tiistai 29. tammikuuta 2008

Mirri-vainaasta Vladivostokiin


Kuka kirjoitti Mirri-vainaan? –Lieneekö sellaista kirjaa kukaan kirjoittanut. Mutta Leo Tolstoi kirjoitti kirjan Sota ja rauha = Vojna i mir, minkä suomalaiset ovat sujuvasti vääntäneet Mirri-vainaaksi. Venäjän kielen mir tarkoittaa rauhaa tai maailmaa ja vojna on sota.

Ihmiskunnan ensimmäinen pysyvä avaruusasema oli neuvostoliittolainen, sittemmin venäläinen Mir-avaruusasema. Mutta onhan näitä Mir-nimisiä asioita muitakin aina sukellusveneistä suomalaisiin bändeihin asti.

Venäläinen etunimi Vladimir tarkoittaa siten maailmanhallitsijaa tai hallitse maailmaa, vladit = hallita. Niinpä Vladimir Putin myös tekee sen, hallitsee maailmaa. Suomen itäosissa on ollut tästä sellaisia nimimuotoja kuin Lati ja Latimir(i). Valdemar on tanskalainen muunnos Vladimirista. Suomessa ja virossa on käytössä mm. muunnokset Valde, Valdu, Valdo, Valte, Valtsu jne.

Tästä päästään venäläiseen kaupunkiin Vladivostok, joka puolestaan tarkoittaa Idän hallitsijaa. Vostok=itä.

Venäläisillä on myös Vostok-niminen tutkimusasema itäisellä Antarktiksella. Neljä kilometriä paksun jään alla juuri aseman alapuolella sijaitsee myös makeavetinen järvi, joka on nimetty tutkimusaseman mukaan.

Neuvostoliiton ensimmäinen miehitetty avaruusalus oli myös nimeltään Vostok.

Ei kommentteja: