Puhutko arabialaiselle norjaa?

On yleinen ajatus ja käsitys, että oma maa on se ainut oikea ja paras. Maailman ainoa paikka, jossa asiat tehdään niin kuin ne kuuluukin. Tästä syystä muunmaalaisia halvennetaan niin, että on syntynyt jopa kiinteitä sanontoja useista eri kansanryhmistä. Olen joskus törmännyt sellaiseenkin ilmaukseen kuin "Paloittelen sut niin, että toinen käsi jää Ruotsiin!" Voin kuvitella, että jos tietyissä piireissä paloittelemisen jälkeenkin jokin kappale jää peräti Ruotsiin, uhkauksen täytyy olla jo tosi kamala!

"Joku kattoo mua ihan ruottiksi", jolloin katsotaan vähän vinoon, on tullut esiin jo useassakin yhteydessä. Eihän mitään naapurimaissa oikein ja hyvin voida tehdä. "Ryssiä" jokin asia tai "tehdä se venäjäksi" ovat niin ikään näilläkin sivuilla käsiteltyjä ilmauksia, mutta "ruma kuin venäläisen pommikoneen rahastaja" oli itselleni uusi ilmaus, tuntuu kuitenkin olevan aika yleisesti käytössä. Miksihän juuri venäläisen? No miltä kuulostaisi "ruma kuin espanjalaisen pommikoneen rahastaja!" Ei todellakaan ole ilmauksessa samanlaista ytyä.

"Kiroilee kuin turkkilainen" tai "tupakoi kuin turkkilainen" ovat hyvin kiinteitä sanontoja. En tiedä kiroilevatko turkkilaiset edes, mutta voisi kuvitella sanonnan syntyneen nimenomaan turkkilaisista siksi, että sana Turkki sisältää r:n, joka melkein sopisi jo itsessään kirosanaksi, tai sana turkinpippuri oikein r:ää päräyttäen. Tupakoimiseen liittyvä sanonta voisi olla syntynyt yksinkertaisesti sopivan alkusoinnun vuoksi.

"Kylmä kuin ryssän helvetissä", "nälkä kuin Viron sudella", "pyörii kuin ryssä Anttilassa" ovat niin ikään vanhoja, monille tuttuja sanontoja. Mutta tietävätkö kaikki, mitä tarkoittaa, kun "mennään halailemaan arabialaista ja puhumaan sille norjaa"? On kyse Arabian-tehtailla valmistetusta WC-pöntöstä, ja norjan puhuminen on oksentamista, kylläkin siistimmin sanottu kuin yrjöäminen.

Liekö sellainenkin sanonta kuin "Libanonissa on kaikki p....a paitsi kusi" suomalaisten rauhanturvaajien aikaansaama. Mistä siihen muuten olisi yhtäkkiä vieras, kaukainen maa otettu? Sanonnassa vaihtelee joskus maan nimi, mikä lienee puolestaan turismin mukanaan tuomaa. On tainnut joku hyväkäs pettyä matkaansa perusteellisesti. Koska naapurimaat aina ovat irvailujen kohteena, voi maa olla sanonnassa Ruotsi tai Venäjäkin, usein intti tai jokin muu kamala paikka.

Pahasta hajusta/p....sta kuulee joskus käytettävän vertausta "haisee kuin parhaat ulkomaiset omenat". Tietysti taas ulkomaiset, ei todellakaan kotimaiset. Ulkomaiden tilalla on kuultu myös "saksalaiset omenat", mutta onkohan tuohonkaan kohtaan kukaan kuullut laitettavan jotain arvostettua ja hienona ja pidettyä maata.

Valkosipulin varpaat

Minun piti saada selville valkosipulin kynsi -ilmauksen englanninkielinen vastine. Käden ulottuvilla ei ollut sanakirjaa, joten etsin ensimmäisestä vastaantulevasta nettisanakirjasta. Ilmaus oli clove of garlic.
Huomasin yhtäkkiä, että ilmaus ei olekaaan kaikissa kielissä kynsi. Saksalaiset nimittäin eivät puhu kynsistä vaan valkosipulin varpaista (Knoblauchzehen) ja espanjalaiset hampaista (dientes del ajo). Onneksi sentään virolaiset puhuvat suomalaisten tapaan kynsistä (küüslauga küüs). Ruotsalaiset eivät käytä ruumiinjäseniä tässä yhteydessä ollenkaan, vaan heillä on vitlöksklyftor. Klyfta on lohko, kuten mm. appelsiininlohko. Klyfta tarkoittaa ruotsissa myös mm. halkeamaa, kuilua, aukkoa ja klyva halkaista, minkä luulisin olevan samaa kantaa tuon englannin clove-sanan kanssa.

Nettisanakirja antoi ilmaukselle käännöksen 14 muulle kielelle, mutta outoa minusta, että käännökset olivat mielestäni kaikki päin mäntyä. Clove of garlic merkitsisi nettisanakirjan mukaan muun muassa saksaksi, espanjaksi ja suomeksi varvasta. Minulle tuntemattomia kieliä oli mukana, mutta minusta varpaaseen liittyviä sanoja niilläkin kielillä annettiin. Ainoastaan venäjäksi oli minusta oikea: dolka tsesnoka, joka tarkoittaa juuri valkosipulin kynttä. Venäjässä tuo dolka tarkoittaa kuulemma vähän samaa kuin lohko, mutta siellä on toinenkin sana, joka on juuri hammas.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että mitään ilmausta ei voi kääntää suoraan omasta kielestä toiseen kieleen. Aina ilmenee jotain yllättävää. Toiseksi: Nettisanakirjoihin ei voi luottaa. Jos niitä käyttää, pitää tarkistaa useammalta taholta.

Tiedättekö muuten, mikä on yhdistelmäsipuli? Näytti olevan Wikipedian mukaan kokonainen valkosipuli kaikkine kynsineen, kun se espanjaksi oli mainittu valkosipulin pääksi.

Haukotaanko Haukkoniemessä

Eräässä tienhaarassa Mikkeliin ajettaessa lukee viitassa Haukkoniemi. Melkein poikkeuksetta kyydissäolijat alkavat ihmetellä, mitä siellä haukotaan. Haukotaanko peräti henkeä vai syödäänkö pientä suupalaa vai haukotellaan toden teolla.

Kyse ei kuitenkaan ole haukkaamisesta eikä haukottelustakaan, vaan haukko on haukka-sanan rinnakkaismuoto. Varsinkin vanhoissa yhdyssanoissa sananloppuinen vokaali on vaihdellut: lehmä>lehmihaka, orava>Oravisaari. Jälkimmäisessäkin tapauksessa vain on käynyt niin, että esim. internetin kartastoihin nimi on merkitty muotoon Oravasaari. Tässä taas konkreettinen esimerkki siitä, miten paikannimetkin muuttuvat ihan huomaamatta aikojen kuluessa.

Samasta syystä laulaja Kirsi Ranto voisi yhtä hyvin olla nimeltään Ranta. Hauskat kotivideot -ohjelman juontajan Sampo Marjomaan sukunimi on niinikään tällainen, merkitykseltään sama kuin Marjamaa, nimen muoto vaihtelee Suomessa alueittain. Usein vain on niin, että varsinkin eri puolilla Suomea samannäköistenkin sanojen etymologinen alkuperä voi olla eri juurta. Tavallinen Tallaaja ei voi tietää sanan syntyä, kun sitä eivät aina tiedä kielitieteilijätkään.

Paljon muitakin rinnakkaisia suku- tai paikannimiä on Suomessa, vaikkapa Karvonen-Karvanen. Paikannimistä tulee mieleen omalla paikkakunnallamme oleva Paskosaari. Vanhat paikkakuntalaiset kertovat nimen tulevan muuten siitä, että kun ennen kuljettiin pelkästään veneellä ja venematkat olivat pitkiä, käytiin tietyillä sopivasti matkan varrella olevilla saarilla tarpeilla.

Metsokin on itse asiassa tällainen metsä-sanasta johdettu muoto, samoin otsasta tulisi otso. (Karhulla kun näyttäisi olevan naamassa pelkkää otsaa).

Huvittava kieli

Virossa minua viehättää eniten ehkä kieli. Se kun kuulostaa suomalaisesta tosi hupaisalta. Olen ymmärtänyt, että virolaisten mielestä ei suomi kuulosta ollenkaan niin hassulta kuin meistä viro. Ei kai mikään ihme, jos meitä hymyilyttää, kun ensimmäiseksi silmiin osuu kyltti reisiexpertistä, ja sisällä luvataan, että "omal käel reisimine" on helppoa. Käykääpä kokeilemassa! Jo ovelta kysyvät: "Kuidas käsi käyb?" Mitä sitten tapahtuukaan rakennuksessa, jonka seinässä lukee: kohtumaja? Ja harvassa maassa on niin tiheässä veski-kylttejäkään kuin Virossa.
No armahdetaan, ei ole syytä kenenkään säikähtää, että olisi kyse jostain hämäräperäisestä. Omal käel reisimine on omin neuvoin matkustamista ja kuidas käsi käyb tarkoittaa mitä kuuluu? Veski = mylly ja kohtumaja = oikeustalo (vrt. suomen: oikeus ja kohtuus).

Suurin osa ryhmästämme oli tottuneita Viron-kävijöitä, ja he tiesivät ne tavallisimmat riskisanat, jotka näyttävät samanlaisilta, mutta merkitsevät eri asioita. Kaupassa ei kukaan uskaltanut lausua ääneen, että onpa halpaa, virolaiset olisivat luulleet meidän haukkuvan tavaroita huonoiksi. Siitä syystä jokainen hoki vain, että edullista, edullista. Ja raamattuja oli myytävänä monessakin kaupassa, eli siis kirjoja. Opetuksen tulkkaajakin sotkeentui kerran ja esitteli kirjaa, jota väitti käsityöihmisten raamatuksi.

Minusta koulukin on virossa hauska sana: kooli. Se ei tietysti kuulosta yhtä kivalta muiden kuin pohjalaisten korvissa, sillä kooli pohjalaisille tarkoittaa pesuvatia. Voitte vain arvata, miten minua huvittaa, kun virolaiset sanovat olleensa koolissa.

Kun tiesin jo etukäteen, että soittaminen virossa on matkustamista ja puhelimella soittaminen helistamista, ihmettelin, kun kuulin jonkun kadulla puhuvan puhelimeensa: "Ma sõidan sulle". Eli lause on virolaiseksi mahdoton. Oletan, että henkilö oli virolainen, joka puhui suomalaiselle ja oli oppinut, että suomalainen ymmärtää parhaiten, kun käyttää välillä suomalaisia sanoja. Tällainen sekakieli on vain kokemukseni mukaan vihoviimeistä. Koskaan ei voi tietää, mitä toinen lopulta tarkoittaa. Täytyy koko ajan kysellä, tarkoitatko nyt viron sanaa vai suomen sanaa.

Eräskin tuttavani kertoi kerran, miten hän aina Virossa käydessään käytti kaupoissa viroa, eli niitä vähäisiä sanoja ja lauseita, joita oli oppinut. Koska puhe ei tietysti ollut täydellistä eikä intonaatio virolaista, eivät virolaiset torikauppiaat edes älynneet toisen puhuvan viroa, vaan ajattelivat tietysti itsekseen, että "kylläpä minä ymmärrän hyvin suomea!" Tuttava onkin alkanut puhua Tallinnassa kaupoissa selvää suomea.

Tällaiselta näytti kintaanteko-ohje viron kielellä.

Ja tuolla otsikollakin on oikeastaan kaksoismerkitys. Huvittav viron kielessä tarkoittaa mielenkiintoista.

Ikivanhaa omaperäistä

Virolaisilla on hauska sana ”vuorokaudelle”, yksinkertaisesti ”yöpäivä, ööpäev”. Sana on muodostettu samalla tavalla kuin meidän (ja myös viron kielen) sana ”maailma” = ”maa+ilma”. Kaksi samanarvoista sanaa vain laitettu yhteen, ja saatu yksi yleiskäsite. Tämä on siis erilainen yhdyssanojen muodostustapa kuin mikä meillä nykyään on tavallista: esim. kirjakaappi-yhdyssanassa toinen on pääsana, toinen sen määrite: Mikä kaappi? = kirjakaappi. Mutta ei voi kysyä: Mikä ilma? – maailma.

