Kettu Repolainen

Ruokapöydässä meillä saattaa olla aika yksitoikkoiset ruoat: syömme vartaita, laatikoita ja patoja. Lienevätkö varsinaiset ruoka-ainekset loppuneet, kun alamme syödä jo ruoantekovälineitäkin!

Näiden ruokien kohdalla on käynyt niin, että sanojen merkitys on muuttunut. Esineen sisältöä on alettu nimittää samoin kuin itse esinettä. Emme jaksa sanoa: "söisimmekö vartaassa valmistettua ruokaa", on helpompi sanoa vain "vartaita". Laatikko- ja pataruoka on lyhentynyt samoin.

Kiisseliä kauhoessa havaitsimme eräänä päivänä, että pinnalle olikin muodostunut "kettua", jonkinlaista kalvoa, kun ei ollut muistettu sekoittaa kiisseliä välillä sen jäähtyessä. Nuorempi sukupolvi naureskeli heti, että "kas kun ei sutta! " Mutta vielä isänikin puhui "ketusta", kun tarkoitti kalvoa.

Tämän sanan kohdalla on käynyt samoin kuin noiden ruoka-astioiden kanssa. Kettu (samaa kantaa kuin kesi, ketto) on tarkoittanut alun perin ohutta nahkaa, ja eläin, jota nykyään kutsumme ketuksi, on ollut alkujaan repo. Revosta kun on saatu nahkaa ja turkiksia eli kettua, on se ollut tärkeä kettueläin. Pian on puheessa alettu kutsuakin koko eläintä pelkästään ketuksi. Repo on jäänyt toissijaiseksi sanaksi, nykyään vain saduissa ja runollisesti ilmaistuna ja onhan meillä vielä revontuletkin. Ja eläähän sana hyvin suku- ja paikannimissäkin.

Ohto Kontio

Pietarissa käydessä tuli tietoon uutta kieliasiaakin. Asuimme Ohtinskaja-hotellissa. Hotellin nimi on paikallisen oppaan mukaan samaa alkujuurta kuin meidän otso, otto, ohto eli karhu. Otso on vanhin meidän karhua tarkoittavista nimistämme, tullut sanasta otsa, murteissa ohta. Karhullahan on melkein koko päälaki kuin otsaa.

Karhun peitenimenä ollut kontio-sana tulee sanasta kontija, köntystäjä (kävellä on viroksi kõndida). Karhu puolestaan on tullut karkea/karhea-sanoista, tarkoittaa karkeakarvaista.

Sinebrychoff-nimen alkuperästä opas kertoi, että nimi tarkoittaa sinistä lihavaa miestä. Miehen nimi oli alun perin Krasnyjbrychoff, joka merkitsi punaista lihavaa miestä. Mies halusi vaihtaa sukunimensä, mutta hänelle sanottiin, että nimeä ei voi vaihtaa, mutta väriä kylläkin. Sininen sitten kai kuulosti paremmalta, koska firmakin pyörii yhä edelleen.

Ruplan opas väitti tulevan venäjän lyödä-verbistä (josta ”lyömme hinnat”). En tiedä, voiko se pitää paikkansa, sillä etsiessäni lyödä-verbiä sanastoista tuli mm. 17 lyödä-verbiä, eikä mikään niistä venäläiseen rubl-sanaan viittaavakaan. Veijo Meri sen sijaan esittää, että rupla olisi samaa kantaa kuin intialainen rahayksikkö rupee ja urdun rupijah, samaa juurta kuin suomen ropo.

Norsu vai mursu - aivan sama

Miksi ihmeessä suomen kielessä sanotaan norsu, vaikka useimmissa muissa Euroopan kielissä on elefantti? Elefantin kielessämme täytyy olla suhteellisen nuori sana, koska siinä on vielä f-kirjain jäljellä. Muuten se olisi ehkä muodossa elevantti kuten virossa elevant.

Sana norsu juontaa alkunsa mursuun. Suomeen on entisinä aikoina tuotu mursunluuta. Ja kun alettiin tuoda myös norsunluuta, ei kansan suussa ollut niin väliä, oliko se mursu tai norsu, kumpaakaan ei kukaan ollut koskaan nähnytkään. Vasta Agricola erotti nämä sanat toisistaan merkitsemään nykyisiä eläimiä.

Agricolan oli keksittävä leijonallekin oma nimi, joten hän nimitti sen jalopeuraksi. Peura oli suomalaisille tuttu, jalopeuraa on käytetty hirven toisintonimenä kansanrunoudessa: Hirvi suuri hirtettiin, jalopeura jaksettiin.
Jalopeura-nimeä on ehkä käytetty yleisesti suuresta villieläimestä.

Eläintieteellinen nimikomissio on lopullisesti hylännyt virallisesti leijonan jalopeura-nimityksen. Tähtitieteellisenä nimenä se on kuitenkin yhä käypä. Suomessa on muuten juuri saatu päätökseen monien muidenkin eläinten nimien tarkistukset.

Eivät suomalaiset ole ainoita, jotka ovat sekoittaneet vieraiden maiden eläinten nimiä. Muinaisnorjalaisten kameli oli ulfaldi, jonka kantasana oli latinan elephantus.

Entisaikojen ihmisten ajattelutapaa voisi hyvin kuvata seuraava esimerkki. Kerran saksalaiset vieraamme olivat kovin väsyneitä aamulla ja väittivät, että ankat (=Ente) olivat valvottaneet heitä yöllä. Ihmettelin, mistä meidän pihaan ankkoja on tullut. Ilmeni, että vieraat tarkoittivat lokkeja. Huomasin viikon aikana, että kaikki varista isommat linnut sorsista joutseniin olivat saksalaisille Ente. Voin kuvitella samoin entisajan ihmisille olleen ihan sama, mistä arvokas luu tuli, norsu tai mursu, aivan sama!

Lähteitä mm. Veijo Meri: Sanojen synty. Gummerus. Jyväskylä 2004.

sekä mm: http://tsv.fi/ttapaht/007/hakkinen.htm

Pollesta tuli Future treasure

Kun kotieläimet olivat vielä rakkaita yksilöitä, ne saivat nimet. Kotieläimellekin voi tietysti antaa minkä nimen vaan, mutta on tietynlaista yhtäläisyyttä, mitä on annettu lehmälle, mitä kissalle. Mansikki, Polle, Musti, Peni ja Mirri ovat aina olleet niin tyypillisiä tietyn eläimen nimiä, että niistä on tullut jopa tuon eläinlajin yleisnimiä. En ole koskaan kuullut kenenkään laittavan kissalleen Mansikki-nimeä.

Kun olen yrittänyt kysellä eteläeurooppalaisilta tuttaviltani tyypillisiä kotieläinten nimiä heidän omalla kielellään, eivät he ole oikein ymmärtäneet, mitä tarkoitan. Jotkut ovat sanoneet kyllä kuulleensa, että pohjoismaalaisilla on tapana antaa kotieläimillekin nimet. Olen kuitenkin varma, että niin on ollut aina tapana kaikkialla, kun lehmäkin on ollut perheenjäsen. Mutta nykyisen tehomaatalouden ja kaupunkiasumisen aikakautena tuollainen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Lehmä
Mansikki, Mustikki ja Muurikki ovat olleet vanhastaan tavallisia suomalaisia lehmän nimiä. Lehmät ovat saaneet myös harvinaisen henkilönimen tai nimen jonkin ominaisuuden mukaan: Emma, Tähti, Maine, Maikki, Ruusa, Pulmu ja Palmu. Sonni sen sijaan sai miehisen nimen, tavallisesti syntymäpäivänsä tai jonkin lähipäivän nimipäivän mukaan: Tero, Tahvo jne.
Virolaisia lehmän nimiä esim. Mustik ja Punik eli kuulostavat hyvin samantyyppisiltä kuin suomalaiset.

Kun eläimiä on paljon, yksi tyypillinen tapa on nimetä kaikki samana vuonna syntyneet vasikat tietyllä kirjaimella alkaviksi. Seuraavana vuonna on vuorossa aakkosissa seuraava kirjain jne. Tällaisia saksalaisia ovat mm. Luna, Larissa, Lore, Luchs, Seerose, Serena, Stella, Stern, Silbe.

