Suolalusikkako tehty suolasta

Lehdessä oli artikkeli vanhoista esineistä. Tekstissä mainittiin myös vanha suolalusikka. Hetken jo luulin, että olisi kyse lusikasta, joka on tehty suolasta, aivan samoin kuin joskus Puolassa käydessäni olin nähnyt entisessä suolakaivoksessa suolakappeleita ja suolapatsaita sekä monia esineitä, jotka oli tehty suolasta. Tarkempi lukeminen osoitti kuitenkin tietysti, että kyse oli vain lusikasta, jolla on otettu suolaa. Onhan rautalapiokin tehty raudasta, mutta onko sitten lumilapio tai kakkulapio tehty lumesta ja kakusta!

Lapsena löysin jostain punaisen esineen, jonka nimeä ja käyttötarkoitusta en ollenkaan tiennyt. En ollut koskaan nähnyt kyseisen esineen näköistä kapinetta. Äiti sanoi esinettä hernepyssyksi, sillä ammutaan herneitä. Kun en ollut aseita koskaan nähnyt, menin ladon nurkalle, jonne isä oli kasannut niittämiään herneenvarsia. Kovasti osoittelin herneitä pyssyllä. Olin käsittänyt, että jos hernepyssyllä ammutaan herneitä, herneet ovat ampumisen kohde eikä suinkaan ampumisen väline. En ymmärtänyt, että olisi pitänyt laittaa herne pyssyn sisään ja ammuskella herneillä vaikka jotain muuta kohdetta kuin hernekasaa. (Sitä paitsi pidin leikkipistoolia väärin päinkin kädessä, ylösalaisin, koska minusta se asento oli järkevämpi).

Yhdyssanat eivät ole aina loogisia. Ei ole aina selittämättä selvää, onko kyseessä aine, josta tehty, vai kohde jolle tai jolla tehdään jotain. Minusta on kaikkein hauskin se vanha kysymys: Jos naislääkäri on kerran nainen, niin minkähän näköinen otus on eläinlääkäri!
*****
Kuvassa lehtikuusi.

Merkitykset muuttuvat

Tänä aamuna käsiteltiin Aamu-TV:ssä neekeri-sanan merkitystä ja merkityksen muuttumista aikojen kuluessa. Minun sukupolvelle ja minua vanhemmille se ei ole ollut haukkumasana. Se nyt vain on ollut ainoa olemassaoleva käypä sana Afrikasta tulleille tummille ihmisille. Kuten ohjelmassakin todettiin, sanan merkitys on muuttunut, ja nimenomaan siksi, että Amerikassa se on ollut haukkumasana. Täytyy siis opetella käyttämään muita sanoja ettei joudu vankilaan. Sana tulee muuten alun perin latinan mustaa tarkoittavasta sanasta niger.

Ohjelmassa haastateltu asiantuntija oli sitä mieltä, että neekerin sijaan tulisi käyttää sanaa musta. Mutta eiväthän kaikki Afrikasta tulleet ole mustiakaan, värierot voivat olla huomattavia. Minusta taas musta kuulostaa loukkaavalta. Mutta toisaalta, jos meitä sanotaan valkoisiksi, vaikka joku on itse asiassa oikeasti vaaleanpunainen tai beessi väriltään, miksei sitten afrikkalainen voi olla musta. Tumma kuulostaisi minusta paremmalta, mutta se on jo vanhastaan ollut mustalaisista käytetty nimitys. Paitsi että niinkään ei saa sanoa, romani on hyväksyttävämpi. Ota näistä sitten selvää. Tunneasiat ovat aina vaikeita.

Emme voi mitään sille, että sanojen merkitys ja sävy muuttuvat sukupolvien mukana. Samoin sopiva puhuttelu tai käyttäytyminen. Muistuupa vain mieleen, miten esim. Ilmari Kianto kuvaa naisia kirjassa Vanha postineiti.
Eräästäkin kunnan virassa olevasta naisesta käytetään nimitystä kunnantäti, ja muutenkin nimitetään Pikku Tytöksi, ja päälle päätteeksi todetaan vielä:
”Häntä, kunnantätiä mainittiin leikillisesti tuolla näppärällä korkonimellä: neiti Suonio näet painoi 107 kiloa”.
Mennäpä nykyaikana pikkutytöttelemään jotain aikuista naista, saati sitten ylipainoista. Samaisesta naisesta sanotaan myös: ”kylän hauskin naikkonen, jos nimittäin sopii mairitella diminutiivilla keijukaista, joka painoi 107 kiloa”.

On tainnut hellittelymuodossa naikkonen hieman merkitys muuttua vuosikymmenten aikana! Rouva on Kiannon tekstissä joskus myös vähäläntä pikkurouva, lintuseni tai pöksyniekka töpöhäntä. Voi hän olla myös hauskoissa housukkeissaan heippaseva punahilkka.
Oikein minua naurattaa kuvitellessani, mitä kolmekymppinen nykynainen sanoisi, jos vaikkapa työkaverina oleva mies nimittelisi häntä pöksyniekaksi töpöhännäksi.

Sanojen merkitysten muuttumiselle ei kai mitään voi. Me ihmiset kun emme ole koneita vaan tuntevia olioita. Meille sanat eivät merkitse aina jotain täsmällistä kaavamaista, vaan sanojen merkitys perustuu usein siihen, miltä ne tuntuvat, ja niiden rajat ovat häilyvät. Sanojen konkreettisen merkityksen muuttumisen olen huomannut esimerkiksi opettaessani kansalaisopistossa saksaa. Opiskelijoina on ollut usein minua vanhempia henkilöitä, jotka ovat tulleet verestämään kieltä. Usein käy niin, että opiskelijat hämmästelevät, että eihän se ja se sana kyllä ennen sitä tarkoittanut! Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa saksan toll. Ennen opetettiin, että sanan merkitys on hullu. Nykyään se tarkoittaa mahtavaa.

Mutta olisiko sata vuotta sitten ymmärretty vaikkapa ilmaisua sikahyvä? Epäilen, että se olisi senaikaisille ihmisille ollut negatiivinen ilmaus jostain asiasta.
*******
Kuvassa saarnin oksa.

Ennätykset rikkoutuivat

Eräs tuttava kirjoitti minulle sähköpostissa: "Minua ottaa aina säätiedotteita kuunnellessa aivoon. Ainakin ennen oli niin, että suomen passiivilla oli aina persoonatekijä ja siltähän se kuulostaa vieläkin. Jos siis ikkuna suljettiin, on ilman muuta selvää, että sitä ei sulkenut tuuli, vaan ihminen. Mutta minua kaivelee, että sääennustuksissa lämpöennätyksiä rikottiin monin paikoin, pakkasennätyksiä rikottiin jne. Voiko ollenkaan näin sanoa, koska ihminen ei ole tekijä. Eikö pitäisi ilmaista: Lämpöennätys rikkoutui? "

Kallistuisin kysyjän kanssa samalle kannalle. Niinhän tavallisesti onkin, että passiivisen ilmauksen takana on yleensä ihminen: Hallissa tanssittiin ja laulettiin tai myös eläin, vaikkapa hyeenakoirista kerrottaessa: (Laumassa) ...sairaista ja loukkaantuneista yksilöistä huolehditaan ja niitä ruokitaan...

ISO suomen kielioppi (s. 1262), joka ei anna kielenkäytön suosituksia vaan vain kuvaa kielenkäyttöä sellaisenaan, antaa kuitenkin esimerkkejä passiivin käytöstä sellaisissakin tapauksissa, joissa ei voi ajatella ihmistä tekijäksi:
Jos on kyseessä organismien sisäiset prosessit: esim. Alkoholi on...imeytynyt 2 tunnin kuluttua juomisen lopettamisesta. Vesiliukoisena alkoholi kuljetetaan veriplasmassa eri elimiin.
Tällaista yksipersoonaista passiivia esiintyy myös esim. elektronisia laitteita koskevissa teksteissä kuvaamassa tapahtumia, jotka vaativat ihmisille tyypillisiä kykyjä: Avataan Windows, tiedostoja tallennetaan, tietokone suljetaan.

Luonnonilmiöt ja tuntemattomat voimat voidaan esittää metaforisena toimijana: Tulivuoret ärjyivät kun Suomen kallioperää synnytettiin. Mesi on kätketty kukkien syviin kannuksiin...

Ei ole aina helppo määritellä, mikä on kielivirhe, mikä hyväksyttävää kielenkäyttöä. Vanhastaanhan meille on opetettu juuri niin kuin tuohtunut sähköpostin lähettäjäkin mainitsi.
Yleisin passiivin vääränlainen käyttö on esimerkiksi tapauksissa: "Määrätyissä tapauksissa voidaan todeta tartunnan merkkejä". Kukaan ei ole näitä tapauksia määrännyt, pitäisi siis olla tietyissä tapauksissa.
Työhön määrätyt miehet ovat miehiä, jotka joku on määrännyt työhön. (Terho Itkonen, Uusi kieliopas). Eli tuossa tapauksessa ihan oikein, mutta jos sanotaan: Aina ne samat määrätyt miehet lähtivät töistä ennen aikojaan, on tuo väärin, koska ei heitä ollut kukaan määrännyt pois lähtemään. He olivat vain ne samat tietyt miehet. (Kaikki tiesivät keitä he olivat).

Sain juuri luetuksi ruotsalaisen kirjailijan Helene Turstenin kirjan Tulitanssi, jonka viimeisellä sivulla kuin tilauksesta oli tähän aiheeseen sopiva passiivi-aktiivi-muunnos, joka sattuvasti muuttaa näkökulman:
"Tosin Arvikassa ei sanota, että ihmiset ovat nykyään loppuunpalaneita. Tiedätkö, mitä siellä sanotaan? ... -Ny on paljo niitä jotka on poltettu poroks..."

Kettu Repolainen

Ruokapöydässä meillä saattaa olla aika yksitoikkoiset ruoat: syömme vartaita, laatikoita ja patoja. Lienevätkö varsinaiset ruoka-ainekset loppuneet, kun alamme syödä jo ruoantekovälineitäkin!

Näiden ruokien kohdalla on käynyt niin, että sanojen merkitys on muuttunut. Esineen sisältöä on alettu nimittää samoin kuin itse esinettä. Emme jaksa sanoa: "söisimmekö vartaassa valmistettua ruokaa", on helpompi sanoa vain "vartaita". Laatikko- ja pataruoka on lyhentynyt samoin.

Kiisseliä kauhoessa havaitsimme eräänä päivänä, että pinnalle olikin muodostunut "kettua", jonkinlaista kalvoa, kun ei ollut muistettu sekoittaa kiisseliä välillä sen jäähtyessä. Nuorempi sukupolvi naureskeli heti, että "kas kun ei sutta! " Mutta vielä isänikin puhui "ketusta", kun tarkoitti kalvoa.

Tämän sanan kohdalla on käynyt samoin kuin noiden ruoka-astioiden kanssa. Kettu (samaa kantaa kuin kesi, ketto) on tarkoittanut alun perin ohutta nahkaa, ja eläin, jota nykyään kutsumme ketuksi, on ollut alkujaan repo. Revosta kun on saatu nahkaa ja turkiksia eli kettua, on se ollut tärkeä kettueläin. Pian on puheessa alettu kutsuakin koko eläintä pelkästään ketuksi. Repo on jäänyt toissijaiseksi sanaksi, nykyään vain saduissa ja runollisesti ilmaistuna ja onhan meillä vielä revontuletkin. Ja eläähän sana hyvin suku- ja paikannimissäkin.

Marme Laden och Osama bin Laden

Ihmisten runosuoni on kovin tuottoisa. Sain tänään tällaisen kiertiksen sähköpostissa. Nopeasti on jollain taas välähtänyt:

Osama Bin Laden är död...
Osama Bin Laden är död, men vi får inte glömma hans lite mörkare bror Choko Laden, som finns kvar eller kusinerna Marme Laden, partyprinsen Pinaco Laden, vegetarianen Sal Laden och den senila farbrodern Var Var De Jag Laden. Och trubaduren Bal Laden, kötthandlaren Rul Laden och hortonomen Al Bladen. Vi får inte heller glömma fru Sillsal Laden och den danska släktningen Remou Laden.

