Sukkapuikko vai suklaapuikko

Muistan kansakoulusta, miten aamuisin veisattiin virttä, jossa olivat sanat: …”ja sun hellään hoidantaas…” Koska lapsen ajatusmaailmaan ei tuollainen ilmaisu mahtunut, lauloin itse aina. ”…ja sun hellää koiraa taas…” Näitä väärin kuultuja laulunsanoja on käsittääkseni joku koonnut oikein kirjaksikin ja varmasti niistä on jokaisella omiakin kokemuksia pilvin pimein.

Yksi virhetyyppi on väärin luetut sanat tai lauseet. Viimeisimmän luin eilen Vilukissin blogista, jossa Vilukissi kirjoittaa, että hän osti sellaisia suklaapuikkoja, joissa oli paksu kuorrutus. Joku ilmaisi kommentissa lukeneensa, että olisi ollut kyse sukkapuikoista, joissa oli paksu kuorrutus. Jostain tekstistä muistan lukeneeni jo talvella, että kun tekstissä luki jäseniästäsi riippuen, joku oli lukenut: jäsenistäsi riippuen.

Oppilaiden koevastauksissa on usein hauskoja virheitä. Ei niinkään minun kokeissani, koska minulle vastataan vierailla kielillä, mutta uskonnonopettaja on joskus kertonut olevan tavallista, että kun pitäisi kirjoittaa ortodoksi, oppilas vastaa ortoboxi. Tai kun pitäisi olla ”kirkko on katolinen”, vastauksessa onkin ”katollinen”, vaikka ortodoksisetkin kirkot ovat katollisia!

80-luvulla olivat suurta huutoa mikroautot. Fysiikankokeessa on joku kirjoittanut mikroaaltouunin sijaan mikroautouuni, olivathan nuo uunit ainakin sen vuosikymmenen alussa vielä harvinaisia. Maantiedon opettaja ei ole ilahtunut kivilajikokeessa, kun graniitin sijasta jollain on kranaatteja. Vieraat kirjaimetkin tuottavat ongelmia. Lakritsista tulee helposti lagritsi.

Ja tällaisia sattuu itsellekin vähän väliä, nämähän ovat niitä kielivihreitä eli virheitä, joita jokainen metsästää ja iloitsee hauskasta kommelluksesta. Samoin aivohiiret vain vilistävät väsyneiden työntekijöiden palavereissa, joissa pitäisi olla jämäkkä aivoriihi.

Nuo kaikki ovat anteeksiannettavia kömmähdyksiä, vaikka vievätkin ajatukset harhateille ja vaikeuttavat ymmärtämistä. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ilmoituksia, kylttejä tai muuta kaikille näkyvää virallista tekstiä, ei virheitä kovin helposti annetakaan anteeksi. Löysin kielipoliisin erinomaisen kuvablogin Kielikuvia, jossa kuvataan ja tuodaan esiin ihan oikeita virheellisiä kylttejä, otsikoita jne. Nämä ovat nyt niitä virhetyyppejä ja virheitä, jotka suututtavat ja kiukuttavat ihmisiä ja joiden laatimiseen pitäisi oikeasti panostaa. Suosittelen tutustumista.

Repetitio mater studiorum est

Olen pitänyt tätä kieliblogia jo kaksi vuotta. Ja enhän minä olisi opettaja enkä mikään, ellen välillä testaisi, miten hyvin oppi on mennyt perille ;) Kertaus on opintojen äiti! Repetitio mater studiorum est! Olen laatinut 20 eri kysymystä aihepiireistä, joista olen kirjoittanut. Kysymykset valitsin lähinnä sen mukaan, mitä asioita lähipiirini on useimmiten kysellyt.

Huomasin kysymyksiä laatiessani, että en itsekään enää muista, olenko kirjoittanut jostain asiasta vai en. Ja toisaalta taas yllätyksekseni huomasin joistain aiheista kirjoittaneeni montakin kertaa.
Linkitän kuitenkin jokaisen kysymyksen vain yhteen tekstiin, josta ainakin löytyy jonkinlainen vastaus. Vastauksia voi olla siis muissakin kuin linkitetyssä tekstissä.
Joten siitä vain lähipiirin kielitietoutta testaamaan!

1. Miten saadaan uusia sanoja suomen kieleen?

2. Mitä tarkoittavat usein käytetyt lyhenteet OMG ja KVG?

3. Montako sanaa kielessä on?

4. Mikä on prolatiivi?

5. Miksi kielessä on synonyymeja eli monta eri sanaa samalle asialle?

6. Suomalaiset nimittävät Volkswagen-autoa Kuplaksi. Mutta miten sitä nimittävät ruotsalaiset, englantilaiset tai saksalaiset?


7. Miksi suomalaiset nimittävät Viroa Viroksi yhden maakunnan mukaan eikä Eestiksi?

8. Mistä tulee sanonta ”Kaiken A ja O”?

9. Miksi monissa kaksiosaisissa sukunimissä on on s tai t keskellä sanaa, kuten Halmesmäki, Kortesluoma tai Madetoja, Rinnetmäki sekä paikannimissä esim: Kortesjärvi, Homeskorpi?

10. Mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet?

11. Montako kieltä maailmassa on?

12. Miksi Sweden on meillä Ruotsi?

13. Mikä muu merkitys kuin etunimi on sanalla kirsi?

14. Mistä tulee sikermä usko, toivo ja rakkaus?

15. Millaisia lainasanoja ruotsalaiset ovat saaneet suomalaisilta?

16. Miksi kaurahiutaleiden tuotemerkin nimi on Elovena?

17. Mitä Tuhkimo ja Punahilkka ovat muilla kielillä?

18. Mikä on viikonpäiviemme alkuperä?

19. Miksi Linnunrata on Milky way?

20. Montako saamenkieltä on olemassa?

Mietitään päissämme

Pari päivää sitten kirjoittamani tekstin kommentissa Rita kirjoittaa: ”Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme”. Itselleni tulee edelleenkin tuosta väistämättä mieleen, että meillä jokaisella on monta päätä, joissa asiaa tutkailemme. Muistan nimittäin vielä kirkkaasti sen hetken lukioajoilta, kun englanninopettaja painotti: ”Muistakaa, että englannin kielessä kuuluu olla monikko, vaikka suomen kielessä on yksikkö!”

Yksikköä olen luontevimmin suomessa aina käyttänytkin. Viime aikoina on tuo monikollinen muoto tunkeutunut rinnalle, lieneekö englannin kielen vaikutusta. Katsoin, mitä mieltä Iso suomen kielioppi ja Uusi kieliopas ovat. Iso kielioppihan ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten pitäisi sanoa, vaan kuvailee kieltä sellaisena kuin se on. Mutta Kieliopas antaa myös suosituksia.

Molempien kirjojen mukaan yksikköä käytetään tavallisesti sellaisesta olentoihin tai esineisiin kiinteästi kuuluvasta, jota kullakin on vain yksi. Esimerkkejä Kielioppaasta: Esim. Asia tuntuu jääneen ihmisten mieleen (harvemmin mieliin). Onpas noilla kissoilla tuuhea turkki. Taloissa oli harjakatto (myös harjakatot). Pojat panivat lakin (myös lakit) päähänsä. Tässä päihinsä kyllä kuulostaisi hullunkuriselta. Heidät erotettiin virastaan (myös viroistaan).

Iso suomen kielioppi (s. 548) antaa myös esimerkkejä:
Kaikki pudistelivat päätään. Toisaalta myös monikko: Vares ja Donna ravistivat vaitonaisina päitään. Joskus olen nähnyt mustiin pukeutuneita mummoja risukasat selässään. Siinä on toistasataa piipittäjää nokat ojossa.

Kuvittelisin, että jälkimmäisessä tulee vahva mielikuva lintuyhteisöstä ja monista nokista, jolloin monikko tuntuu luontevalta. Mielikuva mummoista kulkemassa risukasoineen on paljon yksilöidympi, joten siksi yksikkö, monikko tuntuisi jopa koomiselta. Samoin tällaisessa esimerkissä: Helmi-tädin kauneus oli lähes salvannut heidän maalaistyttöjen hengityksen.

Lähteitä mm:
Itkonen Terho: Uusi kieliopas. Tammi. Finnreklama Oy. Sulkava 2000.
Iso suomen kielioppi. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005.

Perusoikeuksia lapin murteella

Olen keräillyt näytteitä eri murteista, tässä vaihteeksi murretta läntisestä Lapista. Lapin murteella näkee muuten harvoin mitään kirjoitettavan, ei edes blogeja.