Ruotsalaisilla on ollut esim. ulkonäköön viittaavia: Stjärna, Krona, Rödsida, Lillros, Gullduva, sonneilla: Vithatt ja Stjärnkopp. Tai vaikkapa syntymäaikaan viittaavia nimiä: Söndagsmön, Fregås, Lördros, Sommargås, Morgongås. Sonneja ruotsalaiset alkoivat myöhmmin nimittää sukunimen tai asuinpaikan mukaan: Blomberg, Stjärnberg tai Hagman.

Hevonen
Vanhimmat tunnetut hevosten nimet kuvaavat eläimen väriä, sukupuolta tai jotakin havaittavaa tuntomerkkiä: Rusko, Valko, Musta, Tamma, Ruuna, Pläsi, Tähti. Toisaalta on ollut myös ikivanhoja hevosennimiä kuten Poju, Polle, Poku ja Piiju.
Saksalaisia hevosia on kutsuttu mm. nimillä Blacki, Sternchen, Brauner.

Suomenhevosen kantakirjaus alkoi vuonna 1907. Kantakirjaan pääsivät valioyksilöt, ja niiden nimet alkoivat kuvastaa isännän toiveita, ei vain hevosen konkreettisia ominaisuuksia: Lento, Leimu, Uljas. Samoin kantakirjahevosille ryhdyttiin antamaan ihmisten etunimiä. Tavallisimpia ovat olleet Vappu, Liisa ja Pekka.

Kantakirjahevosten mallin mukaan alkoivat työhevosetkin saada uljaita nimiä. Viri, Ponteva ja Into ovat viime vuosisadan tulevaisuudenuskoisia nimiä.
Ravihevosilla alkaa olla nykyään mitä kummallisimpia ja ihmeellisimpiä ulkomaisia nimiä: Future treasure. Ne kuvastavat myös tietysti hevoseen asetettuja toiveita.

Koira
Suomalaisia koiria on vanhastaan nimitetty näin: Musti, Haukku, Murre, Peni, Jeppe.
Ruotsalaisia ylen tavallisia koirannimiä ovat: Karo, Fido, Tyson, Ozzy. Pieni koira on usein Fiffi.
Virolaiset ovat antaneet koirilleen nimeksi mm: Ekko, Karro, Krants, Köss, Lott, Marengo, Muri, Muti, Mutt, Pakand, Palli, Pauki, Pentus, Pits, Pitsu,
Saksassa koirat saavat tällaisia nimiä: Bello, Blitz, Fiffi, Rex, Lessi, Hasso, Waldi. Pienen koiran yleinen lempinimi on Fusshupe, joka tarkoittaa jaloissa pyörivää räkyttävää varoitustorvea.
Pohjoisamerikkalaiset antavat tavallisesti koiralleen nimet Sam, Sammie tai Samantha, toiseksi suosituimmat: Max, Maxie, Maxwell or Maxine ja kolmannella sijalla: Lady. Suosittuja ovat myös: Bear, Maggie, Buddy, Tasha, Chelsea (or Chelsie), Holly, Shasta, Brandy, Ginger ja Taffy.

Kissa:
Mirri, Misse, Mussu, Jussi ovat aina olleet suomalaisia kissan nimiä. Ruotsalaisilla on ollut niminä mm. Nisse, Smulan, Maja, Missan, Lisa, Simba, Felix, Linus, Tusse, Mimmi.
Saksalaisten tavallisia kissan nimiä ovat Muschi, Minky, Felix, Pussi, Garfield, Söckchen (=pikkusukka), Mietze. Mietze on Saksassa samanlainen yleisnimi kissalle kuin suomalainen Mirri.
Virolaisilla on tämännäköisiä kissan nimiä: Kõssu, Tigri, Kiska, Kiti, Kiku, Kurri, Käti, Murri

Lähteitä
Tuttavat eri maissa sekä mm.
http://info.uu.se/press.nsf/pm/sommargas.och.id62.html