Suolalusikkako tehty suolasta

Lehdessä oli artikkeli vanhoista esineistä. Tekstissä mainittiin myös vanha suolalusikka. Hetken jo luulin, että olisi kyse lusikasta, joka on tehty suolasta, aivan samoin kuin joskus Puolassa käydessäni olin nähnyt entisessä suolakaivoksessa suolakappeleita ja suolapatsaita sekä monia esineitä, jotka oli tehty suolasta. Tarkempi lukeminen osoitti kuitenkin tietysti, että kyse oli vain lusikasta, jolla on otettu suolaa. Onhan rautalapiokin tehty raudasta, mutta onko sitten lumilapio tai kakkulapio tehty lumesta ja kakusta!

Lapsena löysin jostain punaisen esineen, jonka nimeä ja käyttötarkoitusta en ollenkaan tiennyt. En ollut koskaan nähnyt kyseisen esineen näköistä kapinetta. Äiti sanoi esinettä hernepyssyksi, sillä ammutaan herneitä. Kun en ollut aseita koskaan nähnyt, menin ladon nurkalle, jonne isä oli kasannut niittämiään herneenvarsia. Kovasti osoittelin herneitä pyssyllä. Olin käsittänyt, että jos hernepyssyllä ammutaan herneitä, herneet ovat ampumisen kohde eikä suinkaan ampumisen väline. En ymmärtänyt, että olisi pitänyt laittaa herne pyssyn sisään ja ammuskella herneillä vaikka jotain muuta kohdetta kuin hernekasaa. (Sitä paitsi pidin leikkipistoolia väärin päinkin kädessä, ylösalaisin, koska minusta se asento oli järkevämpi).

Yhdyssanat eivät ole aina loogisia. Ei ole aina selittämättä selvää, onko kyseessä aine, josta tehty, vai kohde jolle tai jolla tehdään jotain. Minusta on kaikkein hauskin se vanha kysymys: Jos naislääkäri on kerran nainen, niin minkähän näköinen otus on eläinlääkäri!
*****
Kuvassa lehtikuusi.

Merkitykset muuttuvat

Tänä aamuna käsiteltiin Aamu-TV:ssä neekeri-sanan merkitystä ja merkityksen muuttumista aikojen kuluessa. Minun sukupolvelle ja minua vanhemmille se ei ole ollut haukkumasana. Se nyt vain on ollut ainoa olemassaoleva käypä sana Afrikasta tulleille tummille ihmisille. Kuten ohjelmassakin todettiin, sanan merkitys on muuttunut, ja nimenomaan siksi, että Amerikassa se on ollut haukkumasana. Täytyy siis opetella käyttämään muita sanoja ettei joudu vankilaan. Sana tulee muuten alun perin latinan mustaa tarkoittavasta sanasta niger.

Ohjelmassa haastateltu asiantuntija oli sitä mieltä, että neekerin sijaan tulisi käyttää sanaa musta. Mutta eiväthän kaikki Afrikasta tulleet ole mustiakaan, värierot voivat olla huomattavia. Minusta taas musta kuulostaa loukkaavalta. Mutta toisaalta, jos meitä sanotaan valkoisiksi, vaikka joku on itse asiassa oikeasti vaaleanpunainen tai beessi väriltään, miksei sitten afrikkalainen voi olla musta. Tumma kuulostaisi minusta paremmalta, mutta se on jo vanhastaan ollut mustalaisista käytetty nimitys. Paitsi että niinkään ei saa sanoa, romani on hyväksyttävämpi. Ota näistä sitten selvää. Tunneasiat ovat aina vaikeita.

Emme voi mitään sille, että sanojen merkitys ja sävy muuttuvat sukupolvien mukana. Samoin sopiva puhuttelu tai käyttäytyminen. Muistuupa vain mieleen, miten esim. Ilmari Kianto kuvaa naisia kirjassa Vanha postineiti.
Eräästäkin kunnan virassa olevasta naisesta käytetään nimitystä kunnantäti, ja muutenkin nimitetään Pikku Tytöksi, ja päälle päätteeksi todetaan vielä:
”Häntä, kunnantätiä mainittiin leikillisesti tuolla näppärällä korkonimellä: neiti Suonio näet painoi 107 kiloa”.
Mennäpä nykyaikana pikkutytöttelemään jotain aikuista naista, saati sitten ylipainoista. Samaisesta naisesta sanotaan myös: ”kylän hauskin naikkonen, jos nimittäin sopii mairitella diminutiivilla keijukaista, joka painoi 107 kiloa”.

