Kehtaisinko viruttaa vai huilaisinko välillä

Itä- ja länsimurteet kilpailevat monin tavoin. Paitsi että sanojen taivutuksen myötä sanat saavat kaksoismerkityksen, on sanoja, jotka sekä itä- että länsimurteissa merkitsevät alun perinkin eri asiaa. On ikuinen kiistanaihe, kumman tuntema merkitys on oikea. Toisaalta merkitysten moninaisuus tuo keskusteluihin mielenkiintoista lisäväriä, mutta väärinymmärryksiltäkään ei voi mitenkään välttyä.

Ruokapöytäkeskusteluissa koulussa ovat viime aikoina melko yleisenä puheenaiheena olleet murresanat. Ilmeni hämmästyksekseni, etteivät kaikki tienneet tai eivät olleet ajatelleet, mitä Sinikka Nopolan henkilöhahmo Vilttitossu tarkoittaa. Monet olivat ajatelleet sen tarkoittavan jotain kankaasta tehtyjä pieniä sukan tapaisia jalkineita. Itselleni länsisuomalaisena se tarkoittaa paksusta huovasta tehtyjä saappaita, vilttisaappaita, joita joissain murteissa nimitetään vinkkeleiksi tai vinkkelsaappaiksi. Vinkkelillähän tarkoitetaan kulmaa ja saappaat todella muodostavat suorakulman.

Olen joskus sanonut jostain ihmisestä, että se sitten on nolo. Tarkoitan, että henkilö on osaamaton tai taitamaton. Itäsuomalaiset hämmästelevät sitä takuuvarmasti, sillä heille merkitys on vain samaa kuin yleiskielenkin nolo, siis hieman häpeilevä ja hämillään. 80-luvulla paikkakunnalla oli nuorisoyhtye Los Nolos, minkä olin aina käsittänyt yhtyeen itseironiseksi vitsiksi. Käsitin, että porukka ei itse pitänyt itseään taitavana. On ilmennyt myöhemmin, että kukaan muu paikkakuntalainen ei ollut käsittänyt nimeä siten. Koskaan en ole saanut tietää, kumpaa merkitystä yhtyeen jäsenet itse olivat ajatelleet.

Minulle sanottiin joskus: ” Sie oot olna muka ulkomailla!” Hämmästelin itsekseni kovin puhujan sanoja. Eikö hän usko minun käyneen missään vai eikö hän pidä Ruotsin-matkaa ulkomaanmatkana. Vasta paljon myöhemmin selvisi, että itäsuomalaisten muka tarkoittaakin samaa kuin läntinen kuulemma.

Samoin ihmettelin aina savolaisten työkavereideni häveliäisyyttä, kun he eivät koskaan kehdanneet tehdä mitään. Lopulta selvisi, että he eivät hävenneet mitään. He olivatkin laiskoja, eivät vain viitsineet!

Kun pesun jälkeen virutan pyykkiä, se kuulostaa savolaisista omituiselta. Luulevat minun niitä venyttävän, vaikka tietysti ne pitää ensin huuhdella.

Kun pohjalainen äitini sanoi hakevansa pottuja kellarista ja laittoi limppua pöytään, olivat itämurteisen vävyni silmät revetä hämmästyksestä, kun kellarista tulikin mehupulloja eikä perunoita, ja pöytään ilmestyi ohuiden perunarieskojen sijaan kunnon paksua ruisleipää. Sen sijaan hän ei ihmetellyt yhtään, kun äitini kertoi, ettei heillä enää ole itikoita. Ei niitä siihen vuodenaikaan ollut enää Itä-Suomessakaan! Ei tullut pojalle mieleenkään, että joku puhuisi hyttysten sijaan lehmistä.

Pohjalaisen äitini ja karjalaisen isäni puheet menivät usein ristiin, kun kumpikaan ei aluksi edes käsittänyt, että sanoilla ylipäätään voisi olla jokin muukin merkitys kuin heidän itsensä tuntema. Tämä johti siihen, että joitain sanoja, kuten tuima välteltiin. Toiselle se oli suolaista, toiselle suolatonta, joten miksi käyttää riitaa tuottavaa sanaa, kun oli olemassa muitakin sanoja.

Lopuksi vanha vitsi pohjalaisesta ja lappalaisesta, jotka lähtivät hiihtoreissulle. Väsynyt pohjalainen ehdotti, että huilataan välillä. Lappalainen luuli, että pitää lisätä vauhtia ja alkoi oikein kunnon sivakoinnin. Lopulta hän ei enää jaksanut ja ehdotti pohjalaiselle lepäämistä, mitä tämä väitti ehdottaneensa koko ajan.

P.S. Näyttää Itä- ja Länsi-Suomen välillä olevan muutenkin eroa kuin kielellisesti. Yllä olevan krookuskuvan sain tänään Turusta, otettu viikonloppuna, kun taas talvinen kuva on itäsuomalainen maisema viikonloppuna. Talvikuvassa olevat puusta tippuneet neulaset ovat vanhan kansan nimittämä Tapion kylvö, jota vanha kansa on pitänyt myös jonkinlaisena merkkipaaluna säitä ja kevättä ennustettaessa. (Kuva kannattaa suurentaa napsauttamalla sitä).