torstai 2. heinäkuuta 2009

Sisäheittoa ja muuta sisäistä katoa


Kun ensimmäisen kerran kuulin Savossa, että joku oli löytänyt erikoisen kasvin pururaan vierestä, ei minulle silloin vielä selvinnyt, mistä kasvi oikein oli löytynytkään. Ei selvinnyt vielä toisellakaan kerralla, kun joku väitti, että ”tuolla raalla on nähty karhu”. Mikä on raa?

Ei ole suomen kielessä olemassa sanaa ”raa”. On vain rata, jonka taivutusmuodon d on kadonnut itämurteissa. Mietin aina, että siinä on hyvä esimerkki siitä, miten sanat lyhenevät. En yhtään ihmettelisi, jos tulevaisuudessa olisi perusmuotokin vain raa.

Harva Savossa menee kauppaan ostamaan vaihdepyörääkään, kaikki ostavat aina vaihepyörän. Raan muuttuminen perusmuodoksi ei minusta sittenkään ole niin todennäköistä kuin vaihe. Minulla on tunne, että moni savolainen ei edes tiedä, että sana on itse asiassa vaihde.

Äänteen häviäminen sanan keskeltä on tyypillistä lounaismurteille: suomlane, raumlain. Mutta myös muualla lyhennellään sanoja jättämällä äänteitä pois keskeltä sanaa. Jossain päin Pohjanmaata häviää vokaali ylimääräisen h:n edeltä: lamphat tuothin. Pohjalaiset puhuvat usein pernoista, kun pitäisi perunoita syödä. Jossain muualla päin juodaan oltta. Näitä vokaalien häviämisiä nimitetään sisäheitoksi eli synkopeeksi.

Kokonaisia tavuja voi jäädä pois, varsinkin jos sanaan tulisi kaksi samanlaista tavua peräkkäin. Tällaisella on hieno nimikin: haplologia. Puhumme aina karjalaisista emmekä karjalalaisista, mutta kuitenkin vähemmän tunnetuista sanotaan pitkä muoto: kausalalainen, toijalalainen. Näillä sanoilla on kyllä taipumus lyhentyä puheessa ja ainakin sukunimissä ne ovatkin lyhentyneet.

Muunkinlaisia tavuja on hävinnyt monista yksittäisistä sanoista. Äitini on syntynyt Peräsnäjoella (Peräseinäjoella) eikä ollut koskaan edes huomannut lyhentävänsä sanaa ennen kuin kiinnitin hänen huomionsa siihen. Samoin hän saattaa sanoa: ”Enksi minä menin kauppaan…” (=ensiksi), eikä ota uskoakseen että hän on lyhentänyt sanan, jos siitä mainitsee. Samalla tavalla olen huomannut savolaisten menevän aina hautaisiin. Hautaiset kuulostaa heidän korvissaan siltä ainoalta oikealta, hautajaiset väärältä.

Tänäpänä kirjoitin siis tällaista.

15 kommenttia:

Tirlittan kirjoitti...

Tämä on mainio blogi! Olen ahminut tekstejäsi jo pitkään. Odotan aina kieli vyön alla, koska tulee uusi kirjoitus. Paljon oppia, huumoria ja selkeitä selostuksia, siitä pidän. Kauniita kesäpäiviä sinulle!

Hannele kirjoitti...

juu, tuosta kirjakieleen on iso askel,
ootko nähnyt kirjeitä?

Allu kirjoitti...

Taas hauskaa tekstiä. Minun tuttavieni poika (toijalaLAinen muuten) oli hoitopaikassa, jossa hoitotäti oli muistaakseni Pohjanmaalta. Huvitti, kun pikkupoika alkoi käyttää aivan erilaisia sanoja kuin Pirkanmaalla ja puhui mm. akkunasta. Kouluumme tuli uusi matikan opettaja ja hän käski laittaa räppänän kiinni eikä kukaan tiennyt, mikä on räppänä.

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Se d-äännehän ei ole alunperinkään kuulunut suomen kieleen, eikä sitä siksi useissa suomen murteissakaan ole. Aikoinaan nykyisen d:n paikalla oli soinnillinen spiranttiäänne ð (sama, joka kirjoitetaan englannin kielessä th). Näin muistan vanhan kirjasuomen luennoilta (paljoa en niiltä luennoilta enää muistakaan...)

isopeikko kirjoitti...

Elävän kielen tunnistaa siitä että se muuttuu. Peikko onkin miettinyt mm. "äsken" sanan merkityksen muuttumista reilussa sadassa vuodessa. Vielä se joutuu miettimään sen merkitystä vanhoissa teksteissä.

Sauerkraut kirjoitti...

