tiistai 9. lokakuuta 2012

Ihmeellisiä kasvinnimiä

Yllä ketunleipä eli käenkaali, ruots. harsyra (jäniksenhappo), viroksi jäniksenkaali


Mitä kasvia luulet saksalaisten tarkoittavan ”taivaan avaimilla” eli ”avainkukalla” ”Schlüsselblume”?  No tietysti kevätesikkoa, selvähän se! Kun katsoo kukkaa, kukat nuokkuvat kuin avainnipussa. Tosi mielenkiintoista on tutkia erikielisiä kasvien ja eläinten nimiä. Suurin osa nimistä ei muistuta yhtään suomalaisia nimiä. Varsinkin lajien kansanomaiset nimet ovat hauskaa luettavaa.

Ihan vain malliksi olen kääntänyt muutaman ruotsinkielisen kasvin nimet sananmukaisesti suomeksi. Mutta sananmukainen käännös ei suinkaan ole välttämättä sama kuin kasvin oikea nimi. Tällä kertaa saat kokeilla ärsyttää aivonystyröitäsi ja arvuutella ensin itse, mitä seuraavat kymmenen kasvia ovat oikeasti. Arvaa ellet tiedä. Perässä seuraa kasvin oikeat nimet.

1  1. morsiamen harja, 2. voipallot, 3. älä unohda minua, 4. papinkaulus eli liperit,
5. voikukka, 6. matoruusu,  7. käärmeenmarja, 8. hevosenkavio, 9. verijuuri, 10. kissankäpälä
 kevätesikko, viro: nurmenukk
 Oikeat nimet:
1    1. brudborste=huopaohdake  2. smörbollar=kullero 3. förgätmigej=lemmikki
4. prästkrage=päivänkakkara 5. smörblomma=niittyleinikki!
6. maskros=voikukka 7. ormbär=sudenmarja 8. hästhov=leskenlehti
9. blodrot=rätvänä 10. kattfot=kissankäpälä.
Viimeinen eli kissankäpälä oli kompa, sillä se on sama ruotsiksi ja suomeksi.

Entäs tunnetko englantilaisia nimiä? Mitä mahtavat olla suomeksi tällaiset hullut kasvinnimet:
1  1.  jerusalemin risti 2. hollantilaisen housut 3. sureva leski 4. lehmän huuli 5. ketunhanskat

Oikeat nimet:
1.    Jerusalem Cross=palavarakkaus. (Googlaa netistä Jerusalemin risti, huomaat, että kukka näyttää samanlaiselta kuin kyseinen risti).
2.    Dutchman's trousers=särkynytsydän (ruotsalaiset voivat nimittää sitä luutnantin sydämeksikin). 3. mourning widow=tumma kurjenpolvi
4.    cowslip=kevätesikko (nimityksiä myös mm. Key of Heaven=taivaan avain kuten saksaksikin)
5.    foxglove=sormustinkukka

1 kommentti:

Mustis kirjoitti...

Kukilla on ihania kansansuussa olevia nimiä kuten tässäkin tuli ilmi, kiitos.