Verhot katsoivat ja mumisivat

Personifiointi eli elottoman asian eläväksi tekeminen on yksi kaunokirjallisuuden tyylikeino. Jos lukee paljon kirjallisuutta, alkavat usein käytetyt keinot tuntua kliseiltä ja puisevilta. Näin kirjailija joutuu todella koetukselle yrittäessään keksiä uusia ja tuoreita sanontoja, joita kukaan muu ei olisi koskaan käyttänyt. Ja vaikka keksisikin jonkin uuden ilmauksen, on sen aina ehtinyt joku muu keksiä ensimmäisenä.
Sirpa Kähkönen on Lakanasiivissään käyttänyt erityisen paljon uusia sanontoja. Personifiointi, vertaukset ja metaforat (=kielikuvat) seuraavat toisiaan. Samoin kuvailevat verbit, joista kirjoitin 19.3.08. Näitä kaikkia tyylikeinoja on jopa niin paljon, että on siinä ja siinä, ettei koko sisältö ja juoni häviä outojen ilmauksien alle.

Tässä muutama esimerkki personifioinnista Kähkösen kirjasta:

…niittoansa itkevät heinänkorret.
…se oli se pakkaspäivä yhä hänen aivoihinsa juuttuneena, ja heinien parku.
Kaktus söi hänen kurkkuaan, hän nieli sitä alas.
Sota tuli hänen luokseen, tuli vierailulle nopein harppauksin, peltinen mantteli kilisten ja huristen.
Saha oli kuin punainen ahjo, joka nauroi sumenneelle auringolle… (on puhe sahan tulipalosta).
…seinä sanoi hänen kämmenelleen…ja sitten kuiskasi hänen sormilleen…
Aih, sanoi jää haljetessaan.
Ikkunoiden eteen oli vedetty verhot ja ne katsoivat häneen luomiensa takaa kuin unennäkijät ja mumisivat: mene pois.
Lennokit hälisivät siimojensa varassa. Jaakon koneita, ne hölpöttivät…
Ja historialla, sillä vanhalla nartulla, on kumppaninaan sattuma…
Mutta nyt hänen jalkansa tahtoivat viedä häntä muualle. -Olokee hurjimatta, Hilja komensi jalkojaan…
…tuupertuen…pakkasen jääleukojen ensimmäiseen puraisuun.

Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet. Otava. Keuruu 2007.

Rytyyttää ja kulkuttaa - kuvailevia sanoja

Kielessä on mahdollista ilmaista ääntä tai tekemistä maalailevilla ja kuvailevilla sanoilla, ns. ekspressiivisanoilla. Näihin kuuluvat 1) onomatopoeettiset sanat, jotka kuvaavat ääntä kuten: kolista, kukkua, kohista, liristä, haukkua, hipsiä, loilottaa/hoilottaa, jollottaa, vollottaa, hekottaa/hekotella. Tällaisten ääntä kuvailevien sanojen yksi alaryhmä on ns. imitatiivi. Esim. hau ja kukkuu ovat imitatiiveja, äänellisiä kuvia.
Ja toisaalta 2) deskriptiivisanoja, ei-äänellisiä asioita luonnehtivia jolkuttaa, jolkutella, kipittää, urputtaa, vipeltää, läimäyttää, haihatella, nököttää, löntystää. Onhan paljon kuvaavampaa sanoa: hän löntysteli kuin: hän käveli hitaasti.

Kaikissa kielissä on mahdollista keksiä itsekin uusia sanoja, jotka voivat levitä lähipiiriin, elää aikansa tai laajeta yleiseen käyttöön. Ääntä tai toimintaa kuvailevia ja maalailevia sanoja on erityisen paljon itämurteissa, jotka ovat tällaisten sanojen oikea aarreaitta.

Kirjailija Sirpa Kähkönen on kirjassaan Lakanasiivet muiden hyvien tyylikeinojen lisäksi mestarillisesti käyttänyt mitä erilaisimpia verbejä. Verbit ovat ääntä tai muuten tekemisen laatua luonnehtivia. Osan hän on ammentanut murteiden pohjattomasta varastosta, osan vain yksinkertaisesti keksinyt itse.

…vemplasi sormissaan reppunsa läppää.
Vain kädet…jotka olivat kouhotelleet niitettyä heinää.
Ja Valli sörkötteli hänelle vielä flanelliin käärittyä, kolisevaa nippua.
Nämä oli villatakin sisällä, se sanoi ja soikotteli nivaskaa Juhon käteen.

Kunhan leipäni ijarran (=saan, tienaan?) ja sukuni kanssa saman katon alle mahun.
…ja hänen vatsaansa sitelivät ja polttivat tuliset vyöt.
…pennut sen vatsassa pyörähtelivät ja pöngähtelivät.
Juho ja Saaralotta lähtivät hanttuamaan alas Haapaniemenkatua.
…ja lähti kontturoimaan kaksin keroin taipuneena.
…neonvalojen värikkäät käärmeet sihisivät hänen päänsä päällä kiekurtaen pilviin saakka.

…miehet huusivat ja lauloivat hoihkaillen.
Savu tunkeutui vauvan sieraimiin ja se piiskahti surkeaan vastasyntyneen itkuun.
…puhelinten taukoamaton kilinä riemahti häntä vastaan.
No varmasti niin, konahti poliisi.

Äskeisten tilapäisesti keksityn tuntuisten sanojen lisäksi on valtava määrä kuvailevia, kielessä jo olemassa olevia verbejä. Tässä vain murto-osa Kähkösen käyttämistä:

…kiirehti jatkamaan ennen kuin tyttö ehtisi ruveta värnöttämään.
…pääskyjä vain sirahtelemassa.
Äiti lehahteli eri kaupunkien pimeneviin syysiltoihin.
Hiekka karskui kenkien alla.
Se käpsehti heidän luokseen.
Mizzin askelet karskahtelivat seinistä…
Rattaat rytyyttivät hänen ohitseen…
Hän kulkutti ahneesti. (=joi vettä)
Ja sikiö hänen vatsassaan oli alkanut hädissään sylkyttää ja mylkyttää…

Esimerkit kirjasta:
Kähkönen, Sirpa: Lakanasiivet. Otava. Keuruu 2007.
Imitatiivista vielä: http://vauva.mederra.com/mblog/post.php?p=402:

Raamatun kielen kielikuvia

Raamatun kieli ei ole millään muotoa latteaa ja mitäänsanomatonta. Päinvastoin, se vetää värikkyydessään kyllä vertoja nykypäivän urheiluselostajien omituisille vertauksille ja ylisanoille. Yllättävän tyypillistä näyttää Raamatun kielelle olevan huomattavan suuri metaforisesti käytettävien sanojen määrä. Tällaisina kuvakielen sanoina ovat tavallisesti ihmisen jokapäiväiseen elämään liittyvät suuritaajuiset sanat, jotka useimmiten liitetään valaisemaan melkein mitä tahansa abstraktia asiaa. Jo siinä pienessä jakeiden määrässä, jota käsittelin, kiinnitti huomiota mm. maja, vaatteet, pukeutua, verhota, malja ja sarvi: esim. autuuden sarvi, autuuden vaatteet. Muutama esimerkki sanojen käytöstä vuoden 1938 käännöksen mukaan:

Maja:

4. Moos 18:2-4 lain maja.

Ilm. 15:5 Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin;

Vertauksissa majaa käytetään myös:

Jes. 1:8 Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niin kuin maja viinitarhassa.

Pukeutua ja verhota -sanoja käytetään hyvin usein mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä:

Job 8:22 Sinun vihamiehesi verhotaan häpeällä.

Ps. 93:1 1. Herra on kuningas. Hän on pukenut itsensä korkeudella.

Hes. 7:27 Kuningas murehtii, päämies pukeutuu kauhuun.

1. Kor. 15:53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.

Malja:
Kork. v. 7:2 Sinun povesi on ympyriäinen malja, josta sekoviini älköön puuttuko.

Jes. 51:17 sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan.

Sarvi:

2. Sam. 22:3 autuuteni sarvi.

Luuk. 1:69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven.

Joitakin keskeisiä abstrakteja sanoja valaistaan useilla eri ilmauksilla:

Pelastus on Raamatun yksi keskeisimpiä sanoja, ja se onkin saanut suuren määrän erilaisia metaforia seurakseen, tässä vain muutama: Pelastuksen Jumala, Pelastuksen kallio, lähde, tie, sarvi.

Vanhurskaus: lieneekö Raamatussa toista niin ahkerasti käytettyä sanaa kuin juuri vanhurskaus. Se liitetään melkein mihin tahansa sanaan, tässä vain murto-osa esimerkeistä: vanhurskauden asunto, hedelmä, seppele, laki, sinetti, tie sana, uhri jne.

Esim. 2.Tim. 4:8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä…

Lähde: Tiedot suomenkielen aineopintojeni opinnäytetyöstä.