Kerran eräät saksalaiset vieraamme olivat huomanneet, että kaikissa heille tutuissa sanoissa tarvitsi laittaa vain sanan perään i-kirjain ja näin saksalaiset saivat sanasta suomea:
Post-posti, Bank-pankki. He naureskelivat, että varmaan sitten saksan postikorttilaatikko
Postkartenkasten on suomeksi postikartikasti. No ihan ei niin sitten menekään, paitsi että kortti on kuitenkin i-päätteinen, mutta tulee ruotsista päin:
kort-kortti. Suomen kieli ei tahdo hyväksyä konsonanttipäätteisiä sanoja, joten useimmiten lisätään i sanan loppuun.
Tyypillisimmillään suomenkielen sanahahmo on tällainen: talo, katu, sika eli konsonantti+vokaali+konsonantti+vokaali.
Myöskään sanan alussa olevaa kahta konsonanttia kielemme ei siedä. Kun meille on lainattu sanoja muista kielistä, joissa sanan alussa on useampia konsonantteja, putoavat ensimmäiset liialliset konsonantit aina pois: stol = tuoli, skola=koulu, strand=ranta. Niin on vielä uusissakin lainasanoissa. Arkikielessä kuulee monien sanovan ropleema, kun tarkoitetaan probleema.
On monia muitakin kieliä, jotka eivät hyväksy sananalkuista kaksoiskonsonanttia. Esimerkiksi espanjan kieli. Kun suomalainen tipauttaa ylimääräiset konsonantit pois, espanjalainen päinvastoin lisää vokaaleja saadakseen oikeanlaisen sanahahmon: skola=escuela, student=estudiante, ski=esqi (=suksi tai hiihto, tulee skandinaavisista kielistä).
Useissa kielissä koulu on muodossa escola. Myös vaikkapa sana Skandinavia on monissa kielissä Eskandinavia/Escandinavia.
Jotkut kielet puolestaan lisäävät ylimääräisen lisävokaalin kaksoiskonsonantin väliin. Esimerkiksi indonesian kielessä koulu on sekola. (opettaja muuten on sivumennen sanoen guru sekola).
En tunne Iranin kieltä farsia, mutta ilmeisesti iranilaisenkin on vaikea ääntää tiettyjä konsonanttiyhtymiä sanan alussa, sillä esim. iranilaisen Marjaneh Bakhtiarin kirjassa Kalla det vad fan du vill (Ordfront förlag, Stockholm 2006) Ruotsiin muuttaneet iranilaiset henkilöt lisäävät ruotsia puhuessaan ruotsin kielen sanoihin usein ylimääräisen vokaalin joko sanan alkuun tai konsonanttien väliin: smaka=esmaka (maistaa), problem=peroblem, stolta=estolta (ylpeitä).
Kerran eräät saksalaiset vieraamme olivat huomanneet, että kaikissa heille tutuissa sanoissa tarvitsi laittaa vain sanan perään i-kirjain ja näin saksalaiset saivat sanasta suomea: Post-posti, Bank-pankki. He naureskelivat, että varmaan sitten saksan postikorttilaatikko Postkartenkasten on suomeksi postikartikasti. No ihan ei niin sitten menekään, paitsi että kortti on kuitenkin i-päätteinen, mutta tulee ruotsista päin: kort-kortti. Suomen kieli ei tahdo hyväksyä konsonanttipäätteisiä sanoja, joten useimmiten lisätään i sanan loppuun. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti