Kenen sä haet asemalta

Mikä on kielivirhe ja mikä ei? Miltä kuulostaa esimerkiksi lause: ”Äidin pitää hakea asemalta”. Tällä tarkoitetaan nimenomaan, että jonkun pitää mennä hakemaan äiti asemalta. Tämä on ihan normaalin kuuloista puhekieltä Pohjanmaalla, muualla en ole sitä kuullut.

Tuota genetiivin näköistä akkusatiivia äskeisen tyyppisessä lauseessa ei koskaan käytetä kirjoitetussa kielessä. Siitä syystä eräs lehtiotsikko onkin kiinnittänyt heti huomiota. Lapuan sanomissa (19.3.2009) on ollut tekstiotsikko: ”Konsertin pitäisi näyttää televisiossa kaikille suomalaisille”. Heti äkkiseltään se näyttää karkealta virheeltä, oikein olisi sanoa: Konsertti pitäisi näyttää kaikille.

Pohjalaisessa murteessa on tapana käyttää genetiivin näköistä akkusatiivia pronomineistakin: Haetko mun huomenna asemalta? Meidän pitäisi tavata sun jo aamulla. Nämä pronominimuodot eivät ole vielä hävinneet kielestä kokonaan.

Objektimuotoina kirjakielessä ovat siis nykykieliset minut, sinut, hänet jne, sekä kenet. Nämä ovat alun perin itämurteisia ja tulleet kirjakieleen vasta 1800-luvulla. Sitä ennen kirjakielessä käytettiin länsimurteisia genetiivin näköisiä muotoja: minun, sinun jne.

Onhan kirjakielessäkin muuten monissa tapauksissa käytännössä epäselvyyttä, pitääkö olla nominatiivi vai akkusatiivi. Tällaisesta esimerkki:
Opiskelija on aikeissa suorittaa tentin. (akk: koska on aikeissa on kiinteä sanaliitto)
Hyväksyn hänen päätöksensä suorittaa tentti. (nom: ei kiinteää sanaliittoa)

En ole koskaan kuullut vastaavaa genetiivin käyttöä muualla päin Suomea. Sanotaankohan missään muualla: Kirjan pitää viedä ajoissa kirjastoon?

Kuka teki mitä

Suomen kieli rakastaa genetiiviä, ainakin jos verrataan germaanisiin kieliin. Koulussa opetetaan genetiivi aika yksioikoisesti vain omistusta ilmaisevaksi: tytön kirja, kissan viikset tai jotain muuta kuuluvuutta tai liittyvyyttä: Suomen markka, keskiyön aurinko. Mutta genetiivillä voidaan kielessämme ilmaista monia muitakin asioita, mikä ei esim. germaanisissa kielissä käy päinsä.

Yksi mielenkiintoinen genetiivin käyttö ilmenee seuraavista lauseista, joissa kukaan ei kuitenkaan omista mitään:
Presidentin valintaa arvosteltiin kiivaasti.
Liisa kyllästyi miehen lyömiseen.
Rehtorin moittiminen kuulosti pahalta.
Miehen murhaamista ihmetellään.

Kuka näissä on tekijä, kuka tekemisen kohde? Onko presidentti valinnut vääränlaiset ministerit, vai menivätkö presidentinvaalit pieleen? Onko Liisa kyllästynyt lyömään miestään vai onko mies mätkinyt Liisaa? Ovatko oppilaat äityneet moittimaan rehtoriaan vai toisin päinkö on käynyt? Onko mies murhannut jonkun vai onko mies murhattu?

Itse asiassa nämä kaikki ovat kaksiselitteisiä lauseita, kumpikin tulkinta on mahdollinen. Ainoastaan laajempi tekstiyhteys paljastaisi, kummasta on kyse, tekijästä vai tekemisen kohteesta. Kummassakin tapauksessa suomen kielessä käytetään genetiiviä. Verrataanpa vaikkapa ruotsiin. Ruotsissa voi käyttää tässä tapauksessa genetiiviä vain silloin, kun on kyseessä tekijä eli subjektiivinen genetiivi:

Miehen murhaaminen : mies murhaa = mannens mord.
Mutta jos mies on murhattu, se olisi mordet på mannen.

Ajattelematta ja aavistamatta

Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy.
Vanhoissa sananlaskuissa on säilynyt yksi harvinaisista sijamuodoistamme, abessiivi. Se ilmaisee mitä ilman, mitä vailla. Nykyihmiset sanoisivat ilman syytä ja ilman lahjaa jne. Turhaan me kasvatamme lauseen ja puheen pituutta, kun meillä kerran on käytettävissä näin hyvä tapa ilmaista asia muutenkin.

Oppilaat istuvat tunnilla ilman kirjaa voitaisiin ihan yhtä hyvin sanoa istuvat kirjatta tai kirjoitta. Näin vain ei tavallisesti sanota, joten abessiivi on niitä sijoja, jotka esiintyvät useimmiten vain vanhoissa tai kiteytyneissä sanonnoissa. Se on tavallinen vain sellaisissa ilmauksissa, joissa on puhe esteistä tai ongelmista: He kulkivat rajan yli esteettä ja ongelmitta. Tämän voit tehdä huoletta.

Suomen kielelle on ominaista, että substantiivien päätteitä voivat saada muutkin sanaluokat. Abessiivi on melkein tavallisempi verbin päätteenä, MA-infinitiivissä (=ostamaan-ostamassa-ostamatta-muoto). Hän lähti ulos sanomatta sanaakaan. Tullessanne laboratoriokokeeseen teidän on oltava syömättä ja juomatta 12 tuntia. Kiinteitä sanontoja on paljon: lukuun ottamatta, sanomattakin on selvää, epäilemättä jne.

Arkikielessä näkee usein ilmauksia, joissa on käytetty sekä prepositiota ilman että sijapäätettä: ilman syyttä. Tällainen käyttö on tietysti virheellinen, molempien käyttöhän itse asiassa kumoaa toisensa.

Kimpsuineen ja kampsuineen

Iita lojui sohvalla koirineen ja kaljoineen. Hän katseli juuri miehineen ajankohtaisohjelmaa.
Ohjelmassa haastateltiin erästä ministeriä, jolla oli maalla asunto kaikkine mukavuuksineen. Siellä ministeri asui vaimoineen ja lemmikkeineen. Alue ympäristöineen oli todella viihtyisä, ja ministeri perheineen viihtyi todella hyvin.

Eräänä päivänä kun ministeri tuli salkkuineen kotiin, oli vaimo lähtenyt kimpsuineen ja kampsuineen, ihan vain niine hyvineen ja tavaroineen päivineen. Vaimo oli ilmoittanut, että mies likaisine tekstiviesteineen sai hänen puolestaan mennä mihin halusi.
Nyt ei ministerillä ollut juuri mitään tehtävissä kuin myydä talo irtaimistoineen. Kaiken hän saikin tehdyksi ihan omin nokkineen.

Yksi harvinaisia sijamuotoja suomen kielessä on komitatiivi. Se vastaa kysymykseen kenen kanssa, mitä mukana. Sijan käyttö on nykykielessä rajoittunut melkein vain äskeisten kaltaisiin vakiintuneisiin sanontoihin, mutta miksei sitä voisi käyttää enemmänkin.

Tunnuksena on –ine-pääte sekä tavallisesti possessiivisuffiksi eli omistusliite. i:n ansiosta muoto on aina monikollinen, vaikka olisi puhe vain yhdestä.

Kynsin hampain ja mielin kielin

Matti lähti illalla iloisin mielin ja kahta kättä heiluttaen juhliin. Tarkoitus oli, että hän istuu siellä kuivin suin ja selvin päin, että pääsee kotiin omin jaloin eikä tarvitse tulla sumein silmin ja nelin kontin. Pitkin hampain ja päätään puistellen hän piti kiinni päätöksestään, vaikka isäntäväki yritti olla mielin kielin ja tarjota kaikkea hyvää juotavaa. Vaikka hän kynsin hampain piti kiinni päätöksestään, niin kuinkas kävikään!

Tälle tarinalle voit keksiä jatkoa: kaksin käsin, kuumottavin korvin, punaisin poskin, uusin voimin jne…

Suomenkielestä löytyy suuri määrä tämän kaltaisia kiinteitä sanontoja. Nämä luokitellaan instruktiiviksi, joka on suhteellisen vieras sijamuotona, vaikka sanonnat ovat kaikille tuttuja. Instruktiivi vastaa kysymyksiin miten, millä tavoin, millä keinoin, mutta sitä käytetään tavallisesti vain kiinteissä ilmauksissa ja se on aina monikossa, poikkeuksena: menin sinne jalan.

Kissoin ja koirin voisi tulla kysymykseen, kun joku vaikka etsii jotain, mutta ei sen sijaan esim. kanoin ja lampain. Onhan sellainen mahdollista muodostaa, mutta kukaan ei käytä instruktiivia, vaan aina kanojen ja lampaiden kanssa.

Siellä tapeltiin puukoin ja puntarein on kiinteä sanonta, jossa instruktiivi käy arkikielessäkin, mutta eipähän kuulosta normaalilta uutisartikkelin kieleltä sanoa puukoin ja haulikoin. Puukoin ja pyssyin kuulostaisi kivalta alkusointunsa takia ja instruktiivi onkin hyvä tyylikeino sellaiselle, joka yrittää keksiä uusia tuoreita ilmauksia.

Ristikkokielessä instruktiivi tuntuu olevan tavallinen: esim. vihjesanana jaloin, johon voi olla vastauksena vaikkapa sieni. Lauluissa, runoissa jne: Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin.

Suomen kieli on erikoinen, sillä substantiivien sijamuotoja voi olla verbeilläkin. Verbin 2. infinitiivissä instruktiivia käytetään ilmaisemaan, miten jokin toiminta tapahtuu:
laulaen, purjehtien, istuen, hyräillen.

Maitse ja meritse

Olemme oppineet koulussa, että suomenkielen sanat taipuvat viidessätoista eri sijamuodossa. Sana taipuu jos johonkin muotoon: talossa, talosta, taloon, talotta, taloinensa. Kaikille muodoille on annettu jopa nimikin.

Mutta yllästys, yllätys! On olemassa suhteellisen tuntematon muoto, jota yleensä ei ole laskettu substantiivien sijamuodoksi vaan adverbiksi. Tämä sijamuoto on nimeltään prolatiivi ja se on muotoa: Emme matkusta maitse vaan meritse. Hän ilmoitti siitä minulle puhelimitse eikä postitse, vaikka olisin halunnut tiedon kirjeitse. Muodon käyttö lisääntyy koko ajan, kun tulee uusia tiedotusvälineitä, esim. sähköpostitse ja faksitse.
Jopa kasvikirjoissa näkee muotoa käytettävän: Kasvin siemenet leviävät linnuitse.

Olemme tottuneet siihen, että vieraiden kielten prepositiot eivät taivu. Suomessa ei montaa prepositiota olekaan, meillähän on postpositioita, jotka laitetaan pääsanan jälkeen. Ja kuinka ollakaan, suomenkielelle tyypilliseen tapaan monet niistäkin taipuvat kuten: takana, taakse, takaa. Mutta voi niitä taivuttaa prolatiivissakin: Susi kulki ladon editse, kun taas metsästäjä kiersi ladon taitse.