perjantai 17. heinäkuuta 2009

Työn raskaan raatajat


Radiossa puhuttiin hiljattain nuorten suhtautumisesta työhön. Nuoret pitävät työtä kyllä tärkeänä, mutta eivät elämän tärkeimpänä, huipputärkeänä, sellaisena, että elämä olisi yhtä kuin työ. Moni ei myöskään ole valmis sitoutumaan pitkään työsuhteeseen. Pätkätyö ja projektit ovat monen mielestä hyviä, ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Vanhemmalla sukupolvella on kuitenkin vieläkin erittäin tiukka työmoraali. Eihän olisi tultu toimeen ankarissa oloissa, eikä meillä olisi tätä korkeaa elintasoa ellei työmoraali olisi korkea. Nuorilta usein unohtuu, että ei työ ole ennenkään ollut se mitä tavoitellaan, vaan se on ollut keino pysyä hengissä ja saada itselleen paremmat oltavat. Juuri luin lehdestä, että tästäkin lamasta ilmeisesti selvitään hyvin nimenomaan hyvän työmoraalin ansiosta.

Meitä on opetettu lukuisin sananlaskuin ajattelemaan työtä ja vain työtä. ”Työ ensin, sitten leikki (huvi)” kaikui hyvin usein, jos ei esimerkiksi tiskaamaan ruvennut heti. Kaikille oli selvää, että ”työ miehen kunnia” ja ”ei Luoja laiskoja ruoki”. Joskus sanottiin juhlallisella ilmauksella: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä”. Samaan suuntaan ohjasi ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” Nykyään sitä kuulee kylläkin enemmän toisin päin: ”Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomennakin”.

Oli selvää, että ”Illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää” . Tämä sanonta kuului maanviljelyskulttuuriin, mutta on se kaupungissakin ollut käytössä. Ja ainakin meidät ajettiin ylös jo aamulla kahdeksaan mennessä vaikka olisi lomapäiväkin ollut. Kaupungissa kasvanut ikätoverini sen sijaan sanoo, että aikaista ylösnousua ei heiltä käytännössä vaadittu, vaan nuoret saivat nukkua aamuisin. ”On kuin pistäs rahaa pankkiin, kun nuori nukkuu.” Paitsi että oma äitini ei olisi suurin surminkaan meille tuollaista sanontaa sanonut ja nukkumista sallinut. Ruumiilliseen työhön viittasi myös ”Hellät on työttömät kädet”, jota esitettiin silloin, kun sai esimerkiksi rakkoja käteen.

”Työ tekijäänsä kiittää”, sillä tehtiin selväksi se, että jokainen työ, pieni tai suuri, oli tehtävä kaikkein parhaimmalla tavalla. Äidin mielestä ”jää miehen saantikin kesken”, jos työ jää kesken. ”Työtä tekevälle riittää” oli yleinen totuus erilaisissa tilanteissa.

Toisaalta aika usein lausahdeltiin suu hymyssä, että ”ei terve ruumis työtä kaipaa”. Tai ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Kapinaa työtä kohtaan on myös tämä: ”Ei työ tekemällä lopu”. Huumorimielessä tuli toistetuksi usein: ”Ahkeruus on ilomme”; esimerkiksi silloin, kun oltiin päivälevolla tai muuten vain loikoiltiin. En muista tuota tosimielessä kertaakaan käytetyn. Sen sijaan opetettiin ihan tosissaan: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa”.

”Jos työ herkkua olis, niin herrathan sen tekis” –lausahdus osoitti luokkajakoistakin suhtautumista. Mutta opetti se myös sen, että työhön kuuluu, että se ei aina ole mukavaa; työn raskaus ja vaikeus on itsestäänselvyys. Tuttu ja käytössä oli tämäkin: ”Raskas työ vaatii raskaat huvit”, jolla useimmiten kommentoitiin toisten tekemisiä. Nykyään sitä kuulee käytettävän puolustukseksi jos vaikka ravintolassa on tullut otetuksi enemmän kuin olisi suotavaa.

”Laiska töitään luettelee” tai "laiskan tulee hiki syödessä" olivat selviä ohjeita nekin. Toisen kurkkiessa olan yli tuli usein toistetuksi: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille.”

”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” korosti työn arvoa. Ja selväähän oli, että työssä niin kuin muussakin: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”.

10 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Nuoret viisaampia, ei nykyään (eikä ennen) pomot palkitse "uskollisuudesta".
Perhe tärkee, nuorille miehille.

Rita A kirjoitti...

Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme.

Jokainen löytäköön oman totuutensa tai vaihtoehtoisesti tarttukoon vain lähimpään sopivaan sanontaan ja sillä oman elämäntapansa ja tyylinsä oikeuttakoon.

Oma mottoni: Ahkeruus on ilomme. Tykkään työstäni ja koen sen mitä antoisimmaksi elämäni sisällöksi.

Kirlah kirjoitti...

Hannele: en tiedä viisaudesta, mutta ei ainakaan minulla ollut nuorena varaa pitää töistä yhtään luppopäivää. Olisin varmaan pitänyt, jos ei rahapula olisi aina kolkuttanut.

Rita: Minäkin tykkään työstäni, mutta luulen, että kaikki eivät ole voineet valita työtään ja silloin tuo motto voi tuntua kurjalta.

Tuo ilmauksesi "omissa päissämme" jäi vaivaamaan minua ja pitänee kirjoittaa seuraavaksi siitä, sillä itse olisin käyttänyt yksikköä. :D

Rita A kirjoitti...

Olen usein saanut oppilaissa iloa ja naurua aikaan kun olen sanonut: "Miettikää tätä päissänne" tai "mietitään tätä lisää päissämme" ja sitten odottanut hetken naurureaktioita kun yksi tai useampi hoksaa sanonnan salat :D

BLOGitse kirjoitti...

jippii! joku kuuntelee viela radiota! :)
Suomessa kaydessani pidan radion auki 'aina'.
YLE Areenalta lataan podcasteja, joita kuuntelen esim. lentokoneessa.

Kuulin ystavalta kyselytuloksesta, josta kavi ilmi nuorten sitoutuvan ennemin duunikavereihinsa kuin tyonantajaan. Ennen tyonantajalla oli varmaan paljon suurempi merkitys esim. palkanmaksajana. Nykyaan toissa pitaa olla kivaa, muut vivahteet ei niin tarkeita...jos olen ymmartanyt oikein.
Kuka on sanonut, etta tyon ja sen tekemisen pitaa olla ryppyotsaista?! :)

Hannele kirjoitti...

(nuorenahan pakko tehdä paljon töitä,
palkatkin niin mitättömät usein)

Hannele kirjoitti...

P.S.
Nuorilla miehillä tarkoitin sellaisia alle 50... Heillä eri asenne, ollaan kotona sairaitten lasten kans ja sellasta.

Kirlah kirjoitti...

BLOGitse: hyvä, että nykyään on mahdollisuuksia vaihtaa parempaan työhön, jos entinen jostain syystä ei ole hyvä. Pysyy virkeämpänäkin, ei leipiinny.

Hannele: ajat ovat todella muuttuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys.
Virossa on tapana, että jos joku teke työtä, silloin ohimenija toivottaa "Jõudu tööle!" - suomeksi olisi se jotain kuin jaksoa työhön tai jotain sellaista. Onko myös Suomessa selläinen tervehdysmuoto?

Kiitos

Kirlah kirjoitti...

Tuo viron tervehdyshän on samaa kuin "jaksamista/voimia työhön", ja siihenhän vastataan: "joudu tarvis" eli "jaksamista/voimia tarvitaan".

Suomen kielessä ei taida olla, ei ainakaan näin äkkiä tule mieleen, ainakaan ihan vastaavaa. Mutta onhan meillä sellainen kuin "Työn iloa!" jota voidaan toivottaa ainakin silloin, kun itse lähdetään pois työhön jäävien luota ja muut jäävät vielä raatamaan.