lauantai 19. tammikuuta 2008

Lunta ja jäätä




Aina puhutaan, että Grönlannin asukkailla inuiteilla on ainakin tuhat sanaa lumelle ja jäälle, mutta on niitä meilläkin. Kun otetaan mukaan kaikki eri puolilla maata käytössä olevat murresanat, saadaan mahtava lista, joidenkin lähteiden mukaan yli sata sanaa. Monet näistäkin käsittelemistäni sanoista ovat käytössä vain pienellä alueella, ja eri puolilla maata voi olla eri merkitys. Mutta on meillä kaikkien tuntemia yleiskielen sanojakin hyvä joukko.

Ei mikään ihme, että monissa kielissä ei ole lumelle muita sanoja kuin tylsä lumi. Kerran jouduimme erään saksalaisen kanssa kunnon lumimyrskyyn, jossa lumi ryöppysi pölynä alta ja yltä, näkyvyys pari metriä. Saksalainen tuumasi, ettei hän ole koskaan tiennyt, että lumi voi olla puuterimaista ja pöllyävää. Hän tuntee vain märän lumen, joka kohta sulaa pois. Niinpä kirjoitankin muistiin muutamia lumen nimityksiä, ennen kuin ilmaston lämpenemisen myötä häviävät meidänkin lumiset talvet ja lumen nimitykset.

Sataa lunta, räntää, räpäskää, rakeita, pyryttää, tuiskuaa ja on myräkkä ovat jo lumen saapumisen erilaisia ilmaisuja. Räntäinen hienojakoinen lumi tai hienojakoinen tihku on siitettä.

Rakeet voivat olla pieniä jyviä tai muutaman sentin kokoisia palloja. Ne ovat jonkinlaista alijäähtynyttä vettä, joka saattaa sulaa lähemmäksi maata tullessaan. Lumi sen sijaan sataa hiutaleina eli kevyinä tähtimäisinä jääkiteinä. Sokerikiteinen lumi on suurikiteistä lunta.

Kuura tai härmä on kyseessä silloin, jos pakkanen on muodostanut ilmankosteuden takia erilaisia kuvioita vaakapinnoille, maahan ja kasvin lehtiin. Pystypinnoilla se on nimeltään huurretta. Nämä muodostavat pinnoille kuurankukkia, suurirakeisia jääkiteitä.

Sohjoksi ja loskaksi, jossain päin jopa söltsyksi sanotaan lunta, jos se on satanut räntänä, eli hyvin märkänä ja vetisenä. Nuoska, suoja ja suvilumi, myös takkala, nätä, mätälumi tai rääpäkkä tarkoittavat nollakelin lunta, lämpötila on silloin nollassa tai sen yläpuolella.

Pakkaslumi tai puuteri/pulveri on jauhemaista lunta, joka tuulella ja myrskyllä pöllyää ilmassa. Ajolumi on tuulen kuljettamaa lunta.

Viti, nattura, utukka ja höykkälumi ovat vastasatanutta kevyttä pakkaslunta.

Riite, riitta, riitto : pian maahan sadettuaan jäätynyt räntä, ohut jääkuori lumen pinnalla. Riitettä voi olla myös vaikkapa lammikon tai lätäkön pinnalla. Silloin pinta ei ole vielä kokonaan jäätynyt, vaan on vasta hieman riitteessä.

Hanki on maahan satanut paksu lumipeite. Kinos on pitkänomainen, tuulen muodostama lumikasauma. Pyryn ja tuiskun muodostamaa kinosta sanotaan nietokseksi. Umpihangessa kuljetaan upottavassa hangessa, jossa ei ole jälkiä. Hankiainen sitä vastoin on kantavaksi kovettunut lumivaipan pinta. Sitä nimitetään myös hankikannoksi.

Tykky/tykkylumi on puun oksille kasautunut paksu lumikerros, joka katkoo painavuudessaan oksia. Eri asia on tykkilumi, joka on koneella tehtyä keinotekoista lunta.

Routa eli kirsi tarkoittaa jäätynyttä maata. Maan pinnalle syntyvää pintaroutaa sanotaan rousteeksi, ja kapillaarisuuden takia sillä on neulamainen rakenne. Näistä kaikista voi seurata kasvien hengittämistä vaikeuttava jääpolte.

Kohva on jään ja lumen seos erityisesti kevätjään päällä. Myös esimerkiksi pilkillä ollessa täytyy joskus välillä kauhoa reiästä kohvajäätä. Puhutaan myös jäähyhmästä.

Hileet ovat järven jään tai lumikentän pintaa pitkin tuulen kuljettamia pieniä kiteitä tai kiteen paloja. Myös esim. vesiämpärin pintaan jäätynyt hyvin ohut jääkerros voi olla rikkoutunut hileiksi.

Uhku on jäälle nousseen veden ja lumen hyhmäkerros.

Iljanne tai kaljama syntyy, kun alijäähtynyt vesi maahan osuessaan jäätyy liukkaaksi kerrokseksi. Vanhan kansan sanonnassa: ”Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat”. Polanne on ajoneuvon pyörien tai jalasten alla tien pintaan kovettunut lumi.

Ahtojää syntyy merelle tai järvelle, kun rikkoutunut jää muodostaa jäälauttoja ja lautat pakkautuvat röykkiöiksi.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Inuitien sata sanaa lumelle on vain tarina, satu... se tapahtui, että 1900-luvun alussa kielien tutkija kirjoitti kirjoituksessa, että siellä on neljä sanaa lumelle, sitte kaikki uusi tutkija kirjoittii enempää numeroa, nyt seisomme sadalla sanalla :)