Muoto, joka suomen kielessä tunnetaan konditionaalina, on yleensä ihmisten mielestä vain ehtolause: Jos tämä ehto täyttyisi, olisi asia näin. Jos minulla olisi rahaa, ostaisin maatilan.
Konditionaalilla on paljon muitakin merkityksiä. Tavallisin on varmaan kehotus: Avaisitko ikkunan! Tulisitteko mukaan! Tai vieläkin voimakkaampi käsky tai kehotus: Menisit jo siitä! Olisit nyt ihmisiksi!
Kaupassa ostoksilla katselet eri puseroita. Sanot: ”Eikö tämä punainen sopisikin minulle? Ja tuosta kankaasta tulisi sen kanssa hyvä hame”. Konditionaali ilmaisee siis yhtä ajateltavissa olevaa vaihtoehtoa, joka ei vielä ole todellisuutta.
Konditionaali voidaan tulkita tarjoukseksi tai muuksi ehdotukseksi: ”Täällä olisi nyt kahvia. Tuossa olisi posti”. (Nyt olisi siis tilaisuus ostaa postimerkkejä kortteihin). Näissä tapauksissa olen ihmisten usein kuullut sanovan: Miten niin OLISI, eikö siellä sitten välttämättä ole? Ja kuinka niin OLISI posti, siinähän ON posti eikä vain OLISI! Liekö vieraiden kielten opetuksen syytä, että konditionaalia ajatellaan vain ehtolauseeksi.
Hyvin tavallinen tapa käyttää konditionaalia suomen kielessä on referoida jonkun puhetta. Jos referoitaessa käytetään konditionaalia, osoittaa se puhujan suhtautumista asiaan, tavallisesti epäillään tiedon paikkansapitävyyttä. Yleisimmin tällaista kuulee esimerkiksi televisiossa uutistenlukijan sanomana: ”Juuri saamamme tiedon mukaan Japanissa olisi sattunut tuhoisa lento-onnettomuus, jossa olisi kuollut ainakin 25 ihmistä”. Tieto ei ole vielä varmaa, konditionaali ilmaisee epävarmuutta ja epäilyä.
Tuore esimerkki koulusta: Joku oli kuullut, että eräs oppilas oli viety sairaalaan. Puhuja kertoi asiaa muille näin: ”Minä kuulin eilen, että se Liisa olis viety sairaalaan ja että siltä olis leikattu umpisuoli.”
Asia on vielä niin tuore tai niin monen välikäden kautta kuultu, että puhuja ilmaisee asian konditionaalilla eikä perfektillä. Perfektin käyttö ilmaisisi ehdotonta totuutta.
Lapset käyttävät leikeissään konditionaalia kuvitteellisessa tilanteessa. Heillä on käsissään barbinuket: ”Tämä olis nyt Liisa ja tämä olis Maija. Liisa tulis Maijan luo ja kysyis Maijalta…”
Konditionaalin avulla luodaan kuvitteellinen tilanne, johon leikissä siirrytään.
Saksan vastaavaa muotoa, konjunktiivin preesensiä, oppilaille opettaessani olen ottanut näitä tällaisia tilanteita heille esimerkeiksi suomen kielestä. Kaikki innostuvat heti viimemainitusta: ”Joo, tuolla lailla mekin olemme leikkineet”. Mutta referointitilanne tuntuu heistä oudolta, vaikka se on ihan yleinen konditionaalin käyttötapa. Siihen ei vain ole kiinnitetty huomiota. Nämä ovat niitä tapauksia, jolloin saksan kielen opiskelijat aina raapivat päätään ja pitävät saksan opetettavaa konjunktiivin preesensiä kummajaisena. Espanjassa tätä tapausta nimitetään subjunktiiviksi.
2 kommenttia:
Espanjan subjunktiivistä en tiedä mitään, ranskassakin on subjunktiivi, mutta se on ihan eri asia. Modus kyllä, mutta tuossa barbileikissä käyttäisin mieluummin konditionaalia. Subjunktiivia käytetään mm. tiettyjen konjunktioiden jälkeen, tiettyjen verbien kanssa sivulauseessa (siis päälauseessa esim. croire-verbi kielteisenä tai käänteisessä kysymyksessä) ja tiettyjen rakenteiden jälkeen. Onneksi nykykielessä (varsinkin puheessa) subjunktiivi on vähitellen vähenemässä ja kenties katoamassa.
Italiassa myös konjunktiivi. Hiukan vaikea opetettava suomenkielisille, mutta ei mahdoton hyvien esimerkkien ja harjoittelun kautta.
"Avaisitko ikkunan?" Olen sitä selittänyt itselleni kohteliaisuusmuotona, ja niinhän kehotus onkin käskyä kohteliaampi. Suomea en opeta, enkä oikein osaakaan, mutta vieraita kieliä opettaessa tarvitaan oman kielenkin selityksiä. Kiva saada lisää tietoa ja ideoita sinulta.
Lähetä kommentti