Seitsemän kääpiötä eri kielillä

Olen pitkään keräillyt eri tahoilta Grimmin sadun seitsemän kääpiön nimiä eri kielillä, sillä niitä on tosi vaikea löytää mistään. Eikä ihme, sillä alkuperäisessä sadussa ei ollut olemassa mitään nimiä kääpiöille. Sadussa puhutaan kääpiöistä vain järjestysluvuin: ensimmäinen sanoi… toinen sanoi… jne. Kääpiöiden nimet ovat itse asiassa Disneyn kehittelemät. Luettelossa erikieliset nimet ovat samassa järjestyksessä kuin suomalaiset. Muita hahmoja olen luetteloinut aiemmin. Samoin Aku Ankka-hahmoja.

Suomalaiset:
Jörö, Lystikäs, Nuhanenä, Ujo, Unelias, Viisas, Vilkas
Englantilaiset:
Grumpy, Happy, Sneezy, Bashful, Sleepy, Doc, Dopey
Ruotsalaiset:
Butter, Glader, Prosit, Blyger, Trötter, Kloker, Toker
Saksalaiset:
Brummbär, Happy, Hatschi, Pimpel, Schlafmütz, Chef, Seppl
Tanskalaiset:
Gnavpot, Lystig, Prosit, Flovmand, Søvnig, Brille, Dumpe
Norjalaiset:
Sinnataggen, Lystig, Prosit, Blygen, Søvnig, Brille, Minsten
Espanjalaiset:
Gruñón, Feliz, Alergico, Romántico, Dormilón, Sabio, Tontín
Italialaiset:
Brontolo, Gongolo, Eolo, Mammolo, Pisolo, Dotto, Cucciolo
Ranskalaiset:
Grincheux, Joyeux, Atchoum, Timide, Dormeur, Prof, Simplet
Portugalilaiset:
Zangado, Feliz, Atchim, Dengoso, Soneca, Mestre, Dunga
Unkarilaiset:
Morgó, Vidor, Hapci, Szende, Szundi, Tudor, Kuka
Suomalaiset:
Jörö, Lystikäs, Nuhanenä, Ujo, Unelias, Viisas, Vilkas

Miesten leppä juoksi

Miksi viereisen kuvan muutamamien puiden sahausjälki on punaista? -Puut ovat leppää, siis leppäpuuta. Ja nimensä puu on saanut tuosta punaisesta väristä, joka muistuttaa leppää, verta. Leppä on kansankielessä tarkoittanut verta. Ainakin vielä Eino Leino on tuntenut tuon sanan merkityksen: ”Aina jatkui leikki julma, miesten leppä juoksi”.

Hurme on toinen veren nimitys, ehkä vielä yleisesti tunnetumpi kuin leppä. Sanalla on runollinen sävy ja sitä tapaa enää kaunokirjallisessa tekstissä. Tunnettu on Porilaisten marssin säkeestä kohta: ”…voi vainolaisen hurmehella peittää maan”. Vihollisen verestä on kyse.

Hurme ja Hurmerinta ovat myös melko yleisiä sukunimiä. Vuoden 1906 suuressa sukunimien suomalaistamisinnossa ainakin 48 ruotsalaista sukunimeä muutettiin Hurme-nimisiksi. 15 ruotsalaista sukunimeä muuttui Hurmerinnaksi, joka on suojattu. (Suuri suomalainen nimikirja Otava. Keuruu 1985).
Väestörekisterikeskuksen mukaan noin 500:lla henkilöllä on tämä sukunimi nykyisin.

Silmivesi ja sikolätti

Onko olemassa silmipyyhettä? Kyllä ainakin ennen oli, itse asiassa se oli silimihantuuki. Kasvot pyyhittiin silmipyyhkeeseen, kun ne oli ensin pesty silmisaippualla silmivedessä. Silmivedellä tarkoitettiin nimenomaan kasvojenpesuvettä ja kasvot pestiin silmisaippualla. Eri asia oli vaikkapa pyykkisaippua. Tätä kirjoittaessani mielessäni on elävästi kuva, miten mummo laittaa tuon silimihantuukin eteeni ja pesee pesukoolin (=vadin) edessä kasvojani. Ja niin uskomattomalta nuo sanat itsestänikin kuulostavat, että oikein erikseen soitin äsken äidille, pitääkö paikkansa, että ennen niin sanottiin. – Kyllä! Totta joka sana.

