Ennätykset rikkoutuivat

Eräs tuttava kirjoitti minulle sähköpostissa: "Minua ottaa aina säätiedotteita kuunnellessa aivoon. Ainakin ennen oli niin, että suomen passiivilla oli aina persoonatekijä ja siltähän se kuulostaa vieläkin. Jos siis ikkuna suljettiin, on ilman muuta selvää, että sitä ei sulkenut tuuli, vaan ihminen. Mutta minua kaivelee, että sääennustuksissa lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin, pakkasennätyksiä rikottiin jne. Voiko ollenkaan näin sanoa, koska ihminen ei ole tekijä. Eikö pitäisi ilmaista: Lämpöennätys rikkoutui? "

Kallistuisin kysyjän kanssa samalle kannalle. Niinhän tavallisesti onkin, että passiivisen ilmauksen takana on yleensä ihminen: Hallissa tanssittiin ja laulettiin tai myös eläin, vaikkapa hyeenakoirista kerrottaessa: (Laumassa) ...sairaista ja loukkaantuneista yksilöistä huolehditaan ja niitä ruokitaan...

ISO suomen kielioppi (s. 1262), joka ei anna kielenkäytön suosituksia vaan vain kuvaa kielenkäyttöä sellaisenaan, antaa kuitenkin esimerkkejä passiivin käytöstä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei voi ajatella ihmistä tekijäksi:
Jos on kyseessä organismien sisäiset prosessit: esim. Alkoholi on...imeytynyt 2 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta. Vesiliukoisena alkoholi kuljetetaan veriplasmassa eri elimiin.
Tällaista yksipersoonaista passiivia esiintyy myös esim. elektronisia laitteita koskevissa teksteissä kuvaamassa tapahtumia, jotka vaativat ihmisille tyypillisiä kykyjä: Avataan Windows, tiedostoja tallennetaan, tietokone suljetaan.

Luonnonilmiöt ja tuntemattomat voimat voidaan esittää metaforisena toimijana: Tulivuoret ärjyivät kun Suomen kallioperää synnytettiin. Mesi on kätketty kukkien syviin kannuksiin...

Ei ole aina helppo määritellä, mikä on kielivirhe, mikä hyväksyttävää kielenkäyttöä. Vanhastaanhan meille on opetettu juuri niin kuin tuohtunut sähköpostin lähettäjäkin mainitsi.
Yleisin passiivin vääränlainen käyttö on esimerkiksi tapauksissa: "Määrätyissä tapauksissa voidaan todeta tartunnan merkkejä". Kukaan ei ole näitä tapauksia määrännyt, pitäisi siis olla tietyissä tapauksissa.
Työhön määrätyt miehet ovat miehiä, jotka joku on määrännyt työhön. (Terho Itkonen, Uusi kieliopas). Eli tuossa tapauksessa ihan oikein, mutta jos sanotaan: Aina ne samat määrätyt miehet lähtivät töistä ennen aikojaan, on tuo väärin, koska ei heitä ollut kukaan määrännyt pois lähtemään. He olivat vain ne samat tietyt miehet. (Kaikki tiesivät keitä he olivat).

Sain juuri luetuksi ruotsalaisen kirjailijan Helene Turstenin kirjan Tulitanssi, jonka viimeisellä sivulla kuin tilauksesta oli tähän aiheeseen sopiva passiivi-aktiivi-muunnos, joka sattuvasti muuttaa näkökulman:
"Tosin Arvikassa ei sanota, että ihmiset ovat nykyään loppuunpalaneita. Tiedätkö, mitä siellä sanotaan? ... -Ny on paljo niitä jotka on poltettu poroks..."

Sukkapuikko vai suklaapuikko

Muistan kansakoulusta, miten aamuisin veisattiin virttä, jossa olivat sanat: …”ja sun hellään hoidantaas…” Koska lapsen ajatusmaailmaan ei tuollainen ilmaisu mahtunut, lauloin itse aina. ”…ja sun hellää koiraa taas…” Näitä väärin kuultuja laulunsanoja on käsittääkseni joku koonnut oikein kirjaksikin ja varmasti niistä on jokaisella omiakin kokemuksia pilvin pimein.

Yksi virhetyyppi on väärin luetut sanat tai lauseet. Viimeisimmän luin eilen Vilukissin blogista, jossa Vilukissi kirjoittaa, että hän osti sellaisia suklaapuikkoja, joissa oli paksu kuorrutus. Joku ilmaisi kommentissa lukeneensa, että olisi ollut kyse sukkapuikoista, joissa oli paksu kuorrutus. Jostain tekstistä muistan lukeneeni jo talvella, että kun tekstissä luki jäseniästäsi riippuen, joku oli lukenut: jäsenistäsi riippuen.

Oppilaiden koevastauksissa on usein hauskoja virheitä. Ei niinkään minun kokeissani, koska minulle vastataan vierailla kielillä, mutta uskonnonopettaja on joskus kertonut olevan tavallista, että kun pitäisi kirjoittaa ortodoksi, oppilas vastaa ortoboxi. Tai kun pitäisi olla ”kirkko on katolinen”, vastauksessa onkin ”katollinen”, vaikka ortodoksisetkin kirkot ovat katollisia!

80-luvulla olivat suurta huutoa mikroautot. Fysiikankokeessa on joku kirjoittanut mikroaaltouunin sijaan mikroautouuni, olivathan nuo uunit ainakin sen vuosikymmenen alussa vielä harvinaisia. Maantiedon opettaja ei ole ilahtunut kivilajikokeessa, kun graniitin sijasta jollain on kranaatteja. Vieraat kirjaimetkin tuottavat ongelmia. Lakritsista tulee helposti lagritsi.

Ja tällaisia sattuu itsellekin vähän väliä, nämähän ovat niitä kielivihreitä eli virheitä, joita jokainen metsästää ja iloitsee hauskasta kommelluksesta. Samoin aivohiiret vain vilistävät väsyneiden työntekijöiden palavereissa, joissa pitäisi olla jämäkkä aivoriihi.

Nuo kaikki ovat anteeksiannettavia kömmähdyksiä, vaikka vievätkin ajatukset harhateille ja vaikeuttavat ymmärtämistä. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ilmoituksia, kylttejä tai muuta kaikille näkyvää virallista tekstiä, ei virheitä kovin helposti annetakaan anteeksi. Löysin kielipoliisin erinomaisen kuvablogin Kielikuvia, jossa kuvataan ja tuodaan esiin ihan oikeita virheellisiä kylttejä, otsikoita jne. Nämä ovat nyt niitä virhetyyppejä ja virheitä, jotka suututtavat ja kiukuttavat ihmisiä ja joiden laatimiseen pitäisi oikeasti panostaa. Suosittelen tutustumista.

Mietitään päissämme

Pari päivää sitten kirjoittamani tekstin kommentissa Rita kirjoittaa: ”Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme”. Itselleni tulee edelleenkin tuosta väistämättä mieleen, että meillä jokaisella on monta päätä, joissa asiaa tutkailemme. Muistan nimittäin vielä kirkkaasti sen hetken lukioajoilta, kun englanninopettaja painotti: ”Muistakaa, että englannin kielessä kuuluu olla monikko, vaikka suomen kielessä on yksikkö!”

Yksikköä olen luontevimmin suomessa aina käyttänytkin. Viime aikoina on tuo monikollinen muoto tunkeutunut rinnalle, lieneekö englannin kielen vaikutusta. Katsoin, mitä mieltä Iso suomen kielioppi ja Uusi kieliopas ovat. Iso kielioppihan ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten pitäisi sanoa, vaan kuvailee kieltä sellaisena kuin se on. Mutta Kieliopas antaa myös suosituksia.

Molempien kirjojen mukaan yksikköä käytetään tavallisesti sellaisesta olentoihin tai esineisiin kiinteästi kuuluvasta, jota kullakin on vain yksi. Esimerkkejä Kielioppaasta: Esim. Asia tuntuu jääneen ihmisten mieleen (harvemmin mieliin). Onpas noilla kissoilla tuuhea turkki. Taloissa oli harjakatto (myös harjakatot). Pojat panivat lakin (myös lakit) päähänsä. Tässä päihinsä kyllä kuulostaisi hullunkuriselta. Heidät erotettiin virastaan (myös viroistaan).

Iso suomen kielioppi (s. 548) antaa myös esimerkkejä:
Kaikki pudistelivat päätään. Toisaalta myös monikko: Vares ja Donna ravistivat vaitonaisina päitään. Joskus olen nähnyt mustiin pukeutuneita mummoja risukasat selässään. Siinä on toistasataa piipittäjää nokat ojossa.

Kuvittelisin, että jälkimmäisessä tulee vahva mielikuva lintuyhteisöstä ja monista nokista, jolloin monikko tuntuu luontevalta. Mielikuva mummoista kulkemassa risukasoineen on paljon yksilöidympi, joten siksi yksikkö, monikko tuntuisi jopa koomiselta. Samoin tällaisessa esimerkissä: Helmi-tädin kauneus oli lähes salvannut heidän maalaistyttöjen hengityksen.

Lähteitä mm:
Itkonen Terho: Uusi kieliopas. Tammi. Finnreklama Oy. Sulkava 2000.
Iso suomen kielioppi. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005.

Puhun saksaa hevoselle

Muutamia pikkuhuomioita kielenkäytöstä.

•**Ennen taisteltiin keihäin ja kilvin, mutta Sofi Oksanen ”vältteli autoja suomalaisin rekisterikilvin” kirjassaan Stalinin lehmät.

•**Moni esine saa jalat alleen ja se voi kävellä milloin mistäkin syystä. 1. Paikallislehdessä oli pari viikkoa sitten otsikkona: ”Vene lähti kävelemään”. 2. Mies sanoi tänä aamuna: ”Syödään tuo salaatti pois ennen kuin se lähtee kävelemään”. 3. Hän huuteli vielä keittiöstä: ”Käveleekö tuo kello ollenkaan?” 4. Ja näinä lama-aikoina saa moni työntekijäkin lähteä kävelemään.

•**Sibelius sävelsi musiikkia, mutta blogikirjoittajat säveltävät kaikkea muutakin: ”Tehdään ruokaa siitä mitä on: luovaa säveltämistä ja säätämistä”.

•**Keväällä voi olla huono keli maantiellä: on jäistä tai rapaista. Mutta jotkut puhuvat virheellisesti silti keleistä, kun tarkoitetaan säätä: ”Näillä keleillä kyllä matkustan etelään”. Vielä toisaalla: ”Sisäinen lämmönjärjestelmäni menee näistä keleistä aivan sekaisin.”

•**Toinen virheellisesti käytetty sana on liikenne. Usein sitä käytetään liikkeelle-sanan tilalla. ”Nyt tästä täytyy lähetä liikenteeseen”, kuulee sanottavan, vaikka henkilöllä ei ole aikomustakaan mennä omaa taloa pidemmälle liikenteen sekaan, vaan vain lähteä liikkeelle ja ruveta työn touhuun.

•**”Löytyykö nuoria verkostoitumaan vesille”. Sanaa verkostoitumaan on käytetty mukavan moniselitteisesti.

•**Eri kielten arvostusta kuvaa seuraava: ”Puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” (Kaarle V).

Mennäkö Liisalle vai Liisan luo

Jos paikkakuntien sijamuotojen käyttö suomen kielessä on kirjavaa (mm. Velkuassa-Velkualla), on sisä- ja ulkopaikallissijojen käyttö yleensäkin vaihtelevaa suomen kielessä. – Yhtä kirjavaa kuin vaikkapa i- ja på-prepositioiden käyttö ruotsissa. Tästä muuten oppilaiden kanssa laskemme aina leikkiä. Kun joku tulee myöhässä tunnille ja selittää olleensa lääkärillä ja sanoo: ”Jag var på läkaren”, irvailemme, että hetikö sinä sen päälle menit! Oppilas korjaa: ”Jag var i läkaren”, jolloin asia ei tule ainakaan paremmaksi, jos hän lääkärin sisällä oli. Joku saattaa sitten keksiä oikeankin ”hos läkaren”, lääkärin luona.

Tuossa ei suomen kieli ole yhtään helpompi, voidaanhan meilläkin sanoa lääkärissä tai lääkärillä riippuen tilanteesta. Mutta miten on sitten sukunimien ja etunimien laita? Erään kirjoitukseni yhteydessä joku kyseli, onkohan oikein sanoa puhelimeen vastatessa Koskelalla vai Koskelassa. Tuo sama on askarruttanut itseänikin pitkään. Ilmeisesti se ei ole kovin ihmetyttänyt kielentutkijoita, koska siitä ei yleensä puhuta alan teoksissa, vain paikannimet tuodaan esiin.

Itse olen pohjalaisena aina sanonut kylään mentäessä: Mennään Koskelaan, ollaan Koskelassa, Kivelään-Kivelässä, Rantamäkeen-Rantamäessä. Mutta muutettuani itään päin, kuulin useimmin sanottavan: mennään Koskelalle, Kivelälle, Rantamäelle. Eri asia sitten on tietysti, jos sanoo Kivelöille, Koskeloille, Rantamäille, mikä myös on mahdollinen.

Nykykielen puhuja ilmeisesti tavallisimmin käyttää näissä tapauksissa ulkopaikallissijaa: Koskelalla. Ulkopaikallissija on nimittäin yleistynyt vieraiden kielten vaikutuksesta monissa muissakin tapauksissa. Aiemmin suositeltiin esim. kirjoittaa paperiin, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta käytetään enemmän kirjoittaa paperille –muotoa. Joku kyseli taannoin, pitääkö koputtaa oveen vai ovelle. Samasta syystä arvelisin että kumpikin muoto on käypä, mutta ovelle on nykyään yleisempi.

Itselleni vieras oli myös etunimistä käytettävä ulkopaikallissija: Menen Maijalle, yövyn Maijalla. En osaa vieläkään käyttää sitä, joten sanon aina Maijan luo, Maijan luona.

Ruokolahdella mutta ei Lahdella

Haukivuorella käydessä ilmeni, että joku porukasta menikin Haukivuoreen eikä Haukivuorelle. Oikein teimme pienen kiertokyselyn paikallisten keskuudessa, kummassa he asuvat. Tuloksena oli, että puolet asui Haukivuorella, puolet Haukivuoressa.

