Tänään kollegani sanoi: ”Silloin kun minulle hampaaseen laitettiin se jutska,…”. Jossain lehdessä näin: ”Siellä oli myytävänä hevosjutskia..” Tällä tarkoitettiin valjaita: länkiä, kuolaimia, suitsia eli kaikkea, mitä kuuluu hevosen valjastamiseen. Tai toisessa artikkelissa: ”Nämä Cowgirl-jutut ovat sellaisia juttuja, jotka oli pakko hankkia”.
Mutta mikähän se jutska tai juttu oli? Kielessä, varsinkin puhekielessä on tapana käyttää sanoja, jotka eivät ilmaise mitään. Niitä käytetään yleensä sellaisten sanojen tilalla, joihin ei tiedetä parempaa ilmausta tai koko käsite on jollain lailla epäselvä tai turhan monimutkainen alkaa selittää nopeassa puhetilanteessa. Useimmiten kuulija saa vain arvailla, mistä on kyse.
Muita tällaisia on esimerkiksi vehje, vekotin. Tyypillinen esimerkki siitä, miten puhujakaan ei ole selvillä, mistä oikein puhuu: ”Se on kuvattu kiiltävän jutun päällä, eli viivat muuttuvat palloiksi mentyään sen vehkeen läpi”.
Tuntuu siltä, että myös vermeet olisi muuttumassa tällaiseksi korvaussanaksi. Wikisanakirjan mukaan vermeet on murteellinen ilmaus ja tarkoittaa vaatteita, asusteita. Jossain chattisivustolla on tällaistakin: ”Sähköllä kulkeva auto ja muut vermeet. Koko tekstissä ei puhuttu mitään vaatteista. Sanaa on käytetty vehje/vekotin-sanoja korvaavana, mutta sanan alkuperäinen merkitys on hakusassa ja näyttää sopivan yleissanaksi asioille, joille ei oikein ole keksitty hyvää ilmausta.
Ihmisistä puheen ollen tällainen korvaussana on usein käytetty tyyppi. ”Joku tyyppi seurasi minua”. ”Meidän luokan tyypit”. Lauseyhteydestä kuulija saa itse päätellä, kenestä ja millaisesta henkilöstä on kyse.
Pronominit ovat tavallisimmat substantiivia korvaavat sanat, mutta jos niitä käyttää ylenpalttisesti, nekin muuttuvat mitäänsanomattomiksi tyhjiksi sanoiksi. Kun tyttäreni oli pari-kolmevuotias, ajattelin, että hänen puheensa varmaan kehittyy hyvin, kun hän saa kertoa annetusta kuvasta tapahtumia. Sen sijaan, että hän olisi kertonut esimerkiksi: ”Aku Ankka hyppäsi laiturilta veteen”, hän osoittikin vain kuvaa ja sanoi: ”Tuo hyppäs tuosta tuonne!”
Minulla on suuria vaikeuksia seurata joskus äidin ajatuksen juoksua ja hänen tarkoitustaan, kun hän selittää mielestään selvästi ja oikein käsin huitoen asiaa tehostamalla: ”Jos laittaa siihen sellaasehen vehkeesehen tuollaasen toisenlaasen vehkehen, niinkus tiärät (!), ja sitte siihen viärehen tällääsen toisen samanlaasen!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti