Ruumis vai keho?

Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana on sana ruumis elävistä puhuttaessa siirtynyt kiellettyjen sanojen joukkoon. Kieli näyttää muuttuvan nopeasti yhden ihmisenkin eliniän aikana. Vieraiden kielten vaikutuksesta elävä ja kuollut halutaan suomessakin erotella eri sanalla. Keho on nuorten mielestä ainut oikea sana puhuttaessa elävistä. Itselläni sen sijaan ei ole mitään vaikeutta puhua omasta ruumiistani, vaikka toistaiseksi elävien kirjoissa olenkin.

Ruumis ei kuitenkaan ole kadonnut kokonaan elävistä puhuttaessa. Edelleenkin sanotaan hengen ja ruumiin ravinto, sielun ja ruumiin voimat, ruumiillinen kuritus, ruumiinrakenne, ruumiillinen työ, ruumiinvamma, ruumiintarkastus, ruumiinosat/jäsenet. Jälkimmäisessä alkaa olla horjuvuutta, moni on alkanut korjata, jos puhun ruumiinosista. Minustakin kehonosat on alkanut kuulostaa yhtä hyvältä.

Mutta jos on puhe uusista nykyaikaisista ilmiöistä, ei niihin ruumis enää oikein sovi. Puhutaan kehonrakennuksesta. Ruumiinrakennus tuskin enää kannattaisikaan! Samoin kehon kunto tuntuu jo paremmalta kuin ruumiillinen kunto, vaikkei jälkimmäinenkään minusta niin pahalta kuulosta.

Jos on puhe kauneudesta ja itsensä hoitamisesta, on mielenkiintoista, että keho-sanaa ei kuitenkaan oikein haluta käyttää, vaan se korvataan mieluummin ruotsalaisperäisellä lainasanalla kroppa. Varsinkin puhekielessä olen ihmisten kuullut käyttävän sitä: ”Tarvitsisin jotain hoitoa kropalleni”. Myös opettajat sanovat oppilaille: ”Piirrä sille nyt kroppakin!” Keho kuulostaa ilmeisesti sittenkin keinotekoiselta ja hienostelevalta ja ruumis taas liian kalmanhajuiselta.