On tainnut hellittelymuodossa naikkonen hieman merkitys muuttua vuosikymmenten aikana! Rouva on Kiannon tekstissä joskus myös vähäläntä pikkurouva, lintuseni tai pöksyniekka töpöhäntä. Voi hän olla myös hauskoissa housukkeissaan heippaseva punahilkka.
Oikein minua naurattaa kuvitellessani, mitä kolmekymppinen nykynainen sanoisi, jos vaikkapa työkaverina oleva mies nimittelisi häntä pöksyniekaksi töpöhännäksi.

Sanojen merkitysten muuttumiselle ei kai mitään voi. Me ihmiset kun emme ole koneita vaan tuntevia olioita. Meille sanat eivät merkitse aina jotain täsmällistä kaavamaista, vaan sanojen merkitys perustuu usein siihen, miltä ne tuntuvat, ja niiden rajat ovat häilyvät. Sanojen konkreettisen merkityksen muuttumisen olen huomannut esimerkiksi opettaessani kansalaisopistossa saksaa. Opiskelijoina on ollut usein minua vanhempia henkilöitä, jotka ovat tulleet verestämään kieltä. Usein käy niin, että opiskelijat hämmästelevät, että eihän se ja se sana kyllä ennen sitä tarkoittanut! Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa saksan toll. Ennen opetettiin, että sanan merkitys on hullu. Nykyään se tarkoittaa mahtavaa.

Mutta olisiko sata vuotta sitten ymmärretty vaikkapa ilmaisua sikahyvä? Epäilen, että se olisi senaikaisille ihmisille ollut negatiivinen ilmaus jostain asiasta.
*******
Kuvassa saarnin oksa.

Ennätykset rikkoutuivat

Eräs tuttava kirjoitti minulle sähköpostissa: "Minua ottaa aina säätiedotteita kuunnellessa aivoon. Ainakin ennen oli niin, että suomen passiivilla oli aina persoonatekijä ja siltähän se kuulostaa vieläkin. Jos siis ikkuna suljettiin, on ilman muuta selvää, että sitä ei sulkenut tuuli, vaan ihminen. Mutta minua kaivelee, että sääennustuksissa lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin, pakkasennätyksiä rikottiin jne. Voiko ollenkaan näin sanoa, koska ihminen ei ole tekijä. Eikö pitäisi ilmaista: Lämpöennätys rikkoutui? "

Kallistuisin kysyjän kanssa samalle kannalle. Niinhän tavallisesti onkin, että passiivisen ilmauksen takana on yleensä ihminen: Hallissa tanssittiin ja laulettiin tai myös eläin, vaikkapa hyeenakoirista kerrottaessa: (Laumassa) ...sairaista ja loukkaantuneista yksilöistä huolehditaan ja niitä ruokitaan...

ISO suomen kielioppi (s. 1262), joka ei anna kielenkäytön suosituksia vaan vain kuvaa kielenkäyttöä sellaisenaan, antaa kuitenkin esimerkkejä passiivin käytöstä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei voi ajatella ihmistä tekijäksi:
Jos on kyseessä organismien sisäiset prosessit: esim. Alkoholi on...imeytynyt 2 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta. Vesiliukoisena alkoholi kuljetetaan veriplasmassa eri elimiin.
Tällaista yksipersoonaista passiivia esiintyy myös esim. elektronisia laitteita koskevissa teksteissä kuvaamassa tapahtumia, jotka vaativat ihmisille tyypillisiä kykyjä: Avataan Windows, tiedostoja tallennetaan, tietokone suljetaan.

Luonnonilmiöt ja tuntemattomat voimat voidaan esittää metaforisena toimijana: Tulivuoret ärjyivät kun Suomen kallioperää synnytettiin. Mesi on kätketty kukkien syviin kannuksiin...

Ei ole aina helppo määritellä, mikä on kielivirhe, mikä hyväksyttävää kielenkäyttöä. Vanhastaanhan meille on opetettu juuri niin kuin tuohtunut sähköpostin lähettäjäkin mainitsi.
Yleisin passiivin vääränlainen käyttö on esimerkiksi tapauksissa: "Määrätyissä tapauksissa voidaan todeta tartunnan merkkejä". Kukaan ei ole näitä tapauksia määrännyt, pitäisi siis olla tietyissä tapauksissa.
Työhön määrätyt miehet ovat miehiä, jotka joku on määrännyt työhön. (Terho Itkonen, Uusi kieliopas). Eli tuossa tapauksessa ihan oikein, mutta jos sanotaan: Aina ne samat määrätyt miehet lähtivät töistä ennen aikojaan, on tuo väärin, koska ei heitä ollut kukaan määrännyt pois lähtemään. He olivat vain ne samat tietyt miehet. (Kaikki tiesivät keitä he olivat).

Sain juuri luetuksi ruotsalaisen kirjailijan Helene Turstenin kirjan Tulitanssi, jonka viimeisellä sivulla kuin tilauksesta oli tähän aiheeseen sopiva passiivi-aktiivi-muunnos, joka sattuvasti muuttaa näkökulman:
"Tosin Arvikassa ei sanota, että ihmiset ovat nykyään loppuunpalaneita. Tiedätkö, mitä siellä sanotaan? ... -Ny on paljo niitä jotka on poltettu poroks..."

Kettu Repolainen

Ruokapöydässä meillä saattaa olla aika yksitoikkoiset ruoat: syömme vartaita, laatikoita ja patoja. Lienevätkö varsinaiset ruoka-ainekset loppuneet, kun alamme syödä jo ruoantekovälineitäkin!

Näiden ruokien kohdalla on käynyt niin, että sanojen merkitys on muuttunut. Esineen sisältöä on alettu nimittää samoin kuin itse esinettä. Emme jaksa sanoa: "söisimmekö vartaassa valmistettua ruokaa", on helpompi sanoa vain "vartaita". Laatikko- ja pataruoka on lyhentynyt samoin.

Kiisseliä kauhoessa havaitsimme eräänä päivänä, että pinnalle olikin muodostunut "kettua", jonkinlaista kalvoa, kun ei ollut muistettu sekoittaa kiisseliä välillä sen jäähtyessä. Nuorempi sukupolvi naureskeli heti, että "kas kun ei sutta! " Mutta vielä isänikin puhui "ketusta", kun tarkoitti kalvoa.

Tämän sanan kohdalla on käynyt samoin kuin noiden ruoka-astioiden kanssa. Kettu (samaa kantaa kuin kesi, ketto) on tarkoittanut alun perin ohutta nahkaa, ja eläin, jota nykyään kutsumme ketuksi, on ollut alkujaan repo. Revosta kun on saatu nahkaa ja turkiksia eli kettua, on se ollut tärkeä kettueläin. Pian on puheessa alettu kutsuakin koko eläintä pelkästään ketuksi. Repo on jäänyt toissijaiseksi sanaksi, nykyään vain saduissa ja runollisesti ilmaistuna ja onhan meillä vielä revontuletkin. Ja eläähän sana hyvin suku- ja paikannimissäkin.

Marme Laden och Osama bin Laden

Ihmisten runosuoni on kovin tuottoisa. Sain tänään tällaisen kiertiksen sähköpostissa. Nopeasti on jollain taas välähtänyt:

Osama Bin Laden är död...
Osama Bin Laden är död, men vi får inte glömma hans lite mörkare bror Choko Laden, som finns kvar eller kusinerna Marme Laden, partyprinsen Pinaco Laden, vegetarianen Sal Laden och den senila farbrodern Var Var De Jag Laden. Och trubaduren Bal Laden, kötthandlaren Rul Laden och hortonomen Al Bladen. Vi får inte heller glömma fru Sillsal Laden och den danska släktningen Remou Laden.