Ikuisuuskysymys on jälleen, kumpi muoto on oikein paikannimissä.
Tavallisestihan on niin, että sanat, joilla ei ole yleisnimistä merkitystä, ovat sisäpaikallissijaisia: Helsingissä, Kuhmossa, Anttolassa. Mutta asian sotkevat toisaalta monet paikkakunnat, joissa vain yksinkertaisesti sanotaan toisin: Imatralla, Venäjällä, Juvalla, Sulkavalla, Kauhavalla. Näihin ei ole mitään ainakaan nykykielen puhujalle näkyvää syytä, on vain hyväksyttävä, että näin on. Ulkomaalainen joutuu opettelemaan jokaisen paikkakunnan taivutuksen erikseen.

Maasto- ja luonnonpaikannimen sisältävät nimet, kuten esim. vesi-, joki-, koski-, järvi-, niemi-, mäki- ja vuori-loppuiset sanat, ovat tavallisesti ulkopaikallissijaisia ihan kuten niistä muutenkin puhuttaisiin: Rovaniemellä, Heinävedellä, Riihimäellä, Seinäjoella.

Tällaisissa paikannimissä alkaa ihmisten tietoisuudesta hävitä ajatus luonnonpaikasta, joten monet käyttävät joistakin myös sisäpaikallissijaa: Mäntyharjussa/Mäntyharjulla, Mynämäessä/Mynämäellä, Haukivuoressa/Haukivuorella. Joistakin käytetään pelkästään sisäpaikallissijaa: Munkkiniemessä, Kulosaaressa. Epäselvyyttä on myös muissa: Laukaalla/Laukaassa. Näissä epävarmoissa tapauksissa on Kielitoimiston mukaan molemmat ovat käypiä, mutta suositellaan sitä, miten paikalliset sanovat. Ongelmana vain näyttää olevan, että paikallisetkin puhuvat kukin tavallaan.

Lintuja löysivät tutkijat

Viime postauksessani kirjoitin sanajärjestyksestä, mitä aihetta jatkan vielä vähän. Näin Ilkka-lehdessä tällaisen lauseen:
”Kaksikymmentä talvehtivaa koskikaraa löysivät Suomenselän lintutieteellisen yhdistyksen karalaskijat viikonvaihteessa Etelä-Pohjanmaan ja Virtain alueelta”. (Ilkka 24.2.09 s.11.)

Vaikka suomen kielen sanajärjestys on melko vapaa subjektin ja predikaatin suhteen, on edellisessä lauseessa väärinymmärryksen mahdollisuus. Sääntöhän kuuluu, että jos subjekti on painoton, se on ennen predikaattia, mikä olisi äskeisessäkin lauseessa oikein. Mutta koska äskeisessä tapauksessa on subjektilla lisäksi monia määritteitä, mikä tekee rakenteen kovin raskaaksi, kaikkein paras olisi muotoilla lause kokonaan uudelleen.

Nimenomaan englannin vaikutuksesta on suomessakin alettu käyttää lausetyyppiä: birds were foud by researchers, lintuja löysivät tutkijat tältä alueelta, mikä ei kuitenkaan oikein onnistu suomen kielessä kielen erilaisen rakenteen takia. Tässä subjekti on painoton, sivuseikka, joten sanajärjestys suomessa pitäisi olla: lintuja tutkijat löysivät tältä alueelta.

Loppukevennykseksi Luonnon oppi -nimisestä kirjasta vuodelta 1865 sanajärjestykseen ja eläinten puhuttelusanoihin hän-se liittyvä teksti:

”Krokodili tulee 15 kyynärän pituiseksi ja on peitetty tukevilla kilvillä. Päivät on hän vedessä, ja yöllä tulee hän maalle. Maalla on hän hitanen, eikä kovin rohkia, mutta vedessä vikkelä ja kovin vaarallinen. Sen ruoka on kalat, mutta ottaa hän suurempiaki eläviä, ihmisiäki. Naara laskee yhden munan rantaan ja vartioitsee sitä.”

Mitä väliä sanajärjestyksellä

Onko suomen kielessä väliä, missä järjestyksessä sanat ovat? Ei ainakaan oppilaiden mielestä ole mitään väliä. On tavallinen luulo, että ”kyllähän kaikki kuitenkin sen ymmärtävät”. Miltä kuulostaa suomen kielessä asiateksti, jossa on tyypillinen saksan kielen sanajärjestys:
Kun minun autolla isän yliopistoon kaupungin ajaa on täytynyt, olen parkkipaikkaa kauan etsimään joutunut. (=Kun minun on täytynyt ajaa isän autolla kaupungin yliopistoon…)
Pietaria esittelevästä kuvakirjasta otin virkkeen, jonka sanat saksalainen laittaisi tällaiseen järjestykseen: Eremitaasi on henkinen maailma, joka aikavirrassa luotu ja rikastettu jumalan lahjoilla on, joiden nimi taide on.

Samanlaiselta varmaan kuulostaa ulkomaalaisen korvissa, jos me laitamme heidän kielessään sanat väärään järjestykseen. Osan siis ymmärtää hyvinkin, vaikka tuntuukin oudolta, osa tulee sekavaksi.