Perusoikeuksia:
1. artikla
Ihmisarvo
Ihmisarvoa ei piä tärvelä mishään muo´ossa.
Sitä pittää kunnijoittaa ja suojela kaikin konstein.
2. artikla
Oikeus elämään
Itteläkullaki häätyy olla oikeus ellää lailansa.
Kethään ei piä tuomita menettämhään ainuhaansa eikä ensikhään lahata.
10. artikla
Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
Jokhaisella on oikeus vaphaasseen hunteerauksheen, omantunnon tutkaihluun ja harthau´en harjotukshiin. Se meriteeraa sitä, että hän voipi uskoa, mihin halvaa tahi olla uskomatta.
Ittekullaki on oikeus vaihettaa vakkaumusta ja uskoa niin ku villapaitaa vaikka kelin mukhaan, eikä siihen saa olla kelhään mithään sanomista.
Jos omatunto soimaa, niin ei ole pakkoa lähteä sotapalveluksheen.
14. artikla
Oikeus koulutukseen
Ittekullaki on oikeus kaiken sorttisseen ja tasosseen koulutuksheen, jos älliä ja intoa piisaa, eikä se saa olla rahasta kiini.

17. artikla
Omistusoikeus
Ittekullaki on oikeus nauttia rehelisin keinoin tahi konstein hankkimasthaan ommaisuue´sta mielensä mukhaan. Hän voipi testamentata tai kenkätä varansa kelle halvaa, eikä sitä voija ryövätä lain varjola.
Jos toisen omhaan puututhaan yhteisen e´un nimissä, siitä pittää maksaa rohki kunnoliset korvaukset ja ilman herroitten venkoiluja ja juonia.
20. artikla
Yhdenvertaisuus lain edessä
Vaikka omistaski pareman puseron ku joku toinen, niin on syytä muistaa, ettei ole yks toisthaan kummempi, kaikki ouvvat yhenvertasia lain eessä.

21. artikla
Syrjintäkielto
Ei ole syytä kattela syrjäkarhein, olipa kaks jalkane minkä näköne ja kokone tahansa, poriskhoon mitä tykkää ja tulkhoon ymmäretyksi ittenhään ja juuri semmosena ku oon.
23 artikla
Miesten ja naisten välinen tasa-arvo
Ei niin pieni ero, mikä on miehitten ja vaimoitten värkitten välilä, saa vaikuttaa milhään laila töissä eikä palkoissa, eikä mishään muussakhaan sortteerauksessa.
24. artikla
Lapsen oikeudet
Kläpile pittää antaa kaikkea, mitä se tarttee niin ku ruokaa ja rakhauttaki. Kläpin on saatava sinnitellä silloin, ku siltä tuntuu. Siinä sen ittetunto kasuaa ja se oppii huomaahmaan, että häänki on joku tässäki sakissa.
25. artikla
Ikääntyneiden henkilöiden oikeudet
Vanhoja ei pi´ä ylönkattoa eikä halveerata. N´on monesti kuivan kosken läpi uihneita
ja koettelemusten kepittämiä jalostunheita ihmisiä.
37. artikla
Ympäristönsuojelu
Meil´on iso vastuu: meät on kuttuttu ympärillä olevan mailman parantajiksi ja siittä meän häätyy pittää huoli, että jäkipolvet tulevat saahmaan sen ittelheen vielä parempana ku met.
41. artikla
Oikeus hyvään hallintoon
Ittekunki on piettävä huoli siittä, että homma pyssyy hanskassa ja että asiat hoijethaan oikeu´enmukasesti ja kohtuulisessa aijjassa sillon, ku virkakunta alkaa paperitten kanss pellaahmaan. Ittekunki asiana on vahtia, että häntä kuuhlaan ja että hän saapi tion häntä koskevista mulkkauksista säntilisesti ja että hän pystyy varjelhen, ettei salhaisia eikä etenkhään liiketoimintaa koskevia tietoja levitellä mailmale.
Jos näin pääsee käyhmään, niin hällä on oikeus saaja korvaus aiheutetusta vahingosta.
45. artikla
Liikkumis- ja oleskeluvapaus
Ittekullaki on unioonin aluheela vaphaus liikkua ja oleila missä tykkää.
47. artikla
Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen
Jos sattuu käyhmään niin, että joku on tölvässy törkeästi, kärsiny osapuoli voipi kohtuulisessa aijjassa vettää syylisen käräjille ja vaatia tekosesta eesvastuusheen. Jokhaisella on maholisuus saaha neuvoja ja antaa jonku viissaaman puolustaa ittehään. Niilä, joila ei ole tarpheeksi varoja, on maholista saaha ilmasta oikeusapua käräjäintikostanusten maksamiseksi.

Artiklat olen ottanut Eija-Riitta Korholan blogista.

Työn raskaan raatajat

Radiossa puhuttiin hiljattain nuorten suhtautumisesta työhön. Nuoret pitävät työtä kyllä tärkeänä, mutta eivät elämän tärkeimpänä, huipputärkeänä, sellaisena, että elämä olisi yhtä kuin työ. Moni ei myöskään ole valmis sitoutumaan pitkään työsuhteeseen. Pätkätyö ja projektit ovat monen mielestä hyviä, ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Vanhemmalla sukupolvella on kuitenkin vieläkin erittäin tiukka työmoraali. Eihän olisi tultu toimeen ankarissa oloissa, eikä meillä olisi tätä korkeaa elintasoa ellei työmoraali olisi korkea. Nuorilta usein unohtuu, että ei työ ole ennenkään ollut se mitä tavoitellaan, vaan se on ollut keino pysyä hengissä ja saada itselleen paremmat oltavat. Juuri luin lehdestä, että tästäkin lamasta ilmeisesti selvitään hyvin nimenomaan hyvän työmoraalin ansiosta.

Meitä on opetettu lukuisin sananlaskuin ajattelemaan työtä ja vain työtä. ”Työ ensin, sitten leikki (huvi)” kaikui hyvin usein, jos ei esimerkiksi tiskaamaan ruvennut heti. Kaikille oli selvää, että ”työ miehen kunnia” ja ”ei Luoja laiskoja ruoki”. Joskus sanottiin juhlallisella ilmauksella: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä”. Samaan suuntaan ohjasi ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” Nykyään sitä kuulee kylläkin enemmän toisin päin: ”Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomennakin”.

Oli selvää, että ”Illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää” . Tämä sanonta kuului maanviljelyskulttuuriin, mutta on se kaupungissakin ollut käytössä. Ja ainakin meidät ajettiin ylös jo aamulla kahdeksaan mennessä vaikka olisi lomapäiväkin ollut. Kaupungissa kasvanut ikätoverini sen sijaan sanoo, että aikaista ylösnousua ei heiltä käytännössä vaadittu, vaan nuoret saivat nukkua aamuisin. ”On kuin pistäs rahaa pankkiin, kun nuori nukkuu.” Paitsi että oma äitini ei olisi suurin surminkaan meille tuollaista sanontaa sanonut ja nukkumista sallinut. Ruumiilliseen työhön viittasi myös ”Hellät on työttömät kädet”, jota esitettiin silloin, kun sai esimerkiksi rakkoja käteen.

”Työ tekijäänsä kiittää”, sillä tehtiin selväksi se, että jokainen työ, pieni tai suuri, oli tehtävä kaikkein parhaimmalla tavalla. Äidin mielestä ”jää miehen saantikin kesken”, jos työ jää kesken. ”Työtä tekevälle riittää” oli yleinen totuus erilaisissa tilanteissa.

Toisaalta aika usein lausahdeltiin suu hymyssä, että ”ei terve ruumis työtä kaipaa”. Tai ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Kapinaa työtä kohtaan on myös tämä: ”Ei työ tekemällä lopu”. Huumorimielessä tuli toistetuksi usein: ”Ahkeruus on ilomme”; esimerkiksi silloin, kun oltiin päivälevolla tai muuten vain loikoiltiin. En muista tuota tosimielessä kertaakaan käytetyn. Sen sijaan opetettiin ihan tosissaan: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa”.

”Jos työ herkkua olis, niin herrathan sen tekis” –lausahdus osoitti luokkajakoistakin suhtautumista. Mutta opetti se myös sen, että työhön kuuluu, että se ei aina ole mukavaa; työn raskaus ja vaikeus on itsestäänselvyys. Tuttu ja käytössä oli tämäkin: ”Raskas työ vaatii raskaat huvit”, jolla useimmiten kommentoitiin toisten tekemisiä. Nykyään sitä kuulee käytettävän puolustukseksi jos vaikka ravintolassa on tullut otetuksi enemmän kuin olisi suotavaa.

”Laiska töitään luettelee” tai "laiskan tulee hiki syödessä" olivat selviä ohjeita nekin. Toisen kurkkiessa olan yli tuli usein toistetuksi: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille.”

”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” korosti työn arvoa. Ja selväähän oli, että työssä niin kuin muussakin: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”.

Hiivatin hyvää olutta

Viime aikoina ihmisiä ovat suututtaneet vadelmanmakuisen Otto-lonkeron mainokset: Vattuako siinä tuijotat? Vatun hyvä lonkero. Vattumainen maku. Vattu on ollut vadelman toinen nimi murteissa iät ja ajat, eikä sillä ole ollut sitä merkitystä, joka siihen nykyään liitetään: kierretään v-alkuista kirosanaa. Mutta mainostajan tarkoitushan on ollut saada oma tuotteensa esiin ja siinä se näyttää tällä kertaa onnistuneen erinomaisesti. Siinä mielessä hyvä keksintö tuo kaksoismerkityksen käyttö.

Itselleni vadelmat ovat aina olleet vaaramia, joten jo ennen kuin v-tyyli tuli yleiseksi, on vattu-sana assosioitunut aina näihin alapään asioihin ja kuulostanut kamalalta sanalta. Siksi minusta on tuntunut oudolta, kun olen joskus nähnyt jonkun jopa kehottavan korvaamaan vitun vatulla. Varsinkin kun vattua käytetään melko yleisesti jo muutenkin kirosanan kiertoilmauksena: Vattu mitä kakkaa! Tai nyt tuon mainoksen siivittämänä: ”Siellä mainostetaan jotain vatun Otto-lonkeroa”. Sana on liian lähellä alkuperäistä. Toisin on vaikkapa k-alkuista miehen sukuelintä korvaamaan tullut muna, joka puolestaan on korvattu pääsiäismunalla. Tässä on päästy niin kauas alkuperäisestä, että kelpaa jo voimasanaksi vaikka kenelle.

Onko yhtään parempi tämä: ”Mitä widdua siellä tehdään?” ja ”Voi widu”. Tai onko pylly parempi voimasana kuin perse? Joskus joku oppilas on käyttänyt sitä ja kun sekin kuulostaa minusta kovin pahalta, olen asiasta maininnut. Oppilas on ollut kovin hämmästyneen näköinen. Eihän sana sinänsä ole paha, mutta kun sanaa on käytetty silloin, kun jokin menee vaikka vikaan: voi pylly! ei ilmaus kuulosta kauniilta.

Voimasanoja on aina yritetty kaunistella ja kierrellä. Kun yksi sana alkaa kuulostaa liian härskiltä, keksitään toinen. Varmaan jokaisella on omia keksimiään sanoja vaikka kuinka paljon, kuten meidän perheessä on ollut ”raato” tai ”hampuusi” tai netissä joku on joskus ehdottanut sanaa ”rätvänä”. Anni Polvan Tiina-kirjoissa muistan ehdotetun: ”Voi sipuli sentään!” Tällaisten tilapäisten vakiintumattomien voimasanojen lisäksi on olemassa satamäärin vakiintuneita kiertoilmauksia kiroilulle. Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa lienee tuhansia hakusanoja kunnon voimasanoille mutta myös niiden kiertoilmauksille.

Voi vitsi ja voihan vitalis ovat vain ”hienompia” muotoja vittu-sanalle. Useinhan aloitetaan jokin kirosana, mutta muutetaan sana puolivälissä joksikin toiseksi. Sellaisesta hyvänä esimerkkinä ”perhonen sentään”. Ja ellei se vielä riitä viemään kiroilun tuskaa, jatketaan: ”perhonen lentää, saahan se lentää, ja helpostihan se lentää”. Samantyyppinen olisi: ”Perkjärveltä saatavana rutikuivia junalautoja”. Ja oikein kun painottaa ja päräyttää ärriä, eiköhän kiukkukin laannu.

Pitkillä rimpsuilla saadaan aikaan sama vaikutus kuin yhdellä karkealla sanalla. Jopa äidilläni oli tapana manailla ennen vanhaan tähän tapaan: ”Voi helevetti ja Vaasa ja monta muuta suurta kaupunkia!” Tuolloin tiesi, että jotain todella pahaa oli tapahtunut. Yleinen oli myös: ”Halavattu etten paremmin tuu ja sano!”

Mielenkiintoista minusta, että esimerkiksi saatari-muunnosta en ole kuullut missään muualla kuin Pohjanmaalla, missä se puolestaan on hyvin yleinen. On olemassa vanha loru ”Suutari, kraatari (=räätäli), pikipöksy Pietari…” Tämän kuulin lapsena useaan kertaan näin: ”Suutari saatari...” Minulla ei ole tietoa, onko paikkakunnalla ollut joskus joku olematon suutari vai onko sanonta vain itsestään syntynyt sanojen samankaltaisuuden takia.

”Herttanen sentään” tai ”herttileijaa” voi kuulla jopa lastenohjelmissa. Ne ovat niin lieviä voimasanoja, että kuulostavat jopa herttaisen sydämellisiltä ja kauniilta. Eräänlaista kirosanojen kiertoa on myös vieraskielisten voimasanojen käyttö. Nehän eivät kuulosta ollenkaan niin pahoilta kuin tutut suomalaiset. ”Aj sjutton” tai ”fy fan” tuntuu vai sivistyneeltä ja hienolta.

Myönnetäänkö vai kielletäänkö

Jos joku kysyy toiselta: ”Etkö mene tänään töihin?” ja siihen vastataan ”kyllä”, mikä on silloin lopputulos? Meneekö henkilö mielestäsi töihin vai ei?

Riippuu kulttuurista, miten tuon ymmärtää. Eurooppalaiset käsittäisivät järjestään, että henkilö menee töihin, vaikkakin pelkkä ”kyllä” saattaisi aiheuttaa epäselvyyksiä ja lisäkysymyksiä. Mutta esim. indonesialaisen mielestä henkilö ei mene töihin, kun kerran vastasi ”kyllä”. Kysymyksen oletushan on, että ei mennä töihin. Ja ”kyllä” vahvistaa oletuksen oikeaksi. Siis henkilö jää kotiin.

Myöntöön ja kieltoon liittyen on jossain vanhassa Valituissa paloissa ollut tällainen juttu:
Professori luennoi kielitieteen opiskelijoille: "Englannin kielessä kaksinkertainen kieltosana muodostaa myöntölauseen. Joissakin toisissa kielissä, esimerkiksi venäjässä, kaksinkertainen kielto on edelleen kielto. Missään kielessä kaksinkertainen myöntö ei kuitenkaan muodosta kieltoa." Silloin salin perältä kuului ääni: "Just joo!"

Minusta tuon kaksinkertaisen myönnön käyttö on viime aikoina peräti lisääntynyt. Ja varsinkin jos sitä käytetään tietyllä lailla painottaen, se voi ilmaista vaikkapa ivallisuutta tai halveksuntaa.

Suomen kielessä voi olla kolmekin myöntösanaa peräkkäin: -Oletko käynyt Lapissa? –Olen kyllä joo. Moninkertaisella myönnöllä halutaan paitsi vahvistaa asia, myös pitkittää vastausta, että saataisiin miettimisaikaa muotoilla lauseen jatkoa.

Äskeisessä Valittujen palojen lainauksessa väitettiin, että englannissa kaksinkertainen kielto onkin jo myöntö. Mutta englannin kielessä voi olla tapauksia, joissa kaksi kieltoa onkin edelleen kielto. Esimerkiksi ”Ain´t no loser” tarkoittaa joissakin amerikanenglannin murteissa kieltoa, en ole luuseri.

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut myöntö- ja kieltolauseista, ja siitä miten suomen kielessä voi kieltosana jopa puuttua.

Pussi puhdistuu

Eteeni tuli mainos, jossa luki suurin kirjaimin: ”Osta XX:n lohta! Moni ei ole katunut”. Oikein mainos pysäytti ja teki mieli heti mennä ostamaan. Ja mikähän tuossa pysäytti?

Yllätyksellisyys. Mainoksia on ympärillämme kyllästymiseen saakka, olemme turtuneet niihin. Kaikki samanlaisia, stereotyyppisiä: Käskyjä: Toimi ja osta heti! Superlatiiveja: paras, hienoin, kaunein. Jos mainoksessa olisi ollut: ”kukaan ei ole katunut”, olisin ohittanut sen huomiotta, mutta ”moni” panee miettimään, olisiko siellä kumminkin jotain erikoista tarjolla. Tuotteen täytyy olla todella hyvä, jos myyjien itsetunto kestää poikkeaman totutusta.

