Käki-käet-kädet-käret

-Savolainen liikunnanopiskelija yritti saada pieniä sukkahousuja jalkaansa, mutta kärjet olivat kutistuneet, joten hän ajatteli leikata ne pois. Jumpata voi ilman sukankärkiäkin, joten hän kysyi: ”Onko kellään lainata saksia, että saan leikatuksi nuo käret pois?”
Pohjalainen sisareni oli katsonut kauhuissaan ja jännittyneenä, aikoiko kaveri todellakin leikata kätensä irti.

-Kun muutin Pohjanmaalta Savoon, kerroin kylpyhuoneen vesivahingosta : ”Kaikki veret tuli lattialle.”
Kuulijakunta tuijotti kauhistuneena, enkä heti edes ymmärtänyt miksi.

-Onpa käynyt toisin päinkin. Joku savolainen kollegani oli kertomassa jostain märästä lattiasta ja juuri kun astuin paikalle, kuulin vain: ”...ja kaikki veet pyyhittiin pois.” Luulin vielä seuraavana päivänäkin, että oli kyse jonkun oppilaan tekstistä, josta v-kirjaimet oli pyyhitty.

-Pohjalainen kysyi karjalaiselta mieheltään: ”Sataako siellä ulkona?” ”Ei saa”, oli vastaus.
”Mitä ei saa? Minä kysyin, sataako siellä?” ”Ja minähän sanoin, ettei saa!”

-Savolainen pesäpalloseura oli Pohjanmaalla pelaamassa pesäpalloa. Lyöntivuorossa olleelle savolaiselle huusivat kaverit: "Anna puota, anna puota!" Pohjalaiset pelaajat vallan kauhistuivat. Pohjanmaan murteessa puo tarkoittaa takapuolta, joten heille ei tullut heti mieleen, että oli kyseessä verbi pudota/puota.

-Ja vielä vanha vitsi: ”Miksi käki ei enää kuku Karjalassa?”
”Koska karjalaiset tulivat sieltä käet taskussa.”

Tässä oli muutamia tosielämän esimerkkejä siitä, mitä väärinymmärryksiä saattaa tulla murre-eroista. Sana muuttuu astevaihtelun (esim. kärki-kären, käsi-käen/kären, käki-käen) takia ihan erinäköiseksi. Jos toisessa murteessa on jo olemassa toinen samannäköinen mutta erimerkityksinen sana, tulee väistämättä ongelmia.

D-kirjain ei kuulu alun perin suomenkieleen. T:n heikkoasteisena vastineena on ollut ð, joka on äännetty kuten englannin the, esim. pata-paðan, käsi-käðen, rauta-rauðan.

Lounais-Suomessa ð:n tilalle syntyi l, mistä se siirtyi Hämeeseen. Pohjanmaalla syntyi r.
Myöhemmin l joutui väistymään r:n tieltä muuallakin: vesi-veren, mato-maron, pata-paran.

Itä-Suomessa ð on hävinnyt kielestä jo muinaiskarjalaisessa vaiheessa ja sen paikalla on nykyään kato, eli tilalle ei tullut mitään: pata-paat, lehti-lehen. Kadon jälkeen on saattanut tulla siirtymä-äänne v tai j: kutu-kuvun, susi-suvet, pito-pijot.

D-äänne on siis puuttunut kauttaaltaan suomenkielestä. Mutta koska ð kirjoitetussa kielessä merkittiin d:ksi, alkoi sivistyneistö ruotsalaisalueilla ja niiden naapurustossa ääntääkin sen d:ksi ruotsin mallin mukaan. Tästä syystä meillä kirjakielessä on nykyään: mato-madon, käsi-kädet, vesi-vedet, sataa-ei sada.

Suomen murteethan jaotellaan kahteen pääryhmään: länsi- ja itämurteet. Jako on tehty alun perin d:n vastineitten mukaan.