Exempli gratia - Esimerkin vuoksi

Eri kielistä on mukava joskus tehdä suomenkielisiä väännöksiä sen mukaan miltä sanat kuulostavat. Internetissä on listoja latinan kielisistä väännöksistä, mutta koska minusta latinan oikeatkin käännökset ovat käyttökelpoisia ja mielenkiintoisia, kirjoitan ensin lentävän lauseen oikean merkityksen ja suluissa on humoristinen väännös, joka ei siis ole oikeaa latinaa!

Nomen est omen = Nimi on enne
(Kukaan mies ei ole omena )

Alea jacta est = Arpa on heitetty
(Minen jaksa alennusmyyntejä!)

Exceptio confirmat regulam = Poikkeus vahvistaa säännön
(Poikkeuksellisen rajut rippiäiset)

Ille faciet = Hän on sen tekevä
(Ile on naamat )

Gaudeamus igitur =iloitkaamme siis
(Gaudeamuksella käy aina tuuri)

Iuvenes dum sumus = niin kauan kuin olemme nuoria
(Juvalla tyhmänä sumussa)

In vino veritas = Viinissä on totuus
(Viinissä on verta taas)

Naturalia non sunt turpia = Luonnolliset asiat eivät ole häpeällisiä
(Luonnonsuojelijoita ei pidä vetää turpiin)

Navigare necesse est = Purjehtiminen on välttämätöntä
(Täytyypä suunnistaa Eestiin)

Audi, vide, sile = Kuuntele, katso, vaikene!
(Isän auto, leveä, sileä)

Arto Kivimäki on julkaissut useita kirjoja, joissa on latinalaisia sanontoja ja lentäviä lauseita (mm. Carpe diem, Summa summarum ja Verba volant). Internetistä löytyy monia hyviä suomalaisia sivustoja, joissa on latinalauseita, hyvin kattava on myös tämä englanninkielinen. Suosittelen tutustumaan oikeisiin käännöksiin kaikenmaailman väännösten sijaan.

Puhun saksaa hevoselle

Muutamia pikkuhuomioita kielenkäytöstä.

•**Ennen taisteltiin keihäin ja kilvin, mutta Sofi Oksanen ”vältteli autoja suomalaisin rekisterikilvin” kirjassaan Stalinin lehmät.

•**Moni esine saa jalat alleen ja se voi kävellä milloin mistäkin syystä. 1. Paikallislehdessä oli pari viikkoa sitten otsikkona: ”Vene lähti kävelemään”. 2. Mies sanoi tänä aamuna: ”Syödään tuo salaatti pois ennen kuin se lähtee kävelemään”. 3. Hän huuteli vielä keittiöstä: ”Käveleekö tuo kello ollenkaan?” 4. Ja näinä lama-aikoina saa moni työntekijäkin lähteä kävelemään.

•**Sibelius sävelsi musiikkia, mutta blogikirjoittajat säveltävät kaikkea muutakin: ”Tehdään ruokaa siitä mitä on: luovaa säveltämistä ja säätämistä”.

•**Keväällä voi olla huono keli maantiellä: on jäistä tai rapaista. Mutta jotkut puhuvat virheellisesti silti keleistä, kun tarkoitetaan säätä: ”Näillä keleillä kyllä matkustan etelään”. Vielä toisaalla: ”Sisäinen lämmönjärjestelmäni menee näistä keleistä aivan sekaisin.”

•**Toinen virheellisesti käytetty sana on liikenne. Usein sitä käytetään liikkeelle-sanan tilalla. ”Nyt tästä täytyy lähetä liikenteeseen”, kuulee sanottavan, vaikka henkilöllä ei ole aikomustakaan mennä omaa taloa pidemmälle liikenteen sekaan, vaan vain lähteä liikkeelle ja ruveta työn touhuun.

•**”Löytyykö nuoria verkostoitumaan vesille”. Sanaa verkostoitumaan on käytetty mukavan moniselitteisesti.

•**Eri kielten arvostusta kuvaa seuraava: ”Puhun espanjaa Jumalalle, italiaa naisille, ranskaa miehille ja saksaa hevoselleni.” (Kaarle V).

Posket punoittavat mutta iho kellertää

Olemme oppineet jäsentämään kieliä niin, että on olemassa jokin esine tai asia kuten kissa tai kirja ja nämä esineet ja asiat ovat jonkinlaisia: ”kissa on musta”, ”kirja on paksu”. Miten muuten voisi ollakaan?

Adjektiivit eivät välttämättä ole yleismaailmallisia. On kieliä, joissa on vain ihan muutamia adjektiiveja, mikä tuntuu yhtäkkiä ajateltuna mahdottomalta. Asia ilmaistaan niissä kielissä jotenkin verbillä. Ilmiötä kannattaa verrata suomen kieleen. Rakenne: ”ruoho on vihreä” voitaisiin meilläkin ilmaista esim. sanomalla: ”ruoho vihertää”. Väreistä on muistakin olemassa ihan käyvät verbit: ”posket punoittavat”, ”nenä sinertää” jne. (=Posket ovat punaiset, nenä on sininen). ”Tyttö on sairas” on sama kuin ”tyttö sairastaa”.

Suomen kielessäkään ei aina ole ollut selvää rajaa eri sanaluokkien välillä. Niiltä ajoilta on jonkinlaisia muitakin jäänteitä vielä olemassa. Esim. voidaan sanoa ”laukku painaa”, millä tarkoitetaan nimenomaan, että ”laukku on painava”. Kaikista adjektiiveista ei vain ole olemassa verbiä samaan tapaan. Esim. lihava-sanaa pidetään tuollaisena samanlaisena sanaluokaltaan häilyvänä adjektiivina, mutta ei ole olemassa verbiä, joka tarkoittaisi samaa kuin ”hän on lihava”. Lihoa merkitsee eri asiaa, se on ”tulla lihavaksi”.

Sairaan vastakohdasta ”terve” löytyy verbi ”tervehtyä”, mutta sekin on eri asia. Se ei ole ”olla terve” vaan ”tulla terveeksi”. ”Ulkona hämärtää” voisi sen sijaan tarkoittaa tämänhetkistä tilannetta, mutta myös hämärän lisääntymistä.

Olen pitkään etsiskellyt suomen kielestä muitakin verbejä, jotka korvaisivat rakenteen ”hän on sellainen”, mutta tuossapa ne löytämäni melkein ovatkin. Onhan sitten tietenkin sellaisia kuin ”hän on naurava” = ”hän nauraa”, jollaisia voi muodostaa vaikka kuinka paljon, mutta ne katsotaan partisiipeiksi.

Minulla on tylsää mutten toivo terävää

Adjektiivejakin käytetään luomaan kuva, vertaus ilman kuin-sanaa. Hyvin monia konkreettisia perusadjektiiveja käytetään kielessä abstrakteissa yhteyksissä metaforisesti.
Esim. laiha sopu – lihava riita.
Usein tiettyä adjektiivia käytetään vain jossain tietyssä yhteydessä: vaikka riita voi olla lihava, ei sitä voi olla sopu eikä esim. rauha, mutta silti on myös laiha lohtu.

Kun sinuun luodaan lämmin katse, eivät siinä celsius-asteet yhtään nouse; lämpimässäkin huoneessa voi olla kylmä ilmapiiri ellei suorastaan jäinen.
Jos joku on kuuma pakkaus, ei hänellä ole silti kuumetta.

Makeaa elämää vietetään, vaikka karkit eivät kelpaisikaan, kunhan ei tulisi karvas kalkki nieltäväksi ajan mittaan; hapanta naamaa kuitenkin saatetaan näyttää.
Nuorten mielestä moni juttu on siistii, mutta silloin välttämättä heidän mielensä ei ole puhdas eikä omatuntokaan, vaan puhekin saattaa olla siivotonta, ja likaista mielikuvitusta ruokitaan.

Nuoren Kallen mielestä siellä oli ihan köyhää; olisipa hänellä itsellään ollut rikas mielikuvitus.
Karkea pila voi järkyttää jonkun syvää rauhaa.
Mieskin hävisi sen siliän tien.
Politiikassa nykyisin vaaditaan, että päätökset ovat läpinäkyviä.
Löysät puheet saattavat tulla silloin ilmi, ja tunnelmasta tulee kireä.

Ihminen voi olla piikikäs, jos hänellä on kivinen tie kuljettavanaan.
Elämä oli myrskyistä ja karikkoista, vaikka hän olisi halunnut sen olevan ruusuista vain.

Mies oli rautaisessa kunnossa, ja aina vaimolleen niin kultainen.
Joskus kun tehdään hiljainen sopimus, on toisella ehkä vain kalpea aavistus sen sisällöstä; ettei vain olisi jotain hämärää siinä.
Minulla on vain hataria mielikuvia eilisestä illasta, vaikka ilta olikin tiivistunnelmainen.
Nämä ne ovat siivekkäitä sanontoja.

- Vastakohta näille adjektiiveille ei useimmiten ole se sama, mikä silloin, kun niitä käytetään konkreettisesti:

Kun kyllästyneenä kuuntelen kuivaa luentoa, en silti toivo vetistä tai märkää luentoa.
Kun minulla on ihan tylsää, en silti toivo, että olisi terävää, vaikka minulla olisi terävä pää ja kuuluisinkin terävään päähän firmassani.

Alkuhärkä Tarvas

Virossa käydessäkin tuli kieliasiaa. Ensinnäkin taas jälleen kerran joku ihmetteli, miksi me nimitämme Viroa Viroksi eikä Eestiksi.
Ensinnäkin, Eesti on maan omakielinen nimi. En ole Suomeakaan kuullut kenenkään ulkomaalaisen nimittävän Suomeksi. Kaikki nimittelevät meitä finneiksi ja maatamme sanalla Finland.

Toinen toistuva kysymys on aina, miksi nimitämme Viroa yhden maakunnan mukaan. Ei se ole mitenkään tavatonta. Nimitämme me Saksaakin yhden maakunnan mukaan, jopa omaa maatamme Suomeksi, vaikka se on alun perin tarkoittanut vain yhtä maamme kolkkaa, lounaisinta osaa. Tästä asiasta olen joskus kirjoittanutkin täällä.

Rakveren kaupungin nimestä opas kertoi tällaista:
Alkuhärän pään muotoiselle Vallimäelle perustettiin alun perin Tarvanpää-linnoitus. Tarvas tarkoittaa alkuhärkää, saksaksi Wisent, mistä johdettiin kaupungin entinen saksankielinen nimi Wesenberg. (Vuonna 2002 pystytettiin mäelle valtava alkuhärkäpatsas kaupungin 700-vuotisjuhlan kunniaksi).

Nimi on sikäli suomalaisia kiinnostava, että tuosta alkuhärkää tarkoittavasta tarvaksesta, joka oli tärkeä riistaeläin, on johdettu myös Tarton kaupungin nimi, samoin Suomessa on Tarvas-nimiä. Mm. Akseli Gallen-Kallelan ateljeekoti Espoossa on nimeltään Tarvaspää.

Mennäkö Liisalle vai Liisan luo

Jos paikkakuntien sijamuotojen käyttö suomen kielessä on kirjavaa (mm. Velkuassa-Velkualla), on sisä- ja ulkopaikallissijojen käyttö yleensäkin vaihtelevaa suomen kielessä. – Yhtä kirjavaa kuin vaikkapa i- ja på-prepositioiden käyttö ruotsissa. Tästä muuten oppilaiden kanssa laskemme aina leikkiä. Kun joku tulee myöhässä tunnille ja selittää olleensa lääkärillä ja sanoo: ”Jag var på läkaren”, irvailemme, että hetikö sinä sen päälle menit! Oppilas korjaa: ”Jag var i läkaren”, jolloin asia ei tule ainakaan paremmaksi, jos hän lääkärin sisällä oli. Joku saattaa sitten keksiä oikeankin ”hos läkaren”, lääkärin luona.

Tuossa ei suomen kieli ole yhtään helpompi, voidaanhan meilläkin sanoa lääkärissä tai lääkärillä riippuen tilanteesta. Mutta miten on sitten sukunimien ja etunimien laita? Erään kirjoitukseni yhteydessä joku kyseli, onkohan oikein sanoa puhelimeen vastatessa Koskelalla vai Koskelassa. Tuo sama on askarruttanut itseänikin pitkään. Ilmeisesti se ei ole kovin ihmetyttänyt kielentutkijoita, koska siitä ei yleensä puhuta alan teoksissa, vain paikannimet tuodaan esiin.

Itse olen pohjalaisena aina sanonut kylään mentäessä: Mennään Koskelaan, ollaan Koskelassa, Kivelään-Kivelässä, Rantamäkeen-Rantamäessä. Mutta muutettuani itään päin, kuulin useimmin sanottavan: mennään Koskelalle, Kivelälle, Rantamäelle. Eri asia sitten on tietysti, jos sanoo Kivelöille, Koskeloille, Rantamäille, mikä myös on mahdollinen.

Nykykielen puhuja ilmeisesti tavallisimmin käyttää näissä tapauksissa ulkopaikallissijaa: Koskelalla. Ulkopaikallissija on nimittäin yleistynyt vieraiden kielten vaikutuksesta monissa muissakin tapauksissa. Aiemmin suositeltiin esim. kirjoittaa paperiin, mutta vieraiden kielten vaikutuksesta käytetään enemmän kirjoittaa paperille –muotoa. Joku kyseli taannoin, pitääkö koputtaa oveen vai ovelle. Samasta syystä arvelisin että kumpikin muoto on käypä, mutta ovelle on nykyään yleisempi.

Itselleni vieras oli myös etunimistä käytettävä ulkopaikallissija: Menen Maijalle, yövyn Maijalla. En osaa vieläkään käyttää sitä, joten sanon aina Maijan luo, Maijan luona.

Helatorstai ja helahoito

Tänään on helatorstai, mutta epäilenpä, että moni nykyihminen ei tietäisi sitä olevaksikaan, ellei sen ansiosta saisi ylimääräistä vapaapäivää. Tiedän ihmisiä, jotka vuodesta toiseen sotkevat kiirastorstain ja helatorstain ja vieläpä kehuskelevat sillä, että eivät haluakaan tietää, mitä ne tarkoittavat. No, eräänlaista asennetta sekin.

Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisestä Kristuksen taivaaseenastumisen muistoksi. (Ruotsiksi Kristi himmelsfärdsdag, saks. Kristi Himmelfahrt, engl. Ascension Day). Meille helatorstai-nimitys tulee ruotsin kielen kautta helig-sanasta, pyhä torstai, itse asiassa pyhän ylijumalan Thorin päivä. Muinaisnorjan verbi helga tarkoitti omistaa jollekin, siitä muotoutunut vähitellen merkitys pyhitetty jollekin.

Helluntaita vietetään kymmenen päivää helatorstaista sen kunniaksi, että opetuslapset saivat silloin Pyhän Hengen. Helluntai on joulun ja pääsiäisen jälkeen kolmanneksi suurin kirkollinen juhla. Sana on samaa helig-kantaa kun helka ja hela, muinaisruotsin haelgho dagher, pyhä päivä.
Helluntai on nykyruotsissa pingst ja saksassa Pfingsten, englanniksi Pentecost, tulevat kreikan pentekoste-sanasta, joka puolestaan tarkoittaa viideskymmenes. Siis viideskymmenes päivä pääsiäisen jälkeen.

Suomessa on aiemmin poltettu helatorstaina ja helluntaina helka/helavalkeita, -tulia ja laulettu helkavirsiä ja –lauluja. Kansanperinteitä ylläpitävä nuorisoryhmä on nimeltään Helkanuoret.

Mutta hela on jotain muutakin.
Helapuukko tarkoittaa puukkoa, jossa teräksisen terän ja puisen kahvan välissä on metallinen kirkas koristerengas. Pohjalaisilla oli ennen heloilla koristetut helavyöt. Helahoito kansankielessä tarkoittaa vyöllä roikkuvaa heloitettua puukkoa tuppeineen.

Tutumpi kuin heloitettu puukko on varmaan monelle sanonta koko hela hoito, millä tarkoitetaan mitä tahansa kokonaisuutta, kaikkea siihen kuuluvaa.

Ruokolahdella mutta ei Lahdella

Haukivuorella käydessä ilmeni, että joku porukasta menikin Haukivuoreen eikä Haukivuorelle. Oikein teimme pienen kiertokyselyn paikallisten keskuudessa, kummassa he asuvat. Tuloksena oli, että puolet asui Haukivuorella, puolet Haukivuoressa.

Ikuisuuskysymys on jälleen, kumpi muoto on oikein paikannimissä.
Tavallisestihan on niin, että sanat, joilla ei ole yleisnimistä merkitystä, ovat sisäpaikallissijaisia: Helsingissä, Kuhmossa, Anttolassa. Mutta asian sotkevat toisaalta monet paikkakunnat, joissa vain yksinkertaisesti sanotaan toisin: Imatralla, Venäjällä, Juvalla, Sulkavalla, Kauhavalla. Näihin ei ole mitään ainakaan nykykielen puhujalle näkyvää syytä, on vain hyväksyttävä, että näin on. Ulkomaalainen joutuu opettelemaan jokaisen paikkakunnan taivutuksen erikseen.

Maasto- ja luonnonpaikannimen sisältävät nimet, kuten esim. vesi-, joki-, koski-, järvi-, niemi-, mäki- ja vuori-loppuiset sanat, ovat tavallisesti ulkopaikallissijaisia ihan kuten niistä muutenkin puhuttaisiin: Rovaniemellä, Heinävedellä, Riihimäellä, Seinäjoella.

Tällaisissa paikannimissä alkaa ihmisten tietoisuudesta hävitä ajatus luonnonpaikasta, joten monet käyttävät joistakin myös sisäpaikallissijaa: Mäntyharjussa/Mäntyharjulla, Mynämäessä/Mynämäellä, Haukivuoressa/Haukivuorella. Joistakin käytetään pelkästään sisäpaikallissijaa: Munkkiniemessä, Kulosaaressa. Epäselvyyttä on myös muissa: Laukaalla/Laukaassa. Näissä epävarmoissa tapauksissa on Kielitoimiston mukaan molemmat ovat käypiä, mutta suositellaan sitä, miten paikalliset sanovat. Ongelmana vain näyttää olevan, että paikallisetkin puhuvat kukin tavallaan.

Kuusimäki vai Kusimäki - ihan samako?

Suomessa on paljon yleisiä ruotsalaisia sukunimiä. Ja turhan usein kuulee niitä lausuttavan väärin. Jopa tv-toimittajat, jotka ammatikseen joutuvat samoja poliitikoiden nimiä ääntämään päivittäin, sanovat nimet usein päin prinkkalaa. Meidän paikkakunnallakin asuu useita henkilöitä, joiden sukunimet ovat vierasperäisiä. Jos joskus vahingossa tulen neuvoneeksi, miten sana äännetään, on asenne valitettavasti usein tämä: ”Mutta minä saan sanoa kuten haluan!” tai ”Mutta kaikkihan niin sanovat!” Niinpä niin. Vieraskielisiä sanoja nyt ei vain äännetä kuten suomea!

On kaksi sukunimeä: Hackman ja Hagman, jotka eivät ole ulkonäöltäänkään samanlaisia, miksi sitten äännettäessä olisivat? Ruotsissa on sääntö, että painollisessa tavussa on oltava joko pitkä vokaali tai pitkä konsonantti. Hag – siinä on vain yksi konsonantti, siis vokaali sanotaan pitkänä: /haagman/. Hack – sisältää kaksi konsonanttia, siis vokaali on lyhyt: /hak/.

Marjo Matikainen-Kallström on varmaan myös kuullut nimeään äännettävän miten sattuu. Kall – konsonantteja näyttää olevan kaksi, siis vokaali on lyhyt: /kall/. Tarkoittaa kylmää virtaa. Väärä ääntäminen muuttaa ruotsissakin sanan merkityksen. Jos sana kirjoitettaisiin yhdellä ällällä Kalström, se äännettäisiinkin /kaalström/ pitkänä a:na. Kal tarkoittaa paljasta. Samoin esim. Hellsten: /hell/ – kaksi konsonanttia eli vokaali lyhyt, mutta sten – yksi konsonantti, joten vokaali pitkä: /steen/. Onhan suomen kielessäkin tarkkaa, kutsutko henkilöä Kusiniemeksi vai Kuusiniemeksi. Tai esimerkiksi suomen sanat: tuli, tuuli, tulli, joita ulkomaalaiset eivät aina osaa erottaa.

Yksi ruotsalaisten nimien ongelma suomalaiselle ovat ä- ja e-kirjaimet. Sääntö on helppo: jos äätä tai eetä seuraa r, on vokaali äännettävä ä:nä, muulloin aina e:nä. Tässä joitakin tavallisia nimiä (kiinnitä huomiota myös pitkään ja lyhyeen vokaaliin, aina menee äskeisen säännön mukaan):
1. eetä tai äätä seuraa r: Andersson /andärsson/, Berg /bärj/, Dyster /dystär/, Nyberg /nyybärj/.
2. ei ärrää: Lindgren /lindgreen/, Hellsten, Hällsten, /hellsteen/, Bäckström /bekström/.
3. sanoja joissa on kumpiakin tapauksia: Sederholm /seedärholm/, Segerborg /seegärborj/.

Jokapäiväinen leipämme

Käydessämme kaupungissa menimme ravintolaan ruokailemaan. Ruokalistalla luki: pariloitua kanaa ja tikkuperunoita. Ihmettelin, vieläkö ravintoloissa on tarjolla kuorineen keitettyjä perunoita! Selvisi kuitenkin, että tikkuperunoilla nykyään tarkoitetaan ohuita ranskalaisia perunoita. Pohjanmaalla ennen tikkuperunat olivat kuorineen keitettyjä ”kokoperunoita”. Nimitys tulee kai siitä, että ennen kun ei ollut haarukoita käytössä, pidettiin kuoriessa perunaa tikun nenässä.

Jotkut tuntevat vielä myös käsitteen tikkupulla. Pullataikinaa kietaistaan tikun päähän ja paistetaan nuotiolla. Minusta tämä on peräti yleistynyt grillauksen suosion kasvaessa. Tikkupulla-hakusanalla googlaamalla tulee jopa hyviä ohjeita tikkupullien tekoon.

Leipä on toinen sana, jonka eri synonyymeistä ja versioista voisi kirjoittaa vaikka paksun tietoteoksen. Olen useana kesänä seurannut paikkakuntamme torisatamassa turistien hämmennystä. Myyntikojun yllä lukee: Perunalimppuja! Tampereelta tuleva turisti rientää kojun luo ja luulee saavansa muhkean paksun (ainakin 3-5 cm) ruokalimpun, jossa on käytetty perunaa. Sellaista on tamperelaisten perunalimppu. No saahan turisti perunasta ja ohrajauhoista tehdyn limpun, mutta se on ihan erinäköinen kuin turisti luulee. Hän saa kuvassa olevien leivonnaisten näköisiä rieskoja. Nämä ovat minun tekemiäni, mutta turisti saa tietysti tasaisempia ja kauniimpia.

Länsisuomalaisen limppu on siis paksu muhkea lamppukuvun näköinen tuote. Itäsuomalaiselle se taas on aina leipä, tavallisesti hapatettu ruisleipä. Ja limpulla eteläsavolainen käsittää samaa kuin länsisuomalainen ohuella rieskalla. Länsisuomalaisen leipä on puolestaan samaa kuin ohut reikäleipä.

Tamperelaiselle vaalea hiivaleipä on rievää. Myös kyrsä on joillekin samaa kuin leipä. Eteläpohjalaisten kyrsä on tavallisesti se pieni pyöreä ”leipä”, joka otetaan muotilla keskeltä taikinaa reikäleivän reikää tehtäessä. Toisten mielestä kyrsä on kova vanhentunut leivänkannikka. Nykyään monet näyttävät liittävän kyrsän myös makkaran yhteyteen, lienee assosioitunut tiettyyn kehonosaan. Leipä, kyrsä, rieska ja rievä ovat kaikki sanoja, joiden merkitys on jokaiselle vähän erilainen. On ehkä hyvä tiedostaa, että pyytäessäsi vieraalla paikkakunnalla leipää saat käteesi erilaisen tuotteen kuin olit etukäteen kuvitellut.