Kissan viikset

Hän kulkee kuin kissa pistoksissa sanotaan henkilöstä, joka on kovin levoton. Ruotsalaiset sanovat samasta asiasta: Han går omkring som en äggsjuk höna. Tämä ja paljon muuta sisältää ostamani Suomi-ruotsi-suursanakirja, painettu Juvalla 2004. On kirjalla kokoakin: 24,5 cm korkea, 7,5 cm paksu.

Kirjoitin taannoin 60-luvun minisanakirjoista ja niiden sanoista. Ensimmäistä kertaa näen nyt sanakirjan, jossa tuon listan sanoista on poistettu jotain. Haarakynttilä, halkosyli, hohtokivi, luoma ja paidanrinta eivät kuulu enää kirjan sanavarastoon. Sen sijaan ilahduttavaa, että sanontojen määrää on lisätty vanhoihin suursanakirjoihin verrattuna, samoin kirjan alussa on paljon erilaisia käännösmalleja. Keräsin kirjasta joitain kissaan liittyviä sanontoja.

Olla kuin kissa ja koira. (Vara som hund och katt).
Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa. (Gå som katten kring het gröt).
Siellä oli väkeä kuin Vilkkilässä kissoja. Det fullkomligt drällde av folk).
Kissanpäivät. (sötebrödsdagar/goda dagar).
Nostaa kissa pöydälle. (Nu är det dags att tala klarspråk).
Leikkiä kissaa ja hiirtä. (Leka katt och råtta).
Kissan viikset! (Struntprat!)
Kissa vieköön! (Katten också!)
Kissa kiitoksella elää. (Stort tack föder ingen katt).
Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä. (När katten är borta dansar råttorna på bordet).
Kissanhännänveto. (Dragkamp).
Kuka se kissanhännän nostaa, ellei kissa itse. (Man måste se till att hålla fanan högt).
Kissankorkuisin kirjaimin. (Med jättestora bokstäver).
Hän on mukana kaikissa kissanristiäisissä. (Han är med överallt).

Sormet ja varpaat

Mitkä ovat sormien ja varpaiden nimet? -Mitä ihmettä, onko se muka jokin ongelma? Näin hämmästelin, ja yhtäkkiä huomasin sen olevan itsellenikin ongelma. Onko kaikilla sormilla edes nimeä, puhumattakaan varpaista?

Sormilla on tällaiset viralliset nimet:
peukalo, etusormi, keskisormi, nimetön, pikkusormi/pikkulilli/ pikkurilli.

Näiden lisäksi nimenomaan lastenloruissa on kaikenlaisia muita nimiä. Lapsuudesta muistan jostain aapisesta tällaisen:
Peukalopotti,
Suomensotti
Oltermanni
Kultaralli
Pikkulipi töpsis.
Kultaralli tullee siitä, että siinä sormessa pidetään kultasormusta. Monissa kielissähän nimettömän nimi on sormussormi.

On jostain jäänyt muistiin tämäkin: Täintappaja, Voinlappaja, Pitkä-Heikki, Liivermatti, Pikku-Eero.
Joltain internetsivulta löytyi tällainenkin loru:
Peukalopotti sai sian, hei,
suomensotti sen kotia vei,
pitkämies siltä niskat taittoi,
nimetön siitä makkarat laittoi,
pikku-Sakari suuhunsa vei.

Sormille vielä nimiä onkin, mutta varpaat on jätetty melko huomiotta. Kielitoimiston mukaan virallisia nimiä ovat vain isovarvas, keskivarvas ja pikkuvarvas. Muut varpaat on jätetty nimittä. Kansan suussa kulkee kuitenkin tällaisia nimiä:
ukkovarvas, akkavarvas, siltäväliltävarpaat, pikkuvarvas.
Tai:
Isovarvas, pottuvarvas, ukkovarvas,
akkavarvas,
keskivarvas
nimetön(varvas)
pikkuvarvas

Englantilaiset sormien nimet:
the thumb, the forefinger, the middle finger, the ring finger and the little finger.
Varpaista on tällainenkin loru:
Little Toe, Tiddle Poe, Piggy Middle, Crooked Joe,
Little Toe, Tiddle Poe, Piggy Middle, Crooked Joe,
Brother Biggy curling skywards.

