Köllejä

Naapureiden haukkuminen on parasta maailmassa. Oli sitten kyseessä oma seinänaapuri, eri kyläläinen, kokonainen vieras pitäjä tai kaupunki, eri heimo tai eri maa. Ilmiö on yleismaailmallinen.

Haukkuminen on kehittynyt melkeinpä taiteeksi. Köllihokemia löytyy pitäjästä kuin pitäjästä. Hokemat noudattavat usein samaa kaavaa, tyypillistä on mm. alkusointu:

Härmän häjyt,
Ylistaron ylypiät,
Lapuan laiskat,
Ilimajoen ilikiät ja
hullut nurmolaaset. (Ylistaro)

Pohjalaisista on myös seuraavanlaisia hokemia, joilla viitataan kunkin pitäjän tyypilliseen konjunktioon. Pohjalaisia on muutenkin sanottu jottamaan miehiksi, sillä he käyttävät mielellään jotta-sanaa että-sanan tilalla.

Lapuan soo,
Nurmoon noo,
Härmän mutta,
Kauhavan jotta ja
Kuurtanehen nokiotta. (Alahärmä)

Tässä toisen tyyppistä haukkumista:

Haukivuorilaiset lohkomahoja,
Jäppiläiset onnettomia,
Kangasniemeläiset rokkakopsia,
Leppävirtalaiset rosmoja,
Kuopiolaiset kissakukkoja,
Mikkeliläiset variksia,
Pieksämäkeläiset piimäpuntaria. (Pieksämäki)

Suomalaisistakin on olemassa haukkumasanoja eli köllejä. Virolaiset nimittävät meitä poroiksi, venäläiset tsuhniksi. Läntisen Inkerinmaan suomalaisia eli luterilaisia on nimitetty Suomen sioiksi.

Pohjoissuomalaiset taas ovat nimitelleet kautta aikojen lähinaapureitamme ruotsalaisia killingin valtakuntalaisiksi ja karppisääriksi, suomenruotsalaiset ovat hurreja.

Suomalaiset ovat haukkuneet lähinnä naapurimaiden asukkaita. Mutta turismin lisääntyminen tuo tarpeen keksiä haukkumasanoja muistakin. Saksalaiset ovat siten ainakin dobermanneja ja nixmanneja. Uusimpia köllejä on keksitty maahanmuuttajista. Näitä ovat mm. rättipäät, ählämit, mutiaiset ja mutakuonot.
Onkohan ihminen luovimmillaan silloin, kun saa sydämensä pohjasta keksiä haukkumasanoja toisista ihmisistä?

Lähde mm. Mäkinen Kirsti: Lollot ja kollot. Suomalaista naapurihuumoria. Otava. Keuruu 2007.