Jälleen yksi suomen kielelle tyypillinen piirre: kun asioita halutaan vahvistaa ja painottaa, laitetaan sanan alkuun jokin äänteellisesti kuvaileva tai alkusointuinen sana:
Supisuomalaiset seisoivat ritirinnan täpötäydessä ja upouudessa bussissa. Vihoviimeinenkin mahtui lopulta mukaan. –Oliko tämä jonninjoutavaa jorinaa?
Tällaisella sanan alkuosalla kuten supi, riti, täpö jne. ei ole itsenäisen sanan asemaa eikä omaa merkitystä, se vain vahvistaa jäljessä tulevaa adjektiivia tai substantiivia.
Yleensä ensi tavu kertaa pääsanan tavun. Onhan se tehokkaampi kuin tavalliset vahvistussanat erittäin, täysin, aivan, hyvin, jotka tuntuvat mitäänsanomattomilta. Vierivieressä kuulostaa selkeämmältä kuin vaikkapa ihan vieressä. Löytyyhän tällaisia vakiintuneita sanontoja vaikka kuinka paljon: ypöyksin, typötyhjä, piripintaan…
Toinen vastaavanlainen tapa vahvistaa asioita on määritellä kantasana sen omalla genetiivillä: uuden uusi tai uuden uutukainen, laihan laiha. Substantiiveista tällaista vahvistusmuotoa käytetään kielteisessä lauseessa: Siellä ei ollut linnun lintua. Minulla ei ole euron euroa. Ei marjan marjaa löytynyt metsästä.
Äskeisten lisäksi on toisentyyppisiäkin vahvistussanoja, jotka ovat oikeastaan vertauksia: sysimusta=musta kuin sysi (=hiili), litimärkä=niin märkä että litisee, vitivalkoinen=valkoinen kuin viti (=vastasatanut lumi), rutikuiva=niin kuiva, että rutisee, ventovieras=niin vieras että on vento eli ihan outo. Vento on maagisen olion nimitys.
Toistamalla jokin sana saadaan erilaisia muitakin merkityksiä. Kun halutaan kyseenalaistaa tai halventaa jotain, toistetaan sanaa: Ollaanpa sitä niin fiiniä, niin fiiniä. Hän oli olevinaan niin neitiä, niin neitiä. Toistolla saatetaan myös asettaa mietittäväksi asioiden suhteellisuus: ”Oliko se ostamasi hame halpa?” ”No halpa ja halpa!” Eli tästä toistosta käy selville, että tuo halpuus oli suhteellista, mitä nyt kukakin halpana pitää.
Mielenkiintoinen on myös sanonta, jota käytetään ilmaisemaan, että jokin oli ihan täpärällä: Minä juuri ja juuri ehdin bussiin (tai just ja just). Se oli siinä ja siinä, että hän sai ylioppilaslakin.
2 kommenttia:
Tähän en malta olla lisäämättä, että nykyään on yleistynyt myös seuraavanlainen vahvistaminen: opiskelija sanoo menevänsä käymään "kotona kotona", eli todennäköisesti menee kotipaikkakunnalleen vanhempiensa luokse, eikä omaan vuokrayksiöönsä.
Tai omien työkavereitteni kesken sanomme olevamme "töissä töissä", kun haluamme vaikka puhelimessa korostaa olevamme nimenomaan työvuorossa työvaatteet päällä, eikä ohimennen työmaalla jotain rästihommaa tekemässä tai muuten vaan hengaamassa.
Kiitos kommentista, tästäpä muistuu mieleeni seuraava jutun aihe.
Lähetä kommentti