Luulisi, että kysymykseen vastatessa sanat kyllä ja ei olisivat yleismaailmallisia ja samanlaisia kaikissa kielissä, mutta näin ei suinkaan ole asian laita. Niiden käytöstä saa jopa väittelyn aikaan ulkomaalaisen kanssa.
Jos suomalainen kysyy jotain, esim. ”Tuletko kanssani elokuviin?” on vastauksena normaali ja luonteva tulen. ”Osaatko laulaa?” –Osaan. Suomen kielessä ei siis tavallisesti vastata: joo, muuten kuin arkikielessä. Onhan meillä myös kyllä, mutta se ei ole yhtä luonteva vastaus kuin verbi.
Samalla tavalla kuin ulkomaalaisia pitää opettaa vastaamaan samalla verbillä kuin on kysytty, on suomalaisia vastaavasti esteltävä vastaamasta vieraan kielen verbillä.
Kielteinen vastaus ei ole helpompi. Ulkomaalainen vastaa mielellään aina ei. Totta kai sen ymmärtää, mutta jos haluaa oppia puhumaan kuten suomalaiset, onkin sanaa taivutettava: en, et, ei jne. "Oletko väsynyt?" -En. (Itse asiassa lyhentymä verbillisestä vastauksesta: en ole).
Sekaannusta tuntuu aiheuttavan myös suomalaisten sana niin. Lausuttuna kuuluu vain nii, mikä ulkomaalaisesta kuulostaa samalta kuin vaikkapa saksan puhekielinen kielto nee tai nöö. Joka tapauksessa se on kiellon kuuloinen, vaikkei kielto olekaan.
Niin ei ole myöskään myönteinen vastaus kysymykseen, vaan on käypä sana, kun ollaan samaa mieltä toisen kanssa tai halutaan pitää keskustelua yllä: ”Onpa täällä kaikkea myytävänä.” -”Nii(n, kaikkea on)”. Myös puhelimessa on hyvä vähän väliä toistaa niin-sanaa, muuten toinen luulee, että olet lähtenyt pois puhelimesta.
Kovin pieniä ja mitättömän tuntuisia asioita, mutta kuuluvat ihan kielen opiskelun alkeisiin. Jos nämä osaa, saa estetyksi monta väärinymmärrystä.
9 kommenttia:
Jos englanniksi kysytään jotain, tulee apuverbin sisältyä kyllä/ei vastaukseen (Do you have a car? Yes, I do) Tämä on opiskelijoille todella vaikeaa, suurin osa vain töksäyttää yes/no. Vaikeinta tuntuukin olevan sen käsittäminen, että mihinkäään periaatteessa ei vastata töksäyttäen yhdellä sanalla, vaan kohteliaaseen kieleen kuuluu pidempi vastaus.
Vastaan aina väärin... "Etkö halua kahvia?"
Enkä tiedä, mitä vastataan...
Ja, jag vill inte ha.
Nej, jag vill inte ha.
Vai oliko huono esimerkki...
Englantilainenhan ei kai koskaan sanoisi lyhyesti NO, vaan kohteliaasti I'm afraid not...
Villasukka ja Allu: Niinpä tosiaan, suomessahan voi töksäyttää yhdellä sanalla: tulen, ja näin on saatu yhdellä sanalla aikaan jo kokonainen lause, mikä ei ehkä kuulostakaan niin epäkohteliaalta kuin vaikka engl. yes tai no.
Hannele: tarkoitatko nimenomaan kielteistä kysymystä: Vill du inte ha kaffe?
Sellaiseenhan ruotsalainen ei voi vastatakaan ja-sanalla, vaan
-Jo(då), det vill jag.
Tai kielteisesti:
-Nej, det vill jag inte.
Enkä malta olla ottamatta esille vieläoppilaille erittäin suurta ongelmaa myös saksan kielessä. Jos kysytään kielteisesti:
Hast du die Hausaufgaben NICHT gemacht? Jos halutaan vastata, että "olenhan", "olenpas", "kylläpäs olen", "tottahan toki", on ainut oikea aloitussana DOCH, eikä JA, jota ihmiset yleensä tarjoavat.
Saksassa oli televisiossa sellainen arvausleikki, missä piti arvata jonkun ammattia ja sai esittää kysymyksiä, joihin sai vastata vain kyllä tai ei. Kymmenen kielteistä vastausta tarkoitti leikin loppua. Arvaajat keksi käyttää lauseissa, joihin odottivat kielteistä vastausta, aina apuna lausetta "Gehe ich recht in der Annahme, daß" eli "olenko oikeassa, jos oletan että". Siinä tapauksessa nimittäin vastaus oli kyllä.
Allu: todella kekseliästä. Paitsi että tuo leikkihän ei sitten lopu koskaan, kun ikinä ei voi sanoa ei.
Olen tässä maassa kielikursseilla pari kertaa viikossa. Jo kolmas opettaja järjestyksessään sanoo joka lauseensa edellä jaa ja joka lauseensa lopuksi jaa.
Jos kääntäisi tätä benelux -kieltä tiukasti sanasta sanaan, olisi kavereilla paljon naurunaiheita.
No suames on vaikka pauloosnansa, mitä tuo on voinut merkitä joskus pohjanmaalla? Olla hapinesta jonku perähä? Ymmärrän merkityksen, mutta mistä ihimeestä tuo ilmaisu on tullut.
Äijänkäppyrä: tuo "olla pauloosnansa" on minulle vieras ilmaus, en tarkkaan tiedä, mitä sillä tarkoitetaan. Sana "paula" sinänsä on tietenkin nauha tai ansa.
Kuvittelen sanonnan tarkoittavan, että joku on innokas jonkin asian perään, silloin hän olisi kuin sen asian vangitsema, kiinni pauloissa.
"Olla hapinesta" on minulle tuttu, olla innokas jonkin asian perään, mutta ei aavistustakaan, mistä se tulee.
Minusta kielentutkijat ovat turhan vähän tutkineet murresanontoja. Niistä olisi paljon hyötyä yleiskielenkin tutkimuksessa.
Onhan tätäkin voitu tutkia, ei vain ole minun tiedossani.
Lähetä kommentti