on kiinnostava aihe.Olen saanut kunnian tutustua henkilöön, joka on lapsena puhunut äidinkielenään karjalan kieltä. Lapsuuden evakkomatka Suomeen ja sen myötä uuteen kieleen ja kulttuuriin sopeutuminen jätti oman äidinkielen oppimisen merkityksen vähemmälle. Uudessa ympäristössä jopa opettajat pilkkasivat ja "ryssittelivät" eri kielen vuoksi ja senpä takia oli opeteltava kieli, jolla hyväksyttiin mukaan uuteen yhteisöön.Karjalan kieltä kuitenkin puhuttiin kotona läheisten perheenjäsenten läsnäollessa. Nykyään tämä henkilö on jo iäkkäämpi, mutta edelleenkin hän muistaa omia lapsuudenaikaisia karjalan kielisiä sanoja ja sanontoja.
Onneksi nykyään ymmärretään oman äidinkielen merkitys identiteetin kehittymiselle ja vähemmistökieliä suojellaan ja vaalitaan. Vahva oman äidinkielen osaaminenhan on perustana myös muiden kielien oppimiselle!

Nina kirjoitti...

Mielenkiintoista löytää pohdintaa murteista ja saada lisävalaistusta asialle! Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nettisivuilla pääsee myös kuuntelemaan otteita eri murteista ja arkistosta löytyy ihania helmiä entisajoilta. Tutustumisen arvoinen vinkki!

pimpula kirjoitti...

Kuka päättää mikä on tärkeää?

Pitäisikö miettiä aivan uudenlaista luokittelua murteille ja kielille jotta kaikkien kielten ja variaatioiden rikkaus saisi sille kuuluvan arvostuksen?

anh kirjoitti...

Mielenkiintoista pohtia kielen ja murteen välisistä eroista. Eliisa kommentoikin, että onneksi nykyään ymmärretään äidinkielen merkitystä ja se on perusta muiden kielen oppimiselle. Vaikka ymmärretäänkin, niin valitettavasti ei ole resursseja ja tarpeeksi kielitaitoisia ihmisiä opettamaan ja vaaliamaan vähemmistökieliä. Toteat, että kun halutaan korostaa omaa identiteettiä, yritetään korostaa erilaisuutta. Olen huomannut, ettei koulussa maahanmuuttajataustaiset oppilaat halunneet korostaa oman äidinkielen osaamistaan yleisopetuksessa. Ehkä asenne erilaisuutta kohtaan ei oikeasti ole muuttunut?

Isss kirjoitti...

Hienoa keskustelua herättävä kirjoitus! Mielestäni murteet ovat valtava rikkaus, josta ihmiset tietävät valitettavan vähän. Hyvänä esimerkkinä tuo yleistettävä kiinan kieli, jota ei yksittäisenä ole edes olemassa. Itselläni heräsi ajatus murteiden monimuotoisuudesta. Entäpä englanti? Puhummeko me koulussa opitusta englannista jonkinlaista suomalaista murretta, sillä kyllähän se eroaa esimerkiksi ruotsalaisten lausumisesta? Entä kun lisäämme englanninkielisiä sanoja suomen kielen yhteyteen, muodostaako tämäkin oman murteensa?