Puhekielessä ei sanojen järjestys ehkä olekaan niin tarkkaa, sillä sanojen painotus ja väärinymmärrysten korjaamisen mahdollisuus on olemassa, mutta kirjoitetussa kielessä voi syntyä epäselvyyksiä ja huvittavia tilanteita. Nimenomaan ainakin niissä tapauksissa, joissa syntyy väärinymmärryksiä, pitäisi olla huolellinen sanajärjestyksen kanssa.

Allun blogissa, johon jossain aiemmassa postauksessa olen viitannut, oli hulvaton lause:
Tällä kortilla saa syödä kaksi ihmistä ABC:llä.
Muita väärin muotoiltuja lauseita esim:
Mies löi naista pankkiautomaatilla päähän.
Kirkon penkillä istui käsilaukku sylissään vanha mummo.
Hän menetti ensimmäisen lapsensa vain puolivuotiaana.
Koulussa valmistelin viikon ohjelmaa tietokoneella. (valmistelinko sitä kokonaisen viikon vai valmistelinko ohjelman koko viikoksi?).
Pari päivää sitten vihastunut mies murtautui huoneistoon. (Murtautuiko pari päivää sitten vai vihastuiko pari päivää sitten?)
Entäs tämä:
Kannattaa pitää hevosta vai pitää kannattaa hevosta?

Myös-sanan sijoittaminen oikeaan kohtaan tuntuu olevan erittäin vaikeaa. Puhekielessä ei niinkään tule väärinymmärrystä, koska yleensä sanaa, johon se viittaa, painotetaan. Kirjoitetussa kielessä olisi hyvä laittaa myös-sana sen asian eteen, jota tarkoitetaan, koska esim. seuraavassa lukija automaattisesti ajattelee, sen liittyvän huomenna-sanaan:
Yhdysvaltain ja Englannin välinen selkkaus on myös huomenna käsiteltävien asioiden joukossa. Onko siis selkkaus huomennakin käsiteltävänä vai onko selkkauskin aiheena muiden muassa? Ellei lauseessa olisi huomenna-sanaa, ei väärinymmärrystä pääsisikään tulemaan, lause olisi ihan oikein.

Ei todellakaan ole ihan sama, mihin myös sujahtaa. Eri sanojen paikalle voi kokeilla myös –kin-päätettä:
Myös minä rakastan sinua.
Minä myös rakastan sinua.
Minä rakastan myös sinua.

Loppuun vielä paljon siteerattu Veikko Polameren runo, joka hyvin kuvaa, että sanajärjestyksellä on väliä:

Olet nuori ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha ja vain minä rakastan sinua.

Haluamme vastaava haluamme

Pese ydy ennen kuin menet altaaseen! Tällainen lause on jäänyt mieleeni jo kouluajoilta, jolloin opetettiin, että ei saa jakaa sanaa eri riveille kahden vokaalin välistä, ellei ole kyseessä yhdyssana. Lehdissä näkee nykyään mitä oudoimpia ratkaisuja jakaa sana, mikä johtuu tietysti myös tietokoneohjelmien kummallisista automaattisista toiminnoista. Jollain internetsivustolla näin joskus juuri siten katkaistuja sanoja kuin ei pitäisi tehdä, ja sanat muuttuivat oudoiksi: hautauksessa oli muuttunut muotoon hauta-uksessa. Tavasin kauan tuota sanaa, sillä lapsuudessa kuulin nimitettävän ovea ukseksi, myös virossa ovi on uks.

”Kylppärissä on halu-amme (=haluamme)vastaava määrä tarvikkeita”. Kun sana jaetaan noin, ties mitä ihmisille juolahtaa mieleen. Tai sanaa keskusteluamme ei sovi jakaa keskustelu-amme, ei liioin loma-kevihko (lomakevihko). Rivin lopussa tai seuraavan alussa oleva sana johtaa hahmottamaan sanan väärin. On olemassa myös oikea istuma-amme, mutta jos sen katkaisee huolimattomasti, tulee siitä istu-maamme, mikä myös kuulostaa hullulta.

Ei yhdyssanojakaan pidä jakaa aina osiensa välistä. Jos rautatieasema jaetaan rauta-tieasema, rikkoontuu sanan looginen rakenne. On jaettava loogisesti rautatie-asema.
Ja vielä se iänikuinen yhtäkkiä-sana. Loogista olisi tavurajalta katkaisu, mutta siitä tulisi outo: yh-täkkiä. On parempi katkaista yht-äkkiä.

Opettajainkokouksesta vanhempainiltaan

Tänään minulta kysyttiin, miksi kummassa sanotaan Jehovantodistajain valtakunnansali, eikä -todistajien. Joku on joskus aiemmin epäillyt, että opettajainhuone tai pappeinkokous olisi väärin sanottu. Paikkakunnalla on jopa muutettu entinen tienviitta Palloinmäki muotoon Pallomäki, kun on kuviteltu, että entinen muoto olisi väärä.

Monikon genetiivi onkin monipuolinen sijamuoto. Joistain sanoista voi muodostaa kahdenlaisia muotoja: maiden / maitten, portaiden / portaitten. On vähän makuasia, kumpaa muotoa haluaa käyttää, käyttö riippuu myös henkilön murretaustasta. Tutkimusten mukaan asiaproosassa käytetään enemmän muotoa maiden ja portaiden, puhekielessä maitten ja portaitten.

Joissakin sanoissa voi olla tällaiset päätemahdollisuudet: suurten /suurien, jäsenten / jäsenien.
Tässä ryhmässä on –ten-pääte yleisempi: suomalaisten naisten, harvemmin sanotaan suomalaisien naisien.

Jos sana päättyy yhteen vokaaliin, voi se saada myös juuri alussa mainitun tyyppisen –in-päätteen. Näitä käytetään nykyään lähinnä vain yhdyssanan alkuosina ja jollain lailla kiinteissä ilmauksissa. Mainittujen lisäksi esimerkkejä: vankeinhoito, pyhäinpäivä, vanhempainilta, köyhäinhoito.
Tätä muotoa käytetään myös joissain monikollisissa nimissä: Yhdysvaltain, Virtain tai kiteytyneissä sanonnoissa: kautta rantain, voimainsa tunnossa, aikain takaa. Muissa yhteyksissä käytettynä muoto on vanhahtava ja ylätyylinen, joten ei ole ihme, jos joku epäilee muodon oikeellisuutta.

Monilla sanoilla on kolme muotoa: taivaiden/taivaitten/taivasten. Jälkimmäistä käytetään tavallisesti vain kiinteissä sanonnoissa: taivasten valtakunta. Muita tällaisia voisi olla esim. susi lammasten vaatteissa, kuningasten kuningas.
Jotkut sanat voivat saada kaikki viisi päätettä: enkeleiden, enkeleitten, enkelten, enkelien, enkelein. Näistä sitten vain valitaan tyyliin sopiva muoto.

(Lähteinä mm. Iso suomen kielioppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2005)

Kovia suorittamaan

Käsiini sattui vanha kalenteri jostain viime vuosisadan alkupuolelta. Se oli kielellisesti erittäin kiinnostavaa luettavaa, varsinkin mainokset. Eräässä ilmoituksessa mainostettiin tanssitilaisuutta ja ohjelmaluettelossa oli tällainenkin lause: Soitantoa suorittaa lauluyhtye.
Nykyään olisi kaikissa ilmoituksissa ollut esim. tilaisuudessa soittaa se ja se yhtye.

Mutta vaikka nykyään ei ehkä enää soittoa suoriteta, niin kaikkea muuta kumminkin. Tänä aamuna tuli paikallislehti, jossa oli ilmoituksia: Suoritamme vesistön heinänniittoa. Toisessa ilmoituksessa oli: Suoritamme jätteenkuljetukset ja lokakaivojen tyhjennykset. Vielä oli kolmaskin tapaus: Arvonta suoritetaan viranomaisen valvonnassa.
Joskus aiemmin on näkynyt tällainen: Ampumaradalla suoritetaan hirviammuntaa.

Kaikissa näissä tapauksissa olisi parempi sanoa yksinkertaisesti yhdellä verbillä: Niitämme heinät vesistöstä, kuljetamme jätteet, tyhjennämme likakaivot ja arvomme viranomaisen valvonnassa. Liiallista asioiden suorittamista sanotaan substantiivitaudiksi.

On ymmärrettävää, että tekee mieli kirjoittaa sana suorittaa. Kun katselin ilmoituksia, on tyypillistä, että niissä ilmoitetaan luettelo tehtävistä asioista, yksi esimerkki hammaslääkärin ilmoituksesta: -maksuton tarkastus
-särkypäivystys
-hammashoitoa nukutuksessa

Kun sitten ajatellaan näiden asioiden tekemistä, tulee laittaneeksi sanan eteen vain suorittaa-verbin, vaikka on parempi sanoa verbillä: tarkastamme, päivystämme jne. Joskus on tehdä-verbikin parempi kuin suorittaa.

Suorittaa-verbi on sopiva silloin, jos on kyse tutkinnoista, velvollisuuksista tai rangaistuksista: suoritti kurssin ja tutkinnon, hän suorittaa varusmiespalvelun, suoritti vankeusrangaistuksen. (Terho Itkonen: Uusi kieliopas. 2000.)

(Kuvassa pihkaa puun pinnalla)

Mennäkö Thaimaahan kuten taivaaseen

Etsin internetistä ulkomaanlentoja ja mitä ihmettä! Thaimaan-matkan mainoksissa on ainakin kolmella firmalla suurin kirjaimin taivutettu maan nimi väärin.

On ikuisuuskysymys, pitääkö sanoa Thaimaahan vai Thaimaaseen. Sana on yhdyssana kuten Tsekinmaa tai Swasimaa. Ei kukaan sano: Tsekinmaaseen, vaan Tsekinmaahan tai Swasimaahan. Sanotaan aina siis maa-maahan, suu-suuhun. Samoin sanotaan Thaimaahan.

Se mikä tässä sanassa tuottaa tuskaa, on sanan kaksitavuisuus. Kaksitavuiset pitkään vokaaliin päättyvät taipuvat näin: paluu-paluuseen, korjuu-korjuuseen, Saimaa-Saimaaseen. Moni ajattelee Thaimaa-sanan Saimaan mukaan kaksitavuiseksi yhdeksi sanaksi ja taivuttaa sen mukaan.

Mutta oikein on siis Thaimaahan.

Vieraita vastalle viittä vaille puoli

• Opetin talvella koulussa kielissä kellonaikoja, ja kun kysyin, mitä on saksaksi kymmentä vaille puoli yhdeksän, oppilaat alkoivat väittää, että niin ei voi sanoa. Heidän mielestään pitää sanoa aina kaksikymmentä yli kahdeksan. Sama juttu yli puolen menevissä kellonajoissa: Kaksikymmentä vaille yhdeksän, eikä kymmenen yli puoli yhdeksän, kuten minä olen puoli vuosisataa sanonut.

Tästä olen nyt käynyt keskusteluja eri henkilöiden kanssa ja yllätyksekseni suurin osa käyttää sitä sanontaa, joka on lähinnä tasatuntia. Itse käytän aina sitä, kumpaa viisari on lähempänä: tasatuntia vai puolta. Koskaan en ole nähnyt ”sääntöä” kummin pitäisi sanoa, joten on ilmeisesti pelkkä murre-ero ja makuasia, kumpaa käyttää.

• Toinen yllätys oli, kun suunnittelimme Comenius-vieraiden vastaanottoa. Sanoin: ”Hannele menee sitten asemalle vieraita vastalle”. Ilmaisu herätti hilpeyttä enkä aluksi ymmärtänyt, mitä hauskaa olin sanonut. Kaikkien mielestä pitäisi sanoa: vieraita vastaan. Kirjoista ei tähänkään saa apua, mutta puhelinsoitto sukulaisille ja tuttaville Länsi-Suomeen kevensi hieman sydäntä. Ilmeisesti on kyseessä taas murre-ero, jossa saa käyttää haluamaansa muotoa äskeisessä tapauksessa. Kuitenkin tietenkin sanon: Hän tuli minua kadulla vastaan. Mutta kun oikein varta vasten mennään toista vaikkapa juuri asemalle hakemaan, sanon: Menin häntä vastalle.

Minä mitään tehnyt

Kun joskus ensimmäisen kerran kuulin, että suomen kielestä on ei-kieltosanakin häviämässä, epäilin puhujan juksaavan. Kun sitten aloin kiinnittää asiaan huomiota, havaitsin jopa itseni ja lähipiirinkin käyttävän kieltolauseita ilman kieltoa tämän tyyppisissä lauseissa: ”Minä siellä mitään nähny!”
Paitsi puheesta, myös kirjoitetun kielen puherepliikeistä löytyy esimerkkejä vaikka millä mitalla: ”Jaa, sanoi Tyyne. –Mistään pojasta meillä ole koskaan puhuttu.” (Sirpa Kähkönen: Lakanasiivet).

Helsingin Sanomissa oli 13.12.2007 artikkeli, jossa kerrottiin Lari Kotilaisen väitelleen tohtoriksi kyseisestä aiheesta. Asialle on keksitty nimikin: aggressiivi. Kun pontevasti halutaan kieltää jotakin, jää kieltosana puheessa pois. Usein kieltosanan tilalla on jokin kirosana tai se v:llä alkava sana: V…u sinne ketään tullut. P…at minä sitä osaa! Kotilainen itse sanoo pitävänsä aggressiivista kovasti, vaikka sanoo: ”Mä mitään väikkäriä tee.”

Opiskelijapiireissä asia on tunnettu jo kauan, ja sähköposteissa on kierrellyt tällainen aggressiivin taivutus:

ttu mä mitään tiedä
ttu sä mitään tiedä
ttu hän/se mitään tiedä

ttu me mitään tiedetä
ttu te mitään tiedä
ttu ne mitään tiedä

Helsingin Sanomien artikkelin kirjoittaja toteaa, että tällaista aggressiivia ei voi kuvitella käytettävän esim. onnettomuusuutisissa: ”Sillä mitään turvavyötä ollut.”

Olen kyllä huomannut ei-sanan pois jättämistä muulloinkin kuin agressiivisissa tilanteissa. Mieheni sanoi juuri hiljattain toteamuksena jostain ruuasta: ”Se mitään pahaa ollutkaan”. (On muuten suurin kiitos, minkä ruuantekijä voi saada!)

