Kielisukulaisuuden toteaminen on pitkällistä ja aikaa vievää puuhaa. Se mikä näyttäisi todennäköiseltä, ei sitä välttämättä olekaan. On tutkittava äänteenmuutosten lainalaisuuksia, tutkittava ihmisten ajatusmaailmaa, kansojen historiaa ja yhteiskunnallisia oloja, mistä kaikista voidaan yrittää päätellä sanojen todennäköisiä merkityksiä.
Jos kahdessa eri kielessä on äänteellisesti samannäköisiä sanoja, ei kieliä sen perusteella voi vielä pitää sukulaisina. Esimerkkinä vaikkapa italiankielen sanat navetta (suomeksi pikkubussi) tai katso (joka tarkoittaa miehen sukuelintä). Italiankielessä tällaisia sanahahmoltaan samanlaisia sanoja on vaikka kuinka paljon, mutta silti kielet eivät ole sukulaisia.
Kielissä voi olla myös sanoja, jotka ovat hyvin toistensa näköisiä ja vieläpä merkitsevätkin samaa, esimerkkinä ruotsin pojke, joka tarkoittaa suomeksi poikaa. Mutta kyseessä ei ole nytkään kielisukulaisuus, vaan ruotsalaiset ovat lainanneet suomalaisilta poika-sanan, ja matkan varrella sana on hieman muuttunut.
Poika on muuten ainoita sanoja, jotka ruotsalaiset ovat lainanneet suomenkielestä, yleensä me olemme lainanneet ruotsista, esim. hatt>hattu, lag>laki, lek>leikki, stol>tuoli, skola>koulu. Näissäkin sanoissa on vielä paljon yhtäläisyyttä, mutta suomi ei silti kuulu indoeurooppalaisiin kieliin kuten ruotsi.
On etsittävä ikivanhoja yhteisiä kantasanoja. Koulu, yhteiskunta tai laki eivät voi olla sellaisia, koska sellaisia käsitteitä ei ole kauaa edes ollut olemassa, eli ne ovat monissa kielissä samannäköisiä, koska ne on lainattu samasta alkukielestä, esim. latinasta, ja kussakin kielessä lähteneet kehittymään omaan suuntaansa.
Mutta esimerkiksi saksa ja ruotsi ovat sukulaisia, ja vieläpä aika läheisiä. Sanat ovat kokeneet vuosisatojen aikana rajujakin muutoksia. Saattaa olla, että ne eivät muistuta enää toisiaan yhtään, ja silti voidaan todeta alkuperäinen sama kantamuoto. Sanasto, äänteet ja kielen rakenteet muuttuvat kaiken aikaa, mutta muutosten on oltava kauttaaltaan samanlaista ja säännönmukaista, että kieliä voitaisiin pitää sukukielinä.
Tätä voisi valaista muutamalla pelkistetyllä yksinkertaisella esimerkillä:
ruotsin i-äännettä vastaa saksassa usein ei-äänne:
min - mein (=minun), din - dein (=sinun)
tai ruotsin u on saksassa useimmiten au ja hollannissa ui:
hus - Haus - huis (=talo), mus - Maus - muis (=hiiri), lus - Laus - luis (=lutikka).
Suomen ja saamen sukulaisuutta voisi valaista vaikkapa tämä: mm. suomen ensi tavun a:ta vastaa saamen uo ja toisen tavun a:ta vastaa e:
kala - guolle, sata - čuotte, palaa - buollet.
Unkarin kielikin on suomenkielelle sukua. Siellä muutokset ovat vielä suurempia. Mutta on todettu, että esim. sanan alussa suomen p:tä vastaa unkarissa aina systemaattisesti f-äänne.
pesä - fészek ja pata - fazék. Sanat ovat saaneet peräänsä vielä k:llisen johdinaineksen.
Läheisempää sukua suomelle on viro, mikä on helposti todettavissa. Sanat voivat olla samannäköisiäkin, mutta merkitys eri.
Esim. suom. huono = viron halp.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti