sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Montako sanaa kielessä on?


Kerran eräs äiti selitti tuohtuneena, että hänen ala-astelaisen lapsensa englanninopettaja ei ollut tiennyt sanoja viikate ja sirppi englanniksi. Tuo arvostelu on kohtuuton. Ja sellaista kuulee vielä nykyaikana! Missähän arvon arvostelijat luulevat noita sanoja tarvittavan? Ehkä turistina Lontoossa aikovat ostaa sirpin?

On melko yleinen luulo ainakin vähemmän kieliä opiskelleiden ihmisten keskuudessa, että jotain kieltä voisi osata ”täydellisesti”. Tuota väittämää tukee myös mm. seuraavanlainen lausuma: Sinä kun osaat saksaa täydellisesti, niin sanohan… Todella kauhea lause, varsinkin kun tietää, miten vajavaista ihmisen hyväkin kielitaito voi olla.

Vierasta kieltä osaavaa on helppo arvostella. Puhuja luulee itse osaavansa täydellisesti oman äidinkielensä. Näin ei kuitenkaan ole. Jokapäiväisessä kielenkäytössä ihminen selviää n. 400-800 sanalla. Hyvin tulee selväksi minne mennään, mitä tehdään, mitä syödään jne. Erään saksalaistutkimuksen mukaan nykyaikana on syntynyt uusi tsättäily- ja tekstiviestikieli, jossa tarvitaan vain 100-200 sanaa. Ja tällainenkin henkilö väittää osaavansa äidinkieltään ”täydellisesti”.

Kieliä opettavana minulta usein kysytään: Montako sanaa kielessä on? Vaikea, todella vaikea kysymys. Nykysuomen sanakirjan kolmiosaisessa teoksessa on noin 201 000 sanaa. Ja sanakirjassa on lueteltuna vasta yleissanoja. Minkään alan erikoissanoja ei ole mukana, ei liioin murresanoja tai sivistyssanoja.

Saksan standardikieli koostuu n. 75 000 sanasta. Kun otetaan mukaan eri ammattialoja, päästään aina 300 000 - 500 000:een.
Keskivertokielenkäyttäjä tulee toimeen n. 4000-10 000 sanalla; tavallisen tavaratalon artikkeliluettelossa voi olla 60 000 myyntiartikkelia. Ymmärtääkseen vaativia tekstejä kuten sanoma- ja aikakauslehtiä, klassikkokirjallisuutta jne tarvitaan n. 4000-5000 sanaa. Poikkeuksia ovat mm. kielilahjakkuudet Goethe 80 000 tai Joyce 100 000.

Oxford English Dictionary sisältää n. 500 000 sanaa. Joidenkin arvioiden mukaan englannin kieli käsittäisi yli miljoona sanaa, mikä määrä sisältää jo slangin, murteet, ammatti- ja erikoisalat kuten luonnontieteet ja teknologian. Viime mainittuihinhan on viime vuosina tullut joka kielessä aivan huima määrä uusia sanoja. Eri kielissä voi olla eri määrä sanoja. Englannissa on melko paljon synonyymeja, sillä kieli koostuu monista kerrostumista (mm. germaanisesta ja latinalaisesta).

Kielen sanamäärää laskettaessa laskettakoon, montako erityisalaa on olemassa: lääketiede, kemia, maatalous, rakennusala, luonnontieteet, kielitiede, taiteet, käsityöt ja niin edelleen ja niin edelleen. Joka alalla on noin 1000-30 000 erityissanaa, joita käyttävät vain ammattialan ihmiset. Kun nämä kaikki lisätään laajimpiin yleissanakirjoihin, saadaan yhdessä kielessä olevien sanojen lukumääräksi satoja tuhansia.

Suomen kielen sanamäärää on helppo lisätä johdinten avulla: heinä, heinikko, heinäinen, heinätön… Toinen mahdollisuus lisätä sanamäärää on yhdyssanat: heinätukko, heinänteko, heinäseiväs, heinälato, heinämies… Suomen kieli on myös kieli, jossa pystytään lisäämään sanamäärää loputtomasti muodostamalla kuvailevia sanoja. Näin saadaan sanoja, jotka kaikki ymmärtävät, vaikka eivät olisi koskaan niitä ennen kuulleetkaan ja vaikka niitä ei olisi mainittu sanakirjoissa: lotrata, läträtä, lutrata. Voisikohan sanoa, että suomen kielen sanamäärä on ääretön?

2 kommenttia:

Isopeikko kirjoitti...

Oikeasti tuo arjen tilanteissa selviämiseen tarvittava sanamäärä on hurjan pieni. Lisäksi ihan pieni määrä sävelkorvaa tai kielioppia niin voisi kuvitella jo osaavansa. Osaisikohan sitä kirjoittaa listaa niistä sanoista. Jos vaikka nauhoittaisi päivän aikana kaiken mitä sanoo...

kirlah kirjoitti...

Hyvä idea tuo puheen nauhoittaminen. Pitäisi kokeilla.

Sanamäärän ei todellakaan tarvitse olla suuri selvitäkseen tietyistä tilanteista. Minulla oli kerran oppilas, joka oli lukenut vasta tasan viisi tuntia saksaa. Oppilas oli sitten tavannut torilla saksalaisen ja posotti kaiken osaamansa tulemaan. Saksalainen oli ihmetellyt, miten monta vuotta oppilas oikein oli lukenutkaan, kun niin hyvin osasi! Eli ei se määrä vaan se laatu.