Ulkomailla kotimaassa

Entisaikojen ihmisillä ei juuri ollut mahdollisuuksia matkustella pitkiä matkoja, puhumattakaan että olisi päästy ulkomaille. Jo vaikkapa järven toisella puolella sijainnut paikkakunta avasi tulijalle silmien eteen ihan uudenlaisen maailman kotikontuihin tottuneelle, aivan kuin ulkomaille olisi tullut. Tai jokin paikka on sijainnut niin kaukana ja vaikeakulkuisesti, että se on tuntunut ulkomailta.

Suomessa on monilla paikkakunnilla jopa kiinteitä sanontoja paikkakunnista, joihin on lähdetty "ulkomaille". Tampereella on tuttu vieläkin sanonta ”mennä ulkomaille Teiskoon”. Sanonta lienee tullut siitä, että joskus on Tampereen aluekarttoihin merkitty Teiskon kohdalle nimen sijaan pelkkä ”Tampereen ulkomaat”. Ja sijaitseehan Teisko nykykaupunkilaisestakin melko kaukana, noin 40 kilometriä keskustasta.

Etelä-Pohjanmaalta en muista paikkakuntaa, joka olisi liittynyt ulkomaille menoon. Mutta sen muistan, että jos vaikkapa äidiltä kysyttiin, missä joku henkilö on tällä hetkellä käymässä, siihen sai usein vastauksen ”Teiskossa”. Teiskon merkitys vain ei tuolloin lapselle auennut. Olisiko niin, että Pohjanmaalla ei tarvinnut mennä suomalaiselle paikkakunnalle tunteakseen olevansa ulkomailla, sillä ruotsinkieliset kunnat olivat jo monen pitäjän rajanaapureita. Naapurikunnassa käynti saattoi aiheuttaa sanonnan ”Närpes, Sverige”.

Jyväskyläläiset sen sijaan lähtevät ”ulkomaille Oravisaareen”. Oravisaari sijaitsee Jyväskylän liepeillä.

Imatran lähiseuduilta on lähdetty Ruokolahden kunnassa sijaitsevalle kylälle ”ulkomaille Utulaan”. Sanonta on peräisin vuosisatojen takaa, ajalta jolloin Venäjän ja Ruotsi-Suomen valtakunnan raja kulki Kysmälänlahtea pitkin. Lahden toiselta puolelta, Kekäleenmäeltä katsottuna Utula oli ulkomaata. Sanonta elää edelleen ja kylätoimikunta myy Utula-passeja - koskaan ei tiedä, milloin passintarkastaja yllättää.

Lahtelaisten matkustusmahdollisuudet ovat olleet ”mennä ulkomaille Okeroisiin ja merille Möysään”. Okeroinen on Hollolassa sijaitseva kylä ja Möysä on Lahden kaupunginosa. Okeroislaiset ovat tehneet kyläkirjankin, joka on saanut nimekseen juuri sanonnan Ulkomaille Okeroisiin.

Kouvolalaiset ovat käyneet aina ”ulkomailla Utissa”. Tästä kirjoittaa Matti Paakala blogissaan: ”Kouluaikanani oli sanonta: Ulkomaille Uttiin, kaukomaille Kaipiaisiin ja Saaramaalla on maailmanloppu. Jos Saaramaan saunan nurkan takaa sormella koitti, niin siellä oli tyhjää vaan.”

Nykyään ”mennä ulkomaille” –sanonta syntyy hieman toisenlaisista lähtökohdista. Otanmäki, joka sijaitsee Kajaani-Vuolijoki kuntaliitosalueella, on tullut tunnetuksi 2000-luvulla pakolaisten vastaanottamisesta. Vuolijoen kunnan aikana kunnassa asui (Otanmäen ansiosta) heti Helsingin jälkeen toiseksi eniten ulkomaalaisia asukasta kohti. Otanmäessä onkin sanonta "Miksi lähtisit ulkomaille, kun voit mennä Otanmäkeen. Koko maailmahan on jo täällä."