Olen huomannut toisenkin tyyppisen kieltosanan pois jättämisen. Ihan asiallisissa teksteissä sanomalehdissä näkyy liittopartikkelista ei - eikä tällaisia tapauksia: ”Paikkakunnalle tulevat turistit eivätkä paikalliset ole kiinnittäneet tähän huomiota.” ”Meidän luokkamme eikä rinnakkaisluokka ole tästä vielä tietoisia.” Molempien lauseiden pitäisi alkaa ei/eivät-sanalla, mutta jostain kumman syystä kiellolla alkavia virkkeitä vältellään. Näitä kahta lausetta on vaikea ymmärtää, ellei lue kahteen kertaan. Kyllä suomen kielen lauseisiin ainakin toistaiseksi kuuluu kirjoittaa kieltosanatkin näkyviin.

Aiheesta enemmän mm:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Aggressiivi+hivuttautuu+suomen+kieleen/1135232556437
Huumoripuolelle heittäytyy täällä:
http://www.netikka.net/knuutti/Hupijutut/aggressiivi.htm

Palkintoa ei jaeta yhdelle

Venla-palkinnot jaettiin hiljattain alkuvuodesta. Eräs palkinnon luovuttajista sanoi: ”Jaan tämän palkinnon seuraavalle henkilölle…”

Mitä jakamista on palkinnossa, jos sen saa vain yksi henkilö! Eli jos saajia on vain yksi, pitäisi sanoa esim: annan, luovutan jne. Vasta jos saajia on useita, sanotaan: jaan palkinnon seuraaville henkilöille…

Yhdyssanojen oikeinkirjoituslinkkejä

Yhdyssanojen oikeinkirjoituksesta sääntöjä ja tehtäviä löytyy mm. näistä linkeistä:

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/yhdyssanat

http://www.lintukoto.net/testit/yhdyssanat

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.1.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdyssana

http://www.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/koira5.htm

http://www.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/hevonen5.htm

http://www.mopedkoulu.fi/materiaali/harjoitukset/yhdyssanat.htm

http://joyx.joensuu.fi/~suoniemi/yhdyssanat.html

http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/testiasema/pikatesti/start.html

Ottaako joku jälki uunileipää

Mikään muu virhetyyppi ei suututa ja häiritse ihmisiä niin paljon kuin yhdyssanavirheet. Varsinkin kun syntyy naurettavia tai hupaisia merkityksiä ja jopa väärinymmärryksiä ihan asiallisissa teksteissä. Kaikista sanoista ei aina voi sanoa, pitäisikö ne kirjoittaa yhteen vai erikseen, eivätkä kaikki edes häiritse, mutta ainakin selvät tapaukset pitäisi yrittää opetella.

On kuitenkin monia sanoja, joita voi kirjoittaa vaihdellen yhteen tai erikseen, mutta silloin merkityskin muuttuu:
Talo, jossa pidetään sikoja, on sikatalo, ja siellä asuu sikatalon mies –
mutta jos sanaa sika käytetään adjektiivin tapaan, on eri asia sanoa sika talonmies.

Muutamia keinoja on kokeilla erilaisilla tempuilla, onko yhdyssana vai ei, jos kielikorva ei muuten tunnu sanovan:

1. Jos alkuosaa ei ole olemassa itsenäisenä sanana, se kirjoitetaan aina yhteen:

Kansallistietäjä, aitovieri, yhdyssana, ilmaisjakelu.

2. Hyvä keino on kokeilla kirjoittaa sanojen väliin esimerkiksi jokin adjektiivi tai -kin-pääte. Jos tuntuu sopivalta, sanat kirjoitetaan erikseen, muuten yhteen:

Kielikorva vai kieli korva:
Minulla on kieli hyvä korva. Minulla on kielikin korva.
Molemmat ovat mahdottomia, joten sanan on pakko olla yhdyssana:
Minulla on hyvä kielikorva.

3. Kokeile taivuttaa sanaa erilaisissa sijoissa jossain virkkeessä.

Kuka myöntää myynti luvan vai myyntiluvan?
Peitä nyt sana luvan, jäljelle jää: Kuka myöntää myynti? Kuulostaako miltään? Sanan on pakko olla myyntiluvan.

Kumpi on oikein: sähköparran ajokone vai sähköparranajokone?
Kokeile äskeistä keinoa:
Ostin sähköparran ajokoneen. Peitä sana ajokoneen, jäljelle jää Ostin sähköparran. Ja mikähän se sellainen sähköparta on? Huomaat, että on pakko kirjoittaa yhteen: sähköparranajokoneen, vaikka pitkältä tuntuukin.
Voihan väliin kokeilla laittaa adjektiiviakin: Ostin sähköparran hyvän ajokoneen.

Jälkiuunileipä – jälki uuni leipä?
Ottaako joku jälki uuni leipää?
Kokeile: Ottaako joku jälki uunikin leipää? – Mikä jälki nyt uunikin leipää ottaisi!