keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kettu Repolainen

Ruokapöydässä meillä saattaa olla aika yksitoikkoiset ruoat: syömme vartaita, laatikoita ja patoja. Lienevätkö varsinaiset ruoka-ainekset loppuneet, kun alamme syödä jo ruoantekovälineitäkin!

Näiden ruokien kohdalla on käynyt niin, että sanojen merkitys on muuttunut. Esineen sisältöä on alettu nimittää samoin kuin itse esinettä. Emme jaksa sanoa: "söisimmekö vartaassa valmistettua ruokaa", on helpompi sanoa vain "vartaita". Laatikko- ja pataruoka on lyhentynyt samoin.

Kiisseliä kauhoessa havaitsimme eräänä päivänä, että pinnalle olikin muodostunut "kettua", jonkinlaista kalvoa, kun ei ollut muistettu sekoittaa kiisseliä välillä sen jäähtyessä. Nuorempi sukupolvi naureskeli heti, että "kas kun ei sutta! " Mutta vielä isänikin puhui "ketusta", kun tarkoitti kalvoa.

Tämän sanan kohdalla on käynyt samoin kuin noiden ruoka-astioiden kanssa. Kettu (samaa kantaa kuin kesi, ketto) on tarkoittanut alun perin ohutta nahkaa, ja eläin, jota nykyään kutsumme ketuksi, on ollut alkujaan repo. Revosta kun on saatu nahkaa ja turkiksia eli kettua, on se ollut tärkeä kettueläin. Pian on puheessa alettu kutsuakin koko eläintä pelkästään ketuksi. Repo on jäänyt toissijaiseksi sanaksi, nykyään vain saduissa ja runollisesti ilmaistuna ja onhan meillä vielä revontuletkin. Ja eläähän sana hyvin suku- ja paikannimissäkin.

11 kommenttia:

annikki kirjoitti...

lisäksi vielä: saaliseläimestä ei saanut tabusyistä puhua sen oikealla nimellä - käytettiin kiertoilmauksi

ps. lyhyt komm ehkä tulee perille

Kirlah kirjoitti...

Annikki: tulee todella heti mieleen vaikkapa karhu (=karkeakarvainen) tai hukka (joutua hukkaan).

Hukan ja suden yhtenevyys tulee minulla aina mieleen, kun kerran lueskelin erään länsisuomalaisen seurakunnan henkilöluetteloita ja henkilöiden kuolinsyitä parisataa vuotta sitten.
Suuri osa oli tällaisia: venäläiset vieneet, susi syönyt, hukka vienyt, venäläiset vieneet.

Tämän halusin julki siitä syystä, että usein kuulee turvallisesti kirjoituspöytänsä takana istuvien väittelevän siitä, onko susi ollenkaan peto.

Rosina kirjoitti...

Viisastuinpa taas vähäsen, mukava ja tarpeellinen tämä sinun kieliblogisi.:))
Alkuperä ketto-sanalle selvisi kertaheitolla.

Mustaleski kirjoitti...

Otsollakin taisi olla aika monta kiertoilmausta, mutta tämä kettu repolainen lienee vähän eri syystä, eihän kettua sitä paitsi tarvinnut edes pelätä. No hajuhan sillä ei ole maailman parhain.

Kirlah kirjoitti...

Rosina: ja kaikkein mukavinta, että monissa asioissa itsekin viisastuu sitä mukaa kun blogia pitää.
Kiitos siitä monille kommentoijille. Minusta on mukavaa, kun aina joku huomaa jotain kivaa ja uutta.

Mustaleski: Totta puhut, mesikämmen taisi olla tosi pelätty eläin, on sillä niin monta nimeä ollut.

Annikki kirjoitti...

kettu oli nimenomaan saaliseläin - ei sitä pelätty, mutta saalis karkasi ja saalisonni loppui, mikäli tuotiin julki sen nimi, siis oikea nimi - ei ollut pelosta kyse, vaan vain pelättiin, että saalisonni loppuuu

Meita kirjoitti...

90-luvun puolivälissä ravintolakoulussa opetettiin, että ruokalistassa ei pitäisi käyttää ilmausta kuten "uunikala", vaan "paistettu kala" tai "mantelisei". Opettaja - mainio tyyppi muuten - lisäsi vielä, että eihän sanota myöskään "kattilahauki", joten valmistusvälineet on syytä jättää ruokalistasta pois.

Kirlah kirjoitti...

Meita: en oikeastaan tiennytkään, että tällaista yhdyssanatyyppiä on yritetty kitkeä pois kielestä.
Kielihän muotoutuu itsestään. Uunikalakin on edelleen laajassa käytössä, mutta ei todellakaan kattilahauki. Mutta kuten olemme vieraistakin kielistä todenneet, kielet eivät ole loogisia eikä tarkasti säännönmukaisia.

Katri kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus siitä, miten kieli elää ja muuttuu.

Suomen kielessä on paljon vanhoja sanontoja ja ilmauksia, jotka ovat monen nuoren puhujan mielestä hämäriä. Mietin vain kuinka moni nykyään ymmärtää sanonnan "kiireestä kantapäähän". Itselleni kyseinen sanonta oli pitkään mysteeri.

Laatikoita ja patoja tosiaan tarjoillaan etenkin suomalaisissa joulupöydissä. Muistankin kun pikkuveljeni muutaman vuoden ikäisenä tokaisi: "Mullekin tota koppaa!"
Siinä meni laatikot ja kopat sekaisin. Sen jälkeen meidän perheessä on syöty jouluisin "koppaa".

Nykyään suomen kieli muokkautuu paljon englannin kielen vaikutuksesta. Uusia sanoja ja ilmauksia syntyy jatkuvasti lisää. Niiden merkitystä taas on mahdotonta päätellä, jos ei tunne englannin kieltä.

Heidi kirjoitti...

Mielestäni vanhat suomenkieliset sanat ovat mahtavia ja liian vähäisessä käytössä. Joskin trendi on menossa siihen suuntaan, että esim. nimet ovat jälleen perinteisiä suomalaisia. On kiinnostavaa, miten jotkin vanhoista sanoista ovat alun alkaen tarkoittaneet jotain aivan muuta ja saaneet toisen merkityksen arkikielessä.

Ruokalajeille on varmasti yhtä monta nimeä kuin on syöjääkin ja perheiden kesken ne jäävät elämään. Itse en omasta elämästäni keksi yhtään esimerkkiä, mutta voisin kuvitella lapseni kasvaessa niitäkin tulevan monia!

Noora kirjoitti...

Kieli todella muuttuu, ilmauksia syntyy, katoaa ja niitä käytetään uudelleen uusissa yhteyksissä. Esimerkiksi sanat hiiri ja verkko ovat saaneet täysin uuden käyttötarkoituksen. Onkin mielenkiintoista palata ilmauksien alkulähteille. Viime viikolla opin, että sanonta olla pulassa, tarkoittaa alun perin avantoon tippumista.