Olemme oppineet jäsentämään kieliä niin, että on olemassa jokin esine tai asia kuten kissa tai kirja ja nämä esineet ja asiat ovat jonkinlaisia: ”kissa on musta”, ”kirja on paksu”. Miten muuten voisi ollakaan?
Adjektiivit eivät välttämättä ole yleismaailmallisia. On kieliä, joissa on vain ihan muutamia adjektiiveja, mikä tuntuu yhtäkkiä ajateltuna mahdottomalta. Asia ilmaistaan niissä kielissä jotenkin verbillä. Ilmiötä kannattaa verrata suomen kieleen. Rakenne: ”ruoho on vihreä” voitaisiin meilläkin ilmaista esim. sanomalla: ”ruoho vihertää”. Väreistä on muistakin olemassa ihan käyvät verbit: ”posket punoittavat”, ”nenä sinertää” jne. (=Posket ovat punaiset, nenä on sininen). ”Tyttö on sairas” on sama kuin ”tyttö sairastaa”.
Suomen kielessäkään ei aina ole ollut selvää rajaa eri sanaluokkien välillä. Niiltä ajoilta on jonkinlaisia muitakin jäänteitä vielä olemassa. Esim. voidaan sanoa ”laukku painaa”, millä tarkoitetaan nimenomaan, että ”laukku on painava”. Kaikista adjektiiveista ei vain ole olemassa verbiä samaan tapaan. Esim. lihava-sanaa pidetään tuollaisena samanlaisena sanaluokaltaan häilyvänä adjektiivina, mutta ei ole olemassa verbiä, joka tarkoittaisi samaa kuin ”hän on lihava”. Lihoa merkitsee eri asiaa, se on ”tulla lihavaksi”.
Sairaan vastakohdasta ”terve” löytyy verbi ”tervehtyä”, mutta sekin on eri asia. Se ei ole ”olla terve” vaan ”tulla terveeksi”. ”Ulkona hämärtää” voisi sen sijaan tarkoittaa tämänhetkistä tilannetta, mutta myös hämärän lisääntymistä.
Olen pitkään etsiskellyt suomen kielestä muitakin verbejä, jotka korvaisivat rakenteen ”hän on sellainen”, mutta tuossapa ne löytämäni melkein ovatkin. Onhan sitten tietenkin sellaisia kuin ”hän on naurava” = ”hän nauraa”, jollaisia voi muodostaa vaikka kuinka paljon, mutta ne katsotaan partisiipeiksi.
8 kommenttia:
Aika monet sääilmiöihin liittyvät verbit ovat tuollaisia: myrskyää, tuulee, pakastaa. Rusottaakin joskus :) Tai sitten en vaan ymmärrä mitään.
Hahaa, ehdinpäs reagoimaan ensin :). Erona on tässä varmaan se, että tuuli, myrksy jne. ovat substantiiveja eivätkä adjektiiveja ja siksi vähän erilaisia tapauksia...
Kaunistaa ja kaunistua kuuluuvat sitten samaan porukkaan tevehtymisen kanssa, niissäkin tullaan kjoksikin, ei vain olla.
Ylioppilaslakkini on kellastunut.
Isopeikko ja sokeria kans:
Kielentutkijoiden mukaan nuo myrskyää, tuulee, pakastaa jne olisivat samanlaisia tapauksia. Pakastaa-sana onkin oikein hyvä esimerkki juuri tällaisesta, ettei ole olemassakaan asialle adjektiivia.
Myrskyisä ja tuulinen -adjektiivit ovat myöhempää keksintöä. Samoin juuri nuo värien nimitykset adjektiiveina.
Taivas on punainen -ilmaus on siis ollut tuntematon käsite. On osattu sanoa vain: taivas rusottaa.
(Huom: ruskea on tarkoittanut vielä vanhassa kirjakielessäkin myös punaista. Sanan johdannaisia aamurusko, iltarusko, rusketus, rusottaa.)
Ja vielä tuli mieleen: siitäkin huomaa, että punainen ja ruskea on ollut melko myöhän eriytymätön, kun ennen kotona sanottiin ruskeita lehmiäkin punaisiksi. Minusta se oli kummallista, kun ne kuitenkin minun silmissäni olivat ruskeita.
Allu: niin minunkin, kovasti kellertää.
Viestini on yleistä ihailua. On hienoa lukea sinun analyyttistä pohdintaasi Suomen kielestä ja sen käyttäytymisestä. Ah, mitä elämä olisi ilman sivujasi.
Oi kiitos kiitos, ihana Äijänkäppyrä! Ei minustakaan elämä olisi mitään ilman näiden pohtimista.
Tuossa on tapahtunut muutosta viime 20 vuoden aikaan, sekä mikä kiellettyä, alkaa olla yleiskieltä.
Lähetä kommentti