Kynsin hampain ja mielin kielin

Matti lähti illalla iloisin mielin ja kahta kättä heiluttaen juhliin. Tarkoitus oli, että hän istuu siellä kuivin suin ja selvin päin, että pääsee kotiin omin jaloin eikä tarvitse tulla sumein silmin ja nelin kontin. Pitkin hampain ja päätään puistellen hän piti kiinni päätöksestään, vaikka isäntäväki yritti olla mielin kielin ja tarjota kaikkea hyvää juotavaa. Vaikka hän kynsin hampain piti kiinni päätöksestään, niin kuinkas kävikään!

Tälle tarinalle voit keksiä jatkoa: kaksin käsin, kuumottavin korvin, punaisin poskin, uusin voimin jne…

Suomenkielestä löytyy suuri määrä tämän kaltaisia kiinteitä sanontoja. Nämä luokitellaan instruktiiviksi, joka on suhteellisen vieras sijamuotona, vaikka sanonnat ovat kaikille tuttuja. Instruktiivi vastaa kysymyksiin miten, millä tavoin, millä keinoin, mutta sitä käytetään tavallisesti vain kiinteissä ilmauksissa ja se on aina monikossa, poikkeuksena: menin sinne jalan.

Kissoin ja koirin voisi tulla kysymykseen, kun joku vaikka etsii jotain, mutta ei sen sijaan esim. kanoin ja lampain. Onhan sellainen mahdollista muodostaa, mutta kukaan ei käytä instruktiivia, vaan aina kanojen ja lampaiden kanssa.

Siellä tapeltiin puukoin ja puntarein on kiinteä sanonta, jossa instruktiivi käy arkikielessäkin, mutta eipähän kuulosta normaalilta uutisartikkelin kieleltä sanoa puukoin ja haulikoin. Puukoin ja pyssyin kuulostaisi kivalta alkusointunsa takia ja instruktiivi onkin hyvä tyylikeino sellaiselle, joka yrittää keksiä uusia tuoreita ilmauksia.

Ristikkokielessä instruktiivi tuntuu olevan tavallinen: esim. vihjesanana jaloin, johon voi olla vastauksena vaikkapa sieni. Lauluissa, runoissa jne: Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin.

Suomen kieli on erikoinen, sillä substantiivien sijamuotoja voi olla verbeilläkin. Verbin 2. infinitiivissä instruktiivia käytetään ilmaisemaan, miten jokin toiminta tapahtuu:
laulaen, purjehtien, istuen, hyräillen.