Ulkomailla kotimaassa

Entisaikojen ihmisillä ei juuri ollut mahdollisuuksia matkustella pitkiä matkoja, puhumattakaan että olisi päästy ulkomaille. Jo vaikkapa järven toisella puolella sijainnut paikkakunta avasi tulijalle silmien eteen ihan uudenlaisen maailman kotikontuihin tottuneelle, aivan kuin ulkomaille olisi tullut. Tai jokin paikka on sijainnut niin kaukana ja vaikeakulkuisesti, että se on tuntunut ulkomailta.

Suomessa on monilla paikkakunnilla jopa kiinteitä sanontoja paikkakunnista, joihin on lähdetty "ulkomaille". Tampereella on tuttu vieläkin sanonta ”mennä ulkomaille Teiskoon”. Sanonta lienee tullut siitä, että joskus on Tampereen aluekarttoihin merkitty Teiskon kohdalle nimen sijaan pelkkä ”Tampereen ulkomaat”. Ja sijaitseehan Teisko nykykaupunkilaisestakin melko kaukana, noin 40 kilometriä keskustasta.

Etelä-Pohjanmaalta en muista paikkakuntaa, joka olisi liittynyt ulkomaille menoon. Mutta sen muistan, että jos vaikkapa äidiltä kysyttiin, missä joku henkilö on tällä hetkellä käymässä, siihen sai usein vastauksen ”Teiskossa”. Teiskon merkitys vain ei tuolloin lapselle auennut. Olisiko niin, että Pohjanmaalla ei tarvinnut mennä suomalaiselle paikkakunnalle tunteakseen olevansa ulkomailla, sillä ruotsinkieliset kunnat olivat jo monen pitäjän rajanaapureita. Naapurikunnassa käynti saattoi aiheuttaa sanonnan ”Närpes, Sverige”.

Jyväskyläläiset sen sijaan lähtevät ”ulkomaille Oravisaareen”. Oravisaari sijaitsee Jyväskylän liepeillä.

Imatran lähiseuduilta on lähdetty Ruokolahden kunnassa sijaitsevalle kylälle ”ulkomaille Utulaan”. Sanonta on peräisin vuosisatojen takaa, ajalta jolloin Venäjän ja Ruotsi-Suomen valtakunnan raja kulki Kysmälänlahtea pitkin. Lahden toiselta puolelta, Kekäleenmäeltä katsottuna Utula oli ulkomaata. Sanonta elää edelleen ja kylätoimikunta myy Utula-passeja - koskaan ei tiedä, milloin passintarkastaja yllättää.

Lahtelaisten matkustusmahdollisuudet ovat olleet ”mennä ulkomaille Okeroisiin ja merille Möysään”. Okeroinen on Hollolassa sijaitseva kylä ja Möysä on Lahden kaupunginosa. Okeroislaiset ovat tehneet kyläkirjankin, joka on saanut nimekseen juuri sanonnan Ulkomaille Okeroisiin.

Kouvolalaiset ovat käyneet aina ”ulkomailla Utissa”. Tästä kirjoittaa Matti Paakala blogissaan: ”Kouluaikanani oli sanonta: Ulkomaille Uttiin, kaukomaille Kaipiaisiin ja Saaramaalla on maailmanloppu. Jos Saaramaan saunan nurkan takaa sormella koitti, niin siellä oli tyhjää vaan.”

Nykyään ”mennä ulkomaille” –sanonta syntyy hieman toisenlaisista lähtökohdista. Otanmäki, joka sijaitsee Kajaani-Vuolijoki kuntaliitosalueella, on tullut tunnetuksi 2000-luvulla pakolaisten vastaanottamisesta. Vuolijoen kunnan aikana kunnassa asui (Otanmäen ansiosta) heti Helsingin jälkeen toiseksi eniten ulkomaalaisia asukasta kohti. Otanmäessä onkin sanonta "Miksi lähtisit ulkomaille, kun voit mennä Otanmäkeen. Koko maailmahan on jo täällä."

Samasta syystä lienee syntynyt myös sanonta ”mennä ulkomaille Kajaaniin” tai ”ulkomaille Sotkamoon”.

Tarvinnevatko ahvenanmaalaiset tällaisia sanontoja, hehän ovat jo ulkomailla kotimaassa.