Ohto Kontio

Pietarissa käydessä tuli tietoon uutta kieliasiaakin. Asuimme Ohtinskaja-hotellissa. Hotellin nimi on paikallisen oppaan mukaan samaa alkujuurta kuin meidän otso, otto, ohto eli karhu. Otso on vanhin meidän karhua tarkoittavista nimistämme, tullut sanasta otsa, murteissa ohta. Karhullahan on melkein koko päälaki kuin otsaa.

Karhun peitenimenä ollut kontio-sana tulee sanasta kontija, köntystäjä (kävellä on viroksi kõndida). Karhu puolestaan on tullut karkea/karhea-sanoista, tarkoittaa karkeakarvaista.

Sinebrychoff-nimen alkuperästä opas kertoi, että nimi tarkoittaa sinistä lihavaa miestä. Miehen nimi oli alun perin Krasnyjbrychoff, joka merkitsi punaista lihavaa miestä. Mies halusi vaihtaa sukunimensä, mutta hänelle sanottiin, että nimeä ei voi vaihtaa, mutta väriä kylläkin. Sininen sitten kai kuulosti paremmalta, koska firmakin pyörii yhä edelleen.

Ruplan opas väitti tulevan venäjän lyödä-verbistä (josta ”lyömme hinnat”). En tiedä, voiko se pitää paikkansa, sillä etsiessäni lyödä-verbiä sanastoista tuli mm. 17 lyödä-verbiä, eikä mikään niistä venäläiseen rubl-sanaan viittaavakaan. Veijo Meri sen sijaan esittää, että rupla olisi samaa kantaa kuin intialainen rahayksikkö rupee ja urdun rupijah, samaa juurta kuin suomen ropo.

En puhalla häntä viikseen

Venäjän kieli on sanontojen ja kuvakielen suhteen rikas, ja siinä on paljon samoja sanontoja ja ilmauksia, joita suomen kielessäkin. Salamatkustajana oleminen esimerkiksi on molemmissa kielissä jäniksenä matkustamista: Exaть зaзйцeм (jehat zajtsem).
Vapista kuin haavan lehti on täsmälleen sama ilmaus venäjässä: Дpoҗaт как осиновы лист (drožat kak osinovyj list). Nälkäinen kuin susi on monissa kielissä sama: Голодный как волк (golodnyj kak volk).

Mutta on monia meillä ihan tuntemattomiakin sanontoja. Mitähän tarkoittaa, kun venäläinen ”riiputtaa nenää”? Sehän on tietysti samaa kuin meidän mieli matalana/ siipi maassa. Вешать нос ( Vešat noc).

Koska venäläistä kulttuuria tunnetaan Suomessa melkoisen vähän, tässä pari esimerkkiä muista ”oudoista ilmauksista”. Otin mukaan vain sellaisia, jotka liittyvät eläimiin tai kehonosiin. Mukana myös sananmukainen käännös, sen jälkeen vastaava suomalainen kiinteä ilmaus:

Быть на друҗеской ноге. (Byt na družeskoj noge) = ”olla ystävällisellä jalalla” = Olla hyvää pataa keskenään.
Валиться из рук. (Valjtsja iz ruk) = ”Pudota käsistä” = Ei ota luonnistuakseen.
В ус не дуть. (V us ne dut). = ”Olla puhaltamatta jotakuta viikseen” = ei olla moksiskaan/ ei lotkauttaa korvaansakaan.
Высосать из пальца. (Vysosat iz paltša). =”Imeä jotakin sormestaan” = keksiä omasta päästään/ temmata tuulesta.
Гусей дразнить. (Gusej draznit) =”kiusata hanhia” = kaivaa verta nenästään/tahallaan ärsyttää toista.
Дырявая голова. (Dyrjavaja golova) = ”jollain on reikäinen pää” = kanan muisti/hajamielinen
Как корова языком слизала. (Kak korova jazykom slizala) = ”kuin lehmä olisi kielellään nuollut” = Sen siliän tien.
Собаку сьел. (Sobaku sel) = ”on syönyt koiran” = olla vanha tekijä jossakin.
Белая ворона. (Belaja vorona) = ”valkoinen varis” = muista erottuva/ ruma ankanpoikanen.

Lähde:
M. Dubrovin: Venäläiset sanonnat kuvina. Kustantamo Russkij jazyk. Moskova 1981.

Lumipyry on yhtä meteliä

Miten hyvin tunnistat suomen sanoista, ovatko ne uusia vai vanhoja? Ovatko sanat alkuperältään ikivanhoja suomalaisugrilaisia vai germaaneilta saatuja, eli itse asiassa samoja sanoja kuin mitä opiskelemme ruotsin tai englannin tunnilla mutta vain erinäköisinä. Vai olisiko sana venäläinen tai balttilainen? Kirjoitan muutaman sanan, joista saat arvuutella ennen lukemisen jatkamista omia tietojasi ja tuntojasi. Kuulostavatko sanat ikivanhoilta ihan ”ikiomilta suomalaisilta” vai olisiko jotain yhteistä muiden kielten kanssa?

pelto, lammas, kuningas, rauta, lantio, parta, ranta, tuoli, pöytä, lautanen, kasku, nuuhkia, tienata, viesti, vasta, vihta, hella, meteli

Tässä vastaukset, lähinnä Veijo Meren Sanojen synty –kirjan mukaan:

pelto: varhaisgermaanien sanasta péltōm. Siitä nykyruotsin fält, saksan Feld.
lammas: muinaisgermaanien lamwaz.
kuningas: germaanien kuningaz. Nykyruots. kung, engl king, saks König.
rauta: muinaisgerm. rautha-. Nykyislannin rauthr on punainen. Myös ruots. röd, engl. red, saks. rot ovat samasta sanasta.
lantio: muinaisger. landiō.
parta: indoeur. kantakielessä bhar-dhā, josta kehittynyt latinan barda. Nykysaksassa Bart.
ranta: nykyruots. strand, saksassa Strand. Indoeur. kantakielen sanavartalo ster- tarkoitti ´levittää´.
tuoli: muinais- ja keskiyläsaksassa stuol. Nykyruots. stol, nykysaksa Stuhl.
pöytä: muinaisgerm. beuda-. Sana on samaa juurta kuin pyytää, joka germaanikielissä on tarjota, ruots. pyytää be, tarjota bjuda. Pöytä on alkuaan ollut se, jonka päällä jotain tarjotaan eli tarjoilulauta, syömälauta. Suomen lautanen on siis alkujaan laudanpätkä.
kasku: venäjän sanasta skázka, satu.
nuuhkia: venäjän nuhtít, vainuta.
tienata: muinaisruots. thiēna, nykyruots. tjäna, palvella, auttaa, ansaita.
viesti: venäjän sanasta vest, sanoma, tieto, huhu, uutinen.
hella: ruotsin häll, kivipaasi. Aikoinaan sellaisen päälle sytytettiin tuli, jopa veneessä.
vasta: muinaisvenäjän hvost, häntä ja kylpyvasta. Tästä myös ruotsiin tullut kvast.
vihta: muinaisvenäjän vyhot, olkihuisku, pesutukko. Tämä sanan on ilmeisesti kulkeutunut Suomeen Viron kautta, sillä sitä ei itämurteissa ole tunnettu. Virossa vihta on viht.
meteli: sama sana kuin nykyvenäjän lumipyryä tarkoittava sana metel´.

Näyttää siltä, että suomen kieli on säilyttänyt sanat melkein sellaisina, kuin ne joskus on jostain kielestä saatu. Toisaalta ihan tahallani valitsinkin juuri sellaisia sanoja, jotka ovat säilyttäneet alkuperäisen muodon. Mikäli germaanisissa kielissä ei olisi tapahtunut niin paljon äännemuutoksia, ymmärtäisimme varmaan toisiamme helpommin, eikä kielten opiskelu olisi niin hankalaa.

Mielestäni venäläisiä lainasanoja suomen kielessä on enemmän kuin kielentutkijat ovat antaneet ymmärtää. Kaikissa alaa käsittelevissä kirjoissa mainitaan melkein vain ne samat: saapas, risti, pappi, kiisseli. Olisiko niin, että ideologisista syistä on katsottu enemmän länteen päin? Tutkimus tulevaisuudessa on varmaan laajakatseisempaa.

Ei maailman hyvin kieli

Viime postauksen kommentissa Hannele kyseli,tunnenko Fredrik Lindströmin. -Javisst, det gör jag. Minä jopa omistan pari hänen kirjaansa. Kun asia nyt tuli kerran puheeksi, voin esitellä hänen pari erittäin suositeltavaa kirjaansa ruotsin kielestä.

Fredrik Lindström on ruotsalainen kielitieteilijä. Hän on kirjoittanut mm. kirjaset Världens dåligaste språk ja Jordens smartaste ord. Nämä taskukirjat ovat helppolukuisia, suurelle yleisölle tarkoitettuja, sivuja kummassakin yli 200. Lindström kirjoittaa, että hän kuuli kerran joidenkin poikien keskustelevan ruotsin kielestä ja yksi mainitsi kielen olevan "världens dåligaste språk". Siihen muut korjasivat lauseen kuuluvan "världens sämsta språk". Siinä mielessä muuten "huonoin" maailman kieli, että kielessä ei ole paljon sanoja, synonyymejä eikä ilmauksia verrattuna vaikkapa englantiin. (Hih, luulisi olevan helppoa kielenopiskelijalle).

Kirjoissa esitellään kieltä laidasta laitaan. Niistä löytyy valtaisat määrät uudissanoja eri vuosikymmeniltä, on kauniita ja rumia sanoja. On juttua inhimillisen ajattelun historiasta, miten lapsi oppii kieltä, puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta, vertaillaan ruotsia maailman muihin kieliin. Toisin sanoen kirjoissa käsitellään kaikkea mitä kielestä ylipäänsä voi sanoa.

Fredrik Lindström:
-Världens dåligaste språk. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2000. Andra tryckningen, printed in Denmark, Viborg 2007.
-Jordens smartaste ord. Albert Bonniers Förlag. Första utgåva 2002. Andra tryckningen printed in Denmark, Viborg 2004.

Vanhoja kielen muotoja

Suomen kirjakielen perustajan Mikael Agricolan kuolemasta tuli kuluneeksi 450 vuotta 9.4.2007. Agricola-juhlavuoden kunniaksi Aku Ankkakin julkaisi yhden tarinan Agricolan aikaisella kielellä. Vieressä on kansikuva lehdestä 4.4.2007, numerosta 14. Tekstissä on melko kunniakkaasti osattu ilmaista asioita sillä tavalla kuin ne 400 vuotta sitten on kirjoitettu.

Koska Mikael Agricolan päivä ja suomen kielen päivä oli juuri hiljattain, 9.4, tuon esiin muutamia piirteitä vanhasta kirjasuomesta Aku Ankan repliikkien avulla. Näissä on monia piirteitä, joita vielä käytetään murteissa, ainakin länsimurteissa niitä tulee esiin päivittäin. Myös runollisessa ja ylätyylisessä kielessä moni muoto ja rakenne on säilynyt nykypäiviin asti.

Erikoisia vanhoja muotoja ja ilmauksia on kymmeniä, mutta otan tähän vain muutaman, lähinnä sellaisia, jotka tuntuvat minusta ihan kuin pohjalaista murretta puhuisi. Paljon on Agricola ottanut mallia myös saksan ja ruotsin lauserakenteista.

Aku Ankasta muutama repliikki:
-Ja wielä enämbi on imehteleminen, että yxi muu wuoren cuckula, se wuori Mama Rambam, peräti 4429 syldä corkia olis.
-Waan sitä minä sangen suuresti imehtelen, ettei te wie sitä Mons Öfwerstin tykö.
-Colmen viicon waelluxen perästä ne ancat saapuwat wiimeiseen kylään.
-Minä toiwon, että olis heillä caicki se quin meille tarpeellinen ombi.
-Minä tahdon minulleni ostaa wuoren, tämän quin tässä macaapi.
-Ja niin cuin caickein kiipeewäisten retki-cundain, pitää myös anckain samalla muotoo jalan culkeman.
-Wenhe pyöriwäisten siipein canssa…


1.Enämpi kuten pohjalaisessa murteessa vieläkin sanotaan.

2. Imehteleminen on ihmettelemistä, h-kirjain on vaihtanut paikkaa, kuten monissa muissakin sanoissa, vrt. veneh-venhe, imeh-ihme. Mummoni sanoi aina: Kyllä minä sitten imehtelen. Tai toisessa yhteydessä: Ei se ole mikään imes. (kaksitavuisten sanojen loppu-h on muuttunut pohjalaisissa murteissa s:ksi.)
Agricolan aikana ihminen oli inhiminen (vrt. inhimillinen).

3. Sanajärjestys on usein saksan tapainen: sivulauseen verbit lauseen lopussa.

4. Germaanisten kielten mallin mukaan vanhassa kirjakielessä on epämääräinen ja määräinen artikkeli yksi ja se. Niin ikään germaanisten kielten mukaista on muodollinen subjekti.

5. Mennä jonkun luo on vanhassa kielessä tykö. Pohjanmaan murteessa vielä: Mä meen mumman työ.

6. Länsimurteissa vieläkin mm. muodot korkia, kauhia.

7. Ettei te vie sitä, ettei he tule –muodot jokapäiväisiä myös murteessa. (vrt. nyk. ettette te vie, etteivät he tule).

8. Usein relatiivipronominin joka tilalla ´se quin´. Varsinaissuomalaiset sanovat vieläkin: Hän on se, kun tulee meille huomenna.

9. Ompi, tuleepi, makaapi kuulostavat nykyäänkin kovin ylätyylisiltä.

10. Itselle-sanaa ei ole, sen tilalla on minulleni, sinulleni.

11. Pitää tekemän –rakenne on ihan tavallinen Pohjanmaalla: Mitä mun pitikään sanomani?

12. Monikon genetiivi retkikuntain, ankkain, siipein. Sama muoto, joka nykykielessä on useimmiten vain kiinteissä sanonnoissa esim. opettajainhuone.

13. Koska Aku Ankan tarina kuvaa nykypäivää kaikkine teknisine vempeleineen, on tekstissä saatu oivasti ilmaistuksi sellaisia ilmiöitä, joita ei Agricolan aikana vielä ollut kuten helikopteri: venhe pyöriväisten siipein kanssa.

Internetissä on pari erittäin hyvää sivustoa vanhasta kirjasuomesta:
Internetixin sivut ja
Virtuaalinen vanha kirjasuomi.

Kiira ja pääsiäisviikko

Laskiaisena laskeuduttiin paastonaikaan ja nyt kohta pääsiäisenä päästään siitä. Liekö joukkotiedotusvälineiden ansiota, että ihmiset tuntevat nykyään melko hyvin vuoden eri juhlapäivien nimien merkityksen ja vanhoja tapoja. Monet vanhat tavat ovat elpyneetkin, jos vertaan vaikka 30 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Taitaa olla internetin ansiota, että pääsiäisviikon päivien vanhat nimityksetkin alkavat olla taas monen tietoisuudessa. Sukkasunnuntai, Malakomaanantai, Tikkutiistai, Kellokeskiviikko, Kirstorstai, Pitkäperjantai ja Lankalauvantai. Internetistä löytyy lisää erilaisia versioita viikonpäivien nimistä ja muutakin tietoa pääsiäisestä.

Monilla viikonpäivien nimityksillä ei ole ilmeisesti ollut mitään sen kummempaa merkitystä, ovatpahan vain sointuneet hyvin. Kiirastorstai oli kuitenkin muinaisruotsissa nimeltään skirsla-thorsdagher, jossa alkuosa tarkoittaa puhdistusta. Kiirastorstaista on syntynyt myös nimitys kiira, joka on Suomen joillakin alueilla tunnettu paha uskomusolento. Kiirastorstai oli erityisen suotuisa päivä kiiran karkottamiseen, silloin ihmisten asuinympäristöt puhdistettiin demoneista. Samoin kiirastuli viittaa puhdistamiseen. Myös englanninkielinen Maundy Thursday viittaa jalkojen pesuun. Jeesushan pesi opetuslasten jalat ennen ehtoollista.

Kiira on nykyään myös suosittu etunimi. Väestörekisterin nimipalvelun mukaan 2000-luvulla on annettu jo yli 300 tytölle tuo nimi, kun taas 1980- ja -90-luvuilla yhteensä oli yli 300 tyttöä saanut Kiira-nimen. Wikipedian mukaan Kiira etunimenä olisi samaa alkuperää kuin Kira ja Kyra, joiden alkuperä lienee persian Kûrush-nimessä. Kiira-etunimellä ei siis ole yhteyttä kiirastorstaihin.

Onni olla Tavallinen Tallaaja

Pari päivää sitten kirjoitin etunimien muuttumisesta yleisnimiksi. Moni sanonta oli jäänyt minulta huomaamatta, mutta onneksi tarkkaavaiset lukijat muistivat monta muutakin sanaa kuin mitä itse olin kirjoittanut.

Yksi, joka minulta jäi mainitsematta vaikka se oli mielessä, on Onnen-Pekka tai onnenpekka. Onnekasta ihmistä voidaan tietysti nimittää myös onnenmyyräksi tai onnenpojaksi. Pekka-sana esiintyy monissa muissakin ilmauksissa: olla pekkaa pahempi, tehdä jotain kolmeen pekkaan, kaksi siivua pekkaa kohti. Vaikkapa vaalien yllättäjä on Musta-Pekka. Suomessa vietetään myös palkallisia vapaita, ns. pekkaspäiviä, jotka ovat saaneet nimensä valtakunnansovittelija Matti Pekkasesta.

Onnen potkima henkilö ei ole muissa kielissä Pekka. Ruotsissa sellainen henkilö on lyckans ost (onnen juusto), puhekielessä myös turgumma tai turgubbe tai lyckans gullgosse. Lycko-Pers resa (Onnenpekan matka) on August Strindbergin näytelmä. Lyckoper-ilmaus ei ole käsittääkseni kiinteä ilmaus kuten onnenpekka, vaikka olen nähnyt kynäilijöitten käyttävän sitä nimimerkkinä.

Saksassa hyväonninen on Hans im Glück tai Glücksvogel (onnenlintu) tai Glückspilz (onnensieni). Englantilaiset ovat onnenkoiria, You Lucky Dog tai Lucky Bastard, myös Lucky Devil.

Onni on monissa kulttuureissa nimi, jota annetaan lapsille mielellään. Toivotaan, että nimi olisi enne, Nomen est omen. Internetistä löysin listan, jossa on eri kielillä etunimi Onni. Suomenkielinen Onni siitä listasta näyttää puuttuvan.

Ihan vahingossa satuin sivuille, joissa oli kerätty samanlaisia sanontoja etunimistä kuin juuri olin kirjoittanut. Tässä linkki, siellä on myös saksalaisia. Ehkä vielä yleinen mielenkiintoinen asia, että tavallisesta Matti/Maija Meikäläisestä saksalaiset sanovat Otto Normalverbraucher (Otto Normaalikuluttaja) tai Lischen Müller. Ruotsalaisilla tuo jokamies on aina Svensson. (Vi gör som Svensson gör).

Muita kivoja sivuja:
Epätavallisia ruotsalaisia etunimiä.

Kone, jolla voi kysellä oman nimensä merkitystä, lähinnä ruotsalaisten nimien.

Ja tässä vielä yksi linkki, jossa kaikkea kivaa.

Oskarinkokoinen vihtori

Etunimistäkin voi tulla yleisnimiä tai tiettyä etunimeä käytetään jossain kiinteässä sanonnassa.

”Sitä ei tiedä (elävä) Erkkikään” on nykyään yleinen sanonta. Stadin slangin suursanakirjan mukaan erkillä on tarkoitettu myös erektiota tai hashista tai se on tyhmän ihmisen synonyymi. Paholaista on kutsuttu joskus Vanhaksi Erkiksi.
Erkki Esimerkki on kiinteä ilmaisu kaavakemalleissa, ilmeisesti yhdistelmän sointuvuuden vuoksi. Saman asian ajaa kuin Matti Meikäläinen.

Jorma taas on synonyyminä penikselle, ja ahkera jorman käyttäjä Häntä-Heikki tai Kikkeli-Ville. Heikki voi olla myös markkinoiden Helppo-Heikki.
Tyhmän synonyymeiksi ovat tulleet jostain syystä myös Tauno, Urpo, ja Uuno. ”On siinä yks tavallinen tauno”.

Hemmo ei välttämättä ole tyhmä, onpahan vain yks tyyppi, hemmo, heppu. Naispuolisena vastineena olen kuullut joskus: ”Maailmassa on parempia laulajia kuin joku ihQ elli, tavallinen tavis”. Tyttö on joskus myös Doris: pitäis löytää joku dooris.

Naisista en keksinytkään niin helposti kiinteitä ilmaisuja kuin miehistä. ”Voi pyhä Sylvi” tai ”Voi hyvä Sylvi soikoon” ovat tavallisia huudahduksia. Sanonnalla ei kai tarkoiteta ketään sylviä erikoisesti, sanonta vain sointuu sopivasti.
Käsivarren alla roikkuvat ”läskit” ovat allit. Nimitys johtuu siitä, että Alli Paasikivellä oli ilmeisesti sellaiset.

Kotona saattaa jollain naisella olla vihtori, joka ihan simona tekee kaiken, mitä käsketään. Toivottavasti ei ole kuitenkaan aivan oskarinkokoinen. Matti Myöhäisiä on aina joka tilaisuudessa, saattaa heillä olla vaikka matti kukkarossa. Huonovointiselle puolestaan voi tulla yrjö kylään.

Lankeaa kuin manulle illallinen, ei itse asiassa ole kukaan Manu, vaan sanonta on tullut siitä, että ennen manni, ammattimies, suutarimestari tuli taloon tekemään kenkiä, ja hänelle lankesi illallinen luonnostaan.

Nimi voi myös liittyä kiinteästi johonkin asiaan tai edustaa jopa kansallisuutta. Ulkomaisissa Suomi-vitseissä päähenkilönä on useimmiten Pekka. Pekka edustaa suomalaisia samalla tavalla kuin Igor tai Iivana edustaa kaikkia venäläisiä, ryssiä: siellä oli joku iivana. Ruotsalaisia puolestaan edustaa Håkan, jolla voidaan viitata myös homoihin.

Pikkutuhmissa vitseissä on aina pikku-Kalle, ei koskaan vaikkapa pikku-Seppo.
Kiinteänä voi pitää myös sanaparia Matti ja Maija. Ei voisi kuvitellakaan, että sanottaisiin vaikkapa Markku ja Sari.