Mikä on kielivirhe ja mikä ei? Miltä kuulostaa esimerkiksi lause: ”Äidin pitää hakea asemalta”. Tällä tarkoitetaan nimenomaan, että jonkun pitää mennä hakemaan äiti asemalta. Tämä on ihan normaalin kuuloista puhekieltä Pohjanmaalla, muualla en ole sitä kuullut.
Tuota genetiivin näköistä akkusatiivia äskeisen tyyppisessä lauseessa ei koskaan käytetä kirjoitetussa kielessä. Siitä syystä eräs lehtiotsikko onkin kiinnittänyt heti huomiota. Lapuan sanomissa (19.3.2009) on ollut tekstiotsikko: ”Konsertin pitäisi näyttää televisiossa kaikille suomalaisille”. Heti äkkiseltään se näyttää karkealta virheeltä, oikein olisi sanoa: Konsertti pitäisi näyttää kaikille.
Pohjalaisessa murteessa on tapana käyttää genetiivin näköistä akkusatiivia pronomineistakin: Haetko mun huomenna asemalta? Meidän pitäisi tavata sun jo aamulla. Nämä pronominimuodot eivät ole vielä hävinneet kielestä kokonaan.
Objektimuotoina kirjakielessä ovat siis nykykieliset minut, sinut, hänet jne, sekä kenet. Nämä ovat alun perin itämurteisia ja tulleet kirjakieleen vasta 1800-luvulla. Sitä ennen kirjakielessä käytettiin länsimurteisia genetiivin näköisiä muotoja: minun, sinun jne.
Onhan kirjakielessäkin muuten monissa tapauksissa käytännössä epäselvyyttä, pitääkö olla nominatiivi vai akkusatiivi. Tällaisesta esimerkki:
Opiskelija on aikeissa suorittaa tentin. (akk: koska on aikeissa on kiinteä sanaliitto)
Hyväksyn hänen päätöksensä suorittaa tentti. (nom: ei kiinteää sanaliittoa)
En ole koskaan kuullut vastaavaa genetiivin käyttöä muualla päin Suomea. Sanotaankohan missään muualla: Kirjan pitää viedä ajoissa kirjastoon?
12 kommenttia:
Olen ollut nyt 12 vuotta pois Turusta, asuin siellä vain 8 vuotta, mutta kyllä siellä alkuasukkaat (ainakin jotkut) käyttivät nimenomaan persoonapronomineista noita omistusmuotoja. Näkisikkö mun siäl? Näitkö minut siellä? Mutta en muista kuulleeni muista kuin persoonapronomineista.
Isän äidiltä on jäänyt mieleen lause: sitten kum mun viälään Härkälän romppiin (= hautausmaa).
L:stä kuulee, että Sydän-Hämeestä.
Muu kuin pronominit kuulostaisi oudolta.
Villasukka ja Sokea kana: persoonapronominien gen.muoto oli ihan Agricolankin teksteissä se ainut muoto, ja yleinen läntisissä murteissa vieläkin.
Minua ihmetyttää eniten tuo substantiivien genetiivinnäköinen käyttö. Eikä se ilmeisesti ole hyvin harvinainenkaan, sillä se ei edes kuulosta puhekielisenä kovin oudoltakaan korvissani.
Kuulostaa väärältä minun korvaani.
Jos sitä yrittäisin analysoida, tai jos haluaisin sopeutua tuota käyttävään joukkoon, ehkäpä saisin siihen järkeä ajattelemalla sitä objektina, akkusatiivina.
Englannin opiskelijani pistävät joskus käännöslauseeseen ITS kun pitäisi olla IT:
Näin sen --- ** I SAW ITS **
Juuri pari päivää sitten yksi selitti että kun kerran ITS = SEN hän ajatteli että sitä voi käyttää. Sitten kun huomautin että ITS on omistusmuoto asia selvisi hänelle kertaheitolla.
Rita: Minua kiinnostaa, onko n-päätteinen akkusatiivi noissa tapauksissa ollut yleinen aina, kuten luulen, vai onko se siirtynyt persoonapronomineista substantiiveihinkin.
Tuo mainitsemasi englanninkielinen ITS-tyyppi on tavallinen minunkin oppilailla. Kun pitää sanoa minun täytyy, alkavat monet: min måste.
Ja tästä syystä arvelen, että yksi selitys tuohon erikoiseen akkusatiivimuotoon on tuo rakenne minun täytyy.
(Pohjanmaalla sanotaan kait:
”Äitin pitää hakea asemalta”.
ilman d:tä
Hannele: totta tuokin. Yritin vain välttää kaikkia muita kommervenkkejä, että huomio kiinnittyisi itse asiaan.
juu, kyl mä sen ymmärsin,
mut tiedän et d ei suuhuni mahdu ;)
mä tiärän, et d ei kuulu, äitini Pohjanmaalta.
Mun mummoni muni mun mammani, mun mammani muni mun.
Akaki: Haa, niinpä onkin, siinähän on samanlainen objekti.
Vielä lisäyksenä, että vanhassa kirjasuomessa ja Agricolan aikaisessa kielessä oli monien, nykyään partitiivin saavien verbien kanssa, genetiivin näköinen akkusatiivi:
Sinä rakastat vanhurskauden.
Tai juuri tuon postaukseni esimerkin tapaisissa "sinun pitää" -lauseissa:
Heidän täytyi antaa osan.
Mutta ei ole siis hävinnyt vielä kaikkialta elävästä kielestä.
Lähetä kommentti