Ruumiinosat luonnonpaikoissa

Kirjoitin aiemmin ruumiinosista, joita käytetään erilaisten asioiden kielikuvina, metaforina. Koska ihminen on alun perin nimennyt kaikki asiat konkreettisesti, itselleen läheisillä asioilla, on luonnonpaikkojakin kuvattu ruumiinjäsenillä. Ystäväni on kerännyt minulle liudan tällaisia ilmauksia, joten itse olen vain vähän täydentänyt listaa.

Esimerkiksi niemi näyttää nenältä, joten sanotaan niemen nenässä, kun tarkoitetaan kärjessä. Muutenkin tuntuu, että nuori sukupolvi sanoo nykyisin mieluummin jotenkin muuten, esimerkiksi järven selällä luontuu nuorilta paremmin muodossa järven keskellä. Kiinteä sanonta tien poskessa (=tien varrella) kuulostaa siltä, että edes joka puolella Suomea ei sanota enää niin. Samoin kioski on sillan korvassa on nykyään tavallisesti vain sillan vieressä.

Melkein joka ruumiinjäsenestä löytyy luonnonpaikkaan liittyvä ilmaus. Ja joka ikisestä on olemassa moniakin paikan-, talon- tai sukunimiä erisniminä.

tien pää, Kankaanpää, Järvenpää
salmen suu, Joensuu
tien poskessa
lähteen silmä
niemen nokassa tai nenässä
sillan korvassa, (myös kevään korvalla), Koskenkorva, Korvatunturi
järven selkä (myös talven selkä), Selkämeri
salon sydämessä, (myös sydäntalvella), Sydänmaa (=Etelä-Pohjanmaalla)
saaren kainalossa
kallion kupeella
hammas, Hammaslahti
polvi, tie polveilee, Polvijärvi
jalka, Jalkaranta (kaupunginosa Lahdessa)
Kivesjärvi, Mulkkusaari (molemmat Paltamossa)

rinta, hän asuu rinnoilla
Rintamäki, Rinta-Jouppi, Rintakoski. Rinta tarkoittaa joen rinnettä, mutta myös asuttua paikkaa. Rinta-alkuiset talonnimet ovat tarkoittaneet yleensä kantataloa, vastakohtana on ollut Latva/Larva. (mm. Latvakoski). Nämä talonnimet, myöhemmin sukunimet ovat hyvin yleisiä Etelä-Pohjanmaalla. Siellä sanotaan, että joku asuu rinnoilla tai rintamailla, kun hän asuu taajamassa, ja larvassa asuva on syrjäkylillä.

Virolaisilla on muuten vieläkin korva-sana merkityksessä vieressä: minu kõrval = minun vieressäni. Heillä on myös ots, jonka merkitys on laajempi kuin suomen otsa-sanalla. Se tarkoittaa, pää, otsa tai loppu: Elan Eesti teises otsas = asun Viron toisessa päässä.

Saksalaisilla ja ruotsalaisilla on jalka-sana ilmauksessa vuoren juurella: vid bergfoten ja am Bergfuss = (eli sananmukaisesti vuoren jalalla). Virolaisetkin sanovat : minu juures = minun vieressäni.

Satuhahmoja eri kielillä

Tässä taannoin eräs vanhempi henkilö mietti, mitä Cinderella-laivan nimi tarkoittaa. Sehän tarkoittaa Tuhkimoa. Tällaisia ahaa-elämyksiä tulee nykyään usein, sillä monia asioita nimetään vieraskielisten sanojen mukaan.
Koska minultakin on kyselty ja blogistani etsitty tietoa joidenkin satuhahmojen nimistä vierailla kielillä, olen kerännyt muutaman tavallisimman satuhahmon nimet tutuimmilla kielillä. Lopuksi liitän vielä pari linkkiä muihin hahmoihin. Aku Ankka -hahmoja olen listannut aiemmin.

Lumikki:
Lumikin nimi muissa kielissä tarkoittaa vähän samaa kuin lumivalkoinen.
ruotsi: Snövit, norja: Snøhvit, tanska: Snehvide, englanti: Snow-White, saksa: Schneewittchen, hollanti: Sneeuwwitje.
Espanja: Blancanieves, portugali: Branca de Neve, italia: Biancaneve, ranska: Blanche-Neige, puola: Królewna Śnieżka, viro:  Lumivalgeke.

Seitsemän kääpiötä:
ruotsi: De sju dvärgarna, saksa: Die sieben Zwerge, engl. The Seven Dwarfs, espanja: Los Siete Enanos, viro: Seitse pöialpoissi. 

Tuhkimo:
ruotsi: Askungen, tanska: Askepot, norja: Askepott, saksa: Aschenputtel, hollanti: Assepoester.
Englanti: Cinderella, ranska: Cendrillon, esp. Cenicienta, ital. Cenerentola, port. Cinderela.
Venäjä: Zoluška, puola: Kopciuszek, tsekki: Popelka, unkari: Hamupipőke, viro: Tuhkatriinu.

Prinsessa Ruusunen
on germaanisissa kielissä tavallisesti okaruusu, englannissa ja romaanisissa kielissä nukkuva kaunokainen. Mutta hollantilaisilla on molemmat nimet.
ruotsi: Törnrosa, norja ja tanska: Tornerose, saksa: Dornröschen, hollanti: Doornroosje /De Schone Slaapster.
engl: Sleeping Beauty, esp. La Bella Durmiente, ital. La Bella addormentata, ranska: La Belle au bois dormant.
unkari: Csipkerózsika, viro: Okasroosike.

Punahilkka
on yleensä suora käännös punaisesta hilkasta, jonkinlaisesta hupusta.
eng: Little Red Riding Hood
ruots. Rödluvan, norja Rødhette, saks. Rotkäppchen,
espanja: Caperucita Roja, Italia: Cappuccetto Rosso, ranska: Le Petit Châpeau Rouge.
Venäjä: Krasnaja Šapotska, puola: Czerwony Kapturek, romania: Scufita Rosie, Malta: Barnussa Hamra, viro: Punamütsike.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilta löytyy vielä suomeksi ja ruotsiksi muumihahmoja ja sarjakuva- ja satuhahmoja.

Ottaako hän kahvia

Olin lentää selälleni, kun kaupassa käydessäni minua puhuteltiin oudolla tavalla: ”Mitä hänelle saisi olla?” Luulin puhuttelumuotoa vitsiksi, mutta kun sanoin tarvitsevani pyöräilykypärää ja sitä piti sovittaa, myyjä sanoi vielä: ”Ottaako hän tämän sinisen vai violetin?”

Luulin todellakin, että tällainen kolmannen persoonan puhuttelu on jo aikansa elänyt, mutta ei näköjään. Minulla oli tunne kuin aika olisi siirtynyt sata vuotta taaksepäin ja itseni tunsin 30 vuotta vanhemmaksi. Vanhojahan minun nuoruudessani puhuteltiin tuolla tavalla!

Ja mitäpä asiaa nykyään voisi kirjoittaakaan kuuntelematta ensin, mitä nuoriso asiasta sanoo. Ja nuorisohan on törmännyt samanlaiseen puhutteluun. ”Ottaa nyt kahvia!” ”Istuu tähän!” Moni minun lisäkseni kokee tällaisen persoonattoman kehotuksen tai muun puhuttelun loukkaavaksi. Nuoremmat jopa ärsyyntyvät. Ehkä jotenkin menettelee, jos puhutteluun lisää henkilökohtaisen nimen tai ammatin tms. ”Pastori on hyvä ja käy pöytään!” Tuntuu, että itsekin olisin hyväksynyt, jos minulle olisi sanottu: ”Ottaako opettaja tämän sinisen vai violetin”, jos ei halunnut suoraan puhutella.

Suora sinuttelu tai teitittely tuntuu nykyään paremmalta, vaikka teitittelyäkin monet pitävät kyllä jo loukkaavana. Jo 20 vuotta sitten Ruotsissa jollain kurssilla ikäiseni ruotsalainen nainen sanoi loukkaantuvansa, jos häntä teititellään. Tulee tunne, että minua siis pidetään vanhana! Suomessa kuljetaan tässäkin asiassa Ruotsin perässä, täälläkään ei ihan noin vain voi enää teititellä.

Savossa ainakin kuulee varsinkin avioparien puhuttelevan toisiaan hän/se-muodolla. Aviopari ajaa autolla kaupungissa ja vaimon hidastellessa mies tiuskaisee tälle: ”Eikö se nyt saa sitä kaistaa vaihdettua!” Tuntuukohan suora sinuttelu liialta hempeilyltä?

Kaupan myyjällä on vielä ainakin yksi mahdollisuus olla kohtelias käyttämättä suoraa puhuttelua. ”Tuliko muuta?” ”Saiko tämän panna pakettiin?” Vaikka kyseessä ei ole mennyt aika, imperfekti tällaisissa tapauksissa ilmentää kohteliaisuutta, enkä ole ainakaan vielä kuullut kenenkään sellaisesta loukkaantuvan. xxx

Mennäkö Thaimaahan kuten taivaaseen

Etsin internetistä ulkomaanlentoja ja mitä ihmettä! Thaimaan-matkan mainoksissa on ainakin kolmella firmalla suurin kirjaimin taivutettu maan nimi väärin.

On ikuisuuskysymys, pitääkö sanoa Thaimaahan vai Thaimaaseen. Sana on yhdyssana kuten Tsekinmaa tai Swasimaa. Ei kukaan sano: Tsekinmaaseen, vaan Tsekinmaahan tai Swasimaahan. Sanotaan aina siis maa-maahan, suu-suuhun. Samoin sanotaan Thaimaahan.

Se mikä tässä sanassa tuottaa tuskaa, on sanan kaksitavuisuus. Kaksitavuiset pitkään vokaaliin päättyvät taipuvat näin: paluu-paluuseen, korjuu-korjuuseen, Saimaa-Saimaaseen. Moni ajattelee Thaimaa-sanan Saimaan mukaan kaksitavuiseksi yhdeksi sanaksi ja taivuttaa sen mukaan.

Mutta oikein on siis Thaimaahan.

Huivista lattiarättiin

Solveig Rabbin kirja Amerikahatten on haasteellista luettavaa tällaiselle, jonka äidinkieli on suomi. Yksi viehättävä piirre kirjassa on, että kaikki repliikit on kirjoitettu suomenruotsin eteläpohjalaismurteella. Usean muun asian lisäksi minua ihastutti kirjassa myös se, että monet sanat, joita olen ihmetellyt suomen kielen eteläpohjalaisessa murteessa ja joiden olen tiennyt tulevan ruotsin kielestä, selvisivät kerrasta. Suomenruotsalaisesta sanakirjastahan niitä on turha etsiä.

Otettakoon esimerkiksi sana luutu. Ennen vanhaan pyyhittiin pöytää luudulla, ja mietin aina, mistä tuo sana oikein tulee, sillä ruotsin yleiskielessähän rätti on trasa. Kun Amerikahatten-kirjassa vaihdetaan vauvalle vaippoja, vaihdetaan klutar. Ja selvähän tämä: klut oli ennen sideharsorätti. Sanan merkitys vain on laajentunut ja muuttunut. Amerikahatten-kirjassa ei klut-sanaa kuitenkaan käytetä kuin merkityksessä vauvanvaippa. Päähuivi on duk ja lattiarätti trasa kuten ruotsin yleiskielessä.

En malttanut olla katsomatta, mitä internetissä asiasta kirjoitetaan. Klut on ollut päähuivi, itse asiassa hieman parempi sellainen. Kun on tottunut siihen, että luutu tarkoittaa tiskirättiä, lattiarättiä jne, tuntuu tosi oudolta ajatella, että joku pitää luutua päässään.

Tässä kuva juhlavasta ja arkisesta huivista:

Monta muutakin ahaa-elämystä saa kirjaa lukiessaan. Viron kielessä särk on paita. Suomenruotsin murteessa se merkitsee naisten aluspaitaa.

Lapsena ollessani äiti pyysi minua hakemaan kaupasta ankkastukkia eli pullapitkoa, joka tulee ruotsin ankarstock-sanasta (=ankkurin tukki). Pullapitko näytti ankkurin tukilta, mistä nimitys. Ruotsin ruotsissa nykyään ankarstock tarkoittaa lähinnä pitkulaista ruislimppua.

Kivoja ilmauksia ovat minusta myös supilullare (juoppolalli) tai jonkinlaista hihhulointia kuvaava rambambula. Ennen talosta taloon kiertelevä kulkukauppias on gårdfarihandlare. Eteläpohjanmaalla pojat ovat vielä nykyäänkin poijankläppejä tai kloppeja (kläpp, glop).

Kirja: Solveig Rabb: Amerikahatten. Arkmedia. Vasa 2002.

Juhannus

Juhannusta on Pohjolassa vietetty jo ennen kristinuskon tuloa. Vielä 1800-luvulla sitä on nimitetty Ukon juhlaksi, joka järjestettiin Ukko ylijumalan kunniaksi.

Juhannus on kirkkovuoden kannalta Johannes Kastajan syntymäjuhla, joten siitä nimitys juhannus. Sitä vietettiin alun perin aina 24.6, mikä perustuu siihen vanhaan käsitykseen, että Johannes Kastaja syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Nykyään päivä on aina kesäkuun 19. päivän jälkeinen lauantai.

Ruotsalaisetkin viettävät juhannusta ja sen nimitys on heillä keskikesän juhla, midsommar, josta lounaismurteeseen on tullut sana mittumaari. Saksalaiset nimittävät juhannusta samoin: Mitsommer. Saksassa ei juhannukseen liitetä yhtä suuria odotuksia kuin Pohjoismaissa, mutta Johannes Kastajan syntymäjuhlana heilläkin on vielä sana Johannis, mikä on säilynyt ainakin sanassa viinimarja, Johannisbeere, joka Saksassa kypsyy juuri juhannuksen tienoilla. Joillain paikkakunnilla saattaa olla jopa pientä juhannustapahtumaa.

Juhannuksesta ja perinteistä tietoa mm täällä.

Kuljemme jängillä ja vaaroilla

Käydessäni pari vuotta sitten Lapissa minua alkoi kiusata, etten tiennyt, mitä paikannimet oikeastaan tarkoittavat. Miten ihmeen vähän me tiedämme oman maamme asukkaista ja näiden kielestä. Varsinkin kun tietyt sanat toistuivat vähän väliä aina uusissa yhteyksissä, oli niiden pakko tarkoittaakin jotain. Sitä paitsi, kaikilla paikannimillä on aina alun perin jokin merkitys, joka usein ajan saatossa on jäänyt unholaan. Saamelaisperäisiä sanoja on ympäri Suomea etelässäkin, mutta niistä kirjoitan joskus toiste.

Monissa Lapin nimissä on pahta. Se merkitsee yleensä pystysuoraa kalliota, esim. Pahtavaara, Porttipahta.
Kero on Lapissa paljaslakinen tunturi. Muissa murteissa sen merkitys on sen sijaan kita, kurkku, nielu.
Vaara ja rova tarkoittavat metsäistä mäkeä tai harjua. Rovaniemi, Kiihtelysvaara.

Jänkä-sanan merkitys on melko tunnettu, ja sana on nimistössä korvannut sanan suo. Laajaa puutonta suota merkitsee myös vuoma.
Vuotso tarkoittaa peräpohjalaisissa murteissa kapeaa, vetistä suota, jollaista Vuotson maaperä onkin.
Muotka merkitsee taivalta, kuljettavaa väliä.

Lapin murteissa on myös köngäs, joka on suuri koski, putous: Kiutaköngäs.
Eno ei ole paikannimissä mikään sukulaismies, vaan tulee eatnu-sanasta, joka tarkoittaa suurta jokea. Paikannimissä Eno, Enonkoski, Enontekiö. Eatnu sisältyy myös sanaan Deatnu, joka on Teno.

Lompolo tulee esiin vähän väliä. Se merkitsee joen varrella olevaa pientä järveä tai lampea tai joen järvimäistä laajentumaa. Esim. Äkäslompolo.
Sieppijärvi-nimeen sisältyy kala nimeltä seipi. Sieppi vain on seipin murteellinen muoto. Tätä kalaa saa vain Lapin järvistä.

Varsin yleinen sana paikannimissä on kivalo, ei niinkään Lapissa, vaan Peräpohjolassa. Tarkoittaa ympäristöään ylempänä olevaa maastoa.
Kaikki eivät tiedä sitäkään, että kuru on veden uurtama laakso tai rotko. Nimeä esiintyy jonkin verran Lapissa, mutta myös Pohjanmaalla.

Varsinaisista saamelaisista sanoista on hyvä tietää ainakin johka= pohjoissaamen sana, joka tarkoittaa jokea, esim. Ohcejohka on Utsjoki, Anárjohka on Inarinjoki. Yleinen on myös jávri=järvi, joka esiintyy kaikenkokoisissa järvien nimissä kuten Gilbbesjávri=Kilpisjärvi. Várri=vaara, esim. Áldovárri=Vaamivaara. Saamelaisissa paikannimissä on paljon eläimiin liittyviä maastonnimiä: Boazzonjárga=Poroniemi.

Pelottavia tabuja

Ihmisillä on jos jonkinlaisia tabuja, asioita joita ei voi sanoa ääneen. Sana tabu on alun perin tarkoittanut Polynesialaista perinnettä, jossa jokin sana, asia tai esine oli niin pyhää tai vaarallista ettei sitä saanut koskea tai mainita. Nykyihmisen ehkä suurimpia tabuja on kuolema. Kuolemaa sanotaan harvoin ääneen. Sillä on kiertoilmauksia, kuten mennä manan majoille, siirtyä tuonpuoleiseen jne. Näistä olen kirjoittanutkin jo aiemmin.

Kuolemaa ei muuten äitinikään siedä kuulla ääneen lausuttavan. Jos vaikkapa satun mainitsemaan: ”Sitten kun minä kuolen…”, hän kauhistuu ja alkaa heti hyssytellä olemaan hiljaa kuolemasta. Hänellä on jonkinlainen pelko, että jos puhuu kuolemasta, se myös tapahtuu heti.

Samalla tavalla on monista muistakin asioista pitänyt olla hiljaa entisaikaan. On ollut pelko, että jos mainitsee vaikkapa pirun nimen, ilmestyy paholainen kutsuttuna paikalle. Tästähän juontuu vielä nykyäänkin käytetty sanonta siinä paha missä mainitaan, kun joku juuri puheena ollut henkilö saapuu paikalle. Nimen sanominen toi kyseisen tarkoitteen paikalle. Siksi esimerkiksi karhua ei voinut sanoa karhuksi, vaan se oli mesikämmen tai metsän omena, metsän poika, metsän kuningas, myös otso, ohto, nalle, kontio, kuomaseni. Piti keksiä hellitteleviä ja lepytteleviä nimiä. Sana karhu on itse asiassa myös hellittelynimi karkeakarvaiselle eläimelle. Ukkosenjumala oli myös pelottava, joten nimiä olivat Pitkänen, Äijä, Ukko.

Luin juuri kirjaa, joka kuvaa 1800-luvun lopun elämää suomenruotsalaisessa Wassorin kylässä (Solveig Rabb: Amerikahatten. Arkmedia. Vasa 2002). Kirja on mielenkiintoinen, koska sen tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, mutta myös kielellisesti kirja on seikkailu. Kirjan repliikit ovat ruotsin kielen eteläpohjalaismurretta. Kuvaamansa aikakauden vuoksi kirjassa on paljon tabuja.
Raskaana olevasta naisesta ei esimerkiksi voi koskaan sanoa suoraan, että tämä odottaa lasta, vaan aina jotenkin muuten: Hänen asiansa ovat sillä mallilla. (Hon är på de vise). Tai hän on siunatussa tilassa (i välsignat tillstånd). Niinhän suomen kielessäkin on aina sanottu.
Myös tässä kirjassa on kuolemalla monia kiertoilmaisuja: hänet otettiin taivaaseen tai suomalaista ilmausta heittää veivinsä vastaa kasta vandringsstaven. (=heittää veaelluskeppinsä). Huumorin varjolla ovat vaikeat asiat helpommin kestettävissä.

Kirjan kuvaamana aikana tulivat housut Suomeen, ja ne olivat jotain niin hävytöntä, että niitä nimitettiin vain nimettömiksi (namnlösa). Itsekin muistan vielä 1950- ja 60-luvuilta, että housuja nimitettiin hävyttömiksi tai nimettömiksi joskin enää vain leikillisesti. Leikillisesti käytiin kanalasta keräämässä myös kananhävyttömiä.

Alapään asiat ovat aina olleet tabuja, joillekin vielä nykyäänkin. Sukuelimille ei oikein ole ollut käytännössä mitään nimitystä, vaikka niillä nykykielessä sanoja tuntuu löytyvän. Mutta jos piti itseään kunniallisena ihmisenä, ei ollut soveliasta mainita kyseisiä paikkoja ollenkaan. Ei tunnu vielä oikein aina nykyäänkään olevan sopivia sanoja, tulee mieleen tyttöjen sukuelimistä käytetty etupylly. Ruotsiksi samaa asiaa olen jossain nähnyt nimitettävän framstjärt.

Vielä omasta lapsuudestani muistan, miten oli suorastaan mahdotonta sanoa jopa pissa tai kakka. Kun sisareni oli kakannut housuun, ja yritin siitä äidille kertoa, änkytin vain jotain tähän tapaan: ”Sirpa teki housuun sitä mitä sinä sanot siksi”. Tästäpä äiti sai riemunaiheen pitkäksi aikaa, ja perheessä oli pitkään tapana mennä vessaan siksille.

Taloloissa loisia

Varsinaissuomalaiset tuttavamme tulivat meille kerran eri tietä kuin tavallisesti. Vaimo oli huomannut kyltin: Leukoin silta. Hän mainitsi miehelleen: ”Jaha, täällä on Leukoi”. Mies ei ollut huomannut kylttiä ja pyöritteli päätään ihmetellen: ”Missä? Miten niin? Kenen leukoi?” eli mies luuli tarkoitettavan jonkun pääkallosta jääneitä leukoja, onhan paikkakunta vanhaa kivikautista asutusaluetta.

Varsinais-Suomessa ja muutenkin eteläisen Suomen puhekielessä on monikon partitiivi lyhentynyt:
leukoja=leukoi
pankkeja=pankkei
asuntoja=asuntoi
puheluja/puheluita=puhelui
Muoto on syntynyt niin, että monikon partitiivista on ensin hävinnyt a, minkä jälkeen j on muuttunut i:ksi. Tämä muoto on leviävä ja yleistyvä, valtaa yhä enemmän alaa.

Toisenlainenkin monikkomuoto on vielä kielessä ainakin vanhemman väen keskuudessa, itämurteiden ns. loi-monikko:

tyttöjä=tyttölöitä
sienissä=sienilöissä
voita=voiloita
kumissa=kumiloissa
Muoto on syntynyt alun perin siten, että liian lähellä yksikkömuotoa olevat muodot on haluttu erottaa toisistaan selvemmin, kuten esimerkiksi kumissa. Loi-muoto on sitten levinnyt niihinkin sanoihin, joissa epäselvyyksiä yksikön ja monikon välillä ei tulisikaan. Alueelliset murteet lähenevät toisiaan ja silmiinpistävät murrepiirteet häviävät. Suomen yleispuhekielessä loi-monikko on väistyvä.

Teetkö tämän otsa rypyssä

Ruumiinjäseniä käytetään usein eri sanonnoissa kuvaannollisesti. Tässä vaihteeksi pieni tehtävä sadepäivien ratoksi. Vasemmalla ilmaisun merkitys, oikealla sama asia käyttäen ruumiinjäsentä metaforana. Melkein kaikki sanat sopivat useampaankin sanontaan.

häntä - jalka – koura - kantapää – keuhko - korva – kurkku – kämmen - käsi – leuka - maha - nenä – peukalo - pää – silmä - sormi – sydän – tukka

1. Ylpeä: Kulkea ____________ pystyssä.

2. Älykäs: Hänellä on terävä __________.

3. Ilman valmistautumista: Suoralta ________________.

4. Sekaantua johonkin asiaan: Hänellä on _____________ pelissä.

5. Pysyä rauhallisena: Pitää ________________ kylmänä.

6. Sekaantua muiden asioihin: Pistää _________________ muiden asioihin.

7. Antaa mielellään: Antaa täydestä ____________.

8. Olla hämmästynyt: Pudottaa _________. Tai: ________ pitkänä.

9. Olla tekemättä mitään: Istua ______________ ristissä.

10. Heti: Seisovilta ________________.

11. Jättää huomiotta: Katsoa ______________ läpi.

12. Juosta kovaa: _________alus ______________ täynnä.

13. Olla nuori ja kokematon: _________________taustat märkinä.

14. Kovalla kiireellä: ___________ kolmantena ___________

15. Olla joku ihan takana: Olla ihan ______________.

16. Kyllästynyt: _____________ myöten täynnä.

17. (Ihminen) ihan kokonaan: Kiireestä ________________.

18. Nolo: ______________ koipien välissä.

19. Nolo tai vihainen: _____________ luimussa.

20. Peloissaan: Sy___________ ku____________.

21. Huomata kaikki: Hänellä on si___________ se________.

22. Hyväntahtoinen: Hänellä on ____________ paikallaan.

23. Kömpelö: Mämmi-_____________.

24. Kömpelö: ___________ keskellä _________.

25. Toivottaa onnea: Pitää ___________________.

26. Hyvä puutarhatöissä: Viher-__________. Tai: multa-_______.

27. Huutaa tai haukkua: Hän ______________. (=verbi) (tav. nuorten käyttämä)

28. Uhkarohkea: Ei paljon _____________ palele.

29. Kovaa vauhtia: _____________ putkella.

30. Huutaa kovasti: Huutaa _____________ suorana.

31. Tuijottaa: Olla ___________ tapilla.

32. Ihan itse: Omin p__________.

33. Tehdä ihan itse: Omin k_________.

33. Surullinen: Alla ___________.

34. Petkuttaa: Sahata ______________.

35. Pahoin loukkaantunut: ____________ kainalossa.