Paikkakunnalla on talotarvikkeita myyvä liike, jonka mainokset myös ovat aina pysäyttäviä ja yllätyksellisiä. Ensinnäkin mainokset ovat lehdessä aina nurin päin, joten takuuvarmasti jokainen kääntää lehden ylösalaisin uteliaisuuttaan lukeakseen mainoksen. Eikä ole puutetta myyjien itsetunnossa. Miehet tituleeraavat itseään tittelein ”Kolme iloista rosvoa”, mainoksessa komeileekin aina kolme piirrettyä karvanaamaa. Allekirjoituksena usein: ”Tervetuloa toivottavat XX:n Paksut Pojat”.

Liike ei mainosta itseään totuttuun tapaan edullisena. Nämä pojat useimmiten lupaavat päin vastoin ”rosvota” asiakkaat kunnolla. Viimeksi näkemässäni mainoksessa on pitkä luettelo myytäviä tuotteita ja sen perässä: ”Näilläkin pussi puhdistuu”. Samassa mainoksessa on vielä: ”Meilläkin on hintatakuu: Meillä mikä tahansa voi maksaa mitä tahansa”. Tavallisia myös tähän tapaan: ”Tuottaako raha ongelmia? Tule meille, me autamme ja tyhjennämme taskusi alta aikayksikön”. ”Tarvitsetko sijoitusneuvoja? Meillä ne ongelmat häviävät. Me kyllä putsaamme sinut viimeistä penniä myöten!”

Eikä tarvitse liikkeen turvautua vieraskielisiin ”hienoihin” sanoihin ja korulauseisiin tuotteita myydessään. Päinvastoin, kohderyhmä saattaisi sellaisesta lähteä karkuun.

Sisäheittoa ja muuta sisäistä katoa

Kun ensimmäisen kerran kuulin Savossa, että joku oli löytänyt erikoisen kasvin pururaan vierestä, ei minulle silloin vielä selvinnyt, mistä kasvi oikein oli löytynytkään. Ei selvinnyt vielä toisellakaan kerralla, kun joku väitti, että ”tuolla raalla on nähty karhu”. Mikä on raa?

Ei ole suomen kielessä olemassa sanaa ”raa”. On vain rata, jonka taivutusmuodon d on kadonnut itämurteissa. Mietin aina, että siinä on hyvä esimerkki siitä, miten sanat lyhenevät. En yhtään ihmettelisi, jos tulevaisuudessa olisi perusmuotokin vain raa.

Harva Savossa menee kauppaan ostamaan vaihdepyörääkään, kaikki ostavat aina vaihepyörän. Raan muuttuminen perusmuodoksi ei minusta sittenkään ole niin todennäköistä kuin vaihe. Minulla on tunne, että moni savolainen ei edes tiedä, että sana on itse asiassa vaihde.

Äänteen häviäminen sanan keskeltä on tyypillistä lounaismurteille: suomlane, raumlain. Mutta myös muualla lyhennellään sanoja jättämällä äänteitä pois keskeltä sanaa. Jossain päin Pohjanmaata häviää vokaali ylimääräisen h:n edeltä: lamphat tuothin. Pohjalaiset puhuvat usein pernoista, kun pitäisi perunoita syödä. Jossain muualla päin juodaan oltta. Näitä vokaalien häviämisiä nimitetään sisäheitoksi eli synkopeeksi.

Kokonaisia tavuja voi jäädä pois, varsinkin jos sanaan tulisi kaksi samanlaista tavua peräkkäin. Tällaisella on hieno nimikin: haplologia. Puhumme aina karjalaisista emmekä karjalalaisista, mutta kuitenkin vähemmän tunnetuista sanotaan pitkä muoto: kausalalainen, toijalalainen. Näillä sanoilla on kyllä taipumus lyhentyä puheessa ja ainakin sukunimissä ne ovatkin lyhentyneet.

Muunkinlaisia tavuja on hävinnyt monista yksittäisistä sanoista. Äitini on syntynyt Peräsnäjoella (Peräseinäjoella) eikä ollut koskaan edes huomannut lyhentävänsä sanaa ennen kuin kiinnitin hänen huomionsa siihen. Samoin hän saattaa sanoa: ”Enksi minä menin kauppaan…” (=ensiksi), eikä ota uskoakseen että hän on lyhentänyt sanan, jos siitä mainitsee. Samalla tavalla olen huomannut savolaisten menevän aina hautaisiin. Hautaiset kuulostaa heidän korvissaan siltä ainoalta oikealta, hautajaiset väärältä.

Tänäpänä kirjoitin siis tällaista.