Taas katoavaa kansanperinnettä. Ensinnäkin nykyään on suihkugeelit ja kylpypyyhkeet, ei tyydytä enää pelkkien silmien pesuun iltaisin ja aamuisin. Puhumattakaan, että muodostettaisiin yhdyssanaa silmi-alulla. Tällaisia vanhoja muotoja on nykyään lähinnä vanhoissa yhdyssanoissa, jotka ovat kiteytyneet käsitteiksi. Uusia sanoja muodostettaessa alkuosan loppuvokaali ei enää muutu. Kuulostasi hullulta, jos sanottaisiin silmilääkäri tai silmisairaus. Nykykielen silmävesikin tarkoittaa apteekista saatavaa antiseptista silmien puhdistusainetta eikä kasvojenpesuvettä.

Yhdyssanoissa on vieläkin käytössä sellaisia muotoja kuin lehmihaka, jalkopää, sikopaimen, karjopiha. Sittisontiainen ja sittipörriäinenkin (=sontakärpänen) ovat kansankielen sanasta sitta, joka tarkoittaa sontaa, ulosteita. Mutta uusia yhdyssanoja muodostettaessa ei alkuosan loppuvokaali muutu enää koskaan.
Kotomaa ja kotoperäinen ovat alkujaan sanasta kota, vaikka ne nykyään mielletään sanoiksi kotimaa ja kotiperäinen. Kotomaa on jäänyt lähinnä runolliseksi ilmaukseksi. Samoin iki-ihanan, ikivanhan, ikivihreän alku ikä- on hämärtynyt, nykyään on aina ikälisä, ikäihminen. Iki-sanaa käytettäessä muuttuisi merkityskin. Tiedosta on hävinnyt myös, että huhtikuun alkuosa on huhta, jonka merkitys on kaski.
Kolmivuotias voi olla myös kolmevuotias, mutta tämä taitaa olla ainut sana, josta uusiakin sanoja tehtäessä vokaali muuttuu, esim. kolmikulmainen ja kolmitahoinen eivät kuulosta vanhahtavilta, eikä Wordikään alleviivaa niitä.

Antakaa konille apetta

Vuosisatojen aikana on lainatt suomen kieleen venäjästä lukuisa määrä sanoja, mutta niiden venäläisestä alkuperästä eivät ihmiset yleensä ole tietoisia. Joidenkin sanojen merkitys on sama nykyäänkin, esimerkiksi ikkuna, oknó. Muutamien merkitys on erilainen kuin nykyvenäjässä: zavód (tehdas) merkitsee meillä savottaa, kovaa työtä.

Monet sanat ovat jääneet murteellisiksi tai slangisanoiksi ponimát (ymmärtää), bonjata. Jotkut ovat selvästi jäämässä pois käytöstä kuten vaikkapa vielä lapsuudessa kuulemani tsaju tai pirssi. Toisaalta taas esimerkiksi kiisseli, papu, piirakka, saapas, ravita ovat niin suomalaistuneet ja kirjakielisiä, ettei niitä ainakaan heti venäläisiksi lainoiksi tunnista eivätkä heti varmaan kielestä häviäkään.
Ja yllätys, yllätys. Sydänpohjalainen paikannimi Ylistaro ja varsinaissuomalainen Alastaro ovat venäläistä alkuperää. Taro tarkoittaa viljeltyä seutua.

Olen kerännyt muutamia mielenkiintoisimpia sanoja malliksi, millaisia sanoja meille on lainattu venäjästä.

Muutamia sanoja, joiden merkitys on hieman eri nykyään:
zavód = tehdas (suom. savotta)
pets = uuni (suom. pätsi)
rod = suku, laatu (suom. rotu, myös rotinat)
skázka = satu (suom. kasku)
urók = oppitunti, läksy (suom. urakka)
hvost = häntä (suom. vasta)
lódka = vene (suom. lotja)
obéd = lounas, päivällinen (suom. ape, lapsuudesta muistan, miten lehmille tehtiin olki-vesi-jauhoseoksesta apetta)

On myös paljon sanoja, joiden merkitys nykyvenäjässä ja suomessa ei ole muuttunut ollenkaan tai vain vähän:
ložka = lusikka. Tästä isä käyttää vieläkin muotoa luska.
kon = ratsuhevonen (suom. koni, huono hevonen)
tsai = tee (suom. tsaju)
dúma = miete (vrt. tuuma)
kúdri = kutrit
progúl = poissaolo, rokuli
vor = varas, voro
tjurmá = tyrmä, vankila
zóntik = sateenvarjo, sontikka
zavtrak = aamiainen (safka)
zakúski = alkupalat (vrt. sapuska)

Voro lähti lafkasta puteleineen toverinsa kanssa pirssillä kapakkaan, mutta kun ei bonjannut, että se oli väärä mesta, joutui putkaan, jossa odotteli aamulla pohmeloisena turhaan safkaa ja tsajua. Siellä oli kuumakin kuin pätsissä, ihan vastalla olisi voinut huiskia selkäänsä. Häntä ei hotsittanutkaan mikään, hän vain mietti, että on kyllä savotta ja tuska saada konillekin sassiin apetta.

Istuuko kello

Mitä kello tekee silloin kun se ei käy? Ainakin Pohjanmaalla se istuu, vaikka idempänä ihmisten mielestä se seisoo. Tukea saan ruotsalaisilta. Heidänkin mielestään kello istuu: Klockan sitter.

Kun avaan jääkaapin oven, saattaa maito olla kaikki. Siis joku on juonut maidon ja se on loppu. Minua ei tavallisesti ymmärretä. Nyt saan tukea saksalaisilta. Heidänkin mielestään die Milch ist alle. Jos maito on kaikki, silloin haetaan kaupasta lisää.

Moni asia saattaa olla kovinkin pitkäpiimäistä touhua, se kestää ja kestää. Taaskaan ei minua ymmärretä. Saanko apua ruotsalaisilta? Pohjois-Ruotsissa ja Länsi-Suomessa on juotu pitkää piimää, långfil, joka on vähän erilaista kuin tavallinen piimä. Se on vaatinut pitemmän kypsymisajan kuin tavallinen piimä. Siitä sanonta.

Ajattelematta ja aavistamatta

Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy.
Vanhoissa sananlaskuissa on säilynyt yksi harvinaisista sijamuodoistamme, abessiivi. Se ilmaisee mitä ilman, mitä vailla. Nykyihmiset sanoisivat ilman syytä ja ilman lahjaa jne. Turhaan me kasvatamme lauseen ja puheen pituutta, kun meillä kerran on käytettävissä näin hyvä tapa ilmaista asia muutenkin.

Oppilaat istuvat tunnilla ilman kirjaa voitaisiin ihan yhtä hyvin sanoa istuvat kirjatta tai kirjoitta. Näin vain ei tavallisesti sanota, joten abessiivi on niitä sijoja, jotka esiintyvät useimmiten vain vanhoissa tai kiteytyneissä sanonnoissa. Se on tavallinen vain sellaisissa ilmauksissa, joissa on puhe esteistä tai ongelmista: He kulkivat rajan yli esteettä ja ongelmitta. Tämän voit tehdä huoletta.

Suomen kielelle on ominaista, että substantiivien päätteitä voivat saada muutkin sanaluokat. Abessiivi on melkein tavallisempi verbin päätteenä, MA-infinitiivissä (=ostamaan-ostamassa-ostamatta-muoto). Hän lähti ulos sanomatta sanaakaan. Tullessanne laboratoriokokeeseen teidän on oltava syömättä ja juomatta 12 tuntia. Kiinteitä sanontoja on paljon: lukuun ottamatta, sanomattakin on selvää, epäilemättä jne.

Arkikielessä näkee usein ilmauksia, joissa on käytetty sekä prepositiota ilman että sijapäätettä: ilman syyttä. Tällainen käyttö on tietysti virheellinen, molempien käyttöhän itse asiassa kumoaa toisensa.

Hiisi vieköön

Tunnemme kaikki kreikkalaisten ja roomalaisten, jopa ruotsalaisten entiset jumalat, onhan niiden mukaan nimetty taivaankappaleita, kuukausia, viikonpäiviä ja melkein mitä tahansa. Jopa suuri kirosanojemme määrä tulee jostain muusta kulttuurista. Mutta onko meillä vanhaa omaperäistä jumalien nimiin perustuvaa sanastoa?
Onpa hyvinkin. Moni sadattelee mielestään lievin kirosanoin, mutta ne ovatkin meidän entisiä haltioita ja jumalia tai pahoja henkiä.

Hiisi oli veden (Vesihiisi), metsän (Metsähiisi), maan, ja kodin haltia, joka asui hiitolassa. Tällä tarkoitettiin mahdollisimman syrjäistä ja ihmisasutuksesta kaukana olevaa paikkaa.
Hiisi on voinut tarkoittaa myös pakanuuden ajan pyhää metsikköä, uhrilehtoa, kalmistoa tai pahaa paikkaa, hornaa, helvettiä. Tästä on jäänteenä toivotus: Mene hiiteen siitä! Hiidestäkö minä sen tiedän!

Valtavan kokoiset siirtolohkareet olivat uskomuksen mukaan hiisien tai Kalevanpoikien (=jättiläisten) viskomia kiviä. Hiisi-sana esiintyy monissa kivien ja vuorien nimissä ympäri Suomea, mm. Hiisvuori, Hiisivuori, Hiidenvuori, Hiidenkivi. Mikä tahansa paikka on ollut hiisien asuttama, siitä on osoituksena muutkin paikannimet: Hiidenkylä, -mäki, niemi, -portti, vaara, -vesi ja -järvi tai Hiittenharju ja Hiittinen.
Hiidenkiuas on pronssikautinen hautaröykkiö, joskus myös muinaisen rannan kivikko eli pirunpelto.
Hiidenkirnut ovat jääkauden aikana veden kallioon kovertamia koloja.

Muita nimiä pahalle olennolle olivat lempo, hitto ja hiivatti.
Vielä nykyäänkin käytetään lievinä voimasanoina monissa kiinteissä sanonnoissa mm. hiisi vieköön tai lempo soikoon! Hitto kun väsyttää!! Kyllä teidät hitto perii! En käsitä, mikä hitto häneen on mennyt. Myös vahvistussanana Olipa hiton hauskaa! Laukaassa ja Äänekoskella on Hitonmäki ja Hitonhauta.
Hittavainen oli Nyyrikin ohella metsästäjien suojelija. Kansan keskuudessa kulki pitkään uskomus, että hittolainen tuo jänikset ansaan.

Horna oli samaa tarkoittava pahojen henkien asuinpaikka. Sinne toivotamme usein jonkun sanomalla: Mene hornan tuuttiin! Hornan ryökäle! Mm. Lempäälässä on Hornankattila.

Peeveli tarkoittaa paholaista. Se tulee ruotsin sanasta böfwel, joka on tarkoittanut sekä pyöveliä että paholaista. Peeveli, minkä teki!

Peijooni ja peijakas tarkoittavat nykyään lurjusta, vintiötä, vekkulia, veijaria. Alkuaan nekin ovat kuuluneet kaikkeen vainajiin ja tuonpuoleiseen liittyvään ja siten pelottavaan, joten ovat sopineet kirosanoiksi. Nykyihmisen mielestä ne ovat vain lieviä voimasanoja, koska anojen alkuperää ei enää tunneta.

Kehno ja kehvelikin ovat vanhoja pahoja olentoja: ”Pojat soutivat kuin itse kehno olisi ollut heidän vanavedessään” (Kianto). Nykyään ne ovat lähinnä vain harmittomia lurjuksia, jos sitäkään. Sanat ovat säilyneet lievinä kirosanoina.

mm. Nykysuomen sanakirja. WSOY Porvoo 1966.
Suomalainen paikannimikirja 2007.

Kuka selättää kenet

Eilisestä Länsi-Savo-lehdestä luin: ”… sukset odottavat jo auton katolle nostamista. Kun syksy selättää talven, Hytönen suuntaa autonsa nokan kohti Kuhmoista…” Tuolla tarkoitettiin, että talven tullen herra lähtee hiihtämään. Mutta eikö tuo ole väärin päin sanottu? Eikö olisi pitänyt sanoa: ”Talvi selättää syksyn”? Selättäminenhän tarkoittaa painissa, että saa vastustajansa hartiat koskettamaan lattiaa, saa toisen antautumaan selälleen. Talvihan se aina pääsee niskan päälle eli voittaa syksyn. Toisin päin tilanne on mahdoton.

Tuo selättäminen sai minut huomaamaan, miten pohjaton kaivo ihmisen oma keho on ollut sanojen ammentamiseen. Melkein kaikista ruumiinjäsenistä voi tehdä verbinkin, mistä olen viimeksi kirjoittanut heinäkuussa. Niin monipuolista verbimäärää kuin suomessa, ei voi tehdä ainakaan ruotsissa ja saksassa, muutaman kylläkin. Oikein listasin lisää sanoja:

selkä – selättää, sormi – sormeilla; kieli – kieliä, kieltää; kynsi – kynsiä; varvas – varvastella (=kulkea varpaillaan); kaula – kaulailla; vittu – vittuuntua, vittuilla; kyrpä – kyrpiintyä; potka (=polven ja nilkan välinen jalan osa) – potkia, potkaista, potkahtaa (=ponnahtaa potkaisemalla), potkaltaa (=juosta, kiitää, porhaltaa); naama – naamioida (naama lappalaista alkuperää); tukka – tukistaa (myös haiven – haiventaa samaa tarkoittavana); keuhko – keuhkota (=raivota), sydän – sydämistyä; nyrkki – nyrkkeillä; korva – korventaa, korvata.

Korvata-verbi tulee todellakin korva-sanasta. Korvalla on ollut merkitys vierus, läheisyys, ja korvata on tarkoittanut asettaa rinnakkain, verrata. Siitä merkitys on laajentunut. Vieläkin meillä on sanontoja kuten kevään korvalla, viiden korvilla. Tässä eräänä aamuna meteorologi sanoi televisiossa: Lämpötila nousee kymmenen asteen korville. Onkohan monelle tuttu sana korvo? Pohjanmaan murteessa se on saavi ja saanut nimensä korvan näköisistä rivoista.

Kieltää-verbi tulee ikivanhasta kieli-sanasta. Oletetaan sen tarkoittaneen alun perin puhumista, mistä merkitys erikoistunut vain tietynlaiseen puhumiseen, kieltämiseen. Omana epätieteellisenä ajatuksenani voisin tähän lisätä, että ehkä alkuperäiskansoissa on vielä lisäksi näytetty kieltä, kun on kielletty jotain. Tapahtuuhan sitä nykyäänkin usein, jos vaikka jotain inhottavaa nähdään. Kasvot rypistyvät ja kieli luikahtaa ulos.

Lähteenä mm. Veijo Meri: Sanojen synty sekä Nykysuomen sanakirjan etymologinen sanakirja.

Ajetaan navetalla ympäri maata

Kun astuin Italiassa lentokoneesta, ensimmäinen mitä näin, oli pakettiauto, jonka kyljessä luki navetta. Jaa että Italiassa siis lehmilläkin on omat asuntovaunut! Tarkempi selvittely osoitti, että italialaiset ajavat navetalla ympäri maata. Joskus he saattavat huudahtaa ajaessan: Katso merta!
Mutta ei se mitään, muinaisessa Roomassa naudat pitivät huolen merenkulustakin ja lehmät saivat vituluksia. (navetta, ital. = pakettiauto; nauta, lat. = merimies; vitulus, lat. = vasikka; katso merta, ital. tarkoittaa jotain erittäin hävytöntä)

Pientähän tuo kaikki on verrattuna siihen, että Itävallassa on kylä, jonka nimi on Fucking. Satanen-ilmaisjakelulehdessä on ollut joskus juttua, että kylä on jo 1070-luvulla nimetty 500-luvulla eläneen Focko-nimisen miehen mukaan. Taas siis jonkin kielen viaton sana tarkoittaakin jossain toisessa kielessä jotain ihan muuta, ellei peräti hävytöntä.

Ruotsalaiset juovat päivittäin Lokaa. Mutta yrittäköönpä vain myydä meille suomalaisille tuollaista virvoitusjuomaa. Tuotemerkkien kanssa on muutenkin oltava tarkkana. Automerkeissä on montakin esimerkkiä, miten samaa autoa on myytävä eri maassa eri nimellä. Opel Corsa on kuulemma muissa maissa Opel Sica, olisiko ollut Suomessa kiva ajaa sialla? Vai onko kivempi, kun auton nimi on Honda Fitta, kuten jossain maassa. Mistähän syystä ei Suomessa! Saksassa Silver Mist ei voi olla kovin suosittu. (Mist=paska).

Oppilaiden kanssa Pietarissa käydessämme matematiikanopettaja korkealta näkötornista alas katsoessaan huudahti: Hui! Ei se oppilaita tietenkään hätkäyttänyt, venäläisiä kylläkin. Katsoivat, että hävytön opettaja laitettu oppilaiden matkaan. Mistäpä muusta kuin sukuelimestä on taaskin kyse. Ja ellen väärin muista, on Virossa jossain päin Kulli-niminen hotellikin, joka suomeksi puolestaan tarkoittaa haukkaa.

Radion entinen urheiluselostaja Paavo Noponen sai espanjalaiset aina hymyilemään. Espanjassa pavo no pone merkitsee kalkkuna ei muni. Suomalaisia kyllä hymyilyttää formulakuskit Zonta ja Panis. Eräs oppilaani kertoi juuri, että eräs suomalainen työntekijä oli jossain afrikkalaisessa maassa kätellyt paikallista työntekijää, joka oli sanonut nimekseen Muna Kalu.

Kaikissa kielissä on sanoja, jotka näyttävät sattumalta samanlaisilta jossain toisessa kielessä. Haloo siitä nousee yleensä vain, jos ne näyttävät hauskoilta tai hävyttömiltä kuten yllä olevat. Mutta voipa niitä näköjään käyttää hyödyksikin. Saksassa kesällä osui silmiini maanalaisen asemalla vesilaitoksen mainos: Eau, wie schön! Kuvassa kasteltiin kukkia kastelukannulla. (Eau, ransk. = vesi)

Haluamme vastaava haluamme

Pese ydy ennen kuin menet altaaseen! Tällainen lause on jäänyt mieleeni jo kouluajoilta, jolloin opetettiin, että ei saa jakaa sanaa eri riveille kahden vokaalin välistä, ellei ole kyseessä yhdyssana. Lehdissä näkee nykyään mitä oudoimpia ratkaisuja jakaa sana, mikä johtuu tietysti myös tietokoneohjelmien kummallisista automaattisista toiminnoista. Jollain internetsivustolla näin joskus juuri siten katkaistuja sanoja kuin ei pitäisi tehdä, ja sanat muuttuivat oudoiksi: hautauksessa oli muuttunut muotoon hauta-uksessa. Tavasin kauan tuota sanaa, sillä lapsuudessa kuulin nimitettävän ovea ukseksi, myös virossa ovi on uks.

”Kylppärissä on halu-amme (=haluamme)vastaava määrä tarvikkeita”. Kun sana jaetaan noin, ties mitä ihmisille juolahtaa mieleen. Tai sanaa keskusteluamme ei sovi jakaa keskustelu-amme, ei liioin loma-kevihko (lomakevihko). Rivin lopussa tai seuraavan alussa oleva sana johtaa hahmottamaan sanan väärin. On olemassa myös oikea istuma-amme, mutta jos sen katkaisee huolimattomasti, tulee siitä istu-maamme, mikä myös kuulostaa hullulta.

Ei yhdyssanojakaan pidä jakaa aina osiensa välistä. Jos rautatieasema jaetaan rauta-tieasema, rikkoontuu sanan looginen rakenne. On jaettava loogisesti rautatie-asema.
Ja vielä se iänikuinen yhtäkkiä-sana. Loogista olisi tavurajalta katkaisu, mutta siitä tulisi outo: yh-täkkiä. On parempi katkaista yht-äkkiä.