Samasta syystä lienee syntynyt myös sanonta ”mennä ulkomaille Kajaaniin” tai ”ulkomaille Sotkamoon”.

Tarvinnevatko ahvenanmaalaiset tällaisia sanontoja, hehän ovat jo ulkomailla kotimaassa.

Puhutko arabialaiselle norjaa?

On yleinen ajatus ja käsitys, että oma maa on se ainut oikea ja paras. Maailman ainoa paikka, jossa asiat tehdään niin kuin ne kuuluukin. Tästä syystä muunmaalaisia halvennetaan niin, että on syntynyt jopa kiinteitä sanontoja useista eri kansanryhmistä. Olen joskus törmännyt sellaiseenkin ilmaukseen kuin "Paloittelen sut niin, että toinen käsi jää Ruotsiin!" Voin kuvitella, että jos tietyissä piireissä paloittelemisen jälkeenkin jokin kappale jää peräti Ruotsiin, uhkauksen täytyy olla jo tosi kamala!

"Joku kattoo mua ihan ruottiksi", jolloin katsotaan vähän vinoon, on tullut esiin jo useassakin yhteydessä. Eihän mitään naapurimaissa oikein ja hyvin voida tehdä. "Ryssiä" jokin asia tai "tehdä se venäjäksi" ovat niin ikään näilläkin sivuilla käsiteltyjä ilmauksia, mutta "ruma kuin venäläisen pommikoneen rahastaja" oli itselleni uusi ilmaus, tuntuu kuitenkin olevan aika yleisesti käytössä. Miksihän juuri venäläisen? No miltä kuulostaisi "ruma kuin espanjalaisen pommikoneen rahastaja!" Ei todellakaan ole ilmauksessa samanlaista ytyä.

"Kiroilee kuin turkkilainen" tai "tupakoi kuin turkkilainen" ovat hyvin kiinteitä sanontoja. En tiedä kiroilevatko turkkilaiset edes, mutta voisi kuvitella sanonnan syntyneen nimenomaan turkkilaisista siksi, että sana Turkki sisältää r:n, joka melkein sopisi jo itsessään kirosanaksi, tai sana turkinpippuri oikein r:ää päräyttäen. Tupakoimiseen liittyvä sanonta voisi olla syntynyt yksinkertaisesti sopivan alkusoinnun vuoksi.

"Kylmä kuin ryssän helvetissä", "nälkä kuin Viron sudella", "pyörii kuin ryssä Anttilassa" ovat niin ikään vanhoja, monille tuttuja sanontoja. Mutta tietävätkö kaikki, mitä tarkoittaa, kun "mennään halailemaan arabialaista ja puhumaan sille norjaa"? On kyse Arabian-tehtailla valmistetusta WC-pöntöstä, ja norjan puhuminen on oksentamista, kylläkin siistimmin sanottu kuin yrjöäminen.

Liekö sellainenkin sanonta kuin "Libanonissa on kaikki p....a paitsi kusi" suomalaisten rauhanturvaajien aikaansaama. Mistä siihen muuten olisi yhtäkkiä vieras, kaukainen maa otettu? Sanonnassa vaihtelee joskus maan nimi, mikä lienee puolestaan turismin mukanaan tuomaa. On tainnut joku hyväkäs pettyä matkaansa perusteellisesti. Koska naapurimaat aina ovat irvailujen kohteena, voi maa olla sanonnassa Ruotsi tai Venäjäkin, usein intti tai jokin muu kamala paikka.

Pahasta hajusta/p....sta kuulee joskus käytettävän vertausta "haisee kuin parhaat ulkomaiset omenat". Tietysti taas ulkomaiset, ei todellakaan kotimaiset. Ulkomaiden tilalla on kuultu myös "saksalaiset omenat", mutta onkohan tuohonkaan kohtaan kukaan kuullut laitettavan jotain arvostettua ja hienona ja pidettyä maata.

Valkosipulin varpaat

Minun piti saada selville valkosipulin kynsi -ilmauksen englanninkielinen vastine. Käden ulottuvilla ei ollut sanakirjaa, joten etsin ensimmäisestä vastaantulevasta nettisanakirjasta. Ilmaus oli clove of garlic.
Huomasin yhtäkkiä, että ilmaus ei olekaaan kaikissa kielissä kynsi. Saksalaiset nimittäin eivät puhu kynsistä vaan valkosipulin varpaista (Knoblauchzehen) ja espanjalaiset hampaista (dientes del ajo). Onneksi sentään virolaiset puhuvat suomalaisten tapaan kynsistä (küüslauga küüs). Ruotsalaiset eivät käytä ruumiinjäseniä tässä yhteydessä ollenkaan, vaan heillä on vitlöksklyftor. Klyfta on lohko, kuten mm. appelsiininlohko. Klyfta tarkoittaa ruotsissa myös mm. halkeamaa, kuilua, aukkoa ja klyva halkaista, minkä luulisin olevan samaa kantaa tuon englannin clove-sanan kanssa.

Nettisanakirja antoi ilmaukselle käännöksen 14 muulle kielelle, mutta outoa minusta, että käännökset olivat mielestäni kaikki päin mäntyä. Clove of garlic merkitsisi nettisanakirjan mukaan muun muassa saksaksi, espanjaksi ja suomeksi varvasta. Minulle tuntemattomia kieliä oli mukana, mutta minusta varpaaseen liittyviä sanoja niilläkin kielillä annettiin. Ainoastaan venäjäksi oli minusta oikea: dolka tsesnoka, joka tarkoittaa juuri valkosipulin kynttä. Venäjässä tuo dolka tarkoittaa kuulemma vähän samaa kuin lohko, mutta siellä on toinenkin sana, joka on juuri hammas.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että mitään ilmausta ei voi kääntää suoraan omasta kielestä toiseen kieleen. Aina ilmenee jotain yllättävää. Toiseksi: Nettisanakirjoihin ei voi luottaa. Jos niitä käyttää, pitää tarkistaa useammalta taholta.

Tiedättekö muuten, mikä on yhdistelmäsipuli? Näytti olevan Wikipedian mukaan kokonainen valkosipuli kaikkine kynsineen, kun se espanjaksi oli mainittu valkosipulin pääksi.

Haukotaanko Haukkoniemessä

Eräässä tienhaarassa Mikkeliin ajettaessa lukee viitassa Haukkoniemi. Melkein poikkeuksetta kyydissäolijat alkavat ihmetellä, mitä siellä haukotaan. Haukotaanko peräti henkeä vai syödäänkö pientä suupalaa vai haukotellaan toden teolla.

Kyse ei kuitenkaan ole haukkaamisesta eikä haukottelustakaan, vaan haukko on haukka-sanan rinnakkaismuoto. Varsinkin vanhoissa yhdyssanoissa sananloppuinen vokaali on vaihdellut: lehmä>lehmihaka, orava>Oravisaari. Jälkimmäisessäkin tapauksessa vain on käynyt niin, että esim. internetin kartastoihin nimi on merkitty muotoon Oravasaari. Tässä taas konkreettinen esimerkki siitä, miten paikannimetkin muuttuvat ihan huomaamatta aikojen kuluessa.

Samasta syystä laulaja Kirsi Ranto voisi yhtä hyvin olla nimeltään Ranta. Hauskat kotivideot -ohjelman juontajan Sampo Marjomaan sukunimi on niinikään tällainen, merkitykseltään sama kuin Marjamaa, nimen muoto vaihtelee Suomessa alueittain. Usein vain on niin, että varsinkin eri puolilla Suomea samannäköistenkin sanojen etymologinen alkuperä voi olla eri juurta. Tavallinen Tallaaja ei voi tietää sanan syntyä, kun sitä eivät aina tiedä kielitieteilijätkään.

