Norsu vai mursu - aivan sama

Miksi ihmeessä suomen kielessä sanotaan norsu, vaikka useimmissa muissa Euroopan kielissä on elefantti? Elefantin kielessämme täytyy olla suhteellisen nuori sana, koska siinä on vielä f-kirjain jäljellä. Muuten se olisi ehkä muodossa elevantti kuten virossa elevant.

Sana norsu juontaa alkunsa mursuun. Suomeen on entisinä aikoina tuotu mursunluuta. Ja kun alettiin tuoda myös norsunluuta, ei kansan suussa ollut niin väliä, oliko se mursu tai norsu, kumpaakaan ei kukaan ollut koskaan nähnytkään. Vasta Agricola erotti nämä sanat toisistaan merkitsemään nykyisiä eläimiä.

Agricolan oli keksittävä leijonallekin oma nimi, joten hän nimitti sen jalopeuraksi. Peura oli suomalaisille tuttu, jalopeuraa on käytetty hirven toisintonimenä kansanrunoudessa: Hirvi suuri hirtettiin, jalopeura jaksettiin.
Jalopeura-nimeä on ehkä käytetty yleisesti suuresta villieläimestä.

Eläintieteellinen nimikomissio on lopullisesti hylännyt virallisesti leijonan jalopeura-nimityksen. Tähtitieteellisenä nimenä se on kuitenkin yhä käypä. Suomessa on muuten juuri saatu päätökseen monien muidenkin eläinten nimien tarkistukset.

Eivät suomalaiset ole ainoita, jotka ovat sekoittaneet vieraiden maiden eläinten nimiä. Muinaisnorjalaisten kameli oli ulfaldi, jonka kantasana oli latinan elephantus.

Entisaikojen ihmisten ajattelutapaa voisi hyvin kuvata seuraava esimerkki. Kerran saksalaiset vieraamme olivat kovin väsyneitä aamulla ja väittivät, että ankat (=Ente) olivat valvottaneet heitä yöllä. Ihmettelin, mistä meidän pihaan ankkoja on tullut. Ilmeni, että vieraat tarkoittivat lokkeja. Huomasin viikon aikana, että kaikki varista isommat linnut sorsista joutseniin olivat saksalaisille Ente. Voin kuvitella samoin entisajan ihmisille olleen ihan sama, mistä arvokas luu tuli, norsu tai mursu, aivan sama!

Lähteitä mm. Veijo Meri: Sanojen synty. Gummerus. Jyväskylä 2004.

sekä mm: http://tsv.fi/ttapaht/007/hakkinen.htm