Suomen kieli on siitä kiva, että sanoista voi johtaa loputtomasti uusia sanoja. Kehittelin muutamia etunimiä verbeiksi tai adjektiiveiksi. Kokeilkaapa vaikka englannista tai ruotsista tehdä sama, ei taida oikein onnistua:
Päivi päivitti juuri saamaansa uutta tietokonetta ja
päivitteli samalla sitä, miten visainen tuo tehtävä oikein olikaan. Vaikka hän
miehensä Visan tavoin pitikin visailuista, ei tietokone oikein tahtonut
totella. Nyt tarvittiin Valoa valottamaan asiaa. Onnistuihan se yhteisvoimin lopulta,
mistä Onni tuli peräti onnittelemaan.
Ongelmaa oli vaikeuttanut sekin, että heidän
tyttärensä Mari marisi vieressä koko ajan, että hänen olisi päästävä tapaamaan
Marinaa. Vielä kovemmaksi marina yltyi kun huomattiin, että hänen marinoimiinsa
pihveihin oli tullut karria. Hän oli ajatellut poikakaveriaan Karria niin
intensiivisesti, että oli automaattisesti ottanut väärän purkin hyllystä.
Päivän päätteeksi ilmeni vielä, että heidän poikansa
Harri oli ajanut harria pyydystäessään karille. Kun naapurin Kari rannalta
huomasi sen, hän lainasi vaimonsa Lainan venettä ja arveli, että kai Kai siitä
Lainalle kertoo.
Marja oli käynyt marjastamassa, mutta marjat eivät
hänelle sitten kelvanneetkaan. Osassa oli vielä terttujakin jäljellä, mitä
Terttu puolestaan kammoksui.
Kaksosvauvat Sulo ja Heli kellivät lattialla. Sulo
sulostutti kaikkia ja Heli helisteli niin että Helinää kauhistutti. Hän olisi
ottanut lelun pois, mutta Anna ei antanut.
13 kommenttia:
Tämähän oli niin kiva juttu, että kopioin sen ja taidan antaa sen kielenhuolloksi "tytöille" (+50 v.), kun ensi viikolla tavataan. Meillä on kiva poppoo(Reinin rannalla), tavataan jo 35 vuotta 1x/kk, nauretaan paljon ja puhutaan SUOMEA,vaikka joskus joku sana onkin jo hakusessa.
Anna: Kivalta kuulostaa tuo teidän "kerhonnekin". Ihan tekisi mieli kuulua samaan porukkaan :)
Ihanan hauska!
Ja sitten lopuksi tietysti tuli paikalle Rauha ja rauhoitti tilanteen, ja kaikki pääsivät rauhaan.
Ja sitten on tietysti se, mitä lapamato sanoi: Toivossa ja hyvä elää ja Uskossa kuolla! Onhan toivoa- ja uskoa-verbitkin olemassa.
Annikki,
Varmaan on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon nimiä joista voi kehitellä kivoja juttuja, mutta en yrittänytkään täydellistä listaa.
Todella hauskaa kielileikittelyä! Puhekielessäkin käytetään tiettyjä nimiä yleisesti ymmärrettävinä verbeinä, kuten "Urpo urpoili kassajonossa ja etuili röyhkeästi." Olen joskus miettinyt nimien merkityksiä enemmänkin ja niistä syntyviä assosisaatioita, kuten esim. Ypäjä tai Spede. Näistä herännee useimmille jotain ajatuksia...?
Kerronpa tässä teille hauskan tilanteen,jossa olin muutamia vuosia sitten. Olin kauniina kesäpäivänä kahden lapsen kanssa lammen rannalla uimassa. Toinen lapsi oli minulle vieraampi, enkä tiennyt hänen nimeään. Toinen lapsi oli ystäväni lapsi, jota hoidin sinä kesänä. Siinä jutusteltuamme ystäväni lapsi sanoi minulle yhtäkkiä, että: "Tää on meri". Vastasin hänelle, että ei, tämä on kyllä lampi ja aloitin kertomisen suurista valtameristä ja muista erikokoisista vesistöistä maailmassa. Lapset kuuntelivat aikansa ja pieni,vieras tyttö silmät suurina tuijotti minua, eikä saanut sanotuksi mitään. Lopulta tämä ystäväni lapsi tokaisi minulle topakasti: " Ei, ku tän nimi on Meri!". Että silleen.Joskus nimet ja asiat menevät sekaisin!
Hienoa, että nimillä on leikitelty näin monipuolisesti. Itse olen useaan otteeseen miettinyt samankaltaista nimileikkiä. Tätini on nimittäin nimeltään Päivi ja hänen miehensä on nimeltään Jouko. Yksikseni olenkin saanut hihittelyt aikaan keksiessäni erilaisia näihin kahteen kohdistuvia nimileikkejä: "Voi vaan päivitellä kuinka joukossa tyhmyys tiivistyy", "Joukolla lähdettiin ulkomaille vain muutamien päivien ajaksi" ja "Tietojen päivittämistä varten, voitte käydä jonoon joukon jatkeeksi." Ymmärrettävistä syistä, en ole jakanut näitä "joukossa tyhmyys tiivistyy" -vitsejä ko.sukulaisteni kuullen :) !
Satu satuili, ettei olisi sanalla satuttanut... Olen itsekin usein miettinyt nimien kuvallisuutta ja myös sitä, kertovatko ne jotain nimen omistajasta. Olenko satuilija? Vai ehkä satumainen... Olen joskus jopa hävennyt omaa nimeäni, sen lapsellisuutta. Ehkä se on kuitenkin sopiva varhaiskasvatuksen parissa työskennellessäni. Muutama satu on tullut vuosien varrella luettua (ja satuiltua)...
Mutta kuka on se ensimmäinen Päivi, joka on erehtynyt päivittelemään tai Mari, joka on marissut kaikesta? Valentin Konosen epäonninen olympiakävely aiheutti hetkeksi sanonnan "tehdä konoset" (=voida pahoin omin avuin). Kovin montaa vuotta tämä lausahdus ei elänyt. Mutta ainahan voidaan "nykästä nykäset", jos käy tilanteet hankaliksi. Nykyään on paljon, etenkin nuorten keskuudessa, lausahduksia, jotka pohjaavat median esille tuomiin tapauksiin. "Päivittelyn" ja "marinan" kaltaista menestystä ne tuskin kuitenakaan tulevat saavuttamaan.
Todella hauska teksti! Monesti sitä itsekin miettii mistä nämä etunimien kanssa rimmaavat verbit oikein tulevat. Samoin joidenkin nimien käyttö adjektiiveina, esimerkiksi Urpo. Miksi juuri Urpo on urpo?
Ompa hauskaa leikittelyä! Kumpi oli ensin, sanonta vai nimi? Varmasti suomen kielessä ja nimistössä on ollut aina paljon muuta tarkoittavia sanoja, liekkö muissa kielissä niin paljoa? Etenkin nyt kun jyllää luontonimibuumi kaikkine Pyryine, Lumine, Aavoine ja Otavineen! Mutta on sitä kuultu toisinkin päin, oli vanhassa harrastuspiirissäni ihan normaalia kutsua vähän hitaampaa ja omalaatuisempaa kaveria Harriksi. Vai harriksi? Oli nimittäin ihan harri koko jätkä.
Muistan lapsuudesta, kuinka mukavaa ajanvietettä oli isoisän kanssa koettaa keksiä näitä monimerkityksellisiä nimiä. Yllättävän pitkä listahan niistä syntyi. "Ei nimi miestä pahenna" sanotaan, mutta erikoisten nimien listaa (IS 6.10.2011) lukiessa tulee mieleen, mistä kumpuaa into antaa lapselle nimeksi Tarzan, Puuma taikka Kalja? Useimmissa tapauksessa oman etunimen kanssa eletään kuitenkin koko ikä, joten olisihan sen hyvä olla sellainen, jonka kanssa "viihtyy". Lienee kaupunkilegendaa, mutta eräs opettajani kertoi, että perhe Kenttä sai uuden tulokkaan, ja vauvan nimeksi annettiin Miina.
Monissa esim. eteläisen pallonpuoliskon kulttuureissahan lapselle annetulla nimellä on jokin syvällisempi merkitys taustalla. Tarinoista (ja itse keksiminä) mieleen ovat jääneet myös moniosaiset intiaaninimet, jotka kuvaavat jollakin tavalla henkilön ominaisuuksia.
Vielä etunimen näköisistä verbeistä ja adjektiiveista:
Tuskin esim. Päivi-päivitellä tai Mari-marista -yhdistelmillä on alun perin mitään yhteistä, ne vain sattumoisin ovat saman näköisiä.
Kun sitten taas vaikkapa jokin "tehdä konoset" on tullut juuri tuosta Annukan mainitsemasta tapauksesta.
Tällainen sanonta saattaa jäädä elämään ja sadan vuoden kuluttua ei enää kukaan tiedä, miksi näin on tapana sanoa.
Sanoja ja sanontoja syntyy monia eri teitä, ja usein sama sana näyttää sattumoisin samanlaiselta kuin jokin toinen. Varsinkin suomen kielessä, sillä sanojen taivutusmahdollisuudet antavat tähän loistavat puitteet.
Mutta mitä nimiin tulee, olen kirjoittanut joskus täälläkin niistä:
http://kirlah-kielet.blogspot.fi/2009/04/oskarinkokoinen-vihtori.html
Muistaakseni minulla on nimistä muitakin kirjoituksia, en vain muista missä, ehkä löytyy aihepiiriluettelosta "nimet" tai "etunimet".
Lähetä kommentti