Tyypillistä juuri suomalaisugrilaisille kielille on, että kaksi samanarvoista sanaa rinnastetaan yhteen ja saadaan yleiskäsite. Esimerkiksi mordvan kielissä ”maitotuotteet” =” voit-kermat” tai ”sisälmykset” = ”sydämet-maksat”. Virosta voisi vielä mainita esim. ”suud-silmad” = ”kasvot” tai ”luud-liikmed” = ”kehon kovemmat osat eli luuranko”, ”käed-jalad” = ”raajat”.
”Madot-kovakuoriaiset” tarkoittaa sukukielissä ”vastenmielisiä pikkueläimiä”, virossa ”sitikad-satikad”.
Sanatyyppi ei ole yksinomaan suomalais-ugrilaisten kielten erikoisilmiö, vaan sitä on monissa muissakin. Kiinassa esim. ”maisema” = ”vuori-vesi” tai ”sää” = ”tuuli-vihma”.

Suomen kielestä olen etsiskellyt samantyyppisiä sanoja, mutta enää ei meillä ”maailman” lisäksi ole havaittavissa näin muodostettuja yhdyssanoja, tai en ainakaan tunnista niitä enää. Ainoastaan sanapareina esiintyviä ilmauksia löytyy meiltäkin, esim. ”Hän sai lunta suut silmät täyteen”, mikä korvaa kasvot-sanan. Tai joku syöksyi ojaan ”suin päin”. Hän puhuu ”puuta heinää” tai ”ummet ja lammet”, puheessa ei ollut ”päätä ei häntää”. Minusta samantyyppinen on myös ”tilaisuudessa oli ukkoa ja akkaa”, millä tarkoitetaan samaa kuin paljon ihmisiä. "Yöpäivä" on säilynyt meilläkin vielä kiinteässä sanonnassa: "yötä päivää", joka voisi olla samaa kuin ympäri vuorokauden.

Sanaparit ovat suosittuja myös Kaukoidän kielissä. esim. tamilissa ”puu”= ”maram” ja ”maram-kiram” = ”puut ja senkaltaiset kasvit”, kannadakielessä ”pitil” = ”viulu”, ”pitil-gitil” = ”viulu ja sen tyyppiset soittimet”. ”Sitikad-satikad” olisi samaa tyyppiä, niin kutsuttuja echo words, kaikusanoja. Suomen kielestäkin löytyy näitä: Kaapista löytyy ”kippoa ja kappoa”, hän otti mukaansa ”kimpsut ja kampsut”. Eli jotenkin ajatellaan esim. kippo astian prototyypiksi ja kaikusanalla ilmaistaan kaikkia sen kaltaisia tavaroita.

Onomatopoeettiset kaikusanat ja sanaparit ovat tyypillisiä suomen kielelle muutenkin, nykyään adverbeiksi käsitettyinä ja tietyissä kiinteissä yhteyksissä: liirum laarum, vinksin vonksin, sikin sokin jne jne.

Yhdyssanoista eri näkökulmasta olen kirjoittanut aiemminkin täällä.

Sukkapuikko vai suklaapuikko

Muistan kansakoulusta, miten aamuisin veisattiin virttä, jossa olivat sanat: …”ja sun hellään hoidantaas…” Koska lapsen ajatusmaailmaan ei tuollainen ilmaisu mahtunut, lauloin itse aina. ”…ja sun hellää koiraa taas…” Näitä väärin kuultuja laulunsanoja on käsittääkseni joku koonnut oikein kirjaksikin ja varmasti niistä on jokaisella omiakin kokemuksia pilvin pimein.

Yksi virhetyyppi on väärin luetut sanat tai lauseet. Viimeisimmän luin eilen Vilukissin blogista, jossa Vilukissi kirjoittaa, että hän osti sellaisia suklaapuikkoja, joissa oli paksu kuorrutus. Joku ilmaisi kommentissa lukeneensa, että olisi ollut kyse sukkapuikoista, joissa oli paksu kuorrutus. Jostain tekstistä muistan lukeneeni jo talvella, että kun tekstissä luki jäseniästäsi riippuen, joku oli lukenut: jäsenistäsi riippuen.

Oppilaiden koevastauksissa on usein hauskoja virheitä. Ei niinkään minun kokeissani, koska minulle vastataan vierailla kielillä, mutta uskonnonopettaja on joskus kertonut olevan tavallista, että kun pitäisi kirjoittaa ortodoksi, oppilas vastaa ortoboxi. Tai kun pitäisi olla ”kirkko on katolinen”, vastauksessa onkin ”katollinen”, vaikka ortodoksisetkin kirkot ovat katollisia!

80-luvulla olivat suurta huutoa mikroautot. Fysiikankokeessa on joku kirjoittanut mikroaaltouunin sijaan mikroautouuni, olivathan nuo uunit ainakin sen vuosikymmenen alussa vielä harvinaisia. Maantiedon opettaja ei ole ilahtunut kivilajikokeessa, kun graniitin sijasta jollain on kranaatteja. Vieraat kirjaimetkin tuottavat ongelmia. Lakritsista tulee helposti lagritsi.

Ja tällaisia sattuu itsellekin vähän väliä, nämähän ovat niitä kielivihreitä eli virheitä, joita jokainen metsästää ja iloitsee hauskasta kommelluksesta. Samoin aivohiiret vain vilistävät väsyneiden työntekijöiden palavereissa, joissa pitäisi olla jämäkkä aivoriihi.

Nuo kaikki ovat anteeksiannettavia kömmähdyksiä, vaikka vievätkin ajatukset harhateille ja vaikeuttavat ymmärtämistä. Mutta kun pitäisi kirjoittaa ilmoituksia, kylttejä tai muuta kaikille näkyvää virallista tekstiä, ei virheitä kovin helposti annetakaan anteeksi. Löysin kielipoliisin erinomaisen kuvablogin Kielikuvia, jossa kuvataan ja tuodaan esiin ihan oikeita virheellisiä kylttejä, otsikoita jne. Nämä ovat nyt niitä virhetyyppejä ja virheitä, jotka suututtavat ja kiukuttavat ihmisiä ja joiden laatimiseen pitäisi oikeasti panostaa. Suosittelen tutustumista.

Repetitio mater studiorum est

Olen pitänyt tätä kieliblogia jo kaksi vuotta. Ja enhän minä olisi opettaja enkä mikään, ellen välillä testaisi, miten hyvin oppi on mennyt perille ;) Kertaus on opintojen äiti! Repetitio mater studiorum est! Olen laatinut 20 eri kysymystä aihepiireistä, joista olen kirjoittanut. Kysymykset valitsin lähinnä sen mukaan, mitä asioita lähipiirini on useimmiten kysellyt.

Huomasin kysymyksiä laatiessani, että en itsekään enää muista, olenko kirjoittanut jostain asiasta vai en. Ja toisaalta taas yllätyksekseni huomasin joistain aiheista kirjoittaneeni montakin kertaa.
Linkitän kuitenkin jokaisen kysymyksen vain yhteen tekstiin, josta ainakin löytyy jonkinlainen vastaus. Vastauksia voi olla siis muissakin kuin linkitetyssä tekstissä.
Joten siitä vain lähipiirin kielitietoutta testaamaan!

1. Miten saadaan uusia sanoja suomen kieleen?

2. Mitä tarkoittavat usein käytetyt lyhenteet OMG ja KVG?

3. Montako sanaa kielessä on?

4. Mikä on prolatiivi?

5. Miksi kielessä on synonyymeja eli monta eri sanaa samalle asialle?

6. Suomalaiset nimittävät Volkswagen-autoa Kuplaksi. Mutta miten sitä nimittävät ruotsalaiset, englantilaiset tai saksalaiset?


7. Miksi suomalaiset nimittävät Viroa Viroksi yhden maakunnan mukaan eikä Eestiksi?

8. Mistä tulee sanonta ”Kaiken A ja O”?

9. Miksi monissa kaksiosaisissa sukunimissä on on s tai t keskellä sanaa, kuten Halmesmäki, Kortesluoma tai Madetoja, Rinnetmäki sekä paikannimissä esim: Kortesjärvi, Homeskorpi?

10. Mistä sanat ovat suomen kieleen tulleet?

11. Montako kieltä maailmassa on?

12. Miksi Sweden on meillä Ruotsi?

13. Mikä muu merkitys kuin etunimi on sanalla kirsi?

14. Mistä tulee sikermä usko, toivo ja rakkaus?

15. Millaisia lainasanoja ruotsalaiset ovat saaneet suomalaisilta?

16. Miksi kaurahiutaleiden tuotemerkin nimi on Elovena?

17. Mitä Tuhkimo ja Punahilkka ovat muilla kielillä?

18. Mikä on viikonpäiviemme alkuperä?

19. Miksi Linnunrata on Milky way?

20. Montako saamenkieltä on olemassa?

Mietitään päissämme

Pari päivää sitten kirjoittamani tekstin kommentissa Rita kirjoittaa: ”Olitpa monipuolisesti pistänyt tähän ajatuksia joita voimme itse miettiä omissa päissämme”. Itselleni tulee edelleenkin tuosta väistämättä mieleen, että meillä jokaisella on monta päätä, joissa asiaa tutkailemme. Muistan nimittäin vielä kirkkaasti sen hetken lukioajoilta, kun englanninopettaja painotti: ”Muistakaa, että englannin kielessä kuuluu olla monikko, vaikka suomen kielessä on yksikkö!”

Yksikköä olen luontevimmin suomessa aina käyttänytkin. Viime aikoina on tuo monikollinen muoto tunkeutunut rinnalle, lieneekö englannin kielen vaikutusta. Katsoin, mitä mieltä Iso suomen kielioppi ja Uusi kieliopas ovat. Iso kielioppihan ei oikeastaan ota kantaa siihen, miten pitäisi sanoa, vaan kuvailee kieltä sellaisena kuin se on. Mutta Kieliopas antaa myös suosituksia.

Molempien kirjojen mukaan yksikköä käytetään tavallisesti sellaisesta olentoihin tai esineisiin kiinteästi kuuluvasta, jota kullakin on vain yksi. Esimerkkejä Kielioppaasta: Esim. Asia tuntuu jääneen ihmisten mieleen (harvemmin mieliin). Onpas noilla kissoilla tuuhea turkki. Taloissa oli harjakatto (myös harjakatot). Pojat panivat lakin (myös lakit) päähänsä. Tässä päihinsä kyllä kuulostaisi hullunkuriselta. Heidät erotettiin virastaan (myös viroistaan).

Iso suomen kielioppi (s. 548) antaa myös esimerkkejä:
Kaikki pudistelivat päätään. Toisaalta myös monikko: Vares ja Donna ravistivat vaitonaisina päitään. Joskus olen nähnyt mustiin pukeutuneita mummoja risukasat selässään. Siinä on toistasataa piipittäjää nokat ojossa.

Kuvittelisin, että jälkimmäisessä tulee vahva mielikuva lintuyhteisöstä ja monista nokista, jolloin monikko tuntuu luontevalta. Mielikuva mummoista kulkemassa risukasoineen on paljon yksilöidympi, joten siksi yksikkö, monikko tuntuisi jopa koomiselta. Samoin tällaisessa esimerkissä: Helmi-tädin kauneus oli lähes salvannut heidän maalaistyttöjen hengityksen.

Lähteitä mm:
Itkonen Terho: Uusi kieliopas. Tammi. Finnreklama Oy. Sulkava 2000.
Iso suomen kielioppi. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005.

Perusoikeuksia lapin murteella

Olen keräillyt näytteitä eri murteista, tässä vaihteeksi murretta läntisestä Lapista. Lapin murteella näkee muuten harvoin mitään kirjoitettavan, ei edes blogeja.

Perusoikeuksia:
1. artikla
Ihmisarvo
Ihmisarvoa ei piä tärvelä mishään muo´ossa.
Sitä pittää kunnijoittaa ja suojela kaikin konstein.
2. artikla
Oikeus elämään
Itteläkullaki häätyy olla oikeus ellää lailansa.
Kethään ei piä tuomita menettämhään ainuhaansa eikä ensikhään lahata.
10. artikla
Ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus
Jokhaisella on oikeus vaphaasseen hunteerauksheen, omantunnon tutkaihluun ja harthau´en harjotukshiin. Se meriteeraa sitä, että hän voipi uskoa, mihin halvaa tahi olla uskomatta.
Ittekullaki on oikeus vaihettaa vakkaumusta ja uskoa niin ku villapaitaa vaikka kelin mukhaan, eikä siihen saa olla kelhään mithään sanomista.
Jos omatunto soimaa, niin ei ole pakkoa lähteä sotapalveluksheen.
14. artikla
Oikeus koulutukseen
Ittekullaki on oikeus kaiken sorttisseen ja tasosseen koulutuksheen, jos älliä ja intoa piisaa, eikä se saa olla rahasta kiini.

17. artikla
Omistusoikeus
Ittekullaki on oikeus nauttia rehelisin keinoin tahi konstein hankkimasthaan ommaisuue´sta mielensä mukhaan. Hän voipi testamentata tai kenkätä varansa kelle halvaa, eikä sitä voija ryövätä lain varjola.
Jos toisen omhaan puututhaan yhteisen e´un nimissä, siitä pittää maksaa rohki kunnoliset korvaukset ja ilman herroitten venkoiluja ja juonia.
20. artikla
Yhdenvertaisuus lain edessä
Vaikka omistaski pareman puseron ku joku toinen, niin on syytä muistaa, ettei ole yks toisthaan kummempi, kaikki ouvvat yhenvertasia lain eessä.

21. artikla
Syrjintäkielto
Ei ole syytä kattela syrjäkarhein, olipa kaks jalkane minkä näköne ja kokone tahansa, poriskhoon mitä tykkää ja tulkhoon ymmäretyksi ittenhään ja juuri semmosena ku oon.
23 artikla
Miesten ja naisten välinen tasa-arvo
Ei niin pieni ero, mikä on miehitten ja vaimoitten värkitten välilä, saa vaikuttaa milhään laila töissä eikä palkoissa, eikä mishään muussakhaan sortteerauksessa.
24. artikla
Lapsen oikeudet
Kläpile pittää antaa kaikkea, mitä se tarttee niin ku ruokaa ja rakhauttaki. Kläpin on saatava sinnitellä silloin, ku siltä tuntuu. Siinä sen ittetunto kasuaa ja se oppii huomaahmaan, että häänki on joku tässäki sakissa.
25. artikla
Ikääntyneiden henkilöiden oikeudet
Vanhoja ei pi´ä ylönkattoa eikä halveerata. N´on monesti kuivan kosken läpi uihneita
ja koettelemusten kepittämiä jalostunheita ihmisiä.
37. artikla
Ympäristönsuojelu
Meil´on iso vastuu: meät on kuttuttu ympärillä olevan mailman parantajiksi ja siittä meän häätyy pittää huoli, että jäkipolvet tulevat saahmaan sen ittelheen vielä parempana ku met.
41. artikla
Oikeus hyvään hallintoon
Ittekunki on piettävä huoli siittä, että homma pyssyy hanskassa ja että asiat hoijethaan oikeu´enmukasesti ja kohtuulisessa aijjassa sillon, ku virkakunta alkaa paperitten kanss pellaahmaan. Ittekunki asiana on vahtia, että häntä kuuhlaan ja että hän saapi tion häntä koskevista mulkkauksista säntilisesti ja että hän pystyy varjelhen, ettei salhaisia eikä etenkhään liiketoimintaa koskevia tietoja levitellä mailmale.
Jos näin pääsee käyhmään, niin hällä on oikeus saaja korvaus aiheutetusta vahingosta.
45. artikla
Liikkumis- ja oleskeluvapaus
Ittekullaki on unioonin aluheela vaphaus liikkua ja oleila missä tykkää.
47. artikla
Oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen
Jos sattuu käyhmään niin, että joku on tölvässy törkeästi, kärsiny osapuoli voipi kohtuulisessa aijjassa vettää syylisen käräjille ja vaatia tekosesta eesvastuusheen. Jokhaisella on maholisuus saaha neuvoja ja antaa jonku viissaaman puolustaa ittehään. Niilä, joila ei ole tarpheeksi varoja, on maholista saaha ilmasta oikeusapua käräjäintikostanusten maksamiseksi.

Artiklat olen ottanut Eija-Riitta Korholan blogista.

Työn raskaan raatajat

Radiossa puhuttiin hiljattain nuorten suhtautumisesta työhön. Nuoret pitävät työtä kyllä tärkeänä, mutta eivät elämän tärkeimpänä, huipputärkeänä, sellaisena, että elämä olisi yhtä kuin työ. Moni ei myöskään ole valmis sitoutumaan pitkään työsuhteeseen. Pätkätyö ja projektit ovat monen mielestä hyviä, ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa.

Vanhemmalla sukupolvella on kuitenkin vieläkin erittäin tiukka työmoraali. Eihän olisi tultu toimeen ankarissa oloissa, eikä meillä olisi tätä korkeaa elintasoa ellei työmoraali olisi korkea. Nuorilta usein unohtuu, että ei työ ole ennenkään ollut se mitä tavoitellaan, vaan se on ollut keino pysyä hengissä ja saada itselleen paremmat oltavat. Juuri luin lehdestä, että tästäkin lamasta ilmeisesti selvitään hyvin nimenomaan hyvän työmoraalin ansiosta.

Meitä on opetettu lukuisin sananlaskuin ajattelemaan työtä ja vain työtä. ”Työ ensin, sitten leikki (huvi)” kaikui hyvin usein, jos ei esimerkiksi tiskaamaan ruvennut heti. Kaikille oli selvää, että ”työ miehen kunnia” ja ”ei Luoja laiskoja ruoki”. Joskus sanottiin juhlallisella ilmauksella: ”Joka ei tahdo työtä tehdä, sen ei syömänkään pidä”. Samaan suuntaan ohjasi ”Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään.” Nykyään sitä kuulee kylläkin enemmän toisin päin: ”Älä tee tänään sitä, minkä voit tehdä huomennakin”.

Oli selvää, että ”Illanvirkku, aamuntorkku, se tapa talon hävittää” . Tämä sanonta kuului maanviljelyskulttuuriin, mutta on se kaupungissakin ollut käytössä. Ja ainakin meidät ajettiin ylös jo aamulla kahdeksaan mennessä vaikka olisi lomapäiväkin ollut. Kaupungissa kasvanut ikätoverini sen sijaan sanoo, että aikaista ylösnousua ei heiltä käytännössä vaadittu, vaan nuoret saivat nukkua aamuisin. ”On kuin pistäs rahaa pankkiin, kun nuori nukkuu.” Paitsi että oma äitini ei olisi suurin surminkaan meille tuollaista sanontaa sanonut ja nukkumista sallinut. Ruumiilliseen työhön viittasi myös ”Hellät on työttömät kädet”, jota esitettiin silloin, kun sai esimerkiksi rakkoja käteen.

”Työ tekijäänsä kiittää”, sillä tehtiin selväksi se, että jokainen työ, pieni tai suuri, oli tehtävä kaikkein parhaimmalla tavalla. Äidin mielestä ”jää miehen saantikin kesken”, jos työ jää kesken. ”Työtä tekevälle riittää” oli yleinen totuus erilaisissa tilanteissa.

Toisaalta aika usein lausahdeltiin suu hymyssä, että ”ei terve ruumis työtä kaipaa”. Tai ”Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Kapinaa työtä kohtaan on myös tämä: ”Ei työ tekemällä lopu”. Huumorimielessä tuli toistetuksi usein: ”Ahkeruus on ilomme”; esimerkiksi silloin, kun oltiin päivälevolla tai muuten vain loikoiltiin. En muista tuota tosimielessä kertaakaan käytetyn. Sen sijaan opetettiin ihan tosissaan: ”Ahkeruus kovankin onnen voittaa”.

”Jos työ herkkua olis, niin herrathan sen tekis” –lausahdus osoitti luokkajakoistakin suhtautumista. Mutta opetti se myös sen, että työhön kuuluu, että se ei aina ole mukavaa; työn raskaus ja vaikeus on itsestäänselvyys. Tuttu ja käytössä oli tämäkin: ”Raskas työ vaatii raskaat huvit”, jolla useimmiten kommentoitiin toisten tekemisiä. Nykyään sitä kuulee käytettävän puolustukseksi jos vaikka ravintolassa on tullut otetuksi enemmän kuin olisi suotavaa.

”Laiska töitään luettelee” tai "laiskan tulee hiki syödessä" olivat selviä ohjeita nekin. Toisen kurkkiessa olan yli tuli usein toistetuksi: ”Keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille.”

”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee” korosti työn arvoa. Ja selväähän oli, että työssä niin kuin muussakin: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”.