lauantai 11. huhtikuuta 2009

Vanhoja kielen muotoja


Suomen kirjakielen perustajan Mikael Agricolan kuolemasta tuli kuluneeksi 450 vuotta 9.4.2007. Agricola-juhlavuoden kunniaksi Aku Ankkakin julkaisi yhden tarinan Agricolan aikaisella kielellä. Vieressä on kansikuva lehdestä 4.4.2007, numerosta 14. Tekstissä on melko kunniakkaasti osattu ilmaista asioita sillä tavalla kuin ne 400 vuotta sitten on kirjoitettu.

Koska Mikael Agricolan päivä ja suomen kielen päivä oli juuri hiljattain, 9.4, tuon esiin muutamia piirteitä vanhasta kirjasuomesta Aku Ankan repliikkien avulla. Näissä on monia piirteitä, joita vielä käytetään murteissa, ainakin länsimurteissa niitä tulee esiin päivittäin. Myös runollisessa ja ylätyylisessä kielessä moni muoto ja rakenne on säilynyt nykypäiviin asti.

Erikoisia vanhoja muotoja ja ilmauksia on kymmeniä, mutta otan tähän vain muutaman, lähinnä sellaisia, jotka tuntuvat minusta ihan kuin pohjalaista murretta puhuisi. Paljon on Agricola ottanut mallia myös saksan ja ruotsin lauserakenteista.

Aku Ankasta muutama repliikki:
-Ja wielä enämbi on imehteleminen, että yxi muu wuoren cuckula, se wuori Mama Rambam, peräti 4429 syldä corkia olis.
-Waan sitä minä sangen suuresti imehtelen, ettei te wie sitä Mons Öfwerstin tykö.
-Colmen viicon waelluxen perästä ne ancat saapuwat wiimeiseen kylään.
-Minä toiwon, että olis heillä caicki se quin meille tarpeellinen ombi.
-Minä tahdon minulleni ostaa wuoren, tämän quin tässä macaapi.
-Ja niin cuin caickein kiipeewäisten retki-cundain, pitää myös anckain samalla muotoo jalan culkeman.
-Wenhe pyöriwäisten siipein canssa…


1.Enämpi kuten pohjalaisessa murteessa vieläkin sanotaan.

2. Imehteleminen on ihmettelemistä, h-kirjain on vaihtanut paikkaa, kuten monissa muissakin sanoissa, vrt. veneh-venhe, imeh-ihme. Mummoni sanoi aina: Kyllä minä sitten imehtelen. Tai toisessa yhteydessä: Ei se ole mikään imes. (kaksitavuisten sanojen loppu-h on muuttunut pohjalaisissa murteissa s:ksi.)
Agricolan aikana ihminen oli inhiminen (vrt. inhimillinen).

3. Sanajärjestys on usein saksan tapainen: sivulauseen verbit lauseen lopussa.

4. Germaanisten kielten mallin mukaan vanhassa kirjakielessä on epämääräinen ja määräinen artikkeli yksi ja se. Niin ikään germaanisten kielten mukaista on muodollinen subjekti.

5. Mennä jonkun luo on vanhassa kielessä tykö. Pohjanmaan murteessa vielä: Mä meen mumman työ.

6. Länsimurteissa vieläkin mm. muodot korkia, kauhia.

7. Ettei te vie sitä, ettei he tule –muodot jokapäiväisiä myös murteessa. (vrt. nyk. ettette te vie, etteivät he tule).

8. Usein relatiivipronominin joka tilalla ´se quin´. Varsinaissuomalaiset sanovat vieläkin: Hän on se, kun tulee meille huomenna.

9. Ompi, tuleepi, makaapi kuulostavat nykyäänkin kovin ylätyylisiltä.

10. Itselle-sanaa ei ole, sen tilalla on minulleni, sinulleni.

11. Pitää tekemän –rakenne on ihan tavallinen Pohjanmaalla: Mitä mun pitikään sanomani?

12. Monikon genetiivi retkikuntain, ankkain, siipein. Sama muoto, joka nykykielessä on useimmiten vain kiinteissä sanonnoissa esim. opettajainhuone.

13. Koska Aku Ankan tarina kuvaa nykypäivää kaikkine teknisine vempeleineen, on tekstissä saatu oivasti ilmaistuksi sellaisia ilmiöitä, joita ei Agricolan aikana vielä ollut kuten helikopteri: venhe pyöriväisten siipein kanssa.

Internetissä on pari erittäin hyvää sivustoa vanhasta kirjasuomesta:
Internetixin sivut ja
Virtuaalinen vanha kirjasuomi.

10 kommenttia:

Hannelen pääsiäisparatiisi kirjoitti...

Onhan hyvä että kieli kehittyy. Kuulemma vanhin ruotsin murre Pohjanmaalla, jota kuulemma Gustav Wasakin ymmärtäisi.

Fredrik Lindström on kait sinulle tuttu, hänen kirjat ja ohjelmat.

Hannele miettii kirjoitti...

Länsimurteet on ruattin tyylist, tajusin sen vast parinkymmenen vuaren jälkee, pitää vaa kirjotust vähä muutella.

Villasukka kirjoitti...

Tuo kohta 8 kuulostaa kovin ranskalta: C'est lui qui vient aujourd'hui. Tuota alun pronominia ce/c' käytetään nimenomaan tässä rakenteessa ihmisistäkin. Voisiko olla latinalaista juurta?

Sirokko kirjoitti...

Myös minun lounaishämäläisessä murteessani enämpi, tykö ja piti sanomani ovat edelleenkin käytössä, varsinkin tykö, en ole siellä koskaan kenenkään kuullut puhekielessä käyttävän ilmausta 'jonkun luo tai luokse', nykymurteessakin se on kierretty allatiivilla tai partikkelilla 'viereen'. Käytetäänköhän luo-sanaa puhekielessä missään päin?

Hassua sinällään, että suomea ei kai alunperinkään yritetty kirjoittaa niin kuin puhutaan vaan kirjakielen rakennetta on selvästi väännetty ruotsista ja saksasta.Johtuu kai siitä että oppineet olivat ruotsinkielisen koulun kasvatteja.

kirlah kirjoitti...

Hannele: Pohjanmaan ruotsin kielessä on todellakin outoja ilmaisuja ja vanhoja muotoja, samoin kuulemma Gotlannissa on säilynyt paljon muinaisruotsin piirteitä.
Itse en ole ruotsin murteisiin perehtynyt.

Villasukka: En olekaan koskaan huomannut yhdistää ranskaan tai latinaan. Tuo vanha kirjoitusasu ehkä hämää. Kaisa Häkkisen mukaan kun, kuin jne sekä joka, jonne, jos jne pohjautuvat ikivahhoihin jo- ja ku-vartaloihin. Ja niiden täsmällisestä alkuperästä ja syntyajankohdasta on vaikea saada selkoa.

Nyt kun mainitsit, ei ehkä olekaan mahdotonta tuo latinan alkuperä, sillä relatiivilauseen käyttö Agricolan kielessä on kovin vaappuvaa ja horjuvaa. Sitä paitsi Häkkinen mainitsee, että relatiivilause sinänsä on ilmeisesti melko nuori, ehkä germaanisten kielten mallin mukaan.

kirlah kirjoitti...

Sirokko: kyllä täällä Savossa ainakin sanovat aina: mummon luo. (Loinen muuten on sen sanan johdos!)

Savossa ei koskaan käytetäkään noita sanoja:
Kun muutimme Länsi-Suomesta Savoon, olivat lapset kuuulleet vain tykö- ja työ-muotoja. Kun he ala-asteella koulussa puhuivat: Me lähdetään huomenna mumman työ, ihmettelivät luokkakaverit: Mitä työtä te siellä oikein teette?

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Mistähän kummallisesta paikasta saisin näppiihini tua kuvas esittämän kiriallisen tuattehen tänne epätoivohon. Mullon Aku vaikka kuinka monella murtehella. Tua näyttämäs eepos olis jotaki sellaasta, notta voisin kävellä huamisin postiauton ala. Olis kaikki nähty, miton tarpehellista.

kirlah kirjoitti...

Äijänkäppyrä:
Minulla on myös kaikki Aku Ankat ja Asterixit, jotka ovat Suomessa ilmestyneet eri murteilla, käsittääkseni joka ikinen.

Tuo kuvassa oleva Aku Ankka ei ole omani, vaan tyttäreni. Hän ei valitettavasti ymmärtänyt ilmaista asiasta minulle ennen kuin hiljattain, joten sitä nyt ei tietysti enää mistään saa.

Internetissä ja antikvariaateissa on Aku Ankkoja myynnissä, mutta ei niistä koskaan saa sellaista mitä etsii. Menevät parempiin suihin.

Tyttäreni kerää muuten myös eri kielillä Aku Ankkoja, hänellä on jopa arabiankielinen. Saamen kielelläkin on Aku Ankka joskus ilmestynyt jonkin aikaa nimellä Vulle Vuojas ja olemme metsästäneet sitä oikein urakalla, myös lehti-ilmoituksin, mutta turhaan.

Jos joku saa käsiinsä jonkin Vulle Vuojaksen tai tuon vanhaa kirjasuomea sisältävän Aku Ankan, olen minä ainakin potentiaalinen ostaja. (Vaikka viimeksi mainitussa onkin vain yksi tarina vanhalla suomella)

isopeikko kirjoitti...

Akuankka on ollut jo pitkään suomen kielen vaalija ja rikastuttaja. Hyvä ne.

kirlah kirjoitti...

Isopeikko: eikä pelkästään kielen, vaan paljon on lehdessä ollut myös hyvää asiatietoa.
Historian tietoa on moni ammentanut Asterixeista. Pitäisiköhän kaikki maailman tieto opettaa sarjakuvina.