Ruotsalaiset sormien nimet:
Tumme, pekfinger, långfinger, ringfinger, lillfinger.
varpaat:
stortå, pektå, långtå, ringtå och lilltå.

Ruotsalaisilla on varpaille paljon loruja ja nimiä:
Stortå, tvåtå, mellantå, fyrtå, lilltå
Stortå, mellantå, timpen, tampen och lilltyta.
Tittil, Tottil, Tillerud, Megleschmäck och Stora gubben hästen!
Lilltå, Tålill, Tillerosa, Kroknosa och Stortuppen upp i vädret!

Saksalaiset sormien nimet:
Daumen, Zeigefinger, Mittelfinger, Ringfinger, Kleinfinger.

Tavallisin ja yleisin saksalainen sormileikki, jossa jokaisella sormella on oma tehtävänsä:
Das ist der Daumen, (tämä on peukalo)
der schüttelt die Pflaumen, (tämä ravistelee luumut)
der hebt sie auf, (tämä nostaa ne ylös)
der trägt sie nach Haus´, (tämä vie ne kotiin)
und der kleine Wuziwuzi isst sie alle auf. (ja pikku wuziwuzi syö ne suuhunsa).

Varpaita selaillessani löysin muitakin mielenkiintoisia lorusivuja.

Kuka teki mitä

Suomen kieli rakastaa genetiiviä, ainakin jos verrataan germaanisiin kieliin. Koulussa opetetaan genetiivi aika yksioikoisesti vain omistusta ilmaisevaksi: tytön kirja, kissan viikset tai jotain muuta kuuluvuutta tai liittyvyyttä: Suomen markka, keskiyön aurinko. Mutta genetiivillä voidaan kielessämme ilmaista monia muitakin asioita, mikä ei esim. germaanisissa kielissä käy päinsä.

Yksi mielenkiintoinen genetiivin käyttö ilmenee seuraavista lauseista, joissa kukaan ei kuitenkaan omista mitään:
Presidentin valintaa arvosteltiin kiivaasti.
Liisa kyllästyi miehen lyömiseen.
Rehtorin moittiminen kuulosti pahalta.
Miehen murhaamista ihmetellään.

Kuka näissä on tekijä, kuka tekemisen kohde? Onko presidentti valinnut vääränlaiset ministerit, vai menivätkö presidentinvaalit pieleen? Onko Liisa kyllästynyt lyömään miestään vai onko mies mätkinyt Liisaa? Ovatko oppilaat äityneet moittimaan rehtoriaan vai toisin päinkö on käynyt? Onko mies murhannut jonkun vai onko mies murhattu?

Itse asiassa nämä kaikki ovat kaksiselitteisiä lauseita, kumpikin tulkinta on mahdollinen. Ainoastaan laajempi tekstiyhteys paljastaisi, kummasta on kyse, tekijästä vai tekemisen kohteesta. Kummassakin tapauksessa suomen kielessä käytetään genetiiviä. Verrataanpa vaikkapa ruotsiin. Ruotsissa voi käyttää tässä tapauksessa genetiiviä vain silloin, kun on kyseessä tekijä eli subjektiivinen genetiivi:

Miehen murhaaminen : mies murhaa = mannens mord.
Mutta jos mies on murhattu, se olisi mordet på mannen.

Sinähän osaat latinaa

Tiesitkö, että Agricola tarkoittaa maanviljelijää tai että Regina on kuningatar? Puhumme joka päivä tietämättämme latinaa. Suuri osa nykysanastosta perustuu jotenkin latinaan, monet tuotemerkit tai uudet ilmiöt, tekniset laitteet, erikoisalojen käsitteet, kasvien ja eläinten tieteelliset nimet, lääketieteen ja fysiikan termit ovat latinaa. Latina siis ei ole kuollut, se on vain muuttunut joiltain osin erilaiseksi. Romaaniset kielet ovat melkein pelkkää latinaa, germaanisissa kielissä on valtava määrä latinalaisperäisiä sanoja, varsinkin englannissa.

Kun oppilaat taas tätä hieman epäilivät, innostuin heidän kunniakseen keräämään sanakirjasta latinan sanoja, jotka ovat yksitavuisia ja päättyvät x-kirjaimeen. Laitan näkyviin myös genetiivimuodon, sillä moni nykysana on johdettu nimenomaan genetiivimuodosta. C-kirjain on latinassa äännetty aina k:ksi, kun se myöhemmässä munkkilatinassa on ruvettu ääntämään s:nä.

Laitan sanasta näkyviin genetiivi-muodonkin, sillä moni nykykielen sivistyssana ja varsinkin englanninkielinen sana hahmottuu juuri genetiivimuodosta. Tästä vain maistelemaan sanoja ja assosioimaan eri nykykieliin. Siitä vain löytöjä tekemään!

lux, lucis = valo
crux, crucis = risti, kidutuspaalu
fax, facis = päre, tulisoihtu, hehku
rex, regis = kuningas
vox, vocis = ääni
nox, noctis = yö
nex, necis = kuolema, murha, teloitus
nix, nivis = lumi
nux, nucis = pähkinä
dux, ducis = opas, johtaja, ruhtinas
lex, legis = laki
pix, picis = piki, terva
sex = kuusi (6)
vix = vaivoin
mox = pian, kohta

Liekkinä liehuvat

Aina oppii jotain uutta. Saksantunnilla tuli puheeksi liekki, Flamme, jolloin fiksu oppilas huomasi heti yhteyden ruotsin flamma-sanaan ja englannin flame. Tähän asti oli minullekin selvää, ehkä vielä sekin, että liekki latinaksi on flamma, mutta oppilas keksi kysyä, onko niillä mitään tekemistä flamenco- ja flamingo-sanojen kanssa.

En ollut huomannut yhdistää liekkiä ennen noihin sanoihin, mutta heti kotiin tultuani otin selvää. Tuntui järkeenkäyvältä, että tanssijoiden liehuvat punaiset hameenhelmat olisivat kuin liekki. Samoin lintujen siivet leiskuvat punaisina. Ja toden totta. Espanjassa on vain yksi sana flamenco, joka tarkoittaa: 1. flamenco-tanssia 2. flamingo-lintua ja 3. flaamilaista kansanheimoa, joka asuu Belgiassa. Lintu ja tanssi ovat johdettavissa latinan flamma-sanasta.

Portugalin kielessä lintua tarkoittava sana on flamingo, joka on siirtynyt muihinkin kieliin. Tältä istumalta ei selvinnyt, miksi flaamilaisia nimitetään kuten nimitetään. Saksalaisilla internetsivuilla oli ainakin neljänlaisia selityksiä asiasta. Ainakin pari selitystä yhdisti senkin liekki-sanaan.
Lähteenä mm. Elias Wessén: Våra ord. Norstedts Förlag AB. Norbok a.s. Norge 1997.

Onko päättömällä päätä

Kalaton ja kalaisa ovat adjektiivijohdoksia sanasta kala. Päätteellä on saatu mukavasti adjektiivit, jotka ovat toistensa vastakohtia. Nyt ystäväni on keräillyt minulle joukon adjektiivijohdoksia, joiden merkitys ei olekaan sellainen kuin niillä "suoraan" pitäisi olla.

-maaton on tietysti henkilö, jolla ei ole maata, mutta maallinen ei ole henkilö, jolla on maata, vaan se on hengellisen vastakohta
-lapseton on se, jolla ei ole lapsia, mutta lapsellinen on taas ihan muuta
-nenätön on se, jolta nenä on esim. leikattu pois, mutta nenäkäs on aivan muuta
-viaton on vähän samaa kuin syytön, mutta sen vastakohta ei ole viallinen
-puuton on sellainen, jossa ei kasva puita - mutta puinen ei ole paikka, jossa kasvaa puita, vaan puusta tehty.

-sanalla sopimaton on oma erityismerkityksensä, abstraktimpi, vaikka sitä voidaan käyttää myös konkreettisemmassa, alkuperäisessä merkityksessä
-sana hämmentävä omistaa kaksi merkitystä, samoin sanat päätön, sydämetön, selkärangaton

-hauska on savuton - alkuperäinen merkitys on esim. tupa on savuton - nykyään merkitystä on laajennettu : savuton vuoro, savuton juna - eli ei itsessä ole savua, vaan sinne ei saa tehdä savua -ihan kätevä ilmaus, jota tarvitaan

-sanalla saattaa olla kaksi erilaista johdosta, joilla on eri merkitys: esim. henkinen on eri asia kuin hengellinen

Minä eri kielillä

Onko sanoilla ego ja I mitään yhteistä? Kyllä, molemmat tarkoittavat eri kielillä minä ja kielitieteilijöiden mukaan samasta sanasta peräisin.

Germaanisten ja romaanisten kielten minä-sanoja pidetään yhteisestä muinaisindoeurooppalaisesta kielestä lähtöisin. Alkuperäinen sana on konstruoitu muotoon *eghom, josta olisivat lähteneet kehittymään mm. muinaisgermaaninen kantakieli omaan suuntaansa ja toisaanne latina.

Minä on latinaksi ego. Erinäisten äännemuutosten kautta on saatu
espanjan yo, portugalin ja romanian eu, ranskan je, italian io.

Muinaisgermaanin kantamuodoksi on saatu konstruoimalla *ik. Siitä ovat lähteneet omaan suuntaansa eri germaaniset kielet.
Hollanti ja monet saksan murteet: ik,
saksan kirjakieli: ich,
sveitsinsaksa: i ja ig,
muita saksalaisia murteellisia muotoja: i, ik, isch, aisch,
juutalaissaksa jiddiš: ikh,
afrikaans: ek
tanska, norja ja islanti: eg,
ruotsi: jag, englanti: I.

Tässä vielä minä-sana muutamalla muulla kielellä, joiden kielihistoriallisesta kehityksestä en uskalla kuitenkaan sanoa mitään:
venäjä, puola, tšekki, slovakia, kroatia: ja
slovenia: jaz
kreikka: egó
turkki: ben, kurdi: ez, unkari: én
arabia: ana
esperanto: mi
latvia: es, liettua: aš
bulgaria: az
farsi: mæn
viro: ma, mina
pohjoissaame: mun
indonesia: aku

Ojasta allikkoon

Tässä taas vaihteeksi muutamia sanontoja, joiden merkitystä ei ainakaan nuorempi polvi enää ymmärrä. Usein jokin vanhentunut sana elää enää ainoastaan jossain kiinteässä sanonnassa, usein sananlaskuissa.

Kiireestä kantapäähän. Tällä tarkoitetaan ihmistä kokonaan. Kiire-sanan vanhentunut merkitys on päälaki. Toinen ruumiinosa, jonka merkitys on hämärtynyt, on raivo, esim. takaraivo. Tästä ilmaus syntymässä olevasta vauvasta: Lapsi on raivotilassa. Eli se on paras mahdollinen asento synnytyksen aloittamiseen, takaraivo edellä. Raivo-sanan merkitys ei ilmeisesti ole ollut tiedossa vanhemmallakaan sukupolvella, koska edesmennyt anoppini kertoi, kuinka hän oli nuorinta lastaan sairaalassa synnyttämässä. Kun kätilö kertoi lapsen olevan raivotilassa, anoppiraukka luuli, että lapsi on raivotautinen tai muuten jokin hirviö.

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Muinaisuudessa seppä on ollut erityisen jumaloitu tekijä, kun on opittu tuntemaan metalli ja sen käsittelyyn on vaadittu erikoistaitoa. Viitataan tietysti siihen, että ei aloittelijalta voi odottaa priimatulosta.
Meni syteen tai saveen -sanonta liittyy valutekniikkaan, joka meni syteen tai saveen. Sydet ovat umpitilassa poltettuja hiiliä. Virossa süsi on hiili.
Sysipimeä on tällöin hyvin ymmärrettävissä, mustaakin mustempi.
Vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin tarkoittaa silloin, että vikaa on vähän joka puolella, syyllisiä on useita.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Pivo on koura. On siis parempi, että ihmisellä on vähemmän jotain ja kunnolla, kuin että hän tavoittelee paljoa eikä saa oikein mitään. Sopisi vaikka opiskeluun: parempi lukea vaikka vähemmän kunnolla kuin rääpiä paljon huonosti.

Pyy on ollut tärkeä riistaeläin, koska siihen liittyviä sanontoja on paljon. Vielä on mm. sanonta
Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Tällaisia sanontoja kuullessaan ei tule ajatelleeksi, että todella tarkoitetaan lintua. Tämä sanonta perustunee taruun, jonka mukaan Jumala suuttui pyylle ja tuomitsi sen pienenemään maailman loppuun saakka. Maailmanloppu on lähellä, kun pyy on niin pieni, että se mahtuu kulkemaan sormuksen läpi.

Sellainenkin sanonta kuin Selvä pyy tarkoittaa nykyään suunnilleen samaa kuin OK. Mutta tähänkin on kuulunut jatkoa: Selvä pyy, sanoi Manninen varista. Tällöin sanonnan merkitys hieman muuttuu. Vähän samaan tapaan kuin ohraleipä-sanonnassa, josta kirjoitin aiemmin.

Hän joutui ojasta allikkoon. Allikko tarkoittaa lampea, virossa allikas, jonka merkitys on lähde. Sanonnalla tarkoitetaan sitä, että kun luulee pääsevänsä ongelmasta, joutuukin jonkin vielä suuremman ongelman eteen.

Karhu hallitsee Venäjää

Etsin sanakirjasta sanaa rautainen venäjäksi. Tuloksena oli železný. Ihmettelin kovasti, miten se on niin tutun tuntuinen sana, vaikka en sanaa rautainen ollut koskaan mielestäni tiennyt. Sitten muistin, että tšekkiläinen entinen keihäänheittäjä oli Jan Želesný. Selvä juttu, nyt muistan rautaisen aina venäjäksi. Ja kun tarkemmin muistelen, tuota tšekkiläistä keihäänheittäjäähän nimitettiinkin teräsmieheksi.

Aina kannattaisi ottaa selvää, mitä ihmisten sukunimet tarkoittavat. Tällä tavalla muistaisi yleiskielen sanatkin paljon paremmin.
Venäjän nykyisen presidentin Medvedevin nimi viittaa karhuun, medved on karhu. Ja Putin puolestaan on matkamies: put = matka, tie. Gorbatsev-nimestä löytyy kyttyrä: gorb. Hrutševin takaa löytyy turilas: hruš. Tuttu nimi on myös Kuznetsov, kuznets = seppä. Venäläisiä yleisiä sukunimien päätteitä ovat –ov, -ev ja -in, joiden alta pitää kaivaa perusmerkitys.

Eläinten nimet ovat hyvin yleisiä venäläisiä sukunimiä. Karhun lisäksi varmaan monelle ovat tuttuja sukunimiä mm. Lebedev, (lebed=joutsen), Sokolov (sokol=haukka), Volkov (volk=susi), Zaitsev (zajats=jänis). Sivumennen sanoen eläimet ovat Suomessakin nimenomaan karjalaisissa sukunimissä yleisiä: Karhu, Jänis, Ilves, Hiiri, Orava, Kettu, jne.

Kirja jäi pihaan

Sana talo on nykysuomalaiselle yleensä melko yksiselitteinen: Punainen valkonurkkainen talo perunamaan laidassa järven rannalla. Myös kielellisesti sana on ihanteellinen, niin säännöllinen ja selkeä taivutukseltaan, että se on kaikkien kielioppien mallisanana taivutuksesta. Se on samaa juurta kuin talas, joka tarkoittaa veneen ja kalastustarvikkeiden suojakatosta.

Mutta kun mietitään muita asumiseen liittyviä sanoja, ei merkitys olekaan enää niin yksiselitteinen. Se mikä meillä on talo, on virolaisilla maja. Suomessa sen sijaan majaa pidetään punosseinäisen, savella silatun pronssikauden asumuksen nimenä. Tai lapset rakentavat itselleen risumajan. Oma merkitys on myös ilmauksilla pitää majaa ja majailla. Virolaisten talu tarkoittaa yleensä maatilaa, mikä merkitys suomenkin talolla on alun perin ollut.

Mutta asumiseen jos mihin liittyy suuri joukko sanoja, jotka tarkoittavat samaa, mutta niiden tyyliarvo on eri. Melko lähellä samaa merkitsevänä synonyyminä on tupa. Sanotaanhan vieläkin punainen tupa ja perunamaa. Tai monet pohjalaiset puhuvat edelleenkin tuvan rakentamisesta, vaikka rakentavat asuinlähiöön omakotitaloa.

Pirtti on toinen koko taloa tarkoittava sana: Metsään nousi pirtti. Sana on lainattu slaavilaisilta. Pirtti ja tupa ovat myös yhden huoneen nimityksiä, alun perinhän talossa on ollut vain yksi huone.

Huone tarkoittaa nykyään yhtä huonetta, mutta sen merkitys on ollut ennen laajempi, se on tarkoittanut taloa, rakennusta, mutta myös kotia, perhettä ja koko sukua. Samoin viron hoone tarkoittaa rakennusta. Puhutaanhan meillä vieläkin kasvihuoneesta (virolaisilla kasvuhoone), vaikka ruotsissa ja saksassa sen on drivhus ja Treibhaus. Raamatussa sanotaan: Hän oli Daavidin huonetta ja sukua. Se mikä suomessa on nykyään huone, on virossa edelleenkin tuba: vannituba, elutuba (kylpyhuone ja olohuone). Tuba-sanan synonyymi huoneelle virossa on ruum.

Koti tulee ikivanhasta sanasta kota. Pohjoiskarjalaiset tarkoittavat myös piha-sanalla kotia. Kollegani, joka on siellä ollut opettajana, sanoi ihmetelleensä, kun oppilas kysyi häneltä: ”Saanko hakea kirjan pihasta?” Tällä tarkoitettiin nimenomaan, että kirja oli jäänyt kotiin eikä koulun pihaan. Piha-sanan merkitys on ollut aidan seiväs, mistä merkitys on laajentunut merkitsemään näillä seipäillä aidattua aluetta, ja sehän on ollut ihmisen koti, kaikki mikä on aitauksen sisällä.

Vielä löytyy taloihin liittyviä sanoja kuten mökki ja torppa. Torpan merkitys oli historiallisesti vuokratila (työllä maksettiin vuokra) tai pieni talo. Ruotsalaiset käyttävät yleisesti kesämökistä torp-sanaa, joka on yleisgermaaninen sana.

Kuvailevia huonon talon sanoja ovat vielä mm. tölli, tönö, hökkeli, rötiskö, koppi. Huonon kodin kuvailuun käyvät lisäksi mm. liiteri, vaja, läävä, talli, arkikielisiä esim. boksi, luukku - hienojen talojen linna, palatsi, huvila, kartano, villa.
Ruotsinruotsissa villa tarkoittaa tavallista omakotitaloa, suomenruotsissa se on kesämökki.

Uudempi aika on tuonut tarpeen erilaisille muille sanoille: rivitalo, paritalo, kerrostalo, pilvenpiirtäjä jne. Asunto, huoneisto, asumus, rakennus ovat uudempia sanoja asumiseen liittyen.