Nyt minulle taisi selvitä tuo karjalainenkin. Sitä olen miettinyt pitkään.

kirlah kirjoitti...

Tirlittan: kiitos. Hyvää kesää sinnekin päin.

Hannele. Jos kirjakieli tehtäisiin vasta nyt, saattaisivat laatijat hyvinkin ottaa kirjakieleen nykyään vallitsevat muodot. Saisimme ihan hyvin vaiheet ja hautaiset kirjakielisiksi. Peräsnäjoki olisi paikkakunnan nimi ja kielitieteilijät pohtisivat päänsä puhki, mitä ihmettä tarkoittaa peräsnä.

Allu: Monta hauskaa hetkeä saavat erimurteiset ihmiset aikaan väärinymmärrysten takia.

kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin: senpä takia sitä d:tä ei oikein missään murteessa osaa kukaan ääntääkään.

Isopeikko: Niinkin lyhyessä ajassa kuin minun urani aikana muuttuvat sanojenkin merkityksetkin. Kaikki 60-luvulla saksaa opiskelleet hämmästelevät aina, miten esim. saksan toll-sana voi nykyään merkitä mahtavaa/erinomasta, kun koulussa vielä opetettiin merkitykseksi "hullu".

Sauerkraut: kiva että hyödytti tämä teksti.

Anitta kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anitta kirjoitti...

Pururaalla lenkkeillään myös Pohojois-Pohojanmaalla, mistä olen kotoisin. Siellä ei d-kirjainta paljon taivutusmuodoissa viljellä; d-joko tippuu pois tai korvaantuu j:llä tai jopa v:llä. Sanon esimerkiksi, että pesen käjet tai käet, puen paijan päälleni ja juon kahvini maijolla. Oululainen saataa myös sanoa, että "Meijän äijin pulla on parasta." Silloin ei puhuta kenestäkään äijästä vaan omasta äitistä. ;)

Kuten "kato nyt tätäkin" totesi ei d-kirjain tosiaan puhuttuun suomenkieleen alkujaan kuulukaan. Agricola otti d-kirjaimen mukaan kirjoitettuun suomeen nimenomaan yhtenäistääkseen monenkirjavaa taivutusmuotojen käytäntöä. Agricolan omalla murrealueella Varsinais-Suomessa d-kirjaimen paikalla taivutusmuodoissa oli käytetty perinteisesti r-kirjainta - ja käytetään usein vielä tänäkin päivänä.

Blogisi on ihan huippu!

kirlah kirjoitti...

Anitta: Minulla oli opiskeluaikana kaveri, joka oli kotoisin Keski-Pohjanmaalta. Hän käytti samoin aina d:n paikalla j:tä. Illanistujaisissa pidimme aina hauskaa hänen murteensa kustannuksella (niin kuin hänkin meidän muiden), matkimme hänen puhettaan: "..ja kun tulin ravintolasta, käjet putos kajulle!"

Tuosta ÄIJISTÄ vielä:
Vävyni on kotoisin alueelta, jossa d:n tilalla ei yleensä käytetä j:tä, vaan sen tilalla on kato. Jostain kumman syystä äiti-sanan taivutusmuoto heillä on kuitenkin aina jiillinen. Olen ollut useammankin kerran mukana todistamassa, kun muotoon tottumattomat alkavat pyöritellä silmiään vävyn puhuessa esim: "annoin äijille lahjan". Jokainen miettii kuumeisesti, keitä äijiä se niin on lahjonut.

Anitta kirjoitti...

Hei vielä Kirlah!
Ehkäpä se "j" on mukana siinä "äijin" taivutuksessa vävysikin kielialueella, koska "äi-in" on aika hankala ja epäluonteva lausua. Se j-kirjain siinä siis painottaa tavurajaa. Ilmiölle lienee joku nimikin, jota en nyt muista. Olen ollut huomaavinani, että me pohjalaisetkin käytämme sitä j:tä d:n paikalla enemmän sellaisissa sanoissa, joiden tavuraja muuten artikuloituisi epäselvästi.

Ripe kirjoitti...

Itekki pohojammaalaisena oon huomannu kirijakielen d:n muuttumisen j:ksi tai v:ksi. Ja käytettään niitä muutenki. Ylleensä v:tä käytettään u:n ja o:n tuntumasa. Esimerkiksi jollaki voi olla jalaka oven ravosa (raossa) tai joku voi olla kavonnu (kadonnut).

kirlah kirjoitti...

Anitta ja Ripe: j ja v ovat käytännöllisiä, selventävät.

kirlah kirjoitti...

Kirjoitan vielä muistiin, että jotkut ainakin eteläkarjalaisessa murteessa lyhentävät viikonpäiviäkin: perjantaina=pertaina.