Paljon muitakin rinnakkaisia suku- tai paikannimiä on Suomessa, vaikkapa Karvonen-Karvanen. Paikannimistä tulee mieleen omalla paikkakunnallamme oleva Paskosaari. Vanhat paikkakuntalaiset kertovat nimen tulevan muuten siitä, että kun ennen kuljettiin pelkästään veneellä ja venematkat olivat pitkiä, käytiin tietyillä sopivasti matkan varrella olevilla saarilla tarpeilla.

Metsokin on itse asiassa tällainen metsä-sanasta johdettu muoto, samoin otsasta tulisi otso. (Karhulla kun näyttäisi olevan naamassa pelkkää otsaa).

Huvittava kieli

Virossa minua viehättää eniten ehkä kieli. Se kun kuulostaa suomalaisesta tosi hupaisalta. Olen ymmärtänyt, että virolaisten mielestä ei suomi kuulosta ollenkaan niin hassulta kuin meistä viro. Ei kai mikään ihme, jos meitä hymyilyttää, kun ensimmäiseksi silmiin osuu kyltti reisiexpertistä, ja sisällä luvataan, että "omal käel reisimine" on helppoa. Käykääpä kokeilemassa! Jo ovelta kysyvät: "Kuidas käsi käyb?" Mitä sitten tapahtuukaan rakennuksessa, jonka seinässä lukee: kohtumaja? Ja harvassa maassa on niin tiheässä veski-kylttejäkään kuin Virossa.
No armahdetaan, ei ole syytä kenenkään säikähtää, että olisi kyse jostain hämäräperäisestä. Omal käel reisimine on omin neuvoin matkustamista ja kuidas käsi käyb tarkoittaa mitä kuuluu? Veski = mylly ja kohtumaja = oikeustalo (vrt. suomen: oikeus ja kohtuus).

Suurin osa ryhmästämme oli tottuneita Viron-kävijöitä, ja he tiesivät ne tavallisimmat riskisanat, jotka näyttävät samanlaisilta, mutta merkitsevät eri asioita. Kaupassa ei kukaan uskaltanut lausua ääneen, että onpa halpaa, virolaiset olisivat luulleet meidän haukkuvan tavaroita huonoiksi. Siitä syystä jokainen hoki vain, että edullista, edullista. Ja raamattuja oli myytävänä monessakin kaupassa, eli siis kirjoja. Opetuksen tulkkaajakin sotkeentui kerran ja esitteli kirjaa, jota väitti käsityöihmisten raamatuksi.

Minusta koulukin on virossa hauska sana: kooli. Se ei tietysti kuulosta yhtä kivalta muiden kuin pohjalaisten korvissa, sillä kooli pohjalaisille tarkoittaa pesuvatia. Voitte vain arvata, miten minua huvittaa, kun virolaiset sanovat olleensa koolissa.

Kun tiesin jo etukäteen, että soittaminen virossa on matkustamista ja puhelimella soittaminen helistamista, ihmettelin, kun kuulin jonkun kadulla puhuvan puhelimeensa: "Ma sõidan sulle". Eli lause on virolaiseksi mahdoton. Oletan, että henkilö oli virolainen, joka puhui suomalaiselle ja oli oppinut, että suomalainen ymmärtää parhaiten, kun käyttää välillä suomalaisia sanoja. Tällainen sekakieli on vain kokemukseni mukaan vihoviimeistä. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen lopulta tarkoittaa. Täytyy koko ajan kysellä, tarkoitatko nyt viron sanaa vai suomen sanaa.

Eräskin tuttavani kertoi kerran, miten hän aina Virossa käydessään käytti kaupoissa viroa, eli niitä vähäisiä sanoja ja lauseita, joita oli oppinut. Koska puhe ei tietysti ollut täydellistä eikä intonaatio virolaista, eivät virolaiset torikauppiaat edes älynneet toisen puhuvan viroa, vaan ajattelivat tietysti itsekseen, että "kylläpä minä ymmärrän hyvin suomea!" Tuttava onkin alkanut puhua Tallinnassa kaupoissa selvää suomea.

Tällaiselta näytti kintaanteko-ohje viron kielellä.

Ja tuolla otsikollakin on oikeastaan kaksoismerkitys. Huvittav viron kielessä tarkoittaa mielenkiintoista.